heinäkuuta 28, 2020

Veden vallassa: Väkiveriset osa 3

"Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. 
Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi."
(Veden vallassa: Väkiveriset osa 3 - Sini Helminen, takakansi)

Kesä- ja heinäkuu on vaihtumassa jo elokuuksi, joka tarkoittaa myös sitä, että on aika palata töihin. Vapaa-aikaani olen viettänyt ympäri Suomea, mutta kirjallisuutta on mahtunut siihen mukaan hyvin sopivissa määrin. Blogin puolella on kuitenkin ollut hiljaisempaa, ja osa teoksistakin luettu jo hetkittäin takaperin, mutta haluan ne kuitenkin julkaista vielä täällä. Edellisestäkin blokkauksesta alkaa olemaan aikaa yllättävän paljon, mutta kirjasarja kuitenkin pysyy samana kuin edellisessä blokkauksessa. Haluan tämän sarjan julkaista blogini puolella, koska se on mielestäni sen ansainnut. 
(enkä malta olla julkaisematta kiellettyä hedelmään, nehän on aina maukkaimpia!)

Kesän aikana olen saanut luettua itselleni mieluisia teoksia, vaikka kaikkia en blogin puolelle julkaisekaan. Vaikka kuulenkin töiden kutsun, aion nauttia vielä tästä viimeisestä viikosta. Paljon on jo ohjelmaa suunniteltuna, mutta kyllä siihen kirjallisuuttakin mahtuu. Elokuu jopa alkaa vauhdikkaasti kirjabloggaajien kesälukumaratonilla, joka järjestetään 1.8. Maratonin emännän Marikan / Oksan hyllyltä blogiin pääset tutustumaan täällä. Pitää vielä kiireen vilkkaan miettiä lukupinoa, joten en jouda sen enempää vielä kirjoittaa siitä, mutta perjantaina lisää!

Sini Helmisen Väkiveriset kirjasarjan kolmasteos on puhuttelevan kaunis. Aikaisempien ilmestyneiden teoksien kansista ehdottomasta kaunein. Teos on erilainen aikaisempiin verrattuna kylläkin, vaikka siinä on reilusti monia tuttuja ja turvallisia piirteitä. Teos keskittyy realistisen fantasiakirjallisuuden lisäksi jälleen kerran Kalevalan mytologiaan, joka herää henkiin teoksen sivuilla. Toinen selkeä esille nostettava teema on romantiikka, rakkaus. Tässä teoksessa se on selkeämmin tuotu esille hieman pienellä ronskilla twistilla. 

Toisen osan blogitekstiä kirjoittaessa, mainitsin neljä teemaa, joihin teokset keskittyvät. Olen lukenut teokset nyt metsästä, vuorista ja vedestä, jota tämä kolmas teos käsitteli. Aikaisempien teosten teemat eivät nouse selkeästi esille, mutta niiden lukeminen auttaa pysymään teoksen tarinan tahdissa. Jälleen kerran tuttu hahmo on auttamassa omalla erikoisella tavallaan, mutta tämän johdosta tarina kulkee jouhevasti eteenpäin. Näiden luettujen teoksien jälkeen jäljelle jää teemoista maa, jota käsitteleekin kirjasarjan viimeinen teos, joka odottaa jo lukupinossa. Aikaisimmista teoksista tekstiä löytyy tunnisteiden SiniHelminen ja #väkiveriset-sarja alta. 

""Oota!" huudan hänen selälleen. "Mikä sun nimi on?""
(Veden vallassa: Väkiveriset osa 3
Sini Helminen, sivu 102)

Teoksen päähenkilö toimii nuori 8-luokkalainen Mari, joka asuu isänsä kanssa. Heidän yhteiselämäänsä sotkee isän hajamielisyys, sekä tämän uskomukset kaikenlaisiin kummajaisiin. Marin kohdatessa kummallisuuksia itsessään, hänen elämäänsä ilmestyy mystinen Tuulia (siis aivan paras teoksessa esiintyvä hahmo! #tuuliarocks♥), joka raottaa hänelle kummajaisten maailmaa. Tämä samainen mystinen Tuulia, jonka kirjailija Sini Helminen on tuonut esille jokaisessa teoksessaan tähän mennessä. Kolmannen teoksen loppua kohden huomaa, kuinka kirjasarja yhtenäistyy entisestään Tuulian kautta. Loppujen lopuksi voidaan todeta, että jokaisessa teoksessa onkin ollut enemmän kuin yksi päähenkilö.  Tässä teoksessa päähenkilönä toimi Mari, mutta tämän rinnalla Tuuliasta selviää uusia asioita, joita en ole aiemmin huomannut.

Sini Helminen jatkaa mytologian tuomista tarinaan pieninä paloina ja tasaisina annoksina. Teos ei kuitenkan sytytä minua aivan samalla tavalla kuin toinen osa, vaikka kansikuva onkin huikea ja pieniä hyviä elementtejä on kaikkialla. Suurena erona teoksessa on tuo romantiikan, rakkauden nostaminen esille, joka mielestäni nousee esille aikaisempia teoksia vahvemmin. Positiivista on tarinaa lukiessa huomata, että teos antaa mielikuvan siitä, kuin sanat olisivat valittu juuri kyseistä teosta varten.

Teoksessa nähdään monenlaisia juonenkäänteitä, ja asiat jotka ovat lukijalle selkeitä, ovatkin yhtäkkiä päälaellaan. Tapahtumarikas teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, ja saattaa vaaraan yhä useamman teoksen hahmoista. Lopussakaan ei ole varmaa, kuinka näille hahmoille oikeastaan käy. Odotan, että neljäs teos sitoisi myös tämän teoksen muutamien hahmojen tarinat päätökseeen. Kirjoitin toisen teoksen yhteydessä, kuinka minusta tuntui, että asioita paljastui rivien välistä liian äkkiä. Tässä teoksessa tilanne oli toinen. Loppuakohden tapahtumien tahti kiihtyi, ja vaara-aste nostettiin voimakkaammin esille. Kuitenkin osa asioista jäi yllättävänkin avoimeksi, joten odotan kovasti mitä neljäs teos tuo mukanaan. 

Veden vallassa
Väkiveriset osa 3
Sini Helminen
sivuja 239
Myllylahti Oy, Espoo 2018

1 kommentti:

  1. Matkani Väkiveriset-kirjasarjan parissa on ollut melko kivikkoinen, valitettavasti. Ensimmäinen osa oli ihan ok ja toisen osan meinasin itseasiassa jopa jättää kesken - kunnes se sitten imaisi mukaansa aivan täysin. Ja lukukokemus on vain parantunut, kun lukemisesta on kulunut aikaa. Kolmannen osan sain päätökseen juuri sunnuntaina, eli pari päivää sitten. Ja en oikein tykännyt siitä :/ Olin toiveikas, mutta kirja oli vain melko keskinkertainen, jopa hieman tylsä. Blogiin on tulossa Veden vallassa -kirajasta postaus tässä lähipäivinä. Aion kyllä lukea viimeisenkin osan, mutta koetan olla nostamatta odotuksiani liian korkealle.

    VastaaPoista

Suositut postaukset