huhtikuuta 25, 2021

Hurme

Sateinen sunnuntai on oivallista aikaa lukea ja kirjoittaa. Nytkin olen tällä viikolla noutanut useamman teoksen kirjastosta, ja muokannut viikonlopun lukupinoa useaan otteeseen. Tällä viikolla odotettu uutuus teos, Hurme, saapui kirjastoon noudettavaksi ja sain sen käsiini. Ainoa enää mikä teoksesta puuttuu on sen uusi tuoksu, joka valitettavasti on jo kadonnut kuljetuksen, muovien ja merkkauksien aikana, jotka kirjastot ymmärrettävästi joutuvat tekemään. Teos ihanasti jälleen kerran ruksittaa myös yhden Helmet-lukuhaaste kohdan, joka on kohta numero 24. Kirja joka on julkaistu vuonna 2021. 

Minulle jäin teoksen lukemisen jälkeen hyvin vertaileva olotila, jota en toivonut. Kuitenkin sisäinen ääneni hieman haluaa nostaa esille Väkiveriset -sarjaa, vaikka tarkoitus ei olekaan verrata näitä kahta sarjaa toisiinsa. Väkiveriset -sarjan teoksista pääset lukemaan #väkiveriset-sarja tai SiniHelminen tunnisteen alta. Hurme aloittaa itsenäisistä osista koostuvan Lujaverinen sarjan, joka yhdistää kauhua, fantasiaa ja romantiikkaa. Teos on luokiteltu ya-kirjaksi (young adult), joka mielestäni pätee varsin hyvin, kunnes oma mieleni ryhtyi vertailemaan kahta sarjaa keskenään. 

Perustelen äskeistä lausettani näin: Väkiveriset -sarja yhdisteli luovasti romantiikkaa, jännitystä ja Suomalaista mytologiaa. Teos oli suunnattu yläkouluikäisille ja siitä vanhemmille lukijoille. Samoin myös tämän teoksen sisäkannessa lukee. Itse luokittelen tämän teoksen hyvin vahvasti erilaiseen ikähaarukkaan mitä Väkiveriset -sarja on. Hurme on ehdottomasti ya-kirja, mutta onko se yläkouluikäisen kirja? Enkä väitä, että itse teoksen kauhu piirteet tai muut voimakkaat kohtaukset eivät olisi sopivia sen ikäiselle. Ei, siitä ei ole kyse. Vaan mietin enemmän asiaa siltä kannalta, että kokeeko yläasteikäinen lukija ymmärtävänsä teosta. Tästä päästäänkin mukavasti aiheeseen, kuinka paljon erilaisia lukijoita on maailmassa. En kuitenkaan syvenny siihen tämän enempää nyt, koska muuten en pääse ollenkaan kertomaan tästä teoksesta. Halusin kuitenkin antaa ajateltavaa lukijoilleni.

Teoksen päähenkilönä toimii nuori Seela, joka muuttaa enonsa luokse asumaan opintojensa vuoksi. Seela vaikuttaa huippu hyvältä hahmolta jo teoksen ensisivuilta alkaen. Myös Seelan olemus (tyyli) hurmasi minut aivan täysin. Seela käyttää mm maihareita, farkkutakkia ja lilan väristä pikkureppua, ja olen myyty. Myös maininta, että Seela ostaa tavaraa mm. Uffilta, on ihana tarkennus tästä päähahmosta. Seelan näkökulmasta kuvataan hyvin tarkasti ja vahvasti ympärillä olevia asioita ja tapahtumia. Uuden sarjan alkaessa on aina hieman keskityttävä tarkemmin, koska uusia hahmoja tulee paljon. Seelan lisäksi teoksessa seikkailevat hänen enonsa Seppo, Seelan vanhemmat, Halla, Stepa, Kristian, Isla, joihin Seela tutustuu koulussa, sekä Seelan kissa Darth Mau. Lisäksi teoksessa on huiman paljon hahmoja, joilla on hyvin pieni osa itse tarinaa. 

Opintojensa lisäksi Seela auttaa enoaan, Seppoa, hautaustoimiston ylläpitämisessä. Seela ryhtyy yllättäen viettämään enemmän ja enemmän aikaa hautaustoimiston työkeikoilla, mitä hänen on alunperin edes pitänyt. Näiden seurauksien saattelemana alkaa paljastua asioita Seelasta ja hänen enostaan Seposta, kuten muistakin kirjan hahmoista, joita ei aluksi voinut kuvitella. Myös sarjan nimelle, Lujaverinen, selviää teoksen aikana selitys, joka ei tullut minulle yllätyksenä sen jälkeen, kun asioita alkoikin aukenemaan. 

Teos alkaa vahvalla yksisuoraisella juonella, joka edetessään hajoaa sivujuoneksi, josta hajoaakin lisää sivujuonia. Nautin juuri tällaisista sivujuonista, jotka lopulta kuitenkin jollakin tasolla yhdistyvät yhdeksi asiayhteydeksi. Eikä Sini Helminen petä kuvauksellisella tekstillään tälläkään kertaa. Teos on itsessään 324 sivuinen, mutta onneksi ei tarvitse odottaa huippukohtauksia aivan teoksen loppuhetkille saakka, vaan tarinassa alkaa tapahtumaan jo n. sivulta 60 alkaen. Yksi suuri asia minua kaivertaa.. Lujaverinen + Hurme + 324 sivua tarinaa. Millä tavalla teoksen nimi, Hurme, liittyy itse teokseen? Ulkonäöltään teos on upea. Kansikuva ja hurmaava pinkki teksti mustalla pohjalla sopivat teoksen tarinaan hyvin. Samoin sarjan nimi, Lujaverinen, se sopii tarinaan jahka sen on lukenut. Mutta Hurme? Jäikö minulta jotain huomaamatta?

"Raskaat askeleet lähestyvät eteisestä ja lopulta Seppo ilmestyy esiin, ensin pää, hartiat ja sitten laihankuivakka ruumis. Välillä mietin, että harmaine hiuksineen, syvällä päässä pullottavine silmineen ja roikkuvine poskineen Seppo muistuttaa vähän asiakkaitaan. Toisaalta pystyn vielä muistamaan toisenlaisen Sepon: hieman möhömahaisen ja aina mustia sutjautuksia viljelevän. Mutta se olikin ennen kuin Anja lähti ja jätti koko perheyrityksen Sepon niskoille." (Sini Helminen - Hurme, sivu 14)

Olen vieläkin hieman mietteliäs teoksen suhteen, vaikka sain sen luettua jo eilen. Kuitenkin koin, että tarvitsen hetken vetääkseni ikäänkuin happea, ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan omaa arviotani tänne blogin puolelle. Odotan mielenkiinnolla millainen sarjasta tulee, koska kyse on kuitenkin itsenäisistä jatko-osista. Teos oli kaikenkaikkiaan hyvä. Hyvin erilainen, ja varmasti sellainen, joka tulee vahvasti jakamaan lukijoitaan "tykkään-en tykkää" -laatikoihin. Itse en oikein suostu vielä kallistumaan kumpaankaan, koska mielestäni teos voisi kaivata toisen lukukerran. Tietenkin kirjaston jonojen vuoksi tämä ei varmaan ole mahdollista aivan lähiaikoina, mutta mahdollisesti ennen kuin seuraava teos ilmestyy? 

Suosittelen ehdottomasti lukemaan teoksen, varsinkin jos on lukenut Väkiveriset -sarjan teokset. On ihana nähdä kirjailijasta niin monenlaisia puolia. Tämä teos antaa vahvan käsityksen, että Sini Helminen kykenee monipuoliseen tekstin tuottamiseen. Eikä mielestäni tämä teos ole "ohi lyönti", ja kirjialijalle voi tehdä hyvää kokeilla hieman erilaisia suuntia. Tarina on vahva, teema on vahva ja itse teos huokuu voimaa. Itse päähenkilö on myös hyvin itsetietoinen sekä päämäärätietoinen, joka mielestäni sitoo hyvin teoksessa huokuvan fantasian ja kauhun yhdeksi tarinaksi. 

Vielä pieni ihana positiivinen söpö asia teoksesta. Jokainen luku oli otsikoitu luvun numeron lisäksi. Rakastan otsikointia, vaikka ei siitä haittaa ole, että luvussa lukee pelkästään "Luku 1". Jotenkin kuitenkin otsikointi nostaa jo hieman ennakkotietoa esille, mitä luvussa on luvassa. Kiteytettynä voimakas teemainen kirja, hyvin kirjoitettu tarina, ja tässä seikkailevat hahmot, mutta en kuitenkaan voi suositella kaikille luettavaksi, koska jopa minulle tuli hieman apea/rauhaton olo toisinaan teosta lukiessa. 

Hurme
Lujaverinen 1
Sini Helminen
sivuja 324
Myllylahti Oy, Espoo 2021

huhtikuuta 18, 2021

Kirja, jota en halunnut lukea -haaste / Joen baari

Nyt on vihdoin ja viimein aika osallistua tähän haasteeseen. Haasteen nimi on Kirja, jota en halunnut lukea, ja haasteen emäntä on omaa blogiansa Yöpöydän kirjat pitävä Niina. Tämä haaste on jo pitkän aikaa ollut käynnissä, ja minä niin tammikuussa uhosin suorittavani kyseisen tehtävän, että jos sitten ehtisi vaikka toisenkin teoksen lukemaan vielä kyseiseen haasteeseen -ajatuksella, mutta en ole saanut yhtäkään luettua. Kuitenkin luokseni saapui (ei fyysisesti tietenkään, koska kuka tässä nykyhetkessä voisi ketään nähdä, mutta twitter linnun avulla) oivallinen mahdollisuus tarttua teokseen, joka ei käsissäni houkutellut minua, joka ei teemaltaan tai aiheeltaan kiinnostanut minua eikä oikeastaan ollut yhtään sitä mitä yleensä luen. Ensin hieman haasteesta, sitten itse teokseen. 

Ensimmäisen kerran mainitsin haasteen Virheistä parhain -teoksen arviossa lyhyesti. Kirja, jota en halunnut lukea haasteen osallistumisaikaa on yhä jäljellä huomattavasti, nimittäin elokuun loppuun saakka, mutta halusin pitää sanani ja suorittaa sen nyt keväällä ns. "pois alta" (yhden teoksen merkeissä ainakin). Olen myös puhunut paljon, että haluan panostaa laajaan ja moninäköiseen kirjallisuuteen tänä vuonna. Olen lukenut jo sarjakuva teoksia sekä tietokirjan, mutta haluaisin vielä enemmän laajentaa makuani. Tämä teos ei kuitenkaan sitä tee, nimittäin pysymme jälleen sarjakuvateoksessa, vaikkakin totaalisen erilaisessa teoksessa kuin aiemmin.

Twitter on minulle nimenomaan tätä blogia varten. Yritän päivittää sinne paljolti kirjallisuuteen liittyviä twiittejä, mutta jotenkin tuntuu että se aina vain jää. Luen siellä toisaalta paljon kirjallisuuteen liittyviä julkaisuja, ja sieltä sainkin paljon kannustusta vielä yrittämään sarjakuvien kanssa. Sieltä tämäkin teos tarttui matkaani. Sarjakuva nimeltä Joen baari. 

Voin sanoa, että hämmennys oli suuri, kun teoksen luin. Kuitenkin jo ensimmäinen sarjakuva herätti jonkunlaisia tunteita, enimmäkseen niitä negatiivisia (enkä tarkoita tässä inhoa tai muuta vastaavaa teosta kohtaan, vaan ylipäätänsä ahdistuneisuutta, huolta, surua jne.). Joen baari teos ei välttämättä ollut se positiivisin mahdollinen teos, mutta kuitenkin sitä oli jotenkin helpompi lukea kuin Monstress volume one: Awakening:iä. Tämä teos jotenkin hämmensi, mutta siinä oli selkeät raamit, jonka sisällä asiat tapahtui. Joen baari oli se paikka, johon ihmiset, niin tutut kuin tuntemattomat, saapuivat tarinoineen. 

5 erilaista novellimuotoista tarinaa sitoutuvat toisaalta hyvinkin yhteen, ainakin samoja hahmoja seikkailee sarjakuvissa useaan otteeseen. 118 sivua piti sisällään aika.. no "ähkyä" luettavaa, enkä kokenut, että teosta pystyi lukemaan yhdellä kertaa. Itse vaadin kolme kertaa, kun luin sarjakuvia. Näin ollen tarinassa pysyi mukana, ja jaksoi vähän raskaampiakin aiheita. Pääaiheina teoksessa oli yksinäisyys ja ulkopuolisuus, joka nousi vahvasti esille jokaisen tarinan päähenkilössä tavalla tai toisella. 

Voisinko sanoa tarinan olevan hyvä? En käyttäisi tästä teoksesta ilmaisua hyvä. Kuitenkin teos oli lukemisen arvoinen, jo teemojen ja aiheiden suhteen. Se herätti ajattelemaan, jotenkin kummalla tavalla. Itselle tuli kuitenkin hieman surullinen fiilis. En pysty sanomaan, että olisin nauranut teosta lukiessani, vaikka muutamassa kohdassa nousikin pieni hymy huulille. Suurimmaksi osaksi minulla jäi tunne; "mitä tähän nyt sanoisi?". Enkä näin ollen oikein itsekään tiedä oliko teos hyvä vai huono. 


Joen baari
Kertonut Carlos Sampayo
Piirtänyt José Muñoz
Kääntänyt Tarja Härkönen
sivuja 118
Painanut Elopaino Oy Helsingissä -91

huhtikuuta 05, 2021

Lyhyt arviot: Ikkabog & Filigraanityttö

Huhtikuu, pääsiäinen ja syntymäpäivä ovat pitäneet kiireisenä nyt alkukuukauden. Kuitenkin koko Huhtikuu on vielä auki kaikista suunnitelmista, mikä ei ole yllätys. Nyt on kuitenkin aurinko alkanut piristää ja paistaa melkein jokapäivä, joten nyt on kevät ja mieliala nousussa valon lisääntymisen myötä. Syntymäpäivän kunniaksi päätin kirjoittaa lyhyet arviot kahdesta viime lukemastani teoksesta, jotka ovat Ikkabog - J.K. Rowling sekä Filigraanityttö - Anu Holopainen. 

Käsittelen ensin Anu Holopaisen tämän vuoden teosta Filigraanityttö. Filigraanityttö -teos kertoo nuoren mielen myllerryksistä. Päähenkilönä toimii Enni, joka asuu isänsä, äitinsä ja sisarensa kanssa. Enni on yläasteikäinen nuori, jonka maailma romahtaessa häntä auttaa sormessa oleva filigraanisormus ja hyllyssä istuvat pehmoeläimet, joilla jokaisella on oma paikkansa. Jos järjestys sekoittuu, kokee Enni olevansa haavoittuvainen ja vaarojen vaanivan kaikkia hänen ympärillään. Tällöin auttaa filigraanisormus, jota pyörittämällä Ennin hermot rauhoittuvat jälleen. 

"Pöytäliinan suojissa sormus kiertyi kolmesti oikealle, kolmesti vasemmalle." (Anu Holopainen - Filigraanityttö, sivu 15)

Itselläni oli ennakko-odotuksia teoksesta hyvinkin paljon. Odotin hyvin paljon teokselta, koska olin fiiliksissä teoksen vahvasta teemasta ja ideasta. Kuitenkin teosta lukiessani, se harmistuksekseni ei täyttänyt näitä odotuksia. Muistaakseni minulla kävi vähän samalla tavalla Anu Holopaisen Sydän hengistystä -teoksen parissa, joka on toisaalta harmi. On kuitenkin hauska huomata, että molemmat teokset olivat vahvasti realismiin painoittuvaa kirjallisuutta, joten voi hyvinkin olla, että sellainen vain ei ole minun makuuni. 

Teos oli mukavan lyhyt luettava, vain 139 sivua. Teoksessa oli nostettu Ennin ajatuksia esille tummennetuilla kohdilla, joista kävi selkesti ilmi nuoren tytön mielen myllerryksiä. Ennin mieli on luonnut tällaisen "varoittajan", jonka ajatuksia hän kuuli. Nämä ajatukset vaikuttivat Ennin päätöksiin niin, ettei vaan kenellekään tapahdu mitään pahaa. Yhteenvetona mielestäni teos ei tehnyt vaikutusta. 

Filigraanityttö
Anu Holopainen
sivuja 139
Otava 2021

Lastenkirjallisuus teos Ikkabog on puolestaan hyvin erilainen kirja. En aluksi edes ajatellut, kuinka erilaisia nämä teokset ovat toisistaan, ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tästä Ikkabogista. Haluan ne kuitenkin nyt tähän samaan blokkaukseen, koska molemmista on tulossa vain lyhyt arvio. J.K. Rowling on tietenkin monille tunnettu kirjailija, jonka uutuus on vähintäänkin yllättävä. Ikkabog kertoo tarinan valtakunnasta, jonka kuningas on Uuno Urhea. Herkkuja valmistavat leipurit, lihakauppiaat ja juustontekijät, ja kaikkialla elämä on lähes täydellistä. On kuitenkin olemassa pohjoisemmassa karumpi seutu. Sieltä ei kerrota tarinoita, eikä siellä eläminen ole hehkeää. Kuitenkin on eräs taru, joka on kantautunut lapsienkin korviin saakka. Taru Ikkabogista, jolla pelotellaan lapsia. Taru, jonka olemassa oloon ei jokainen uskonut. Nyt kuitenkin näyttää silti, että Ikkabog voisi kuin voisikin olla olemassa. 

""On hänelle aivan oikein, jos miekka on hukkunut ikuisiksi ajoiksi", Raukee sanoi jo vyötäisiään myöten suossa." (J.K. Rowling - Ikkabog, sivu 73)

Minusta on ihana, että tämän tarinan tausta on tuotu esille alkupuheessa. Esipuheessa kerrotaan runsaasti siitä, kuinka kirjailija on luonut tarinaa ja halunnut ottaa siihen mukaan lukuisia lapsia. Näiden lasten teokset ovat esillä teoksen sivulla kuvittamassa tarinaa. Lyhyet luvut ovat tyypillisiä lastenkirjallisuuden piirteitä, mutta niiden lukeminen ei haitannut yhtään. Itse tarina vei mukanaan. 

Ensi sivuilta lähtien teoksesta tuli mieleen lasten iltasatukirja. Yksinkertaisesti selitetyt asiat ovat lapsiystävällisiä, vaikka jotkin aiheet olivatkin hyvin vaikeita. Tarinassa ei ole pelätty nostaa esille synkkiäkin tunteita, mutta kirjailija on hienosti saanut ne kirjoitettua lapsille ymmärrettävään muotoon. Lastenkirjaksi teos on hyvin erilainen, vaikka fyysisesti se täyttää kaikki lastenkirjan piirteet. Tarinassa nostetaan esille hyvin paljon tärkeitä asioita ja piirteitä, kuten ahneus, ilkeys ja itsekkyys. Nämä kuitenkin saavat kyytiä, ja kaiken kaikkiaan teoksessa vallitsee lämmin ja ystävällinen ympäristö. 

Ikkabog-teos myös ruksittaa yhden kohdan lisää Helmet-lukuhaasteesta. Teoksessa meinaan syödään herkkuja, oikein kunnolla! Kohta numero 21. Kirjassa syödään herkkuja.

Ikkabog
englanninkielinen alkuteos Ickabog (ilmestyi 2020)
J.K. Rowling
sivuja 340
suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Tammi 2020, Helsinki

Suositut postaukset