"Ihan kohta, antakaa minulle pari minuuttia lisäaikaa." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 36)
Jukka Behm:n Pehmolelutyttö kolahtaa itselleni ainakin aika surullisena tarinana. Teos keskittyy raskaan aiheen ympärille, ja käsittelee sitä hyvin moniulotteisesti antaen selkeää kuvailua tapahtumista, ajatuksista ja tunteista.
Teoksen tarina tuntuu olevan suljettujen salaisuuksien ympäröimä. Niin suurien salaisuuksien, että näin lukijana, jäin teoksen luettuani ihmettelemään, kuinka suuria salaisuudet ylipäätänsä voivat olla. Suoraan sanottuna: hämmennyin. Teos on voittanut WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun, ja teosta on raati kuvaillutkin pohdituttavaksi. Itselleni jäi ainakin hyvin mietteliäs olo. Tarina soljui mukavasti, ja turhat yksityiskohdat oli kirjoittaja jättänyt tekstinsä ulkopuolelle. Jokaisella lukijalla on riittävästi kykyä luoda mieleensä elävä kuva tekstin perusteella. Itselle ehkä suurimpana ajatuksena kolahti nuoret, ja paineet, joita nuoret kohtaavat. Onko nykyään mahdotonta olla oma itsensä?
"Kotikaupunkini on pääosin maaseutua, peltoja ja metsää, mutta sitä ei oikein huomaa, koska perheeni asuu melkein keskustassa, johon ympärillä olevat pienemmät kaupungit liitettiin." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 10)
Teksti ulkoasullisesti oli helposti lähestyttävää. Lyhyet ja yksinkertaiset luvut jaksottivat tarinaa riittävästi, mutta soljuivat kuitenkin yhtenäiseksi teokseksi. Yksinkertaisuus - minusta se on kaiken kaikkiaan kattava kuvaamaan kokonaan tätä teosta. Yksinkertaisuus on toisinaan todella kaunista. Myös minä -kertojan käyttö oli sopiva teoksen teemaa ja tyyliä ajatellen. Jotenkin olisi ollut hullunkurista lukea teosta muusta näkökulmasta. Minä -kertoja loi myös itselleni ainakin vahvemman kokemuksen teoksen päähenkilön Emilian tunteista, ja niistä ajatuksista, joita hän käy teoksessa läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti