Terhi Rannelan teoksessa on 19 lyhyttä kertomusta, joissa jokaisessa on oma päähenkilö/-t. Teokset eivät ole keskenään millään tavoin yhtenäisiä, vaan jokainen kertoo kuvailevasti yhden tai muutaman päähenkilön kertomuksen, jossa painottuu jokin edellä mainittu asia. Poikkeus vahvistaa säännön -sanonta pätee myöskin tähän teokseen, koska teoksessa on yksi 3-osainen kertomus, joka sulautuu yhteen, vaikka on jaettu kolmeksi eri kertomukseksi. Jokaisen teoksen pituus on todella lyhyt, lyhyin teos on vain 2 sivua pitkä. Muuten keskimäärin yhden kertomuksen pituus on 3-4 sivua.
Erilaiset päähenkilötkään eivät ole millään tavoin yhteinäisiä. Rannela on tuonut esille ihmisten erilaisuuden nuorten kautta. Teoksessa on monenlaisia nuoria; on tyttöjä ja poikia, täysi-ikäisiä ja sitä nuorempia, sisaruksen omaavia ja ainoita lapsia. Nämä nuoret ovat tarinoiden kertojia, joilla jokaisella on omanlaisensa tausta, vaikka se onkin lyhyt ja ytimekäs. Tausta on osaksi hämyisä, koska kirjailija ei ole keskittynyt kertomaan kaikki asioita, vaan keskittynyt kertomuksissa tiettyyn aiheeseen. Päätelmiä on kuitenkin helppo tehdä jokaisesta päähenkilöstä, vaikka niiden totuudenmukaisuudesta ei tietenkään tiedä. Jokainen kuitenkin tekee päätelmiä jatkuvasti, joten sitä tekee myös lukiessa.
Kertomukset ovat kirjoitettu niin, että päähenkilön elämään on helppo hypätä mukaan. Hauskinta oli, kun en jokaisen kertomuksen kohdalla huomannut aluksi kertojan sukupuolta. Naureskelin vain itsekseni kertomuksen lukemisen jälkeen, että olin tehnytkin pojasta tytön tai toisinpäin kyseiseen kertomukseen, mutta onneksi sukupuoli ei haitannut lainkaan päähenkilöihin samaistumista eikä kertomuksen lukemista. Kuitenkin kirjailija oli huomioinut kertomukset niin, että jokaisen kertomuksen kohdalla päähenkilön sukupuoli ilmeni lukiessa.
Kertomukset ovat kirjoitettu niin, että päähenkilön elämään on helppo hypätä mukaan. Hauskinta oli, kun en jokaisen kertomuksen kohdalla huomannut aluksi kertojan sukupuolta. Naureskelin vain itsekseni kertomuksen lukemisen jälkeen, että olin tehnytkin pojasta tytön tai toisinpäin kyseiseen kertomukseen, mutta onneksi sukupuoli ei haitannut lainkaan päähenkilöihin samaistumista eikä kertomuksen lukemista. Kuitenkin kirjailija oli huomioinut kertomukset niin, että jokaisen kertomuksen kohdalla päähenkilön sukupuoli ilmeni lukiessa.
"En kysy, en puutu, en utele, vaan vaikenen, sillä niin meidän perheessämme on näköjään tapana tehdä."
(Terhi Rannela; Yhden promillen juttuja sivu 58)
Jokaisessa kertomuksessa on selkeä alku-, keski-, ja loppukohta, joten kertomusta on yksinkertaista lukea. On myös lumoavaa, kuinka osa kertomuksista nostaa esille muistoja: seikkailut kavereiden kanssa, joihin nämä teoksessa käsiteltävät aiheet ovat jotenkin liittynyt. Se tuo hyvällä mielellä, kun välillä pohtii kuinka on itsekin tyhmyyksiä tehnyt, ja kuinka ne luodut kaverisuhteet ovat kehittyneet ajan kanssa.
Kirjailija nostaa esille myös positiivisia asioita nuorten elämästä, joita he eivät välttämättä itse kertomuksissa huomaa, koska ne kulkevat tavallisina arkipäiväisinä toimintoina, joita tehdään jos asian tekemisestä tykkää. Suurin osa siis keskittyy harrastuksiin, joita tarinoiden henkilöt tekevät, kuten piirtämiseen, luonnosteluun ja valokuvaukseen. Itsellenikin on tärkeää, että löytyy harrastuksia, vaikka ei "virallisesti" harrasta mitään. Kirjojen lukeminen, kirjoittaminen ja muu vastaava ovat minulle harrastus täysin siinä missä muukin. Teoksessa huomaa, että jokaisella päähenkilöllä on "maailma", johon kadota. Itselläni se on aina ollut kirjallisuus.
"- Täti vei minut hiljattain Elizabeth Blackadder -nimisen taiteilijan näyttelyyn. Hän on skotlantilainen maalari. En ollut kuullutkaan hänestä ennen Edinburghin-matkaamme, mutta innostuin hänen tyylistään. Blackadder maalasi tulppaaneja, kissoja, päärynöitä - kaikkea pientä ja arkista. Olin ennen ajatellut, että kiinnostava taide on aina rajua tai skandaalinhakuista, ainakin sellaisesta kuviskoulun opettaja tykkää."
(Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja sivu 80)
Tarinoiden miellekkyydessä oli myös eroavaisuuksia. Osa tarinoista ei kiinnostanut, mutta luki sen viisi sivua pitkän kertomuksen kuitenkin. Toiset olivat raskaita, joka myös laski omaa haluani lukea kertomus. Toisaalta taas löytyi muutama kertomus, josta olisi voinut lukea vaikka 100 sivuisen kirjan! Itselleni jäi parhaiten mieleen teoksesta kertomukset Miss Jackie Daniels ja Vaa'an tähtikuvioita.
Miss Jackie Daniels -niminen kertomus antaa heti mielikuvan, mistä tarina mahtaa kertoa, tai toivon, että en ole ainoa jolle tulee välitön mielikuva kyseisestä kertomuksesta. Veikkaan, että mielikuvasi siellä ruudun toisella puolella on oikea. Kertomus oli lyhyt, mutta todella kuvaava. Vähän vähemmän taustaa oli kerrottu, joten lukijalla oli vapauksia muodostaa omanlainen kuva päähenkilöstä. Kuitenkin lyhyestäkin kertomuksesta saadaan näköjään hyvin mielenkiintoinen, koska tämä kertomus jätti haluamaan lisää!
Kun taas miettii Vaa'an tähtikuvioita -nimistä kertomusta, eroaa se täysin äsken mainitsemastani Miss Jackie Daniels -kertomuksesta. Itselleni tuli heti mieleen painoon liittyviä asioita, joita ajattelin kertomuksen käsittelevän. Pääsin kuitenkin yllättymään positiivisesta, koska nostan tämän kyseisen kertomuksen teoksen parhaimmaksi. Kertomuksessa oli selkeä ydin asia, joka haluttiin nostaa esiin. En halua paljastaa mitään, joten en sen enempää kerro tästä. Mainitsen kuitenkin, että Miss Jackie Daniels -kertomusta tosiaan olisi voinut lukea pidempäänkin, puolestaan tämä Vaa'an tähtikuvioita -kertomus oli juuri oikean mittainen makuuni. Siinä oli kaikki oleellinen juuri tuollaisenaan.
Rannelan esille nostama kieli on selkeästi nuorille tyypillisiä viittauksia täynnä, mutta kuitenkin hienosäädetty teokseen sopivaksi. Teos täytti sen pienen aukon minussa, joka halusi lukea nuortenkirjallisuutta kaikkine hölmöyksine. Sain taas annoksen nuoruutta takaisin itseeni. Vaikka kertomuksista osa oli raskaita, ne kuitenkin tasapainoittivat toisiansa hyvin, eikä kertomusten välillä tullut yhteentörmäyksiä. Kokonaisuutena teos on oikein oivallinen yhden silmäyksen luettava.
Rannelan esille nostama kieli on selkeästi nuorille tyypillisiä viittauksia täynnä, mutta kuitenkin hienosäädetty teokseen sopivaksi. Teos täytti sen pienen aukon minussa, joka halusi lukea nuortenkirjallisuutta kaikkine hölmöyksine. Sain taas annoksen nuoruutta takaisin itseeni. Vaikka kertomuksista osa oli raskaita, ne kuitenkin tasapainoittivat toisiansa hyvin, eikä kertomusten välillä tullut yhteentörmäyksiä. Kokonaisuutena teos on oikein oivallinen yhden silmäyksen luettava.
Yhden promillen juttuja
Terhi Rannela
Otavan Kirjapaino Oy
Keuruu 2012
sivuja 110