EVERWORLD Viikatenaisen valtakunta

"Täällä oikeassa maailmassa sain pestyä käteni. Suljin hanan. Laskin saippuan. Yritin kävellä pois. Sanoin itselleni voivani kävellä tieheni. Tietysti voisin kävellä tieheni." (Viikatenaisen valtakunta: Everworld 4, K.A. Applegate sivu 8)

Muistoja, muistoja... Everworld -kirjasarjaa luin aikoinaan ensimmäisen kolmen teoksen verran. Pitkästä aikaan palatessani tämän kirjasarjan pariin jouduin tekemään sen kaikkein pahimman, ja lukemaan uudelleen omia tekstejäni aloitus vuosilta. Olen paljon blogia muokannut, ja joitakin blokkauksia jopa käynyt kriittisesti läpi, mutta yllättäen nämä kaikki kolme vielä löytyivät tekstien joukosta. K.A. Applegate tunnisteen alta voi käydä katsomassa haparoivaa kirjoitustyyliä ilman sen kummempia arvioita oikeastaan. Olen kehittynyt, huomaan sen (ja onneksi niin, ei sitä räpiköimistä kauan jaksanut lukea). Muistikuvia minulla olikin jo tämän neljännen teoksen ottaessani matkaani kirjastosta. Henkilökunta oli jälleen nostanut esille varaston aarteita, joista tämäkin teos käsiini tiensä löysi. 

Everworld on rinnakkaismaailma oikean maailman rinnalla. Everworldissä elää niin jumalat kuin jumalattaret, haltiat, kääpiöt, kentaurit ja monet muut taruolennot, joiden olemassa olosta ei ollut alunperin tietoa neljällä päähenkilöllämme, David:llä, April:llä, Christopher:lla sekä Jalil:lla. Ensimmäisten kolmen teoksen kautta nämä neljä päähenkilöä joutuivat kohtaamaan Everworldin todellisen luonnon kaikkine julmuuksineen omituisen noita-tytön Sennan johdattaessa heidät keskellä vaaraa.

Neljäs teos Viikatenaisen valtakunta jatkaa totuttua tyyliään, ja vaihtaa kertojaa. Tällä kertaa kertojana toimii Jalil, nuori poika, joka ei ymmärrä minkä vuoksi on joutunut tähän seikkailuun. Tuntuu, että kaikilla muilla nuorilla on syy, minkä vuoksi he ovat Sennan johdattelemina joutuneet Everworldiin, mutta entäs Jalil? Mikä rooli Jalil:lla on? Tilanne vaikeutuu huomattavasti nuorien joutuvan vaaraan Viikatenaisen valtakuntaan, jonka valtiatar haluaa haaremiinsa lisää miehiä, ja tällä kertaa oikeasta maailmasta. 

"Ja viimeisenä: minä. Hontelo, jäntevä, laiha, valitse sopiva adjektiivi. Itse suosin solakkaa. Useimpien mielestä olen musta älykkönörtti. Jalil, se on nimeni. Kaikki luulevat sen olevan afrikkalainen nimi. Se ei ole. Se on hindiä ja tarkoittaa »jumalankaltaista.»" (Viikatenaisen valtakunta: Everworld, K.A. Applegate sivu 19)

K.A. Applegate teokset ovat mukavan nopeatempoisia lukea, ja niiden punainen lanka kulkee selkeästi koko teoksen läpi. Ensimmäisen teoksen osalta kerroinkin, että lyhyet kappaleet luovat tekstiin selkeän ja tarkan kuvan, vaikka tekstiä ei ole paljoltikaan. Mielestäni yhäkin kappaleiden lyhyys on piristävää ja innostavaa, jotta teoksen haluaa lukea yhdeltä istuvalta. Lyhyt kommentti ensimmäiseen Everworld kirjasarjan teoksen blokkaukseen: olen järkyttynyt tekstin laadusta! En vain millään pääse siitä nyt yli... puhumattakaan toisen teoksen blokkauksesta.. mikä musta tekstin värikin? Olikohan tässä jokin viisas ajatus joskus? 

Näiden blokkausten välissä on nyt kulunut viisi vuotta. Olen viimeksi lukenut Everworldin maailmasta siis viisi vuotta sitten, mikäköhän sai minut yllättäen lopettamaan niiden lukemisen? Everworld ei lyönyt minua enää täysin flow-tilaan, mutta nautin yhä sen lukemisesta. Lopussa tempo vain nopeutuu, ja neljän pääsankarin tulee tehdä nopeita ratkaisuja, jotta kykenisivät auttamaan jokaista hädässä olevaa. Jalil:n teräväpää oikeassa maailmassa auttaa heitä myös Everworldin puolella, vaikka haasteiden perään tuntuu aina tulevan uusia haasteita. Voiko Sennaan luottaa? on kysymys, joka häilyy teoksessa sitä lukiessa. Lopussa myös Christopher saa hetkellisesti loistaa tiedoillaan, joka sekä yllättää, että hymyilyttää muita.

Viikatenaisen valtakunta

Everworld 4

K.A. Applegate

suomentaja Marianna Leikomaa

sivuja 180

englanninkielinen alkuteos: Realm of the Reaper

WS Bookwell Oy, Juva 2002

Läpi yön

Kirjastosta on tullut minun vierailukohteeni. Käyn siellä noin 3-4 kertaa viikossa ihan vain sisällä, vierailemassa ja ihailemassa kaikkia niitä teoksia, joita ne hyllyt pitävät sisällään. Löydän useasti myös teoksia hetken mielijohteiden seurauksena, tai varastoista esille tuotujen teosten hyllystä nappaan mukaani muistoja herättäviä teoksia, ja tämä kaikki poiketen varattujen teosten hakureissultani. Niin löytyi myös tämä Terhi Rannelan Läpi yön -teos. Teoksessa minua puhutti ennen kaikkea kansi ja sen olemus. Jotenkin teoksesta jäi tunne, että minun tulisi lukea se. Myöskin teoksen avatessani huomasin yksityiskohdan, joka sai minut nappaamaan teoksen mukaani. 

Terhi Rannelan teos Läpi yön on kirjoitettu päiväkirja muotoon. Jokainen luku käsittelee yhden kirjan, joka on mitä erikoisimpiin kansiin kirjoitettu, koska päähenkilö valitsee vihkojen, kirjojen ja kansien joukosta omaan mieltykseensä sopivat kannet. Jokaista niistä varsinaisesti ei voi selkeästi määritellä päiväkirjaksi, mutta jokaiselle mikä tahansa vihko voi olla merkittävä. Minusta on ihana yksityiskohta, että päähenkilö kuvailee millainen vihko, kirja tai kannet hänellä tällä kertaa on, johon päiväkirjaansa kirjoittaa. Jokainen vihko, kirja tai kannet, joihin päähenkilö kirjoittaa, kuvaa myös hyvin tapahtumien kulkua sillä hetkellä. 

Teoksen päähenkilönä toimii Maria. Maria on lukiolainen, kunnianhimoinen kirjoittaja, joka toivoo teoksensa julkaistavan kustantajan toimesta. Hän asuu äidinsä, isänsä ja sisarensa kanssa. Tarinan edetessä Maria kokee nuoren elämää mullistavia asioita, kirjoittaa romaaneja, novelleja ja runoja, yrittää suoriutua kympin oppilaana lukiosta sekä täyttää 18 ja muuttaa yliopistoon pääsyn perässä ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken tämän lukija saa kokea hänen kirjoittamiensa päiväkirja merkintöjensä kautta. 

"Neiti Kunnianhimo on kaunis ja laiha ja huippuälykäs, ja samaa hän odottaa minultakin. Neiti Kunnianhimo ei ole koskaan tyytyväinen, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa, aina aina aina voi olla parempi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 19)

Minulla vei jonkin aikaa, että totuin teoksen tyyliin. Aiemmin itsellä ei ole kohdalle osunut päiväkirja muotoon kirjoitettua teosta, mutta yllättäen sen lukeminen oli aika mukavaa. Toisinaan sai naurahtaa, että mitä asiaa en tällä kertaa ole huomannut, kun päiväkirja merkintä olikin lyhyt ja täynnä esimerkiksi pelkkiä huutomerkkejä. Tällaisen tekniikan avulla teoksen päähenkilön kerronnalla on voimakas rooli, koska kaikki lukijan mielessä heräävät ajatukset ovat seurausta yhden henkilön näkökulmasta. Teos ei sisällä kauheasti mitään vuoropuheluita, joten näkökulmaksi jää yhden henkilön ajatus ja näkemys eri tilanteista. Ehkä jopa vähän tuntui, että toisinaan tunkeili toisen ihmisen päiväkirjaan, sitähän tässä periaatteessa tehtiinkin. 

Päiväkirjan muodon kautta on myös hieno huomata, kuinka pienimmätkin vihjeet antavat kuvaa päähenkilön elämästä. Maria tarinassaan kirjoitti paljon millaisia biisejä kuunteli minäkin hetkinä, kuinka jokin tilanne toi mieleen tietyn biisin tai laulajan, ja millaisia bändejä hän kuunteli ylipäätänsä. Tarinassa nousi esille myös kirjat, joita hän luki tai sarjat, joita hän katsoi. Tällaiset yksinkertaiset asiat, joita ei itse tule ajatelleeksi, tuovat paljon sisältöä hahmoon. Päiväkirjaa kirjoittaneena tietää, kuinka yksityinen se on. Osaksi juuri tämän vuoksi valitsin teoksen. Minun oli saatava tietää, kuinka kirjailija on saanut luotua päiväkirja muotoon tarinan Mariasta. 

"Mutta sitä se elämä taitaa pohjimmiltaan olla, luopumista vanhasta ja uuden opettelua, vaikka se jännittäisi ja pelottaisi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 47)

Tätä teosta lukiessani, rupesin miettimään sanaa teema, sitä sanaa itsessään sekä sen merkitystä. Teemalla näin kirjallisuudessa haetaan sitä, mitä kirjan aihe kertoo. Tässäkin teoksessa minä nostaisin esille teemoina masennus, opiskelu, nuoren elämä, kirjoittaminen.. esimerkiksi nämä. Teoksen alussa välittömästi selviää Marialla olevia haasteita, jonka vuoksi teos keskittyy masennukseen, synkkyyteen ja pimeyteen, joista suunta on vain ylöspäin. Niinkuin teoksen takakannessakin sanotaan "Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen-", teos käsittelee vahvoja teemoja, jotka rakentuvat kuitenkin parantavaksi tarinaksi. 

Tarinan lopussa selviää paljon asioita, jotka johdattelevat päähenkilöä eteenpäin. 2014 vuonna ilmestynyt teos, jonka aikajana sijoittuu -96 luvulta aina 2000 luvun alkuun saakka, ei tunnu ollenkaan olevan vanhentunut nykyhetkestä. Teos nostaa itselleni ajatuksia omista kirjoituksistani, ruksailuistani, päiväkirjoistani aina haaveisiin ja unelmiini saakka. Se saa mietteliääksi. Mielestäni tällöin romaani on onnistunut. Se saa minut pohtimaan, mihin itse kykenen. Lainaan Terhi Rannelan omia sanoja tiivistääkseni teoksen. Nämä sanat ovat kirjan sisäkannesta: "Nyt on aika ojentaa tarina lukijoiden käsiin ja toivoa, että kohtaamme." Minä kohtasin teoksen sanoman, vision ja kirjailijan luovan työn tuloksen. Vinkatkaa te lukijat, missä teoksessa olette itse kohdanneet tämän? Mikä teos on kolahtanut pysyvästi?

Läpi yön

Terhi Rannela

sivuja 284

Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsinki, 2014