Kaarnan kätkössä

"Millaiseksi kuvittelet äänen, jonka jälkeen elämäsi on ohitse?"

(Sini Helminen; Kaarnan kätkössä, sivu 7)

Onkohan teistä lukijoista kukaan ajatellut ääntä, jonka kuulisi kun elämä on ohitse? Itselle äänet ovat elämänlahja. Niitä on kuultava, jotta voi ajatella olevansa osa jotakin. En osaa kuvitella, että olisin kuuro, enkä kuulisi ympärillä olevia ääniä. Olisin hiljaisuuden keskellä. 

Kaarnan kätkössä kirjassa ei kuitenkaan seikkailla elämän ja kuoleman rajamailla, vaan nuoren Pinjan maailmassa. Kirja on suunnattu nuorille, joten myös kirjan päähenkilöllä Pinjalla on nuorille tyypillisiä ongelmia. Pinjan elämän romahtaakin heti kirjan alussa yhdellä kännykkään saapuvalla kuvalla, jonka seurauksena Pinjan elämä saa rajun suunnan muutoksen. Pinjan vanhemmilla on omat mielipiteensä Pinjan elämäntilanteesta, eivätkä he näe Pinjan erilaisuutta. 

Kirjan omituisimpana asiana ovat kirjan otsikot. Kirjan otsikot ovat latinaksi, jonka suhteen kirjan taakse joutuu välillä vilkuilemaan, jos haluaa tietää, mitä otsikossa lukee. Itse en kauheasti kiinnittänyt huomioita tähän, koska minua olisi enemmän häirinnyt kirjan takasivuille vilkuileminen kirjaa lukiessa. Kirja alkaa, kun Pinja on valmistunut juuri ylioppilaaksi ja viettää ylioppilasjuhlia perheen ja sukulaisten kanssa. Hän on opiskellut psykologiaa lukiossa, joka on itselläkin tällä hetkellä työn alla, joten sekin herätti kiinnostusta. Myöskin kirjallisuudella on kirjassa suuriosa. Lukiokirjojen lisäksi Pinja lukee vanhoja kirjoja hänen isovanhempien ajalta, selvittäessään erilaisuuttaan. Kirjoittaja Sini Helminen kirjoittaa kaunista kieltä, jota on helppoa lukea. Kieli on selkeää ja tuotu nykyaikaan, niin kuin kirjan tarinakin. 

Pinjan elämään ilmestyy nuori tyttö, Tuulia, jonka hän näkee, mutta näkevätkö muut? Pinjaa on jo hetken aikaa piinannut eräs uni, joka on osaksi hänen muistonsa, jota hän ei kuitenkaan täysin pysty muistamaan. Hänen selkänsä on unessa pääosissa, sillä Pinjan selässä on salaisuus, jota pidetään visusti salassa. Tuulia ilmestyy mihin milloinkin sattuu puhumaan Pinjan kanssa, vaikka Pinja ei sitä itse haluaisikaan. Tuulia ei kuitenkaan ole vain hallusinaatiota, vaikka Pinja alkaakin jo uskoa hallusinaatioihin samoin kun hänen äitinsäkin, joka on ehdottomasti sitä mieltä, että Pinjan olisi parempi mennä töihin. Äiti järjestää Pinjalle työpaikan, jossa Pinja tapaa mystisen Virven. 

""Eiks sua koskaan ota päähän, että kaikki tulee niin annettuna? Sitä vaan tullaan tähän maailmaan ja todetaan, ai mulla on vihreet silmät ja vaikka parantumaton sairaus, ruoho on vihreetä ja ruusut punaisia, niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan ja that`s it."

"En mä taida tajuta", totean säikähtäen hieman Virven kiihkeää ilmettä."

(Sini Helminen; Kaarnan kätkössä. sivu 50)

Virve on luonnonystävä, kasvitieteilijä, rohkea ja itsevarma persoona, kun hän tutustuu Pinjaan. Pinja huomaa yllättäen löytäneensä jotain mukavaa elämäänsä kännykkään ilmestyneen kuvan jälkeen. Kuitenkin onni ei kestä ikuisesti ja Pinjan äiti alkaa huomaamaan Pinjan käytöksessä oireilua, jonka seurauksena Pinja joutuu ryhtymään työskentelemään itsensä kanssa, ja selvittämään mystisen Tuulian sanoja hänen suonissaan virtaavasta verestä. Samalla kun yrittää pohtia suhdettaan Virven kanssa, joka myöskin vihjailee Pinjan suonissa virtaavassa verestä. Pinja löytää vastauksia vihdoin isovanhempiensa ja heidän vanhojen kirjojen avulla. 

Pinjan kohdella seikkailut vain jatkuvan, kun vanhemmat lähettävät hänet mummin ja ukin luokse ottamaan taukoa työstä ja muusta. Pinjan elämään kuitenkin ilmestyy mystinen punasilmäinen nuorukainen, joka osoittautuu kaikeksi muuksi kuin Pinja aattelee. Tämän seurauksena Pinja joutuu vaaraan, jonka seurauksena hän törmää uudelleen Virveen ja Tuuliaan, joilla on omat tavoitteensa. Punasilmäinen mystinen nuorukainen tuo lisämausteen kirjaan sekä uuden sivujuonen. Tumma nuorukainen tuo mystisen piirteen ja herättää lisää mytologisia hahmoja tarinaan.

" - myös kaikki lääkäriharlekiinit, joista osa on niin kamalia, että ne saavat minut antamaan Dorian Graun muotokuvalle uuden mahdollisuuden. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä romanttista on desinfiointiaineen löyhkässä, oksentelussa ja veren yskimisessä. Ehkä sairaalan läheisyys kuolemaan herättää joissakuissa eläimellisen lisääntymisvietin, mutta minussa valkoiseen takkiin ja kumihanskoihin sonnnustautunut mies veitsi kädessä on aina herättänyt vain kauhun väristyksiä. Ehkä se on hyvä juttu, kun isä on lääkäri. Olen ehkä rakastunut isoäitiini, mutta ainakaan minulla ei ole oidipuskompleksia..."

(Sini Helminen; Kaarnan kätkössä. sivu 113-114)

Olen tyytyväinen kirjan lukemiseen, mutta kirjasarjan jatkaminen varmaankin jää haaveeksi. Nuortenkirjallisuuden lukeminen on huomattavasti jäänyt vähemmälle, koska en ole enää niin kiinnostunut kirjan nopeista lopuista. Tässäkin kirjassa oli juuri se sama ongelma. Alussa kirja etenee tasaisesti ja kuvailevasti, mutta kirjan huippukohdassa tilanne etenee vauhdilla muutaman kappaleen sisässä ja lopussa ei enää tapahdu oikeastaan mitään. Tämän vuoksi arvailenkin, että kirjasarjan lukeminen ei jatku eteenpäin. 

Kirjan lukeminen täyttää kuitenkin yhden kirjahaasteen kohdan, josta olen todella tyytyväinen. Olen myös katsonut kolme vuotta sitten suorittamaani kirjahaastetta, jossa en ollut saanut hirveästi kohtia täytettyä, josta olen pettynyt, joten nyt yritän parhaani ja jatkan vahvasti ja päättäväisesti eteenpäin. Kirja yliviivaa kohdan numero 11. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta.

Kaarnan kätkössä

by Sini Helminen

Väkiveriset osa 1

Myllylahti Oy, Espoo 2018

sivu 216 (sekä suomennokset)

Nimeä minut uudelleen

Selkeästi alkaa näkymään teema näissä tämän hetken lukemisissa. Julman, mutta vahvan aihealueen ympärillä jälleen kerran kietoudutaan, eikä loppua näy näiden vahvojen genrejen suhteen. Olenkin tainnut mainita, ettei sellainen pehmeä rakkausromantiikka ole minua varten, kirjoissa lisämausteena se on sopiva, mutta muuten.. joten tälläkin kertaa isketaan lujaa, ja kirja keskittyykin seksuaalisen väkivallan maailmaan. En halua käsitellä liiaksi kirjan juonta, joten poikkean siihen kirjoitukseni lomassa jonkun verran, mutta mahdollisimman lyhyesti. Suosittelen siis omanlaista varovaisuutta kirjan lukemisen kannalta, sopiiko kirja siis juuri sinulle; en osaa sanoa.

Kirja on jaoteltu kolmeen jaksoon, jotka kuvaavat päähenkilö Elle:n eri-ikävaiheita, joissa hän käy läpi kokemaansa eritavoin. Tarinan kertojana toimii Elle. Alussa Elle:n on vasta alaluokilla, jolloin tapahtumat ovat voimakkaammillaan. Perheeseen Elle:n lisäksi kuuluu äiti ja isä. Hänelle läheinen on mummu, joka esiintyy tarinassa.

"Sitten koitti se päivä! Bussilla mummun luo! Mummu oli kertonut äidille, että hän oli ostanut karkkia ja marenkeja ihan vain Elleä varten. Aamulla oli ollut kova kiire. Isä oli lähtenyt Karin kanssa pelaamaan tennistä ja äiti oli nukkunut liian pitkään. Bussi lähti kymmentä vaille yksi, ja äiti oli noussut sängystä huutaen vasta kahdeltatoista."

(Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen sivu 63)

Ensimmäinen osa luo pohjan Elle:n hahmolle, siinä tapahtuu paljon asioita, joita tuon ikäisen ei kuuluisi kokea. Ne jättävät myös selkeästi jälkiä Elle:en. Kirjailija Sara Saarela on hienosti nostanut esille kirjassa psykologista kasvua, ja selkeästi ajatellut kuinka kertoa näistä vahvoista asioista ja tunteista, joita Elle kokee tarinan edetessä, piilottamatta totuutta. Rajun kuvailun kautta kirjailija tuo esille asioita, joista ei uskalleta puhua, mutta kuitenkin on toisaalta jossakin päin maailmaa arkipäivää.

Toiseen osaan päästessä Elle on kasvanut ja muutoksia hänen elinympäristössään on tapahtunut, hän on yläasteella. Elle on tullut murrosikään, jonka seurauksena on hänen kokemiensa asioiden vaikutus on vieläkin voimakkaampi. Elle hakee paljon täytettä asioista, jotka lopulta eivät auta häntä paranemaan kaikista arvistaan. Elle:n tarinassa nousee vahvasti esille yläasteella näkyvä ryhmäpaine sekä uusien asioiden kokeileminen yhdessä ystävien kanssa. Elle käsittelee tapahtumia terapien avulla, mutta ympärillä olevat asiat sekoittavat nuoren mieltä kirjan edetessä. Toisinaan vaikuttaa, että Elle eteenee parantumisen suhteen, ennen kuin jokin asia vetääkin häntä takaisin päin. Kirjassa käydään monenlaiset itseään vahingoittavat asiat läpi, kuten muun muassa alkoholin käyttö.

" - Miksi sä ite voit aina haukkua muita ja heittää vitsiä, mutta susta ei saa sanoa mitään? Oliko noi muka pahoja juttuja?" 

(Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen, sivu 181)

Kolmannessa osassa Elle on saanut taas muutaman lisävuoden, ja siirtynyt opiskelemaan ylemmäs. Kuitenkaan asioille ei ole tapahtunut paljon muutos. Tässä luvussa näkyy selkeästi Elle:n kasvutarinan loppu. Mahdollisuudet, tulevaisuuden toiveet ja muut nostetaan esille selkeästi. Loppu antaa toivoa. Vahva ja tumma kirjoitustyyli luo kirjaan omanlaisensa tunnelman. Kirja ei ole positiivista luettavaa, vaan vaatii rauhallisen ja kestävän mielen lukemisen ajaksi. Huomasin myös, että kirjan lukemisen aikana tumma varjo häälyy sen yllä. Se on karu ja valoton punainenlanka, joka kulkee kirjan kannesta kanteen mitään piilottamatta.

Helmet-lukuhaaste kohta 23. Kirjassa on isovanhempia. Nimeä minut uudelleen -kirjassa on Elle:n mummu, joka esiintyy tarinassa ja on tärkeä Elle:lle.

Nimeä minut uudelleen

by Sara Saarela

Kharis Oy, Tampere 2015

sivuja 351