Maan povessa: Väkiveriset osa 4

Mikä olisi parempaa, kun lopettaa vuosi Väkiveriset-sarjan viimeiseen teokseen? Luin Helmikuussa sarjan ensimmäisen osan, jonka jälkeen en halunnut jatkaa sarjan lukemista, vaan luovuin ajatuksesta. Jokin kuitenkin myöhemmin herätteli minua, ja yllättäen kesällä, jokin sai minut tarttumaan toiseen ja kolmanteen teokseen. Ne antoivat erilaisen näkökulman Väkiveristen maailmaan, ja syvensivät mytologista sarjaa entisestään. Varsinkin sarjan toinen teos, jonka päähenkilönä toimi Pekko, jotenkin vakuutti minut entistä paremmin, ja halu lukea koko sarja kasvoi kokoajan. Väkiveriset -sarja on kulkenut yhtä matkaa minun kanssani koko vuoden, joten on vain oikein, että se päättää myös tämän vuoden. Jotenkin tuntuu, että tässä sitoutuu niin paljon yhteen koko vuoden ajalta, mutta jatkan yhäkin tapaani olla paljastamatta tapahtumia, jotta muut halukkaat saavat yllättyä toivon mukaan yhtä paljon kun minä yllätyin. Aikaisemmat Sini Helmisen teokset Kaarnan kätköissä, Kiven sisässä ja Veden vallassa löytyvät linkkien tai tunnisteiden kautta, jos aikaisemmat arvioni teoksista kiinnostavat.

"Punainen on kauniin kuoleman väri." (Sini Helminen - Maan povessa, sivu 6)

Jälleen kirjan ensimmäinen lause herättää minut. Sykkeeni kohoaa, mieleni asentoituu ottamaan vastaan tarinaa. Tarinaa, joka odottaa päätöstä, jonka se tulee saamaan näissä 248 sivussa, jotka ovat sidottuina näihin kansiin. Teoksen kannen tunnelma on surumielisempi kuin aikaisempien. Se puhuttaa lukijaa, mutta toisaalta työntää myös itseään pois lukijasta luoden tummansävytteisiä ajatuksia teosta kohtaan. Itse kansista ei välity kaikki ne tapahtumat, hahmot, tilanteet, vuorosanat, joita teos pitää sisällään. Kaikki tulee sitoutumaan yhteen nyt. Sini Helmisen luova kuvailu jatkaa kulkuaan tässäkin teoksessa, eikä poikkea aiemmista, mikä on hienoa huomata.

Teoksen päähenkilönä toimii tällä kertaa maahispoika Otra, jonka maailma on vaarassa ihmisten aiheuttamien rakennusprojektien ja kaivostyömaa-alueen vuoksi. Otra elää maahisten joukossa, joilla on täysin oma maanalainen maailmansa, jossa asiat ovat aivan nurin kurin. Ihmisillä ei ole tietoakaan maanalaisesta maailmasta, vaan he jatkavat kaivaustöiden tekemistä sillä välin maan pinnalla. Otran seikkailu yhdistyy jo entuudesta tuttujen päähenkilöiden Marin, Pinjan ja Pekon tarinaan. Kun Tuulian katoaminen tulee Marin tietouteen, hän yhdistää voimansa Pinjan ja Pekon kanssa, jotta löytäisivät tuon kadonneen sinipiian. Kuitenkin Pinjan ja Pekon keskittymistä häiritsee useampikin asia, jonka johdosta jokainen pääsankari joutuu käsittelemään myös omia tuntemuksiaan ja halujaan kaiken tämän keskellä. Tärkeimpänä hahmona on tietenkin itse sinipiika, Tuulia. #tuulirocks♥

"Käännyn, enkä katso taakseni, kun potkaisen itseni yhdellä pyrstön heilautuksella kauemmas ja avaan majan oven." (Sini Helminen - Maan povessa, sivu 44)

Eteenpäin lukiessa huomaa, että teoksessa on hyvin paljon asiaa. Noin vähäiseen sivumäärään nähden tavaraa on hieman liikaa, jonka vuoksi muutamat aikaisemmista teoksista tutut sivuhahmot jäävät köyhiksi. Tietenkään teoksessa ei ollutkaan tarkoitus nostaa näitä esille, mutta jos jokainen päähenkilö kuitenkin auttaa omalta osaltaan ja omilta taidoiltaan kadonneen Tuulian etsimisessä, miksi jokaisesta teoksesta on tuotu jokainen sivuroolinkin hahmo teokseen mukaan? Onko se jo hieman liikaa? Jokaisen päähenkilön elämässä sattuu ja tapahtuu koko teoksen ajan, joten myöskin Otra jää hieman pienempään osaan, joka hieman harmittaa minua, koska kuitenkin Väkiveristen-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan.

Teoksessa yhden ja tietyn päähenkilön esille nostaminen on hyvin vaikeaa, koska asiaa on niin huimaisevan paljon. Otra esitellään monen eri keskustelun ja näkökulman kautta, mutta tärkeimpänä hänestä voi nostaa esille hyväsydämisyyden. Tämä hyväsydäminen pelastaja, joka toivoo parempaa kaikille, kuitenkin jää paljouden alle, jonka seurauksena myös maahisten maanalainen maailma jäi vain olemaan. Hahmosta tuli kuitenkin mieleen muutamassa muussakin kirjasarjassa esiintyvä hyväsydäminen sankari -tyyppi, joka oikeastaan on yllättävän tylsää luettavaa. Nopeatempoisuus viehättää minua teoksessa yhä. Teoksessa tapahtui näin ollen jatkuvasti, koska jokaisen päähenkilön tarinoiden päätöstä tuotiin esille, ja auki jääneitä asioita käsiteltiin vahvasti. Jokaisella näytti myös olevan matkalla tapahtunut jotain täysin yllättävään ja omituista, joka myös lisäsi tarinaan kierroksia. 

Kokonaisuutena Väkiveriset -sarja lisäsi jokaisen teoksen osalta luontevasti tietoa mytologiasta, metsän, vuoren, veden ja maan asukkaista, jotka nousevat esille Suomalaisessa mytologiassa. Jokainen teos oli omanlaisensa, mutta yhtenäisyyksiä oli helppo löytää. Suosittelen lukemaan sarjan loppuun, jos sen on joskus aloittanut. Jotenkin yhden tai kahden kirjan lukeminen ei kerro koko tarinaa, ja jättää reilusti avonaisia kohtia, jotka minusta on omalla tavallaan kiva saada päätökseen. 

"Ison kädestä säteilee lämpöä olkapäähän, hellittää kiristystä, jota en edes ole huomannut ennen kuin se on vihdoin poissa." (Sini Helminen - Maan povessa s. 239)

Nyt jouluhulinan jälkeen ehdin tämän blokkauksen lisäksi hetken pohtimaan blogia kokonaisuutena, teoksia ja kirjoittamista. En kadu pitämääni blogi taukoa, koen etten välttämättä ollut vielä silloin täysin tietoinen, mitä haluan elämältäni. Takaisin tuleminen on ollut yksi elämäni parhaimmista ja tärkeimmistä päätöksistä. Kirjallisuus on yksi asia, jonka haluan säilyttää elämässäni. Blogini on myös kasvanut ja laajentunut hurjasti, teidän lukijoiden ansiosta ♥ Vuoden 2021 tunnelmiin virittäydytään viikonloppuna monien blogien voimin yhteisellä vuodenvaihteen -lukumaratonilla. Emäntänämme toimii Oksan hyllyltä / Marika. 

Aion siis pitää yllä blogia jatkossakin ja haluan napata jonkun lukuhaasteen myös ensivuodeksi. Olen myös tutkinut jo alkuvuodesta ilmestyviä teoksia, ja ilmoittanut itseni kirjaston varausjonoon. Näin saan käsiini mahdollisimman pian minua kiinnostavat teokset. Listalta löytyy mm. Sini Helmisen uutuus teos, joka ilmestyy Maaliskuun puolella sekä Anu Holopaisen Maaliskuussa ilmestyvä uutuus. Toukokuuhun saakka on listattuna uutuus teoksia, jotka toivon saavani mahdollisimman nopeasti käsiini. Varausjonossa on myös englannin kielisiä teoksia tällä hetkellä, joten saa nähdä mitä sieltä ensimmäisenä ilmestyy noudettavaksi. Uskoisin siis, että kärsivällisyyttäni testataan monellakin tapaa alkavalla vuodella.

Olen tehnyt monenlaisia uusia päätöksiä myös henkilökohtaisessa elämässäni, jotka tulevat varmasti vaikuttamaan itseeni, joten aikaisemmin Joulukuussa mainitsemani itsensä kehittäminen saa siis jatkoa myös vuonna 2021. Uskon siihen että ihmisen on kehittyvä, ja jokainen myös tekee sitä, huomaa sen tai ei. Suosittelenkin toisinaan pysähtymään ja miettimään, mitä haluaa elämältä. Elämällä on lopulta paljon annettavaa, ja jokainen meistä valitsee itse mihin tarttua. Uskon siihen että kaikella on tarkoituksensa. Tehkää siis sitä mitä rakastatte ja haluatte ♥

Maan povessa

Väkiveriset osa 4

Sini Helminen

sivuja 248

Myllylahti Oy, Espoo 2019

Yhteenveto luetuista ja Helmet-lukuhaasteesta 2020

Nyt on aika katsoa lyhyesti taaksepäin aina vuoden 2020 alkuun saakka, ja pohtia mitä on tästä vuodesta jäänyt mieleen. Joulutunnelmien kunniaksi otin kaveriksi riisipuuroa ja glögiä, jotta kirjoitus saapi vauhtia. Omassa mielessäni on rakentunut vahva ajatus itseni kehittämisestä ja löytämisestä. Puhun siitä lisää vielä yhden teoksen verran, jonka julkaisen täällä blogin puolella. Minulla on siis yksi teos vielä tulossa, jolla haluan päättää tämän vuoden. Nyt kuitenkin keskityn mieleen jääneisiin teoksiin ja haasteisiin. 

Helmet-lukuhaaste 2020 omalta osaltani ei yltänyt suuriin tuloksiin. Linkin kautta pääsette katsomaan suorittamiani kohtia ja teoksia, joilla olen Helmet-lukuhaastetta täyttänyt. Sain muutaman positiivisen yllättävän hyvän teoksen lukuhaasteen avulla luettua, joista oikeasti nautin. Löysin myös hyviä suomalaisia kirjailijoita, joiden muihinkin teoksiin haluan myöhemmin palata. Luin yllättävän monipuolisesti jännitystä, psykologista draamaa sekä aikuisten- että nuortenkirjallisuutta.

Parhaiten mieleeni on jäänyt Salla Simukan Lukitut -teos, jonka luin osana kirjabloggaajien kesälukumaratonia. Maratonin puolella luin jännityskirjallisuutta, mutta aloitin loppupuolella Salla Simukan teoksen. Teos oli lumoava ja täynnä yllätyksiä. Olen todella iloinen, että luin sen loppuun lukumaratonin jälkeen. Monessa muussakin blogissa oli teoksesta jo kirjoiteltu, joiden pohjalta se tuli oikeastaan valittua. Teos oli kuitenkin todella hyvä, vaikkakin omituinen. Osa asioista paljastettiin todella nopeasti, ja toisia taas pihisteltiin aina loppuun saakka. 

Lukumaratonit ovat yhäkin kirjablogin pitämisen yksi huippukohdista. Olen tänä vuonna saanut osallistua neljään lukumaratoniin. Pääsiäisen aikana oli kaksi, toinen palmusunnuntaina ja toinen itse pääsiäisenä. Pääsiäisen lukumaratonin eroavaisuutena oli se, että koko pääsiäisen sai käyttää lukemalla eli yhteensä neljä päivää. Itse suoritin kahden päivän eli 48h lukumaratonin. Näiden jälkeen elokuussa oli kaksi kesälukumaratonia, joista toisen aikana luin Leena Lehtolaista sekä Salla Simukan teoksen, ja toisen aikana luin tuttua ja turvallista J.R. Wardia. Kiitos jokaiselle emännälle myös upeista lukumaraton kokemuksista.

Lukumaratoneista sekä vuoden suurimpana saavutuksena minulle on jäänyt mieleen pääsiäisen lukumaraton, jossa luin George R.R.Martinin Valtaistuinpelin. Tämä 700 sivuinen jättiläinen oli hyvin jännittävä teos, jonka tarina lumosi minut. Olen miettinyt toisen osan lukemista, mutta ei ole tullut sopivaa hetkeä, joten olen nautiskellut vain tästä suorituksesta. Luin 48 tunnin aikana 732 sivua :) En voisi olla tyytyväisempi enää tuohon saavutukseen. Lukumaraton tunnelmia pääset halutessasi kertaamaan täältä.

Luetut 2020 on täyttänyt koko vuoden ajan. Itse en osaa oikein arvostella kirjoja 1-5, tähtien tai vastaavan perusteella, joten olen itse laittanut teoksen eteen ♠-merkkejä sen mukaan lukisinko teoksen uudestaan. Se on ehkä minulle ominaisempi tapa arvioida teosta. Osa luetuista teoksista ei ole päässyt tänne blogin puolella, mutta suurimman osan olen kuitenkin tänne kirjoittanut. Pyrin tasaiseen lukutahtiin, enkä halua aiheuttaa lukemisen ilosta minulle stressiä. Goodreadsin puolella olen jälleen saanut heräteltyä aktiivisuuttani, ja ehkä sen saankin vielä rullaamaan blogin ohella mukavasti. Luetuista teoksista haluan nostaa esille kolme teosta, jotka jokainen on herätellyt minussa uusia puolia. En olisi koskaan ajatellut lukevani näitä teoksia, joten haluan hieman nostaa niitä tässä esille. Kaikki teokset ovat yllätys yllätys (ei oikeasti yllätys) jännitys- ja vielä enemmän kauhukirjallisuutta.

M.A.Meretvuo - Pilvikädet
Salla Simukka - Sytytä valot!/Sammuta valot!
Marko Hautala - Pimeän arkkitehti

Nämä kolme teosta ovat yllättäneet minutkin. Kauhukirjallisuutta, jota niin harvoin luen, mutta olen nyt ylittänyt itseni kolmella mieleenjääneellä teoksella. Pilvikädet oli yllätyksellinen, ja valitsin  sen ensisijaisesti Helmet -lukuhaasteeseen, mutta jo tutkaillessani teosta tiesin, että se lähtee mukaani. Tumman puhuvia kuvia täynnä ollut teos käsitteli vahvasti ihmisen mentaalista puolta ja mielen sisäisiä ajatuksia. Puolestaan Sytytä valot!/Sammuta valot! (lyhensin hieman teoksen nimeä) oli toisenlainen. Yksissä kansissa oli lyhyitä kertomuksia kahdesta erinäkökulmasta: kauniita teoksia sekä kauheita teoksia. Eniten minut kuitenkin yllätti Marko Hautalan - Pimeän arkkitehti. Teos ei ole blogin puolella, koska en voi sanoa nauttineeni sen lukemisesta, mutta se oli oikein oivallinen teos seisauttamaat veren ja antamaan muutaman sydämentykytyksen. Kauhun ystäville oikein hyvä. Olen iloinen, että luin teoksen loppuun kuitenkin tarvitsin heti vastapainoksi jotain kevyttä rakkaushömppää. 

Olen oikein iloinen suorituksestani, ja olen jopa täyttänyt Goodreadsin tavoitteen ja lukenut yli 25 teosta. Ajatuksessani oli tietenkin, että luen 25 teosta, jotka ruksittavat aina Helmet-lukuhaaste kohdan, mutta en ole kuitenkin onnistunut tässä. Onneksi se on mukava pieni haaste aina taustalla, ja kyllä yritän jälleen ensivuonna uudemman kerran. Tähän en vielä kokoa loppufiilistä tästä vuodesta, koska  ainakin yksi bloggaus on vielä tulossa. Siihen teokseen on hyvä lopettaa tämä vuosi, joten toivotan siis ihanaa joulun odotusta jokaiselle! :)

KESKIYÖN AURINKO

"Hän naurahti, mutta äänessä ei ollut huvittuneisuutta. »Etkö sinä tiennyt, ettei elämä ole reilua?»" (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 52)

Tämä teos omissa käsissä on kyllä jotain aivan upeaa. Olin hetken aikaa kirjaston jonossa, mutta kävelin eräänä päivänä kirjakauppaan, ja kappas teos oli yllättäen mukanani matkalla kotiin. Ei minulla olisi riittänyt kärsivällisyys odottaa sen ilmestymistä jonon kautta minulle, joten katsoin parhaaksi ostaa sen suoraan hyllyyni. Olisin sen todennäköisesti kuitenkin ostanut itselleni, joten tuli nyt kaksi kärpästä samalla iskulla. Twilight-sarja oli aikoinaan minulla hyvin tärkeä, joten minun oli saatava lukea tämäkin teos. En kuitenkaan osannut odottaa reaktioni olevan näin kovin erilainen, koska tunsin tarinan kuitenkin jo ennalta. Ja lisäyksenä kaikki kirjatoukat tietää, että ei ole parempaa tuoksua ja tunnetta kuin juuri ostettu uusi kirja kovissa kansissa, jonka saa avata omassa rauhassa villasukat jalassa ja teekuppi kädessä. Pohjustinkin teille jo eilisessä postauksessa twilightin ja minun välistä historiaa ja suhdetta, joten pääsen nyt suoraan asiaan tämän teoksen kanssa. 

Teoksen koosta huomasin sen poikkeavan huomattavasti twilightin koosta, joten siitäkin voi jo päätellä, että teos tulee olemaan todella pitkä lukea. Teos oli hieman kömpelö pitää käsissä, joten jouduin paljon lukemaan sitä makuuasennossa, jolloin itse kirja lepäsi muualla kuin omissa käsissäni. Teoksen koko aiheutti minulle harmaita hiuksia heti alussa, ja ryhdyinkin pohtimaan, kuinka tähän teokseen on saatu näin paljon sivuja? Alkuperäiset teokset ovat kompaktin kokoisia, samoin suomennukset. Ainoastaan kooltaan suurempi on twilight-sarjan viimeinen teos, Aamunkoi, joka kuitenkin kattaa sisällään ikäänkuin kolme teosta. Teoksen ulkonäkö siis karmaisi minua sisäisesti. Paksu ulkokuori, ja painava teos, ei ulkokuorellisesti houkutellut minua aluksi, mutta alkaessani lukemaan teosta, se tuntui soljuvan yllättävän vauhdikasta tahtia eteenpäin, mutta...

Pitkäveteisyys. Kyllä käytän voimakasta ilmaisua teoksesta, jota itse en oikeastaan haluaisi edes käyttää. Alkuperäisen sarjan aikana pohdin paljon, miten teos mahtaisi toimia Edwardin kertomana, ja kun kuulin juttua että tällaista teosta on suunnitteilla, innostuin. Jäin odottamaan, koska kyseinen teos julkaistaisiin, mutta sitä ei kuulunut. Oikeastaan en edes olettanut, että yhtäkkiä lukisin sitä, jonka jälkeen kirjoittaisin siitä teillä tässä ja nyt. Huomasin harmikseni, että minulla ei ole niin paljon samaistumista teoksen päähenkilöön, Edwardiin, joten päähenkilö tuntui väärältä. Se tuntui siltä koko teoksen ajan, ja se harmitti ihan vietävästi! Olin odottanut niin suuria teokselta, mutta.. jotain tapahtui. Toisaalta tarina tuntui täysin uudelta teokselta samoilla päähenkilöillä. Pääasiat toteutuivat, punainen lanka kulki, mutta ajatukset olivat eri päähenkilön. Näkökulma oli vaihtunut.

"Hänen reaktionsa olivat aina väärät - aina täysin väärät. Hän veti vaaroja puoleensa. Hän suorastaan kutsui niitä." (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 208)

Teos kuitenkin täydentää oivallisesti aikaisemmin jo luettua tekstiä. Historian, tapahtumat ja tilanteet saavat erilaisen näkökulman, jonka vuoksi nousevat erilaiseen asemaan. Tämän johdosta ehkä teoksesta huokuu uuden teoksen hehkua, koska Edwardin näkökulma on huomattavasti erilaisempi kuin Bellan. On myös ihanaa huomata, kuinka tässä teoksessa vihdoin Edwardin ikä ja jo eletyt vuodet ovat häntä kasvattaneet. Edward vaikuttaa huomattavasti alkuperäistä enemmän vanhemmalta kokeneemmalta vampyyriltä, mitä twilight antaa ymmärtää. Myöskään elokuvat eivät anna kuvaa siitä, kuinka vanha Edward oikeasti on. Se on aina jäänyt minulle hieman varjoon, joten oli hienoa että teos täydensi näkemystäni.

Keskiyön aurinko

englanninkielinen alkuteos: Midnight Sun

Stephenie Meyer

suomentaneet: Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro & Tiina Ohinmaa

sivuja 671

WSOY 2020

Pohjustus Keskiyön aurinkoon

Keskiyön auringon ostaessani viime kuukauden puolella, päätin avata tekstipohjan ja ryhtyä kirjoittamaan. En vielä tuolloin tiennyt, että julkaisenkin siitä osan tänne blogin puolelle teidän luettavaksi, mut mielestäni se kuitenkin pohjustaa hyvin tulevaa bloggausta Keskiyön aurinko -teoksesta. Olin muutenkin suunnitellut odottavani teoksen lukemista, mutta niinkuin teille kohta käy ilmi, en kyennyt siihen. Tartuin teoksee heti toisena päivänä, mutta hillitsin halujani lukea sen vauhdilla. Sen seurauksena ryhdyin tosiaan pohtimaan twilight-sagaa, sen merkitystä minulle ja kaikkea muuta siltä väliltä. 

Twilight-saga räjähti nuorten keskuudessa, kun itse olin yläasteella. 15vuotta sitten myös itse rakastuin kyseiseen teokseen, sen hahmoihin ja juononkäänteisiin. Twilight-saga toi kirjallisuuden kautta monenlaisia kiemuroita, joita ei kankaalla nähty, mutta viihdyin molempien parissa. Näin jälkikäteen olen yhä rakastunut teoksiin enemmän, mutta minua ei harmita, että ne ovat elokuviksikin muodostuneet. En usko, että siihen aikaan aluksi edes osattiin kuvitella, kuinka suuren suosion kyseinen saga sai. Teoksia myytiin, elokuvista tienattiin hyvin.. ja kaikki tämä tapahtui muutaman hassun vuoden sisällä. 

Itselläni on sillä tavalla hauska mutka sagan alussa, että näin ensimmäisen teoksen elokuvana. Se oli ensimmäinen kosketukseni twilight-sagaan, ja silloin tiesin, että minun on luettava teos. Luin teoksen parin päivän sisällä (yläasteella tuo koulunkäynti häiritsi hyvin paljon lukemiseen keskittymistä), jonka jälkeen ryhdyin etsimään toista osaa käsiini. Luin toisen ja kolmannen osan yhtä nopeaa tahtia, mutta neljäsosa jäi kesken. Jokin pysäytti minut. 

Vuosittain kävin myös katsomassa elokuvan valkokankaalta. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa, ja se oli aivan ehdottomasti käytävä katsomassa valkokankaalta. Minulle vuodet 2012-2014 olivat elokuvien kulta-aikaa. Juoksin kolme-neljä kertaa kuukaudessa elokuvissa, mutta elokuvissa käynti hiipui lippujen hintojen nousun yhteydessä. Jokaisen teoksen kuitenkin kävin katsomassa. Samoin kävi viimeisten osien kanssa, jotka katsoin yllätyksekseni ennen kuin luin itse teoksen. Muistan yhä, kuinka pettynyt olin, että teos oli katkaistu. Kuinka ensimmäisen osan (Twilight-Aamunkoi osa1) tapahtumat jäivät kesken, ja joutui vuoden odottamaan ennen seuraavaa osaa. 

En muista tarkalleen oliko se vuoden odotus, mutta kuitenkin odotus (se tuntui lähemmäs 10-vuodelta minun makuuni). Aloitinkohan tuossa välissä teosta.. no mutta varma olen siitä, että sitä en ehtinyt loppuun lukemaan ennen kuin näin loppuratkaisun valkokankaalta. Tämän jälkeen ryhdyin havittelemaan erilaista twilight tavaraa, -esineistö yms. itselleni, joista joistakin olen vanhemmiten luopunut. Kuitenkin teokset ja elokuvat löytyvät yhä. Tälläkin hetkellä minulla on kirjahyllyssä oma hylly yksinään twilight-teoksille, koska ne löytyvät alkuperäiskielten lisäksi suomennettuina pokkareina. Niiden kaveriksi on ilmestynyt nyt uusin Stephenie Meyer:n Keskiyön aurinko sekä kymmenenvuotisjuhlakirja ja tietenkin elokuvat (erikoiskansissa).

Ajatuksia tässä ylös kirjoittaessani, tulin myös tutkineeni blogin puolelta twilight-teoksia. No eihän niitä nyt tietenkään ole! Aikajanani ei täsmää jälleen, mutta mitä sillä on väliä. Näillä teoksilla, niiden hahmoilla, tarinalla - sillä on. Blogin aloittaminen on ollut minulla yksi suurimmista asioista ikinä, ja se tekee minut yhä onnelliseksi, mutta twilight-saga. Twilight-saga tulee olemaan yksi sarja, joka ei vanhene minulle koskaan. 

"”And so the lion fell in love with the lamb...,”he murmured. I looked away, hiding my eyes as I thrilled to the word. ”What a stupid lamb,” I sighed. ”What a sick, masochistic lion.” He stared into the shadowy forest for a long moment, and I wondered where his thoughts had taken him." (Stephenie Meyer - Twilight, page 274)

Virheistä parhain

Nora Roberts tarjoaa jälleen kerran kaunista ja hentoa rakkaushömppää lyhyen pokkarin muodossa. Jostain syystä teos löysi käsiini kirjastosta, vaikka aiemmin en ole kiinnittänyt niinkään paljon huomiota Robertsin kirjallisuuteen. Minulla on selkeästi menossa romanttinen "vaihe". En tiedä voiko sitä kutsua vaiheeksi, mutta minusta tuntuu, että toisinaan luen teoksia sykleissä. Tähän myöskin vaikuttaa halloweenin aikaan lukemani Marko Hautalan kauhuteos Pimeän arkkitehti. 

Pimeän arkkitehti ei houkuttanut minua kirjoittamaan siitä tämän blogin puolelle. Olin myöskin viime kuukauden puolella hieman harhaantunut ajatuksissani, joten en osallistunut Halloween lukuhaasteeseen, joka kuitenkin muissa blogeissa pyöri. Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kyseistä haastetta, jonka lisäksi siellä on menossa toinen hyvinkin herkullinen haaste: kirja, jota en halunnut lukea. Osallistuin haasteeseen, ja osallistumisaikaa on kokonainen vuosi. 31.8.2021 mennessä minulla on tarkoitus lukea vähintää yksi teos, jota en ole halunnut lukea. Minulla on jo mielessä useampikin, ja ajattelin alku vuodesta laittaa haasteen toteutukseen. 

Nyt kuitenkin pohdin rakkautta, himoa ja houkutuksia. Nora Roberts - Virheistä parhain -teos antaa suomennetun otsikon perusteella mielestäni pienoisesti virheellisen käsitteen sisällöstä, mutta ei anneta sen häiritä. Päähenkilö 32-vuotias Cooper on urheilullinen poikamies, ja hän työskentelee urheilutoimittajana. Cooperin maailman sekoittaa yksinhuoltajaäiti Zoe, jonka pituus, kauniit sääret sekä ruskeat silmät tekevät vaikutuksen. Kuinka ollakaan myös Zoe alkaa tuntemaan vetoa Cooperiin, ja heidän välilleen syntyy mitä erikoisin houkutuksen leikki. 

"Nainen oli pitkä, ja porrasjakkaralla olevat paljaat jalat olivat maalitahroissa, mutta varpaankynnet olivat sähäkän pinkit. Nainen lauloi nuotin vierestä musiikin mukana." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 9)

Rakkaus, himo ja houkutus.. niitä ilman en osaisi kuvitella eläväni. Olen ehkä huomannut sen nyt paremmin, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Rakkaus on se osa, joka saa ihmisen tekemään yllättäviä asioita. Kun siihen lisätään himoa ja houkutuksia, tarina alkaa muistuttamaan Cooperin ja Zoen tarinaa. Zoe on itsenäinen ja vahva nainen, joka kokee pärjäävänsä yksin. Kuitenkin Cooperin ilmaantuessa kuvioihin hän joutuu miettimään valintojaan yhä uudestaan. Teos alkoi Cooperin näkökulmalla, ja pääsääntöisesti kerrotaankin hänen kauttaa, mutta samaistun muutamissa asioissa Zoen ajatuksiin ja tunteisiin. Minulla on taipumus samaistua vahvoihin naishahmoihin :)

" - Jos nainen pukeutuu näin, niin miehet taatusti katsovat. Eivät he muuta tee, Zoe lisäsi. - Ja jos sinua yhtään lohduttaa, niin voin vakuuttaa, etten pukeudu tällä tavalla vanhempainiltaan." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 46)

Virheistä parhain -nimi teokselle antaa mielestäni kuvan, että teoksessa kävisi virhe. Tulkintoja on monia, mutta itse en välttämättä koe näin tapahtuneen. Kirjailija on kyllä loistavasti luonut mahdollisuuden tulkita teosta monella tavalla. Rakastan yhäkin Robertsonin tyyliä kirjoittaa aikuismaista selkeää rakkaushömppää, jossa kuvataan hahmojen tunnetiloja vahvasti. Minusta tuntuu, että teos valikoitui minulle täysin tarkoituksellisesti.

Marraskuu olkoon siis rakkauden kuukausi minulle. Antaa rakkauden, himon ja houkutuksen täyttää minut, ja katsotaan mihin se vie. Nora Robertsonin jälkeen blogin puolella tässä kuussa on ilmestymässä Stephenie Meyerin uusin teos Keskiyön aurinko. Pimeät ja sateiset päivät saa ainakin minut etsimään iloa ja valoa. Suosittelen siis pitämään rakkauden kuukauden, vaikka vielä ei edes ole Helmikuu!

Virheistä parhain

englanninkielinen alkuteos: The Best mistake

Nora Roberts

suomentanut: Virpi Kuusela

sivuja 156

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Hetken mielijohteesta

Vihdoin ja viimeinen pääsin iloisen, onnea tihkuvan ja romanttisen teoksen äärelle. Nora Roberts teoksissa nostaa esille palavan rakkauden roihuvien voimakkaiden tunteiden säestämänä, joita tämäkin teos piti sisällään. Teoksen päähenkilönä toimii Rebecca; avoin, seikkailunhaluinen ja "vanhan" elämänsä taakse jättänyt nainen, joka löytää tiensä Korfu:n eksoottiselle saarelle. 

Ruksitan näin ollen siis yhden Helmet-lukuhaaste kohdan; kohta numero 2. Iloinen kirja.

Teoksen kantavana ajatuksena on vapaus. Se heijastuu teosta lukiessa päähenkilön sanoista, ajatuksista ja tunteista. Myös Rebeccan valintoja ohjaa ajatus vapaudesta, vaikka hänen tunteitaan saapuukin sotkemaan Korfu:lla oleva komea Stephen. Kunnianhimoinen, rikas herrasmies Stephen ei saa katseitaan irti Rebeccasta, joka vetäytyy tunteiden vietäväksi keskelle seikkailua, joka yllättää jopa hänet itsensä. 

"Tuhannet pienet mielihyvän kuplat räjähtivät Rebeccan suonissa, päässä ja sydämessä, kunnes hän painautui tiukasti Stepheniä vasten." (Nora Roberts - Hetken mielijohteesta sivu 39)

Käännösteokseksi todella onnistunut. Ehkä totean tämän siksi, että olen lukenut nyt vähemmän käännösteoksia, mutta olen innoissani, että niitä on nyt enemmän kirjapinossani. Kirjailija on saanut tuotua kauniin kevyesti ja hienostuneesti esille teoksta kantavan voiman eli rakkauden. Kaunis ja selkä punainen lanka kulkeutuu teoksessa, jossa ajaudutaan suoraan asiaa. Menneisyys esitellään päähenkilön osin pikkuhiljaa, mutta siihen ei takerruta vaan annetaan tämän hetkisen tilanteen viedä tarinaa eteenpäin. 

Teos on mielestäni kaunis. Kooltaan teos sopii hyvin käsiin pienen pokkarimaisuutensa takia, ja tuntuu kevyeltä luettavalta. Itselle jäi myös novellimainen -tunne teoksesta, vaikka romaanin luinkin. Tekstin ulkoasu pakottaa lukijan lukemaan teoksen kertaistumalta. Asiat ovat ennalta-arvattavia, mutta jos kaipaa romantiikkahömppää teos on oivallinen valinta!

Hetken mielijohteesta

englanninkielinen alkuteos: Impulse

Nora Roberts

suomentanut: Päivi Paju

sivuja 155

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Pehmolelutyttö

Olen hetken jo miettinyt, että haluaisin lukea iloisen kirjan. Teoksen, joka keskittyy iloisuuteen ja rakkauden kukoistukseen. Tai ainakin sellaisen teoksen, jonka tarinan seurauksena on tämä: rakkaus ja iloisuus. Jokaisessa teoksessa näkyy rakkaus, välittäminen ja iloisuus kyllä, mutta niiden määrä tarinassa vaihtelee, niiden esille tuonti vaihtelee sekä tärkeimpänä niiden merkitys lukijalle vaihtelee. Huomaan kyllä teoksissa, joita olen lukenut, iloisia piirteitä, mutta mielestäni keskiarvoisesti laskettuna.. luetut teokset ovat jäänet hieman riman alapuolella tuon iloisuuden suhteen. 

"Ihan kohta, antakaa minulle pari minuuttia lisäaikaa." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 36)

Jukka Behm:n Pehmolelutyttö kolahtaa itselleni ainakin aika surullisena tarinana. Teos keskittyy raskaan aiheen ympärille, ja käsittelee sitä hyvin moniulotteisesti antaen selkeää kuvailua tapahtumista, ajatuksista ja tunteista. 

Teoksen tarina tuntuu olevan suljettujen salaisuuksien ympäröimä. Niin suurien salaisuuksien, että näin lukijana, jäin teoksen luettuani ihmettelemään, kuinka suuria salaisuudet ylipäätänsä voivat olla. Suoraan sanottuna: hämmennyin. Teos on voittanut WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun, ja teosta on raati kuvaillutkin pohdituttavaksi. Itselleni jäi ainakin hyvin mietteliäs olo. Tarina soljui mukavasti, ja turhat yksityiskohdat oli kirjoittaja jättänyt tekstinsä ulkopuolelle. Jokaisella lukijalla on riittävästi kykyä luoda mieleensä elävä kuva tekstin perusteella. Itselle ehkä suurimpana ajatuksena kolahti nuoret, ja paineet, joita nuoret kohtaavat. Onko nykyään mahdotonta olla oma itsensä?

"Kotikaupunkini on pääosin maaseutua, peltoja ja metsää, mutta sitä ei oikein huomaa, koska perheeni asuu melkein keskustassa, johon ympärillä olevat pienemmät kaupungit liitettiin." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 10)

Teksti ulkoasullisesti oli helposti lähestyttävää. Lyhyet ja yksinkertaiset luvut jaksottivat tarinaa riittävästi, mutta soljuivat kuitenkin yhtenäiseksi teokseksi. Yksinkertaisuus - minusta se on kaiken kaikkiaan kattava kuvaamaan kokonaan tätä teosta. Yksinkertaisuus on toisinaan todella kaunista. Myös minä -kertojan käyttö oli sopiva teoksen teemaa ja tyyliä ajatellen. Jotenkin olisi ollut hullunkurista lukea teosta muusta näkökulmasta. Minä -kertoja loi myös itselleni ainakin vahvemman kokemuksen teoksen päähenkilön Emilian tunteista, ja niistä ajatuksista, joita hän käy teoksessa läpi. 

Pehmolelutyttö

Jukka Behm

sivuja 202

WSOY

Helsinki, 2017

Sydän hengitystä

Päätin tyhjentää lyhyillä arvioilla kirjapinoani sekä luonnoksiani täältä blogin puolella, joten tästä lähtee kolmen blokkauksen putki, joten tällä viikolla tulee luettavaa! Jokainen teos on erilainen, mutta päätin suunnata vähemmän iloisesta iloiseen teokseen. Osa näistä teoksista on odottanut jo kauemman aikaa julkaisua, mutta tämä teos on muun muassa aivan vasta luettu, mutta pääsi kuitenkin aloittamaan tämän viikon. 

Anu Holopaisen teos Sydän hengitystä kertoo koskettavasta aiheesta, joka herättää lukijan ajattelemaan, kuinka tälläisiä ristiriitaisia tunteita tulisi käsitellä, mistä ne tulevat ja kenelle. Minkä vuoksi niitä on ja kuinka niiden kanssa tulisi elää. Päähenkilönä teoksessa toimii Tiira, jonka silmin katsomme ristiriitaisten tunteiden verkkoa. Tiira on sopusuhtainen, tyypillinen nuori, jonka unelmien yllä lankeaa kahden punaisen viivan osoittama paino. Tiira joutuu keskellä vahvojen ristiriitaisten tunteiden sekamelskaa, jonka keskellä hänen on tehtävä valinta. Valinta siitä, minkä puolesta taistelee. 

Itse valitsin teoksen hyllystä, koska halusin nähdä kuinka kirjailija on luonut teoksen, jossa päähenkilön ympäristö ei suhtaudu hänen päätöksiinsä ymmärtäväisesti. Minua kiehtoi kovin, kuinka lopulta käy teoksessa, enkä osannut ennalta-arvata tällä kertaa paljoakaan. Tuntuu, että tämän teoksen lukemiseen tarvitsee muutaman päivän, vain jo aiheen vuoksi. En siis itsekään kiirehtinyt teosta lukiessani. 

Todentuntuinen tarina jatkoi kulkuaan tasaisesti eteenpäin. Teoksessa oli tällaisia niinsanotusti "loruja/runoja/kysymyksiä" keskellä tarinaa, jotka oli nostettu lihavoinnin avulla esille. Niiden avulla oli helppo pohtia kysymyksiä, jotka päässä pyöri. On myös hienoa nähdä, että näkökulma ei ollut täysin ja ainoastaan päähenkilön, vaan esimerkiksi äidin ajatuksia tuodaan teoksen tarinassa hienoisesti esille. Jokaisen hahmon tunteet pääsevät kosketuksiin, joten lukijan on helppo seurata teoksen tarinaa. 

Teos ei houkuttele kuitenkaan tarttumaan siihen uudestaan. Yhden lukukerran jälkeen olen aivan täynnä, joten vien teoksen ilomielin takaisin kirjastoon. Teos menee itselläni kategoriaa; "tulipa se nyt luettua".

Sydän hengitystä

Anu Holopainen

sivuja 228

Karisto Oy, Hämeenlinna, 2018

EVERWORLD Viikatenaisen valtakunta

"Täällä oikeassa maailmassa sain pestyä käteni. Suljin hanan. Laskin saippuan. Yritin kävellä pois. Sanoin itselleni voivani kävellä tieheni. Tietysti voisin kävellä tieheni." (Viikatenaisen valtakunta: Everworld 4, K.A. Applegate sivu 8)

Muistoja, muistoja... Everworld -kirjasarjaa luin aikoinaan ensimmäisen kolmen teoksen verran. Pitkästä aikaan palatessani tämän kirjasarjan pariin jouduin tekemään sen kaikkein pahimman, ja lukemaan uudelleen omia tekstejäni aloitus vuosilta. Olen paljon blogia muokannut, ja joitakin blokkauksia jopa käynyt kriittisesti läpi, mutta yllättäen nämä kaikki kolme vielä löytyivät tekstien joukosta. K.A. Applegate tunnisteen alta voi käydä katsomassa haparoivaa kirjoitustyyliä ilman sen kummempia arvioita oikeastaan. Olen kehittynyt, huomaan sen (ja onneksi niin, ei sitä räpiköimistä kauan jaksanut lukea). Muistikuvia minulla olikin jo tämän neljännen teoksen ottaessani matkaani kirjastosta. Henkilökunta oli jälleen nostanut esille varaston aarteita, joista tämäkin teos käsiini tiensä löysi. 

Everworld on rinnakkaismaailma oikean maailman rinnalla. Everworldissä elää niin jumalat kuin jumalattaret, haltiat, kääpiöt, kentaurit ja monet muut taruolennot, joiden olemassa olosta ei ollut alunperin tietoa neljällä päähenkilöllämme, David:llä, April:llä, Christopher:lla sekä Jalil:lla. Ensimmäisten kolmen teoksen kautta nämä neljä päähenkilöä joutuivat kohtaamaan Everworldin todellisen luonnon kaikkine julmuuksineen omituisen noita-tytön Sennan johdattaessa heidät keskellä vaaraa.

Neljäs teos Viikatenaisen valtakunta jatkaa totuttua tyyliään, ja vaihtaa kertojaa. Tällä kertaa kertojana toimii Jalil, nuori poika, joka ei ymmärrä minkä vuoksi on joutunut tähän seikkailuun. Tuntuu, että kaikilla muilla nuorilla on syy, minkä vuoksi he ovat Sennan johdattelemina joutuneet Everworldiin, mutta entäs Jalil? Mikä rooli Jalil:lla on? Tilanne vaikeutuu huomattavasti nuorien joutuvan vaaraan Viikatenaisen valtakuntaan, jonka valtiatar haluaa haaremiinsa lisää miehiä, ja tällä kertaa oikeasta maailmasta. 

"Ja viimeisenä: minä. Hontelo, jäntevä, laiha, valitse sopiva adjektiivi. Itse suosin solakkaa. Useimpien mielestä olen musta älykkönörtti. Jalil, se on nimeni. Kaikki luulevat sen olevan afrikkalainen nimi. Se ei ole. Se on hindiä ja tarkoittaa »jumalankaltaista.»" (Viikatenaisen valtakunta: Everworld, K.A. Applegate sivu 19)

K.A. Applegate teokset ovat mukavan nopeatempoisia lukea, ja niiden punainen lanka kulkee selkeästi koko teoksen läpi. Ensimmäisen teoksen osalta kerroinkin, että lyhyet kappaleet luovat tekstiin selkeän ja tarkan kuvan, vaikka tekstiä ei ole paljoltikaan. Mielestäni yhäkin kappaleiden lyhyys on piristävää ja innostavaa, jotta teoksen haluaa lukea yhdeltä istuvalta. Lyhyt kommentti ensimmäiseen Everworld kirjasarjan teoksen blokkaukseen: olen järkyttynyt tekstin laadusta! En vain millään pääse siitä nyt yli... puhumattakaan toisen teoksen blokkauksesta.. mikä musta tekstin värikin? Olikohan tässä jokin viisas ajatus joskus? 

Näiden blokkausten välissä on nyt kulunut viisi vuotta. Olen viimeksi lukenut Everworldin maailmasta siis viisi vuotta sitten, mikäköhän sai minut yllättäen lopettamaan niiden lukemisen? Everworld ei lyönyt minua enää täysin flow-tilaan, mutta nautin yhä sen lukemisesta. Lopussa tempo vain nopeutuu, ja neljän pääsankarin tulee tehdä nopeita ratkaisuja, jotta kykenisivät auttamaan jokaista hädässä olevaa. Jalil:n teräväpää oikeassa maailmassa auttaa heitä myös Everworldin puolella, vaikka haasteiden perään tuntuu aina tulevan uusia haasteita. Voiko Sennaan luottaa? on kysymys, joka häilyy teoksessa sitä lukiessa. Lopussa myös Christopher saa hetkellisesti loistaa tiedoillaan, joka sekä yllättää, että hymyilyttää muita.

Viikatenaisen valtakunta

Everworld 4

K.A. Applegate

suomentaja Marianna Leikomaa

sivuja 180

englanninkielinen alkuteos: Realm of the Reaper

WS Bookwell Oy, Juva 2002

Läpi yön

Kirjastosta on tullut minun vierailukohteeni. Käyn siellä noin 3-4 kertaa viikossa ihan vain sisällä, vierailemassa ja ihailemassa kaikkia niitä teoksia, joita ne hyllyt pitävät sisällään. Löydän useasti myös teoksia hetken mielijohteiden seurauksena, tai varastoista esille tuotujen teosten hyllystä nappaan mukaani muistoja herättäviä teoksia, ja tämä kaikki poiketen varattujen teosten hakureissultani. Niin löytyi myös tämä Terhi Rannelan Läpi yön -teos. Teoksessa minua puhutti ennen kaikkea kansi ja sen olemus. Jotenkin teoksesta jäi tunne, että minun tulisi lukea se. Myöskin teoksen avatessani huomasin yksityiskohdan, joka sai minut nappaamaan teoksen mukaani. 

Terhi Rannelan teos Läpi yön on kirjoitettu päiväkirja muotoon. Jokainen luku käsittelee yhden kirjan, joka on mitä erikoisimpiin kansiin kirjoitettu, koska päähenkilö valitsee vihkojen, kirjojen ja kansien joukosta omaan mieltykseensä sopivat kannet. Jokaista niistä varsinaisesti ei voi selkeästi määritellä päiväkirjaksi, mutta jokaiselle mikä tahansa vihko voi olla merkittävä. Minusta on ihana yksityiskohta, että päähenkilö kuvailee millainen vihko, kirja tai kannet hänellä tällä kertaa on, johon päiväkirjaansa kirjoittaa. Jokainen vihko, kirja tai kannet, joihin päähenkilö kirjoittaa, kuvaa myös hyvin tapahtumien kulkua sillä hetkellä. 

Teoksen päähenkilönä toimii Maria. Maria on lukiolainen, kunnianhimoinen kirjoittaja, joka toivoo teoksensa julkaistavan kustantajan toimesta. Hän asuu äidinsä, isänsä ja sisarensa kanssa. Tarinan edetessä Maria kokee nuoren elämää mullistavia asioita, kirjoittaa romaaneja, novelleja ja runoja, yrittää suoriutua kympin oppilaana lukiosta sekä täyttää 18 ja muuttaa yliopistoon pääsyn perässä ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken tämän lukija saa kokea hänen kirjoittamiensa päiväkirja merkintöjensä kautta. 

"Neiti Kunnianhimo on kaunis ja laiha ja huippuälykäs, ja samaa hän odottaa minultakin. Neiti Kunnianhimo ei ole koskaan tyytyväinen, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa, aina aina aina voi olla parempi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 19)

Minulla vei jonkin aikaa, että totuin teoksen tyyliin. Aiemmin itsellä ei ole kohdalle osunut päiväkirja muotoon kirjoitettua teosta, mutta yllättäen sen lukeminen oli aika mukavaa. Toisinaan sai naurahtaa, että mitä asiaa en tällä kertaa ole huomannut, kun päiväkirja merkintä olikin lyhyt ja täynnä esimerkiksi pelkkiä huutomerkkejä. Tällaisen tekniikan avulla teoksen päähenkilön kerronnalla on voimakas rooli, koska kaikki lukijan mielessä heräävät ajatukset ovat seurausta yhden henkilön näkökulmasta. Teos ei sisällä kauheasti mitään vuoropuheluita, joten näkökulmaksi jää yhden henkilön ajatus ja näkemys eri tilanteista. Ehkä jopa vähän tuntui, että toisinaan tunkeili toisen ihmisen päiväkirjaan, sitähän tässä periaatteessa tehtiinkin. 

Päiväkirjan muodon kautta on myös hieno huomata, kuinka pienimmätkin vihjeet antavat kuvaa päähenkilön elämästä. Maria tarinassaan kirjoitti paljon millaisia biisejä kuunteli minäkin hetkinä, kuinka jokin tilanne toi mieleen tietyn biisin tai laulajan, ja millaisia bändejä hän kuunteli ylipäätänsä. Tarinassa nousi esille myös kirjat, joita hän luki tai sarjat, joita hän katsoi. Tällaiset yksinkertaiset asiat, joita ei itse tule ajatelleeksi, tuovat paljon sisältöä hahmoon. Päiväkirjaa kirjoittaneena tietää, kuinka yksityinen se on. Osaksi juuri tämän vuoksi valitsin teoksen. Minun oli saatava tietää, kuinka kirjailija on saanut luotua päiväkirja muotoon tarinan Mariasta. 

"Mutta sitä se elämä taitaa pohjimmiltaan olla, luopumista vanhasta ja uuden opettelua, vaikka se jännittäisi ja pelottaisi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 47)

Tätä teosta lukiessani, rupesin miettimään sanaa teema, sitä sanaa itsessään sekä sen merkitystä. Teemalla näin kirjallisuudessa haetaan sitä, mitä kirjan aihe kertoo. Tässäkin teoksessa minä nostaisin esille teemoina masennus, opiskelu, nuoren elämä, kirjoittaminen.. esimerkiksi nämä. Teoksen alussa välittömästi selviää Marialla olevia haasteita, jonka vuoksi teos keskittyy masennukseen, synkkyyteen ja pimeyteen, joista suunta on vain ylöspäin. Niinkuin teoksen takakannessakin sanotaan "Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen-", teos käsittelee vahvoja teemoja, jotka rakentuvat kuitenkin parantavaksi tarinaksi. 

Tarinan lopussa selviää paljon asioita, jotka johdattelevat päähenkilöä eteenpäin. 2014 vuonna ilmestynyt teos, jonka aikajana sijoittuu -96 luvulta aina 2000 luvun alkuun saakka, ei tunnu ollenkaan olevan vanhentunut nykyhetkestä. Teos nostaa itselleni ajatuksia omista kirjoituksistani, ruksailuistani, päiväkirjoistani aina haaveisiin ja unelmiini saakka. Se saa mietteliääksi. Mielestäni tällöin romaani on onnistunut. Se saa minut pohtimaan, mihin itse kykenen. Lainaan Terhi Rannelan omia sanoja tiivistääkseni teoksen. Nämä sanat ovat kirjan sisäkannesta: "Nyt on aika ojentaa tarina lukijoiden käsiin ja toivoa, että kohtaamme." Minä kohtasin teoksen sanoman, vision ja kirjailijan luovan työn tuloksen. Vinkatkaa te lukijat, missä teoksessa olette itse kohdanneet tämän? Mikä teos on kolahtanut pysyvästi?

Läpi yön

Terhi Rannela

sivuja 284

Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsinki, 2014

Kesälukumaraton número dos, tässä tunnelmat

Joskus aikoinaan yläasteella luin Espanjaa kaksi vuotta, mutta sen opiskelu loppui, kun peruskoulun päättötodistuksen sain käsiini. En siis osaa Espanjaa tuon enempää, mutta mielestäni se jotenkin sopi tähän aamuun. Tänään, lauantaina, on aika lukumaratonata toisen kerran. Kesälukumaraton numero kaksi, 29.8., vierähti siis käyntiin, ja päätin tällä kertaa sijoittaa oman lukemiseni täysin lauantaipäivälle. 

Lukumaratonin käytäntö on sama, joten tarkoitus on lukea 24 tuntia itse tauoittaen. Jokainen tauko lasketaan suoritusaikaan, mutta niitä kuitenkin kannattaa pitää. Itse pohdin pitkään osallistunko vaiko enkö. Monet asiat pyörivät mielessä ja toteutuksessa, mutta päätin joka tapauksessa osallistua. Kirjastopinoa olen saanut luettua aika vauhdilla, ja muutaman teoksen bloggaus odottaa loppusilauksia (taas, vieläkin, aina..) ja julkaisua. Kuitenkin päätin, että lukumaratoneja ei vain voi jättää välistä, joten tämä korvaa nyt kaikkien keskeneräisten bloggauksien loppusilauksien valmistelun.

Tällä kertaa lukumaraton emäntänä toimii Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Hänen bloginsa puolelta löytyy kattava infopaketti lukumaratonista, ja pääset kurkistamaan sen täällä. 

Itse olen valinnut tähän lukumaratoniin vain yhden teoksen. J.R.Ward on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Hänen Mustan tikarin veljeskunta -sarja on lumonnut minut, niin alkuperäiskielisenä kuin suomennettuina versioina (suomennettuina löytyvät omasta hyllystä). Päätin siis vihdoin tarttua J.R.Ward toiseen fantasia- ja romantiikka-aiheiseen sarjaan. Lukumaraton kirjana toimii: 

Halu

Langenneet enkelit -sarja 1.osa

englanninkielinen alkuteos Covet

J.R. Ward

suomentaja Tanja Kielinen

sivuja 541

Basam Books, 2012, Helsinki

Lukuiloa kaikille, lukumaratonini starttaa nyt!!

(Lukumaratoni aikani: la 9:00 - su 9:00)  

Los Angeles? klo 9:12

En ehtinyt edes avaamaan teosta, kun ryhdyin ihmettelemään, miten blogi julkaisi tämän päivittyvän  blokkauksen perjantai 28. päivän puolelle. Hetken asetuksissa pyörittyäni, totesin, että olen ilmeisesti lähtenyt Los Angeles:iin yllättäen reissulle, koska aikavyöhykkeeni oli vaihtunut Yhdysvaltojen aikavyöhykkeeksi. Kauankohan tämä bugi on ollut? 

!! Kaikille tiedoksi: kotona, Suomessa ollaan. Vältän tartuntoja, kiitos.

DIY & Caldwell klo 13:19

Tässä lukemisen ohella olen toden totta tehnyt hieman do-it-yourself projektia, mutta unohdetaan se nyt, ja keskitytään Caldwelliin, Treziin, Reverendiin.. Mustan tikarin veljeskunta on tuotu tähän teokseen pienenä lisämausteena! Lukeminen on heti ollut paljon houkuttelevampaa, kun teoksessa seikkailee muutama tuttu hahmo hyvin pienenä sivuosana ja miljöö pysyy samana, vaikka päähenkilöt ovat vaihtuneetkin. Ps. Trez on ehdottomasti yksi lempihahmoistani koko Mustan tikarin veljeskunta -sarjassa, joten yhdistelmä näiden sarjojen välillä on herkullinen!

Jim Heron klo 15:10

"Elämässä ei kuitenkaan ollut oikoteitä ja virheistä joutui maksamaan."

(J.R.Ward: Halu - Langennut enkeli osa 1, sivu 22)

J.R.Ward luo raa'an ja rajun kuvauksellisen teoksen jälleen kerran. Päähenkilö Jim Heron on itseensä vetäytynyt (joo, ehkä sellaista ilmaisua voisin nyt ainakin alkuun käyttää hänestä..), mystinen ja kova. Hänet vedetään keskellä enkeleiden ja demoneiden välistä sotaa langenneena enkelinä, jonka tavoitteena on pelastaa seitsemän ihmissielua. Heron on salaisuuksien peitossa. Tämä pimeyttä, raakaa voimaa ja kostoa täynnä oleva hahmo.. kuinka hän pystyy pelastamaan seitsemän ihmissielua?

Huomasin tässä takaisin blogin puolelle tullessani, että unohdin kirjata lukemani sivut. Onpas pää täynnä asioita, kun unohtelee näin kauheasti kaikkea. Sain oman DIY-projektini valmiiksi ja kiinnitettyä, joten pystyn nyt illan antamaan pelkästään kirjallisuudelle ja J.R.Ward:lle. Nyt on kuitenkin aika syödä jotakin ennen kuin jatkan teoksen parissa. Teos on tähän mennessä ollut positiivinen kokemus, kuitenkin pelkään samankaltaisuuksien sarjojen välillä kasvavan yhä, ja itselläni on jo liian vahva aavistus tulevasta..

sivuja tähän mennessä 87

Aamupalaa, lopputunnelmia, J.R.Ward & laiskaa lukemista klo 8:55

Eilen en enää jaksanut yöaikaan ryhtyä kirjoittamaan, mutta etenin teoksessa hyvää tasaista tahtia. J.R.Ward luo Taivaan ja Helvetin ympärille mielenkiintoisen aiheen seitsemästä kuolemansynnistä, joka toisaalta puhuttelee minua ja toisaalta ei. Huomaan mielessäni paljon vertailevani Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa tähän, joten ei ehkä kuitenkaan ole parasta idea tuoda sieltä hahmojen tähän sarjaan. Ainakin minulle lukijana tämä on todella hämmentävä piirre, varsinkin kun Mustan tikarin veljeskunta -sarja on vain yksinkertaisesti niin upea kirjasarja. Teosta en täysin saanut luettua loppuun saakka, mutta luen sen tämän päivän aikana kuitenkin. Olen sen verran utelias. 

Lukumaraton meni hyvin rennoissa tunnelmissa. En usko, että olisin koskaan aiemmin osannut ottaa näin rentoa asennetta, ja lukea silloin kuin teki mieli. Sivujakin kertyi yllättävän hyvin, vaikka huomioni olikin välillä asuntoni sisustuksessa. Pienten DIY -projektien ja uuden värimaailman hahmottaminen on yllättävän piristävää. J.R.Ward - Halu ruksittaa vielä yhden Helmet-lukuhaastekohdan, joten saan haastetta vielä hieman eteenpäin, koska aika käy vähiin. Kirjailija J.R.Ward on kirjoittanut yli 20 teosta, joten kohta on osuvasti nro 12. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 teosta. 

Lopputulos: J.R.Ward - Halu (Langennut enkeli osa 1) luettuja sivuja yhteensä 271

Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita / Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

Ilmeisesti Salla Simukan teoksista on löytynyt tähän hetkeen monta osuvaa teosta, joista olen nauttinut. Olen nyt hetkittäin huomannut Simukan teosten kauneuden kokonaisuuksina, joita on lukijana mukava napostella menemään. Tässäkin teoksessa oli hieman yli 140 sivua, joten se meni yhtenä suupalana. Pidän myös novelliteoksista tällä hetkellä, koska niiden lukeminen on nopeatempoista, eikä tarvitse keskittyä monen sivun pituiseen teokseen, joka käsittelee alun, keskikohdan, huipennuksen ja lopun. Novelleissa ja lyhyissä tarinoissa pääasia on huippukohta, ja ytimekäs loppu. Tietenkin jokainen tarina pitää sisällään alun, keskikohdan, huipennuksen ja lopun, mutta pituus ja painoarvo vaihtelee. 

Yksissä kansissa vielä kaksi teosta, ja yhteensä 20 tarinaa! Olin haltioissani, kun tämä realiteetti hahmottui mielessäni. Salla Simukan teos Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita / Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita pitää sisällään yli 140 sivua tekstiä lyhyinä ja ytimekkäinä tarinoina. Kaksi osainen teos käsittelee erilaisia tarinoita kahdesta näkökulmasta, pienen sitovan otteen avulla. Käsittelen ensin Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita puolen teoksesta, koska tein valinnan lukea ne ensin. Luettuani molemmat osat, tuntuu että valinta oli väärä, mutta molemmissa puolissa oli maagisen paljon tapahtumia, tilanteita ja houkutuksen kohteita. 

Olin täysin sitä mieltä, että kauniit tarinat vain kuuluu lukea ensin, joten ryhdyin epäröimättä lukemaan teoksen "kaunista" puolta. Sytytä valot! käsitteli 10 eri päähenkilöä ja teemaa luoden yllättäviä tarinoita. Jokainen tarina ei kuitenkaan minuun uponnut, mutta mielestäni kirjailija Salla Simukka onnistui miellyttämään lukumakuani paremmin kuin muutaman aiemman kirjailijan kokoamat novelliteokset. Ehkä tässä kyseisessä teoksessa novellien pituudet ja sisältö sopi enemmän minulle kuin aiemmin lukemissani. 

Myös tarinoiden kokonaisuus ja muoto oli paremmin luotu. 10 kaunista tarinaa piti sisällään kaikkea ensimmäisestä suudelmasta rakkauteen sekä ilosta ja kaipuusta aina tunteiden vuoristorataan saakka. Tarinat olivat herkkiä, mutta mielessäni kyti kokoajan ajatus siitä, että olivatko ne niin kauniita lopulta? Vai onko se niin, että ennen kuin kauneus näkyy ulospäin täytyy luopua asioista, tehdä työtä, vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä? Vasta sen jälkeen näkee oikean kauneuden. 

"Sinänsä oli helpotus, ettei tarvinnut esittää mymmeliä. En tiedä, olisinko edes osannut. 

Sen tiesin varmasti, etten olisi jaksanut olla roolissa päivästä toiseen. 

Olin käynyt ilmaisutaidon lukion, mutta en ollut ikinä halunnut näyttelijäksi." 

(Salla Simukka: Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita

tarina 2. Etäisyys sivu 11)

Kauniita tarinoita oli 77 sivun verran, joista kaksi jäi parhaiten mieleeni. Kirjailija tuo hyvinkin kapeassa tekstissä hyvin esille päähenkilön luonnetta, elinympäristöä ja tunteita. Jokaiseen päähenkilöön sai jonkinlaisen yhteyden, eikä teos sen osilta kuivunut kokoon. Kauniita tarinoita lukiessani minulla oli hymy huulilla melkeinpä kokoajan, vaikka tarinoissa päähenkilöt joutuivatkin valintojen eteen kerta toisensa jälkeen. Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun käänsin teoksen ympäri.

Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita oli 66 sivua täyttä raakaa pimeyttä ja julmuutta. Jokaisessa tarinassa oli erilainen paino pimeyden suhteen, mutta kuitenkin näiden 10 tarinan lukeminen oli huomattavasti raskaampaa kuin teoksen toisen puolen. Jokin kuitenkin houkutteli minua jatkamaan teoksen parissa, vaikka kauhukirjallisuudesta en pidäkään. Jokainen tarina "tällä puolella" oli hyvin vakavasta teemasta, mutta kirjoitettu tarina oli kuitenkin niin lumoava, että se piti lukijaa otteessaan. Kauheita tarinoita lukiessani ryhdyin pohtimaan, että onpas tutun oloista tekstiä. Osan kymmenen tarinan kohdalla tuli tunne, että minähän olen juuri lukenut tämän, kunnes ymmärsin kirjailijan luoman yhteyden teoksen eri puolien välille. En paljasta tästä sen enempää, jollen jo liikaakin paljastanut!

"- Kerron, kun olet vähän vanhempi, isä huokaisi."
(Salla Simukka: Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

tarina 1. Sammuta valot! sivu 7)

Teoksen molemmista osista minulle nousi esille oikeastaan kaksi tarinaa (yhteensä siis neljä tarinaa), jotka jäivät parhaiten mieleen. Kauniita tarinoita puolelta tarina Etäisyys sekä Sama kude meissä. Kauheita tarinoita osiosta nostaisin esille tarinan Osuma sekä Pitkä uni. En vieläkään osaa päättää pidinkö enemmän kauniita tarinoiden Sama kude meissä -tarinasta vai kauheita tarinoita puolen Pitkä uni -tarinasta. Molemmissa oli niin lumoava idea, että ne jäivät hyvin mieleen. Nyt kun jälkikäteen jäin pohtimaan, miksi juuri nämä teokset jäivät mieleeni, katsoin teoksia tarkemmin.. en ole enää yhtään yllättynyt miksi en kykene valitsemaan näiden välistä (syytä en kuitenkaan teille kerro). 

Minulla on vieläkin hieman epäuskoinen olo, että olen lukenut tämän teoksen kannesta kanteen. Sammuta valot! tarinoiden jälkeen minulle jäi hieman puistattava olo. Ei tietenkään jokainen teos mennyt ihon alle, mutta ne jotka menivät.. menivät lujasti. Olen aina ajatellut, että kauhukirjallisuus herättäisi minussa eniten tunteita. Olen näköjään oikeassa. Toivon kovasti, että jaksan pitää yllä bloggailua, vaikka nyt uuden työpaikan myötä on hieman hakemista ajankäytöllisesti. Kuitenkin pitää aina olla vastapainoa asioille, joten ajattelen blogin olevan sitä minulle. Tsemppiä kaikille elokuun uusiin (sekä vanhoihin) tuuliin!

Luetut 2020 sivu on täyttynyt sitä mukaan, kun olen teoksia lukenut. Lukemissani blogeissa on ympäriinsä tehty n. kolmen kuukauden luettujen teosten koottuja blokkauksia, mutta itse en ole vain saanut aikaiseksi. Haluan kuitenkin loppuvuonna kirjoitta tämän vuoden tunnelmista, ja pitkästä aikaa blogin kirjoittamisesta. Katsotaan jos vaikka ensivuonna kokeilisi tuon kaltaista uudistusta. Parhaiten siis minun luettuja teoksia sekä Helmet-lukuhaasteen etenemistä voi seurata klikkailemalla tuolta ylhäältä, ja vaihtaa sivuja. Goodreads:in oman profiilinkin päivitin pitkästä aikaa kuntoon, ja linkkiä löytyy esittelytekstistä siitä kiinnostuneille. Btw en kykene millään kaikkia teoksia tuomaan tänne blogin puolelle, vaan niitä on vain valittava (ja se on sitä tuskaa!). 

Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita /

Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

Salla Simukka

sivuja (yhteensä) 143

Kustannusosakeyhtiö Tammi

Helsinki, 2018

Iloa täynnä ollut kesälukumaraton suoritettu 1.8.

Olisi jälleen aika sysätä lomahousut kaappiin, ja ryhtyä kaivamaan niitä työvaatteita, joilla tarkenee ulkona seisoskella. On kuitenkin jäljellä tämä yksi viikonloppu, jonka aikana aion ottaa kaiken irti täällä blogin puolella. Käyntiin pyörähtääkin kirjabloggaajien kesälukumaraton. Suoritus päivänä toimii 1.8, mutta sunnuntaina on sukulaisen rippijuhlat, niin pyöräytän omani käyntiin nyt jo perjantain puolella, ja jatkan lukemista huomisen 1.8. puolelle. 

Kesälukumaratonin emäntänä toimii Oksan hyllyllä Marika, joka on julkaisut selkeän ja kattavan infoblokkauksen kesälukumaratonin etenemisestä. Pääset lukemaan näitä infoja täältä. Kesälukumaratonin muitakin osallistujia selviää linkin takaa, joten jos muidenkin edistyminen kiinnostaa - käy kurkkaamassa! Itse aina pyrin lukumaratonien aikana käydä lukemassa muidenkin etenemisestä, ja nyt ajattelinkin ottaa kevyemmän otteen tämän suorittamiseen, niin tulen todennäköisesti pyörimään muiden blogienkin puolella. 

Kesälukumaratonin ohjeistuksesta käy ilmi tosiaan, että lukemisesta osan tulee sijoittua la 1.8. päivälle, mutta muuten sen aloittamisen/lopettamisen saa määritellä itse. Tarkoituksena on kuitenkin lukea 24h, huomioiden oma jaksaminen (tauotukset). Aloitan oman maratoonini nyt perjantaina klo 20:30, ja lukumaraton omalta osaltani päättyy siis huomenna 20:30

Itselläni oli monenlaisia teosvaihtoehtoja tämän lukumaratonin pinoon, mutta päädyin Leena Lehtolaisen jännitys-/rikospokkareihin, joita sain tuossa käsiini loman aikana sekä Salla Simukkaan, jonka teos Lukitut saapui juuri sopivasti noudettavaksi. Aloitan maratoonini Leena Lehtolaisen - Ennen lähtöä -pokkarilla. 

Aamuja klo 8:45

Eilen luin Leena Lehtolaista pitkälle yöhön, vaikka tuntuikin aluksi hankalalta saada otetta teoksesta. Sivuja kertyi illan aikana 108. Rikoskirjallisuus on toisinaan niin ihanan suloista ja houkuttelevaa, niin kuin nyt, kun teos on lähtenyt käyntiin alkuosion jälkeen. Nyt aamupalan ohella olen jälleen jatkanut teoksen parissa ja edennyt n. 100 sivua lisää, joten vauhti on sopiva näin viimeisiksi lomapäiviksi. Tämän päivän olen pyhittänyt lukemiselle, tietenkin hieman pitää siivoilla ja laittaa ruokaa, mutta tässä on hyvää aikaa lukea tuonne ilta puoli ysiin saakka! 

sivuja tähän mennessä 193

Blogeja, sivuja, tietokone klo 10:30

Olen jälleen kerran hairahtanut blogien maailmaa, sekä tietokoneella pyörimiseen. On teostakin tuossa tullut jatkettua, ja puoliväli ylitetty. Taidan palata sen pariin, koska uskoisin herkullisen huippukohdan olevan pian. Sen jälkeen teos tuleekin luettua vauhdilla loppuun. Ainakin ihania yllättäviä juonenkäänteitä on ilmennyt!

Lehtolainen on ratkaissut tapauksen klo 13:50

Leena Lehtolaisen romaani Ennen lähtöä on tullut luettua kannesta kanteen. Lehtolaisen teos kertoi pyörätien vierestä löydetyn ruumiin tapauksen, joka kietoutui huumeiden, muukalaisvihan ja valtasuhteiden verkkoihin. Teos oli verkkainen lukea, ja huippukohta sitoi lukijansa otteeseensa niinkuin ajattelinkin. Jännitystä teokseen toi erilaiset juonenkäänteet. Kun ajatteli Maria Kallion löytäneen ratkaisun tilanteeseen, tulikin yllättävä tapahtuma tai seuraus, joka nostikin pimeyden syövereistä uusia mutkia tapaukseen. 

sivuja tähän mennessä 376

Ending klo 20:30

"Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista" (Lukitut, sisäkansi)

Olen lumoutunut, yllättynyt, hämmentynyt ja omalla tavallaan järkyttynyt. Aloitin Salla Simukan; Lukitut teosta, jota ehdin lukea 115 sivua keskittyneenä. Teos on täysin sellainen, mitä olen lukenut muutamastakin eri blogista, joiden perusteella teoksen halusinkin lukea. Jatkan varmasti vielä illalla, mutta nyt minun pitää hetki valmistautua huomisiin juhliin sekä alkavaan työhön. 

Ensin lyhyesti lukumaraton kokemuksesta. Olen tyytyväinen suoritukseeni, vaikka jäin aivan muutamasta sivusta, että olisin saanut täyteen 500, mutta se ei haittaa. Tarkoitukseni oli lukea rennosti ja lukea teoksia, joista nautin. Olen siis täysin onnistunut urakassani. Toivottavasti jokaisella on ollut onnistunut lukumaraton!

Luetut teokset: sivuja yhteensä 491

Leena Lehtolainen; Ennen lähtöä

Loistopokkari

Kustannusyhtiö Tammi, 2004

sivuja 376 (kokonaan)

Salla Simukka; Lukitut

Tammi, Helsinki 2020

luetut sivut 115 (teoksessa sivuja 284)

Veden vallassa: Väkiveriset osa 3

"Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. 

Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi."

(Veden vallassa: Väkiveriset osa 3 - Sini Helminen, takakansi)

Kesä- ja heinäkuu on vaihtumassa jo elokuuksi, joka tarkoittaa myös sitä, että on aika palata töihin. Vapaa-aikaani olen viettänyt ympäri Suomea, mutta kirjallisuutta on mahtunut siihen mukaan hyvin sopivissa määrin. Blogin puolella on kuitenkin ollut hiljaisempaa, ja osa teoksistakin luettu jo hetkittäin takaperin, mutta haluan ne kuitenkin julkaista vielä täällä. Edellisestäkin blokkauksesta alkaa olemaan aikaa yllättävän paljon, mutta kirjasarja kuitenkin pysyy samana kuin edellisessä blokkauksessa. Haluan tämän sarjan julkaista blogini puolella, koska se on mielestäni sen ansainnut. 

(enkä malta olla julkaisematta kiellettyä hedelmään, nehän on aina maukkaimpia!)

Kesän aikana olen saanut luettua itselleni mieluisia teoksia, vaikka kaikkia en blogin puolelle julkaisekaan. Vaikka kuulenkin töiden kutsun, aion nauttia vielä tästä viimeisestä viikosta. Paljon on jo ohjelmaa suunniteltuna, mutta kyllä siihen kirjallisuuttakin mahtuu. Elokuu jopa alkaa vauhdikkaasti kirjabloggaajien kesälukumaratonilla, joka järjestetään 1.8. Maratonin emännän Marikan / Oksan hyllyltä blogiin pääset tutustumaan täällä. Pitää vielä kiireen vilkkaan miettiä lukupinoa, joten en jouda sen enempää vielä kirjoittaa siitä, mutta perjantaina lisää!

Sini Helmisen Väkiveriset kirjasarjan kolmasteos on puhuttelevan kaunis. Aikaisempien ilmestyneiden teoksien kansista ehdottomasta kaunein. Teos on erilainen aikaisempiin verrattuna kylläkin, vaikka siinä on reilusti monia tuttuja ja turvallisia piirteitä. Teos keskittyy realistisen fantasiakirjallisuuden lisäksi jälleen kerran Kalevalan mytologiaan, joka herää henkiin teoksen sivuilla. Toinen selkeä esille nostettava teema on romantiikka, rakkaus. Tässä teoksessa se on selkeämmin tuotu esille hieman pienellä ronskilla twistilla. 

Toisen osan blogitekstiä kirjoittaessa, mainitsin neljä teemaa, joihin teokset keskittyvät. Olen lukenut teokset nyt metsästä, vuorista ja vedestä, jota tämä kolmas teos käsitteli. Aikaisempien teosten teemat eivät nouse selkeästi esille, mutta niiden lukeminen auttaa pysymään teoksen tarinan tahdissa. Jälleen kerran tuttu hahmo on auttamassa omalla erikoisella tavallaan, mutta tämän johdosta tarina kulkee jouhevasti eteenpäin. Näiden luettujen teoksien jälkeen jäljelle jää teemoista maa, jota käsitteleekin kirjasarjan viimeinen teos, joka odottaa jo lukupinossa. Aikaisimmista teoksista tekstiä löytyy tunnisteiden SiniHelminen ja #väkiveriset-sarja alta. 

""Oota!" huudan hänen selälleen. "Mikä sun nimi on?""

(Veden vallassa: Väkiveriset osa 3

Sini Helminen, sivu 102)

Teoksen päähenkilö toimii nuori 8-luokkalainen Mari, joka asuu isänsä kanssa. Heidän yhteiselämäänsä sotkee isän hajamielisyys, sekä tämän uskomukset kaikenlaisiin kummajaisiin. Marin kohdatessa kummallisuuksia itsessään, hänen elämäänsä ilmestyy mystinen Tuulia (siis aivan paras teoksessa esiintyvä hahmo! #tuuliarocks♥), joka raottaa hänelle kummajaisten maailmaa. Tämä samainen mystinen Tuulia, jonka kirjailija Sini Helminen on tuonut esille jokaisessa teoksessaan tähän mennessä. Kolmannen teoksen loppua kohden huomaa, kuinka kirjasarja yhtenäistyy entisestään Tuulian kautta. Loppujen lopuksi voidaan todeta, että jokaisessa teoksessa onkin ollut enemmän kuin yksi päähenkilö.  Tässä teoksessa päähenkilönä toimi Mari, mutta tämän rinnalla Tuuliasta selviää uusia asioita, joita en ole aiemmin huomannut.

Sini Helminen jatkaa mytologian tuomista tarinaan pieninä paloina ja tasaisina annoksina. Teos ei kuitenkan sytytä minua aivan samalla tavalla kuin toinen osa, vaikka kansikuva onkin huikea ja pieniä hyviä elementtejä on kaikkialla. Suurena erona teoksessa on tuo romantiikan, rakkauden nostaminen esille, joka mielestäni nousee esille aikaisempia teoksia vahvemmin. Positiivista on tarinaa lukiessa huomata, että teos antaa mielikuvan siitä, kuin sanat olisivat valittu juuri kyseistä teosta varten.

Teoksessa nähdään monenlaisia juonenkäänteitä, ja asiat jotka ovat lukijalle selkeitä, ovatkin yhtäkkiä päälaellaan. Tapahtumarikas teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, ja saattaa vaaraan yhä useamman teoksen hahmoista. Lopussakaan ei ole varmaa, kuinka näille hahmoille oikeastaan käy. Odotan, että neljäs teos sitoisi myös tämän teoksen muutamien hahmojen tarinat päätökseeen. Kirjoitin toisen teoksen yhteydessä, kuinka minusta tuntui, että asioita paljastui rivien välistä liian äkkiä. Tässä teoksessa tilanne oli toinen. Loppuakohden tapahtumien tahti kiihtyi, ja vaara-aste nostettiin voimakkaammin esille. Kuitenkin osa asioista jäi yllättävänkin avoimeksi, joten odotan kovasti mitä neljäs teos tuo mukanaan. 

Veden vallassa

Väkiveriset osa 3

Sini Helminen

sivuja 239

Myllylahti Oy, Espoo 2018

Kiven sisässä; Väkiveriset osa 2

"Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu 

neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan."

(Sini Helminen - Kiven sisässä; kirjan sisäkansi)

Tässä sitä taas ollaan; itseltään kielletyn hedelmän äärellä. Tuntuu, että tämä kuvio toistuu yhä uudelleen ja uudelleen, enkä lopulta osaa päättää, millaista mieltä olen kirjailijan teoksista. Tässä tapauksessa puhun Sini Helmisen Väkiveriset -kirjasarjasta. Väkiveriset-sarja on neljän teoksen mittainen, jonka ensimmäisen teoksen jälkeen (täällä blogin puolellakin) taisin huudella, että en tule lukemaan jatko-osia. Kuitenkin kirjastossa seikkaillessani tämä toinen teos puhutteli minua, ja se päätyi mukaani. Väkiveriset-sarjan avausosassa nuori Pinja seikkailee metsä-teeman ympärillä. Teoksen nimi onkin osuvasti Kaarnan kätköissä, joten toisen osan nimestä voidaankin jo päätellä jotakin. Avausosan tunnelmia pääset halutessasi lukemaan tunnisteen SiniHelminen alta.

"Pekko, vieläkö sinä pelaat? Nyt se kone kiinni. 

Kaikki tavarat on vielä pakkaamatta."

(Sini Helminen - Kiven sisässä: sivu 10)

Kiven sisässä -teos kertoo nuoresta 15-vuotiaasta Pekosta. Teoksen teema liittyy vuoriin, ja vuorelaisiin, joita yllätykseksi onkin olemassa. Suomalainen mytologia kietoutuu tarinan edetessä hahmojen sekaan mukavan rennon letkeästi. Teoksessa herätellään esille täysin erilaisia hahmoja, mitä aiemmassa teoksessa. Teos ei suoranaisesti jatkakaan ensimmäisen teoksen lopusta, vaan on itsenäinen jatko-osa sarjaan. Näin jokainen sarjan jatko-osa tulee olemaan, jonka vuoksi sarja kiinnostaakin minua yllättävän paljon. Tämän teoksen kohdalla myös se, että tarttuma pintaa päähenkilössä oli minulle enemmän. 

Kirjan päähenkilö Pekko on nörttipoika, jonka elämä kokee suuren muutoksen mummonsa kuoleman seurauksena. Uusi kaupunki, uusi ympäristö ja perheen uudet kuviot sekoittavat tämän tietokonepelimaailmassa elävän pojan maailmaa, eikä siihen varsinkaan auta omituinen koulutoveri sekä vielä omituisempi yläkerran naapuri. Uuden omituisen koulutoverinsa kautta Pekko selvittää salaisuuksia itsestään ja menneisyydestään, joka onkin monimutkaisempi ja koukeroisempi kuin hän osaa aluksi kuvitella. Samanaikaisesti hän kamppailee halusta tietää, mitä tarkkaanottaen mummolleen tapahtui, vaikka hänen ympärillään olevat yrittävät pitkittää totuuden ulostuloa mahdollisemman pitkään. Omituinen yläkerran naapuri sotkee nuoren pojan virtapiirejä pahimmalla mahdollisella ajalla, vaikka kohtalolla onkin omituinen tapa sitoutua yhteen juuri oikeaan aikaan. 

Mytologiaan pohjautuva fantasiakirja saa mukavasti pieniä vivahteita rikoskirjallisuudesta alussa tapahtuvan murhan kautta. Nuorille suunnatussa kirjassa tuodaan hyvin esille rikoskirjallisuuden piirteitä, kuitenkin päähenkilön tunteiden vuoristorataa olisi mielestäni voinut hieman syventää. Pidän psykologisista thrillereistä, mutta yritän nyt pysyä ajatuksessa, että kysy on nuortenkirjallisuudesta. Ehkä psykologinen thrilleri liitetään enemmän aikuistenkirjallisuuden maailmaa. En kuitenkaan ole yhtään pettynyt teokseen, vaan olen positiivisesti yllättynyt. Viihdyin huomattavasti paremmin tämän teoksen parissa kuin ensimmäisen. 

"Minulla on kummallinen olo. Niin kuin joskus unessa, kun yhtäkkiä tajuaa, että 

on nähnyt sen saman unen vaikka kuinka monta kertaa ja tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, 

mutta kuitenkaan ei osaa muuttaa mitään, tekee vain niin kuin on määrä. "

(Sini Helminen - Kiven sisässä: sivu 103)

Teoksen tarinan edetessä sivuhahmoista huomaa nopeasti, ketä hahmoa on syytä epäillä. Se on nuortenkirjallisuudessa sekä hyvä, että huono asia. Tarkoitan ymmärrystä nopeasti siitä mitä teoksessa tulee tapahtumaan, ja ketä hahmoista kannattaa epäillä milläkin tavoin. On kuitenkin ihanaa, ettei asiat tule suoraan esille, vaikka ne on aistittavissa rivien välissä. Eikä kirjailija Sini Helminen ole jättänyt muodostamatta sidosta aikaisempaan teokseen. Minusta on oiva pieni kiva twisti, kun tunnistaakin tutun hahmon pörräämässä jälleen kerran päähenkilön ympärillä. Sen verran oli jopa jo pakko katsoa seuraava, kolmatta teosta, että samainen hahmo näyttää olevan sielläkin seikkailemassa!

Tuntuu kuin olisin pieni lapsi karkkikaupassa tämän kirjasarjan suhteen. Haluan lisää makeaa mahan täydeltä, vaikka tiedän, että jossain kohtaa hyvä tulee loppumaan. 231 sivua antaa makeaa muutaman tunnin verran, ja tiedän onneksi, että minulla on vielä kaksi teosta jäljellä. Kuitenkin hyvällä vauhdilla luen nämä kesän aikana, jonka jälkeen saan taas miettiä, että mitä sitä seuraavaksi haluaisi lukea. En kyllä odottanut mitenkään, että tämä kirjasarja herättäisi sisälläni näinkin suuren kiinnostuksen.

Kiven sisässä

Sini Helminen

Väkiveriset osa 2

sivuja 231

Myllylahti Oy, Espoo 2017

Amsterdam, Anne F. & minä

Amsterdam, Anne F. & minä lumoaa lukijansa viihdyttävyydellään. Olen todella positiivisesti yllättynyt, kuinka viihdyttävä teos oli. Enemmän minua hymyilytti ja nauratti teosta lukiessa, kun koskaan aiemmin. Amsterdam, Anne F. & minä kertoo omalla tavallaan klassisen romanttisen tarinan kahdesta nuoresta, mutta hyvin monen erilaisen twistin kautta. Erilaiset juonen käänteet, jotka keskittyvät päähenkilön rakkauselämään, luovat teokseen monipuolisia tasoja, joita on mukava lukea. Tasoilla tässä tapauksessa tarkoitan sellaisia piirteitä, jotka nousevat eri tärkeystasoille teoksessa.

 

Kerttu, teoksen päähenkilö, on 15-vuotias nuori Tampereelta. Hänen kirjailija äitinsä keksii idean, viedä heidät molemmat syyslomalle Amsterdamiin. Tuona aikana Kertun äiti terapoi tytärtää lomalla kirjailijan voimia apuna käyttäen, ja saa Kertun löytämään itsestään uuden puolen. Amsterdamin kanaalit, polkupyörät, huumeruiskut sekä historia esittäytyvät Kertulle sekä tämän äidille erikoisine piirteineen, muuttaen molempien suhdetta toisiinsa sekä tilanteeseen. 

Terhi Rannelan viihdyttävä tyyli oli yllätys. Itse en teosta lukulistalleni valinnut, mutta myönnettäköön, että Kerttu & Mira -sarja jäi kiinnostamaan suuresti. Huomaan, että en vain itse uskalla tarttua tämän tyylisiin teoksiin, vaikka syytä näköjään olisi. Amsterdam, Anne F. & minä on siis ensimmäinen teos Kerttu & Mira -sarjaa, johon kuuluu yhteensä kolme teosta. 

"Suljen silmäni ja nojaan taaksepäin, kun kone kiihdyttää täyteen vauhtiin. Joka kerta tässä tilanteessa päässäni alkaa soida Ultra Bran vanha biisi Helsinki-Vantaa, jonka kuulin kerran lentokentällä: "Fokkeri kääntyy, rata on vapaa, suihkari nousee."

(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 23)

Terhi Rannelan kirjoituksesta nousee esille hyvin arkisten asioiden kerronnan hienous. Kirjailija on nostanut esille päähenkilön, Kertun, arkisia ajatuksia kovalla ja karskilla kuvauksella. On myös hienoa, että nämä on tuotu esille, joten päähenkilöstäkin saa hyvin erilaisen kuvan. On innoittavaa huomata, kuinka kiinnostavia ajatuksista saa pienellä karskiudella. Itse siis koin tämän viihdyttävänä, ja osan ajatuksista hieman karskeina. 

Tuntuu huvittavalta ajatukselta, että teoksessa oli 199 sivua. Teos tuntui kädessä paljon lyhyemmältä, ja muutenkin pehmeämmät kannet luovat teoksesta pokkarimaisemman. 199 sivua luki hujauksessa, ja teoksen kohtausten jaoittelu oli selkeä. Lukemista ei malttanut jättää kesken, vaan teosta tuli luettua aina tiettyyn pisteeseen saakka. Myös otsikointi oli mukava viihdyttävä lisä. Jokaisen luvun otsikoinnin lause löytyi luvun aikana tekstistä. Jälleen loistava pieni yksityiskohta kirjailijalta. 

"Jos tilanne ei ota selvitäkseen, voin pitää kaikki kynät itse."

(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 73)

Pienet yksityiskohdat teoksen aikana vain jatkuivat. Teoksen lopussa oleva kirjan soundtrack on hieno. Toisinaan itselle tuli olo, että tarinaa lukiessa mainittu biisi olisi pitänyt laittaa soimaan taustalle teoksen kohtauksen ajaksi. Tutkin myös listaa teoksen luettuani, ja löysin muutaman tutun ja turvallisin biisin, mutta myös uusia kuunneltavia kappaleita. Teoksen aikana nostettiin myös esille Anne Frank. Anne Frankin päiväkirjat ovat Kertun äidin lempiteos, ja äiti toivookin, että Kerttu lukisi kyseisen teoksen. Tarinan edetessä Kerttu tutustuu Anne Frankiin, jonka kautta hänen maailmankuvansa muuttuu. Enkä edes osaa kertoa, millainen ending tarinassa on. Huimaa!

Teoksesta jäi paljon mieleen, ja pieni mieli teko jopa lähteä pitkästä aikaa reissailemaan ja kokemaan maailmaa. Teoksen kuitenkin luin pride-lukuhaasteeseen, joka on nyt loppumaisillaan, joten unohdetaan matkailu toistaiseksi. Yöpöydän kirjat emännöi kyseistä haastetta, ja kesäkuu oli aikaa lukea sateenkaarikirjallisuutta pride:n kunniaksi. Olen lukenut nyt kaksi teosta, ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Kuukausi vaihtuu, ja lukupino kasvaa, joten aion siirtyä nyt seuraaviin haasteisiin. 

Pride-lukuhaasteen lisäksi, teos täyttää jälleen yhden kohdan Helmet-lukuhaasteesta. Kohta 8. Kirjalla on kirjassa tärkeä merkitys. Nostan tämän kohdan esille nyt tähän teokseen, koska Anne F. muuttaa päähenkilön elämää eritavoin, joten on täysi velvollisuus jopa nostaa tämä teos tähän kohtaan. Blogin ulkonäönkin kanssa olen taas kamppaillut, koska tekee mieli tehdä muutoksia (teinkin niitä tuossa viikkoja sitten), mutta yritän nyt malttaa mieleni!

Pride-lukuhaasteen päätän lopettaa tähän. Olen tyytyväinen näihin kahteen lukemaan teokseeni, enkä kykene enään keskittymään näinä kuun viimeisinä päivinä uuteen. Kirjaston kirjojen pino on jälleen laajentunut, ja kesälomakin on vasta alussa, kun Heinäkuun puolella on aika matkustaa jokavuotiset kyläilyt ystävien luokse. Pride-lukuhaasteeseen siis luin teokset:

Järistyksiä; Riina Mattila (sivuja 151)

Amsterdam, Anne F. & minä; Terhi Rannela (sivuja 199)

Amsterdam, Anne F. & minä

sivuja 199

Terhi Rannela

Kustannusosakeyhtiö Otava 2008

Järistyksiä

" WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo tarpeesta 

tulla kohdatuksi sellaisena kuin on" 

(kirjan takakansi)

Meneillään oleva pride-lukuhaaste innoittaa itseänikin kiinnittämään enemmän huomiota sateenkaarikirjallisuuteen, jonka parissa tämä kyseinen teos esiintyy. Mainitsinkin aiemmassa blokkauksessani, että Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kesäkuun kunniaksi pride-lukuhaastetta. Pridetapahtumat on siirretty pitkälle syksyyn, jonka vuoksi itsekin päätin ottaa osaa lukuhaasteeseen. Tällä kertaa saa jopa lukea rauhassa kesäkuun ajan, joten voi rauhassa pohtia mitä teoksia oikeasti haluaa lukea!

Aloitin lukuhaasteen Riina Mattilan teoksella Järistyksiä. Teos kertaa Eeliasta, joka tulee "tyypillisestä" ydinperheestä: äiti, isä ja kaksi lasta, tyttö sekä poika. Ydinperheen arvot koostuvat vaatimuksista työn ja saavutuksien osalta. Eelia puolestaan ei sopeude tähän kuvaan, joka hänen perheessään luodaan, ja jonka mukaan tulisi elää. Eelia saa mahdollisuuden, ja lähtee muualle lukioon, uuteen ympäristöön ja yhteisöön, jonka avulla on mahdollista löytää omia ihmisiä ja näkymyksiä maailman monista väreistä. 

"Se juuri minut pysähdytti: nuoren naisen itsevarmuus."

(Riina Mattila - Järistyksiä, sivu 15)

Eelian lähdettyä lukioon muualle, hän tutustuu uusiin (omiin) ihmisiinsä. Lukiossa on monenlaisia oppilaita, joista osa nostetaan esille muita selkeämmin. Teoksessa on selkästi Eelian perheen lisäksi kaksi vahvaa hahmoa (sivuhahmoa?). Karhu kuvataan voimakkaana, omapäisenä ja Eeliaa kannustavana sivuhahmona. Tähän hahmoon syvennytään teoksessa hyvin, joten hänen ja Eelian suhdetta ymmärtää paremmin tarinan edetessä. Toinen sivuhahmona teokseen ilmestyvä hahmo on Isla. Hahmolla on selkeä omatahto, jonka mukaan hän toimii. Tämän ketunsilmäisen rohkean hahmon ja Eelian suhde kasvaa koko tarinan ajan. 

151 sivuun mahtuu hyvinkin paljon ajatuksia ihmisten välisistä kohtaamisista ja odotuksia, joita maailmassa luodaan. Teos alusta alkaen herätti mielenkiintoni, joka johdatti minua eteenpäin verkkaista tahtia. Teoksen sisällä kulkeva punainen lanka erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä on kiedottu tarinaan hyvin. Selkeä ja vahva esitys kerrotaan erilaisten näkökulmien johdattelemana, jonka lopussa kuitenkin voidaan todeta jokaisen ihmisen olevan täysin omanlaisensa. Juuri sellainen kuin itse haluaa olla.

Alussa nousi heti esille teoksen teema, jonka ympärille tarina rakentui. Alku fiilikset olivat odottavaiset, ja suoraan sanottuna oletin alusta alkaen pitäväni teoksesta. Teos kuitenkin, loppuun luettuani sen, menee lokeroon luettu kirja. Kohtaisin itseni teoksen aikana muutamaan otteeseen. Teos ei kuitenkaan herätä suurempaa intoa tai muutenkaan tunteita. Luettava teos joka tapauksessa.

"Sillä lähtemisen tunnistin, jäämistä en."

(Riina Mattila - Järistyksiä sivu 67)

Tiivis ja nopeatempoinen teos tuli luettua hyvin lyhyessä ajassa. Teoksen aikana pystyi pitämään monenlaisia taukoja ilman, että teoksen tunnelma rikkoutui. Koin teoksen itselleni enemmän tarinaksi, jonka voi vain lukea. Näen kuitenkin kirjailijan esille nostamat teemat, ja niiden tuoman erilaisuuden jos raa'asti vertaa erilaisia genreä toisiinsa. Kuitenkin teoksesta nousi erilaisuuden lisäksi vahvasti esille rakkaus ja romantiikka, joka ei ole minulle niin mieluisaa luettavaa, joten uskon sen vaikuttaneen myös mielipiteeseeni. Teoksen päähenkilö, Eelia, antaa monenlaisia ajatuksia, ja hänen "sisäistä kamppailua" kuvataan tarinan edetessä. Tämä aspekti antaa lukijalle enemmän, kuin vain yksinkertainen kerronta olisi antanut.

Teos on ensimmäinen teos, jonka luen pride-lukuhaasteen alla. Minulla on siis kerättynä tällä hetkellä 151sivua ja yksi teos. On se sentään alku. Toivottavasti tästä lähtee innostus lukea vielä pari teosta tässä kesäkuussa. Heinäkuuksi on odottamassa jo muita teoksia, ja sarjoja, joita nyt kuitenkin haluan jatkaa. Etsin pitkää sopivaa kohtaa myös toisesta haasteestani eli Helmet-lukuhaasteesta. Minulla on tähän haasteeseen nyt aivan tarkoituksella pino kirjastosta lainattuja teoksia, mutta kuitenkin houkutus oli suuri myös liittää tämä teos haasteeseen. 

Valikoin Helmet-lukuhaasteesta kohden numero 4. Kirjassa kohdataan pelkoja. Minulle tuli heti kohdan luettuani jo ajatus siitä, että en tule lukemaan teosta, jossa kohdataan fyysisiä pelkoja vaan henkisiä, kuten tunteiden ja asioiden ilmaisua. Minulla tuli tämän teoksen kohdalla juuri sellainen olo, että se on luotu tätä kohtaa varten, vaikka pohdin sitä useampaan muuhunkin kohtaan. Olin tähän kohtaan jo pohtinut toista teosta, mutta katsotaan jos sen saisi sopimaan johonkin toiseen. 

Järistyksiä

sivuja 151

Riina Mattila

WSOY 2018