Sinitähden tarina erikoisseikkailu
Mutta varo! Vesi tuhoaa hurjimmatkin liekit.>>
Epävarmoina ja rauhattomina aikoina syntyy Myrskyklaaniin siniharmaa naaraspentu. Sinipentu. Hänen on ennustettu olevan voimakas kuin tuli ja nousevan suuruuteen.
Soturinimensä ansaittuaan Siniturkki pyrkii kohti unelmaansa, klaanin päälikkyyttä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja nuoruuden huolettomuus on pian enää kaukainen muisto. Onnettomuudet seuraavat toistaan, eikä valtataistelu klaanissa jätä valinnanvaraa.
Syvällä sisimmässään Siniturkki tietää tekevänsä mitä vain klaaninsa hyväksi - vaikka joutuisi uhraamaan kaiken. (kirjan takakansi)
Erin Hunter on jälleen kerran onnistunutt lumoamaan minut tarinallaan, vaikka tällä kertaa tarina on hieman nopeampi tahtinen ja vauhtia piisaa ihan eritavalla. Erin Hunterin tämän kertainen kirja on erikoisseikkailu Sinitähdestä, ja tämän tarinasta Myrskyklaanin johtajaksi.
Myrskyklaanin johtajana Sinitähti toimii soturikissat kirjasarjassa, jossa seikkailee upea kotikissa Ruska, mutta ei mennä niihin sen tarkemmin. Niistä voi lukea enemmän soturikissat -tägiä klikkaamalla.
Sinitähden tarina käsittelee syntymästä alkaen kauniin vaalean ja sinisilmäisen kissan kamppailua. Tällä kertaa on mukava lukea täysin klaanissa kasvaneen pennun seikkailuja ja haluja elää omanlaista elämäänsä. Sinitähti syntyy kahden pennun pesueeseen, ja kantaa näin aluksi nimeä Sinipentu. Pikku pennusta ei kerrota hirveän kauankaan vaan pian jo Sinitassu on oppilas, joka kehittyy muiden soturien opastuksella.
Suurin osa tarinasta keskittyy Siniturkin (vahvan ja oppivan soturin) elämään ja ajankohtaan. Siniturkki joutuu kokemaan vaikeita valintoja, jotta osaisi valita oman elämänsä suunnan tarkalleen.
Sinitähden tarina syventää mukavasti jo aiemmin soturikissat sarjassa esille tulleita asioita, pilaamatta kuitenkaan soturikissat sarjan lukemista. Minusta on mukava lukea Sinitähden näkökulmasta asioita, koska aiemmat soturikissat, jotka olen lukenut eivät ole niin hirveästi käsitelleet Sinitähteä.
Sinitähti on lempeä, oikeamileinen ja muiden puolesta tekevä hahmo, joka säväyttää aina uudelleen. Mielestäni on mahtavaa, että tämä hahmo on saanut oman tarinansa. Sinitähti tekee paljon valintoja, ja joutuu uhraamaan elämältään paljon, joka syventää minun arvostustani kirjoittajaa kohtaan. Miten jokin tällainen tarina (kissat pääosissa meinaa) voikin tuottaa näin paljon ajatuksia ja tuntemuksia? Samalla kuitenkin ne helpottavat omia ajatuksia ja tunteita, koska pääsee välillä hetkeksi aivan toisaalle!
Kirjan tarinassa huomaa selvästi sivujen loppumisen kesken. 504sivua tuntui loppuvan vauhdilla, kun aloitin kirjan lukemisen. Kirjassa oli paljon asiaa, jotka oli mielestäni ihan hyvin sisälletty itse sivumäärään. Tietenkin olisin aina mielelläni lukenut hieman enemmän!
LUKU 3, sivu 52-53
"Unen pyörteissä Sinipentu hyppäsi perhosen kimppuun ja huitaisi sen maahan. Kun hän painoi sitä maata vasten, sen siivet kutittivat hänen nenäänsä. Häntä kiinnosti nähdä miten se lentäisi pois, joten hän antoi sen lehahtaa lentoon. Se singahti kohti taivasta hänen ulottumattomiinsa, mutta jokin kutitti hänen nenäänsä edelleen.
Hän aivasti ja heräsi.
Unikkoaamun tupaten täydeltä makuusijalta sojottava lyhyt, pörröinen häntä värisi Sinipennun kuonoa vasten. Hän työnsi sen äkäisenä sivuun. Lumipentu nojasi raskaasti hänen selkäänsä, niin että hänellä oli tukala olo. Sinipentu ja Lumipentu eivät olleet enää pentutarhan pienimpiä. Neljä kuuta sitten Unikkoaamu oli saanut pentunsa: kaksi naarasta ja yhden kollin, joiden nimet olivat Ihapentu, Ruusupentu ja Ohdakepentu. Sinipentu oli ehdottanut Ohdakepennun nimeä, koska tällä oli harottava harmaavalkea turkki, joka tarttui kiinni joka paikkaan. Onneksi karva lli paljon pehmeämpää kuin oikeat ohdakkeet. Lumipentu oli nimennyt Ruusupennun vaaleanpunertavan oranssin hännän mukaan. Ja valkea kilpikonnakuvioinen Ihapentu taas oli saanut nimensä Mäntytähden emon Iharuusun mukaan.
Alkuun oli ollut hauska saada lisää pentuja leikkitovereiksi, mutta nyt Sinipennusta tuntui että hyvä jos hänellä oli tilaa venytellä. Vaikka Kuukukka nukkuikin suuren osan öistä soturien pesässä, pentutarha tuntui ahtaalta. Ohdakepentu, Ihapentu ja Ruusupentu kasvoivat nopeasti eivätkä enää mahtuneet kunnolla Unikkoaamun makuusijalle. Kaiken kukkuraksi Pilkkuhäntä oli poikinut kaksi kuuta sitten, ja Leijonapentu ja Kultapentu kiemurtelivat ja ynisivät lakkaamatta.
Nyt he olivat hiljaa, mutta kun Sinipentu sulki taas silmänsä, Unikkoaamu murahti unissaan, rimpuili irti Ruusupennusta ja Ihapennusta ja kierähti huokaisten. Ohdakepentu kierähti emonsa perään, painoi leukansa tämän kyljelle ja rupesi kuorsaamaan kuuluvasti. --"
Kuten huomaa Sinitähden pentuna elämisessä oli paljon hyviä hetkiä, mutta pienestä pitäen pentu rupeaa pohtimaan maailman oikeita ja vääriä.
Mielestäni kirjassa on paljonkin hyviä sanontoja, joten en nyt ryhdy enää niitä tässä luettelemaan. Teksti alkaa muutenkin käsitellä jo samoja asioita. Haluaisin vielä huomauttaa, että muiden kirjojen lukemista ei välttämättä tarvita. Tietenkin voi olla muuta asia kirjan alussa, jotka hieman paljastavat tai voivat herättää ajatuksia, mutta tarpeellista muiden kirjojen lukeminen ei ole.
Mainitsen aina soturikissojen kohdalla, kuinka haluaisin ne hyllyyni ja nauttia niiden ihasta tekstistä ja onnistuneista kansikuvista aina ja aina, mutta kuitenkaan en missään vaiheessa ole sinne asti päässyt! Olen kuitenkin varmasti tyytyväinen, jos tämän teoksen saan omaan hylllyyni! Soturikissat erikoisseikkailu: Sinitähden tarina pääsee tämän hetkisten kirjojen lukemisen kärkeen. Se kolahtaa sinne lujaa, eikä hirveän nopeasti tipahda alas!
Petra
Myrskyklaanin johtajana Sinitähti toimii soturikissat kirjasarjassa, jossa seikkailee upea kotikissa Ruska, mutta ei mennä niihin sen tarkemmin. Niistä voi lukea enemmän soturikissat -tägiä klikkaamalla.
Sinitähden tarina käsittelee syntymästä alkaen kauniin vaalean ja sinisilmäisen kissan kamppailua. Tällä kertaa on mukava lukea täysin klaanissa kasvaneen pennun seikkailuja ja haluja elää omanlaista elämäänsä. Sinitähti syntyy kahden pennun pesueeseen, ja kantaa näin aluksi nimeä Sinipentu. Pikku pennusta ei kerrota hirveän kauankaan vaan pian jo Sinitassu on oppilas, joka kehittyy muiden soturien opastuksella.
Suurin osa tarinasta keskittyy Siniturkin (vahvan ja oppivan soturin) elämään ja ajankohtaan. Siniturkki joutuu kokemaan vaikeita valintoja, jotta osaisi valita oman elämänsä suunnan tarkalleen.
Sinitähden tarina syventää mukavasti jo aiemmin soturikissat sarjassa esille tulleita asioita, pilaamatta kuitenkaan soturikissat sarjan lukemista. Minusta on mukava lukea Sinitähden näkökulmasta asioita, koska aiemmat soturikissat, jotka olen lukenut eivät ole niin hirveästi käsitelleet Sinitähteä.
Sinitähti on lempeä, oikeamileinen ja muiden puolesta tekevä hahmo, joka säväyttää aina uudelleen. Mielestäni on mahtavaa, että tämä hahmo on saanut oman tarinansa. Sinitähti tekee paljon valintoja, ja joutuu uhraamaan elämältään paljon, joka syventää minun arvostustani kirjoittajaa kohtaan. Miten jokin tällainen tarina (kissat pääosissa meinaa) voikin tuottaa näin paljon ajatuksia ja tuntemuksia? Samalla kuitenkin ne helpottavat omia ajatuksia ja tunteita, koska pääsee välillä hetkeksi aivan toisaalle!
Kirjan tarinassa huomaa selvästi sivujen loppumisen kesken. 504sivua tuntui loppuvan vauhdilla, kun aloitin kirjan lukemisen. Kirjassa oli paljon asiaa, jotka oli mielestäni ihan hyvin sisälletty itse sivumäärään. Tietenkin olisin aina mielelläni lukenut hieman enemmän!
LUKU 3, sivu 52-53
"Unen pyörteissä Sinipentu hyppäsi perhosen kimppuun ja huitaisi sen maahan. Kun hän painoi sitä maata vasten, sen siivet kutittivat hänen nenäänsä. Häntä kiinnosti nähdä miten se lentäisi pois, joten hän antoi sen lehahtaa lentoon. Se singahti kohti taivasta hänen ulottumattomiinsa, mutta jokin kutitti hänen nenäänsä edelleen.
Hän aivasti ja heräsi.
Unikkoaamun tupaten täydeltä makuusijalta sojottava lyhyt, pörröinen häntä värisi Sinipennun kuonoa vasten. Hän työnsi sen äkäisenä sivuun. Lumipentu nojasi raskaasti hänen selkäänsä, niin että hänellä oli tukala olo. Sinipentu ja Lumipentu eivät olleet enää pentutarhan pienimpiä. Neljä kuuta sitten Unikkoaamu oli saanut pentunsa: kaksi naarasta ja yhden kollin, joiden nimet olivat Ihapentu, Ruusupentu ja Ohdakepentu. Sinipentu oli ehdottanut Ohdakepennun nimeä, koska tällä oli harottava harmaavalkea turkki, joka tarttui kiinni joka paikkaan. Onneksi karva lli paljon pehmeämpää kuin oikeat ohdakkeet. Lumipentu oli nimennyt Ruusupennun vaaleanpunertavan oranssin hännän mukaan. Ja valkea kilpikonnakuvioinen Ihapentu taas oli saanut nimensä Mäntytähden emon Iharuusun mukaan.
Alkuun oli ollut hauska saada lisää pentuja leikkitovereiksi, mutta nyt Sinipennusta tuntui että hyvä jos hänellä oli tilaa venytellä. Vaikka Kuukukka nukkuikin suuren osan öistä soturien pesässä, pentutarha tuntui ahtaalta. Ohdakepentu, Ihapentu ja Ruusupentu kasvoivat nopeasti eivätkä enää mahtuneet kunnolla Unikkoaamun makuusijalle. Kaiken kukkuraksi Pilkkuhäntä oli poikinut kaksi kuuta sitten, ja Leijonapentu ja Kultapentu kiemurtelivat ja ynisivät lakkaamatta.
Nyt he olivat hiljaa, mutta kun Sinipentu sulki taas silmänsä, Unikkoaamu murahti unissaan, rimpuili irti Ruusupennusta ja Ihapennusta ja kierähti huokaisten. Ohdakepentu kierähti emonsa perään, painoi leukansa tämän kyljelle ja rupesi kuorsaamaan kuuluvasti. --"
Kuten huomaa Sinitähden pentuna elämisessä oli paljon hyviä hetkiä, mutta pienestä pitäen pentu rupeaa pohtimaan maailman oikeita ja vääriä.
Mielestäni kirjassa on paljonkin hyviä sanontoja, joten en nyt ryhdy enää niitä tässä luettelemaan. Teksti alkaa muutenkin käsitellä jo samoja asioita. Haluaisin vielä huomauttaa, että muiden kirjojen lukemista ei välttämättä tarvita. Tietenkin voi olla muuta asia kirjan alussa, jotka hieman paljastavat tai voivat herättää ajatuksia, mutta tarpeellista muiden kirjojen lukeminen ei ole.
Mainitsen aina soturikissojen kohdalla, kuinka haluaisin ne hyllyyni ja nauttia niiden ihasta tekstistä ja onnistuneista kansikuvista aina ja aina, mutta kuitenkaan en missään vaiheessa ole sinne asti päässyt! Olen kuitenkin varmasti tyytyväinen, jos tämän teoksen saan omaan hylllyyni! Soturikissat erikoisseikkailu: Sinitähden tarina pääsee tämän hetkisten kirjojen lukemisen kärkeen. Se kolahtaa sinne lujaa, eikä hirveän nopeasti tipahda alas!
Petra
