Amsterdam, Anne F. & minä

Amsterdam, Anne F. & minä lumoaa lukijansa viihdyttävyydellään. Olen todella positiivisesti yllättynyt, kuinka viihdyttävä teos oli. Enemmän minua hymyilytti ja nauratti teosta lukiessa, kun koskaan aiemmin. Amsterdam, Anne F. & minä kertoo omalla tavallaan klassisen romanttisen tarinan kahdesta nuoresta, mutta hyvin monen erilaisen twistin kautta. Erilaiset juonen käänteet, jotka keskittyvät päähenkilön rakkauselämään, luovat teokseen monipuolisia tasoja, joita on mukava lukea. Tasoilla tässä tapauksessa tarkoitan sellaisia piirteitä, jotka nousevat eri tärkeystasoille teoksessa.

 

Kerttu, teoksen päähenkilö, on 15-vuotias nuori Tampereelta. Hänen kirjailija äitinsä keksii idean, viedä heidät molemmat syyslomalle Amsterdamiin. Tuona aikana Kertun äiti terapoi tytärtää lomalla kirjailijan voimia apuna käyttäen, ja saa Kertun löytämään itsestään uuden puolen. Amsterdamin kanaalit, polkupyörät, huumeruiskut sekä historia esittäytyvät Kertulle sekä tämän äidille erikoisine piirteineen, muuttaen molempien suhdetta toisiinsa sekä tilanteeseen. 

Terhi Rannelan viihdyttävä tyyli oli yllätys. Itse en teosta lukulistalleni valinnut, mutta myönnettäköön, että Kerttu & Mira -sarja jäi kiinnostamaan suuresti. Huomaan, että en vain itse uskalla tarttua tämän tyylisiin teoksiin, vaikka syytä näköjään olisi. Amsterdam, Anne F. & minä on siis ensimmäinen teos Kerttu & Mira -sarjaa, johon kuuluu yhteensä kolme teosta. 

"Suljen silmäni ja nojaan taaksepäin, kun kone kiihdyttää täyteen vauhtiin. Joka kerta tässä tilanteessa päässäni alkaa soida Ultra Bran vanha biisi Helsinki-Vantaa, jonka kuulin kerran lentokentällä: "Fokkeri kääntyy, rata on vapaa, suihkari nousee."

(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 23)

Terhi Rannelan kirjoituksesta nousee esille hyvin arkisten asioiden kerronnan hienous. Kirjailija on nostanut esille päähenkilön, Kertun, arkisia ajatuksia kovalla ja karskilla kuvauksella. On myös hienoa, että nämä on tuotu esille, joten päähenkilöstäkin saa hyvin erilaisen kuvan. On innoittavaa huomata, kuinka kiinnostavia ajatuksista saa pienellä karskiudella. Itse siis koin tämän viihdyttävänä, ja osan ajatuksista hieman karskeina. 

Tuntuu huvittavalta ajatukselta, että teoksessa oli 199 sivua. Teos tuntui kädessä paljon lyhyemmältä, ja muutenkin pehmeämmät kannet luovat teoksesta pokkarimaisemman. 199 sivua luki hujauksessa, ja teoksen kohtausten jaoittelu oli selkeä. Lukemista ei malttanut jättää kesken, vaan teosta tuli luettua aina tiettyyn pisteeseen saakka. Myös otsikointi oli mukava viihdyttävä lisä. Jokaisen luvun otsikoinnin lause löytyi luvun aikana tekstistä. Jälleen loistava pieni yksityiskohta kirjailijalta. 

"Jos tilanne ei ota selvitäkseen, voin pitää kaikki kynät itse."

(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 73)

Pienet yksityiskohdat teoksen aikana vain jatkuivat. Teoksen lopussa oleva kirjan soundtrack on hieno. Toisinaan itselle tuli olo, että tarinaa lukiessa mainittu biisi olisi pitänyt laittaa soimaan taustalle teoksen kohtauksen ajaksi. Tutkin myös listaa teoksen luettuani, ja löysin muutaman tutun ja turvallisin biisin, mutta myös uusia kuunneltavia kappaleita. Teoksen aikana nostettiin myös esille Anne Frank. Anne Frankin päiväkirjat ovat Kertun äidin lempiteos, ja äiti toivookin, että Kerttu lukisi kyseisen teoksen. Tarinan edetessä Kerttu tutustuu Anne Frankiin, jonka kautta hänen maailmankuvansa muuttuu. Enkä edes osaa kertoa, millainen ending tarinassa on. Huimaa!

Teoksesta jäi paljon mieleen, ja pieni mieli teko jopa lähteä pitkästä aikaa reissailemaan ja kokemaan maailmaa. Teoksen kuitenkin luin pride-lukuhaasteeseen, joka on nyt loppumaisillaan, joten unohdetaan matkailu toistaiseksi. Yöpöydän kirjat emännöi kyseistä haastetta, ja kesäkuu oli aikaa lukea sateenkaarikirjallisuutta pride:n kunniaksi. Olen lukenut nyt kaksi teosta, ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Kuukausi vaihtuu, ja lukupino kasvaa, joten aion siirtyä nyt seuraaviin haasteisiin. 

Pride-lukuhaasteen lisäksi, teos täyttää jälleen yhden kohdan Helmet-lukuhaasteesta. Kohta 8. Kirjalla on kirjassa tärkeä merkitys. Nostan tämän kohdan esille nyt tähän teokseen, koska Anne F. muuttaa päähenkilön elämää eritavoin, joten on täysi velvollisuus jopa nostaa tämä teos tähän kohtaan. Blogin ulkonäönkin kanssa olen taas kamppaillut, koska tekee mieli tehdä muutoksia (teinkin niitä tuossa viikkoja sitten), mutta yritän nyt malttaa mieleni!

Pride-lukuhaasteen päätän lopettaa tähän. Olen tyytyväinen näihin kahteen lukemaan teokseeni, enkä kykene enään keskittymään näinä kuun viimeisinä päivinä uuteen. Kirjaston kirjojen pino on jälleen laajentunut, ja kesälomakin on vasta alussa, kun Heinäkuun puolella on aika matkustaa jokavuotiset kyläilyt ystävien luokse. Pride-lukuhaasteeseen siis luin teokset:

Järistyksiä; Riina Mattila (sivuja 151)

Amsterdam, Anne F. & minä; Terhi Rannela (sivuja 199)

Amsterdam, Anne F. & minä

sivuja 199

Terhi Rannela

Kustannusosakeyhtiö Otava 2008

Järistyksiä

" WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo tarpeesta 

tulla kohdatuksi sellaisena kuin on" 

(kirjan takakansi)

Meneillään oleva pride-lukuhaaste innoittaa itseänikin kiinnittämään enemmän huomiota sateenkaarikirjallisuuteen, jonka parissa tämä kyseinen teos esiintyy. Mainitsinkin aiemmassa blokkauksessani, että Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kesäkuun kunniaksi pride-lukuhaastetta. Pridetapahtumat on siirretty pitkälle syksyyn, jonka vuoksi itsekin päätin ottaa osaa lukuhaasteeseen. Tällä kertaa saa jopa lukea rauhassa kesäkuun ajan, joten voi rauhassa pohtia mitä teoksia oikeasti haluaa lukea!

Aloitin lukuhaasteen Riina Mattilan teoksella Järistyksiä. Teos kertaa Eeliasta, joka tulee "tyypillisestä" ydinperheestä: äiti, isä ja kaksi lasta, tyttö sekä poika. Ydinperheen arvot koostuvat vaatimuksista työn ja saavutuksien osalta. Eelia puolestaan ei sopeude tähän kuvaan, joka hänen perheessään luodaan, ja jonka mukaan tulisi elää. Eelia saa mahdollisuuden, ja lähtee muualle lukioon, uuteen ympäristöön ja yhteisöön, jonka avulla on mahdollista löytää omia ihmisiä ja näkymyksiä maailman monista väreistä. 

"Se juuri minut pysähdytti: nuoren naisen itsevarmuus."

(Riina Mattila - Järistyksiä, sivu 15)

Eelian lähdettyä lukioon muualle, hän tutustuu uusiin (omiin) ihmisiinsä. Lukiossa on monenlaisia oppilaita, joista osa nostetaan esille muita selkeämmin. Teoksessa on selkästi Eelian perheen lisäksi kaksi vahvaa hahmoa (sivuhahmoa?). Karhu kuvataan voimakkaana, omapäisenä ja Eeliaa kannustavana sivuhahmona. Tähän hahmoon syvennytään teoksessa hyvin, joten hänen ja Eelian suhdetta ymmärtää paremmin tarinan edetessä. Toinen sivuhahmona teokseen ilmestyvä hahmo on Isla. Hahmolla on selkeä omatahto, jonka mukaan hän toimii. Tämän ketunsilmäisen rohkean hahmon ja Eelian suhde kasvaa koko tarinan ajan. 

151 sivuun mahtuu hyvinkin paljon ajatuksia ihmisten välisistä kohtaamisista ja odotuksia, joita maailmassa luodaan. Teos alusta alkaen herätti mielenkiintoni, joka johdatti minua eteenpäin verkkaista tahtia. Teoksen sisällä kulkeva punainen lanka erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä on kiedottu tarinaan hyvin. Selkeä ja vahva esitys kerrotaan erilaisten näkökulmien johdattelemana, jonka lopussa kuitenkin voidaan todeta jokaisen ihmisen olevan täysin omanlaisensa. Juuri sellainen kuin itse haluaa olla.

Alussa nousi heti esille teoksen teema, jonka ympärille tarina rakentui. Alku fiilikset olivat odottavaiset, ja suoraan sanottuna oletin alusta alkaen pitäväni teoksesta. Teos kuitenkin, loppuun luettuani sen, menee lokeroon luettu kirja. Kohtaisin itseni teoksen aikana muutamaan otteeseen. Teos ei kuitenkaan herätä suurempaa intoa tai muutenkaan tunteita. Luettava teos joka tapauksessa.

"Sillä lähtemisen tunnistin, jäämistä en."

(Riina Mattila - Järistyksiä sivu 67)

Tiivis ja nopeatempoinen teos tuli luettua hyvin lyhyessä ajassa. Teoksen aikana pystyi pitämään monenlaisia taukoja ilman, että teoksen tunnelma rikkoutui. Koin teoksen itselleni enemmän tarinaksi, jonka voi vain lukea. Näen kuitenkin kirjailijan esille nostamat teemat, ja niiden tuoman erilaisuuden jos raa'asti vertaa erilaisia genreä toisiinsa. Kuitenkin teoksesta nousi erilaisuuden lisäksi vahvasti esille rakkaus ja romantiikka, joka ei ole minulle niin mieluisaa luettavaa, joten uskon sen vaikuttaneen myös mielipiteeseeni. Teoksen päähenkilö, Eelia, antaa monenlaisia ajatuksia, ja hänen "sisäistä kamppailua" kuvataan tarinan edetessä. Tämä aspekti antaa lukijalle enemmän, kuin vain yksinkertainen kerronta olisi antanut.

Teos on ensimmäinen teos, jonka luen pride-lukuhaasteen alla. Minulla on siis kerättynä tällä hetkellä 151sivua ja yksi teos. On se sentään alku. Toivottavasti tästä lähtee innostus lukea vielä pari teosta tässä kesäkuussa. Heinäkuuksi on odottamassa jo muita teoksia, ja sarjoja, joita nyt kuitenkin haluan jatkaa. Etsin pitkää sopivaa kohtaa myös toisesta haasteestani eli Helmet-lukuhaasteesta. Minulla on tähän haasteeseen nyt aivan tarkoituksella pino kirjastosta lainattuja teoksia, mutta kuitenkin houkutus oli suuri myös liittää tämä teos haasteeseen. 

Valikoin Helmet-lukuhaasteesta kohden numero 4. Kirjassa kohdataan pelkoja. Minulle tuli heti kohdan luettuani jo ajatus siitä, että en tule lukemaan teosta, jossa kohdataan fyysisiä pelkoja vaan henkisiä, kuten tunteiden ja asioiden ilmaisua. Minulla tuli tämän teoksen kohdalla juuri sellainen olo, että se on luotu tätä kohtaa varten, vaikka pohdin sitä useampaan muuhunkin kohtaan. Olin tähän kohtaan jo pohtinut toista teosta, mutta katsotaan jos sen saisi sopimaan johonkin toiseen. 

Järistyksiä

sivuja 151

Riina Mattila

WSOY 2018

Soturikissat: Vatukkatähden myrsky

"Emmehän me mitenkään voi aloittaa uutta taistelua nyt!" Oravaliito huudahti" 
(Soturikissat: Vatukkatähden myrsky - Erin Hunter sivu 45)

Kesäkuu vaihtui, ja jouduin toteamaan, että ehdin lukea vain yhden teoksen Toukokuussa. Tämän vuoksi blogin puolella onkin ollut hiljaisempaa nyt muutaman viikon ajan. Kuitenkin kirjastot ovat jo auki, ja olen saanut hyvän kokoisen lukupinon odottamaan pöydän nurkkaan. Kesäkuussa osallistun pride-lukuhaasteeseen, mutta siitä vasta Erin Hunterin jälkeen. 

Vatukkatähden myrsky teos on Erin Hunterin Soturikissat erikoisseikkailu. Nämä teokset ovat täysin omia erillisiä teoksia, mutta ne kuitenkin liittyvät monesti johonkin aikaisempaan sarjaan tai teokseen niin kuin tässäkin tapauksessa. Vatukkatähden myrsky jatkaa kolmannen sarjan Tähtien enne tapahtumia Vatukkatähden kertomana. Erin Hunter nostaa jälleen mielekkäällä tavalla esille uuden pääsankarin pitkään jatkuneeseen sarjaan.

Ei ole kyllä Ruskan (Tulitähden) voittanutta, mutta Vatukkatähti on selkeä haastaja. Vatukkatähti on epävarma uusi johtaja, jonka ajatuksia Erin Hunter on tuonut esille jatkuvasti tarinan edetessä. Vatukkatähden persoona kehittyy lisää tämän erikoisseikkailun kautta, vaikka se jo syventynyt Tähtien enne -sarjassa. Tämä erikoisseikkailu kuitenkin tuo erilaisen puolen Vatukkatähdestä esiin, ja kertoo tarkemmin asioita, jotka jäivät minua aikoinaan kiinnostamaan.

On vaikea kirjoittaa ilman spoilereita, mutta yritän aina välttää niitä, vaikka tiedän teoksen ilmestymisajankohdan olleen aikoja sitten. Kustantamolta tulee todella nopeaan tahtiin Soturikissat -teoksia tälläkin hetkellä ulos. On kuitenkin pakko mainita, että Tähtien enne -sarjan jännitteet näkyvät kissojen välillä uuden vaaran uhatessa. Uuden vaaran alla on Vatukkatähden tehtävä monia valintoja, ja toivottava että jokainen kissa, ja jokainen klaani, noudattaa soturilakia. Kuitenkin Vatukkatähden epävarmuus, ja ihailu Tulitähteä kohtaan, voi vaarantaa klaanin sekä tämän tulevaisuuden.

""Ei", Närhisulka vastasi, ja hänen äänensä kuulosti etäiseltä ja jotenkin vanhemmalta. "Jotakin erilaista kuin suuri taistelu. En tiedä mitä se on, mutta tunnen tuulessa sen tulon.""

(Soturikissat: Vatukkatähden myrsky - Erin Hunter sivu 86)

Teos nostaa esille tavalliseen tapaansa nopeat juonen muutokset ja tapahtumat, joka pitää lukijaa otteessaan. Erin Hunterin moni ilmaisullinen ääni näkyy teosta lukiessa, ja sitoo juonen yhteen loistavasti. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle tyypilliseen tapaansa kuvailua on, mutta huippukohdat ovat nopeasti luettu läpi. Tapahtumaa on aina teoksen loppuun saakka.

Erin Hunter (monista kirjailijoista koostuva salanimi) lumoaa jälleen kerran lukijan. Olen kuitenkin huomannut, että asioiden nopeatempoisuus teoksessa alkaa hieman ärsyttämään minua. En ole pettynyt, että asioita on paljon, ja ne tapahtuvat nopeasti, mutta huomaan, että tämän hetken lukumakuuni kuuluu enemmän kuvaileva ja hidastempoisempi juoni. Turha jaarittelu on karsittu kirjasta täysin pois, ja siitä olen kateellinen. Omia tekstejä, kun kirjoitan, tuntuu että aina on niin paljon ylimääräistä, mutta en osaa karsia mitään pois.

Tässä teosta lukiessani huomasin myös, kuinka paljon soturikissoja olen aikoinaan lukenut, ja kuinka tapahtumat sitoutuvat yhteen. Taisin ensimmäisen soturikissan lukea kymmenisen vuotta sitten, jonka jälkeen luinkin kaikki ensimmäiset kirjat yhtenä putkena. Soturikissojen ensimmäiseen sarjaan kuuluu 6 kirjaa, jotka kertovat Ruskan tarinaa Myrskyklaanin joukoissa. Englanniksi kirjasarja kantaa nimeä The Prophecies Begin, jonka jälkeen ilmestyin toinen sarja nimeltä Soturikissat: Uusi profetia (New Prophecy). Tämän kirjasarjan löysin vähän kuin sattumalta. Kirjasarja kantaa 6 teosta, jotka luin omassa tahdissani. Näistä teoksista löytyy blokkaukset tunnisteen #soturikissat alta.

Kolmas kirja-sarja Soturikissat: Kolmikon mahti (Power of Three) kattaa myös kuusi teosta, joiden parissa viihdyin. En kuitenkaan enää tässä vaiheessa seurannut sarjaa niin tarkasti, joten teokset tuli luettua pikkuhiljaa omassa tahdissa. Samoin kävi neljännen sarjan kanssa, joka kantaa nimeä Soturikissat: Tähtien enne (Omen of the Stars). Kaikki kuusi teosta luin, mutta en niin nopealla vauhdilla. Näitä ei löydy blogin puolelta, koska tuohon aikaan olin jättänyt blogin häilymään unohdettuun maailmankaikkeuteen. Tämän teoksen lukiessa tuli kuitenkin mieleen, kuinka paljon olen aikoinaan lukenut soturikissoja, vaikka en itseäni faniksi kutsukaan.

Ensimmäinen soturikissa sarja on ehdottomasti lempisarjojani, mutta en kuitenkaan muihin sarjoihin lämmennyt ihan samalla tavalla. Puolestaan soturikissojen esikoisseikailut ovat iskenyt minuun. Jotenkin on helpompi lukea yksi yhtenäinen teos nopeatempoista tarinaa, kun nopeatempoista sarjaa, jossa on tapahtumia kahden käden sormille. Olen kaikki soturikissat itse lukenut suomenkielelle käännettyinä. Kyllä houkuttaisi aloittaa soturikissojen 5-sarja, joka kantaa nimeää Soturikissat: Klaanien synty (Dawn of the Clans), mutta katsotaan kuinka innostun.

Huomasin yllättäin, että teos sopii Helmet-lukuhaasteeseen. En ollut huomioinut lukuhaasteen kohtaa numero 19. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana, ja tässä teoksessa on jopa kaksi kappaletta: vatukka ja myrsky. Minun Helmet-lukuhaasteen suorittamistani voi seurata blogissa olevalta sivulta Helmet-lukuhaaste 2020.

Lisään vielä, että jokin kuitenkin Erin Hunterin tyylissä kiinnostaa minua. Teoksia on rentoa lueskella ilman ylimääräistä aivotoimintaa, eikä teosta tarvitse lukea yhdeltä istumalta. Siihen pääsee mukaan pidämmänkin tauon jälkeen. Hahmojen taustan tuntiessa teokseen on helppo saada erilainen ote, koska ei tarvitse muodostaa täysin uutta kuvaa. Kyllä jatkossakin tulen lukemaan Soturikissoja, mitä niistä en osaa vielä sanoa. Nyt kesäkuussa on kuitenkin erilainen "projekti" meneillään. 

Yöpöydän kirjat Niina emännöi koko kesäkuun kestävää pride-lukuhaastetta. Kesäkuun kaikenlainen pridetoiminta on siirretty myöhemmälle syksyyn, joten tämän haasteen avulla voi pride-kuukautta yhä viettää lukemalla sateenkaarikirjallisuutta. Itselläni löytyy kolme teosta tällä hetkellä lukupinosta, joista yritän myös kirjoittaa tänne blogin puolelle. Linkin kautta pääsee tutustumaan emännän, Niinan, tekemään ohjeistukseen pride-lukuhaasteesta. Hänen blogissaan on myös oivallinen kirjalista aiheeseen sopivista teoksista!

Soturikissat: Vatukkatähden myrsky (erikoisseikkailu)

Englanninkielinen alkuteos Warriors Super Edition: Bramblestar's Storm

Erin Hunter

Art House Oy, 2019

Suomentanut Nana Sironen