Läpi yön

Kirjastosta on tullut minun vierailukohteeni. Käyn siellä noin 3-4 kertaa viikossa ihan vain sisällä, vierailemassa ja ihailemassa kaikkia niitä teoksia, joita ne hyllyt pitävät sisällään. Löydän useasti myös teoksia hetken mielijohteiden seurauksena, tai varastoista esille tuotujen teosten hyllystä nappaan mukaani muistoja herättäviä teoksia, ja tämä kaikki poiketen varattujen teosten hakureissultani. Niin löytyi myös tämä Terhi Rannelan Läpi yön -teos. Teoksessa minua puhutti ennen kaikkea kansi ja sen olemus. Jotenkin teoksesta jäi tunne, että minun tulisi lukea se. Myöskin teoksen avatessani huomasin yksityiskohdan, joka sai minut nappaamaan teoksen mukaani. 

Terhi Rannelan teos Läpi yön on kirjoitettu päiväkirja muotoon. Jokainen luku käsittelee yhden kirjan, joka on mitä erikoisimpiin kansiin kirjoitettu, koska päähenkilö valitsee vihkojen, kirjojen ja kansien joukosta omaan mieltykseensä sopivat kannet. Jokaista niistä varsinaisesti ei voi selkeästi määritellä päiväkirjaksi, mutta jokaiselle mikä tahansa vihko voi olla merkittävä. Minusta on ihana yksityiskohta, että päähenkilö kuvailee millainen vihko, kirja tai kannet hänellä tällä kertaa on, johon päiväkirjaansa kirjoittaa. Jokainen vihko, kirja tai kannet, joihin päähenkilö kirjoittaa, kuvaa myös hyvin tapahtumien kulkua sillä hetkellä. 

Teoksen päähenkilönä toimii Maria. Maria on lukiolainen, kunnianhimoinen kirjoittaja, joka toivoo teoksensa julkaistavan kustantajan toimesta. Hän asuu äidinsä, isänsä ja sisarensa kanssa. Tarinan edetessä Maria kokee nuoren elämää mullistavia asioita, kirjoittaa romaaneja, novelleja ja runoja, yrittää suoriutua kympin oppilaana lukiosta sekä täyttää 18 ja muuttaa yliopistoon pääsyn perässä ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken tämän lukija saa kokea hänen kirjoittamiensa päiväkirja merkintöjensä kautta. 

"Neiti Kunnianhimo on kaunis ja laiha ja huippuälykäs, ja samaa hän odottaa minultakin. Neiti Kunnianhimo ei ole koskaan tyytyväinen, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa, aina aina aina voi olla parempi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 19)

Minulla vei jonkin aikaa, että totuin teoksen tyyliin. Aiemmin itsellä ei ole kohdalle osunut päiväkirja muotoon kirjoitettua teosta, mutta yllättäen sen lukeminen oli aika mukavaa. Toisinaan sai naurahtaa, että mitä asiaa en tällä kertaa ole huomannut, kun päiväkirja merkintä olikin lyhyt ja täynnä esimerkiksi pelkkiä huutomerkkejä. Tällaisen tekniikan avulla teoksen päähenkilön kerronnalla on voimakas rooli, koska kaikki lukijan mielessä heräävät ajatukset ovat seurausta yhden henkilön näkökulmasta. Teos ei sisällä kauheasti mitään vuoropuheluita, joten näkökulmaksi jää yhden henkilön ajatus ja näkemys eri tilanteista. Ehkä jopa vähän tuntui, että toisinaan tunkeili toisen ihmisen päiväkirjaan, sitähän tässä periaatteessa tehtiinkin. 

Päiväkirjan muodon kautta on myös hieno huomata, kuinka pienimmätkin vihjeet antavat kuvaa päähenkilön elämästä. Maria tarinassaan kirjoitti paljon millaisia biisejä kuunteli minäkin hetkinä, kuinka jokin tilanne toi mieleen tietyn biisin tai laulajan, ja millaisia bändejä hän kuunteli ylipäätänsä. Tarinassa nousi esille myös kirjat, joita hän luki tai sarjat, joita hän katsoi. Tällaiset yksinkertaiset asiat, joita ei itse tule ajatelleeksi, tuovat paljon sisältöä hahmoon. Päiväkirjaa kirjoittaneena tietää, kuinka yksityinen se on. Osaksi juuri tämän vuoksi valitsin teoksen. Minun oli saatava tietää, kuinka kirjailija on saanut luotua päiväkirja muotoon tarinan Mariasta. 

"Mutta sitä se elämä taitaa pohjimmiltaan olla, luopumista vanhasta ja uuden opettelua, vaikka se jännittäisi ja pelottaisi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 47)

Tätä teosta lukiessani, rupesin miettimään sanaa teema, sitä sanaa itsessään sekä sen merkitystä. Teemalla näin kirjallisuudessa haetaan sitä, mitä kirjan aihe kertoo. Tässäkin teoksessa minä nostaisin esille teemoina masennus, opiskelu, nuoren elämä, kirjoittaminen.. esimerkiksi nämä. Teoksen alussa välittömästi selviää Marialla olevia haasteita, jonka vuoksi teos keskittyy masennukseen, synkkyyteen ja pimeyteen, joista suunta on vain ylöspäin. Niinkuin teoksen takakannessakin sanotaan "Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen-", teos käsittelee vahvoja teemoja, jotka rakentuvat kuitenkin parantavaksi tarinaksi. 

Tarinan lopussa selviää paljon asioita, jotka johdattelevat päähenkilöä eteenpäin. 2014 vuonna ilmestynyt teos, jonka aikajana sijoittuu -96 luvulta aina 2000 luvun alkuun saakka, ei tunnu ollenkaan olevan vanhentunut nykyhetkestä. Teos nostaa itselleni ajatuksia omista kirjoituksistani, ruksailuistani, päiväkirjoistani aina haaveisiin ja unelmiini saakka. Se saa mietteliääksi. Mielestäni tällöin romaani on onnistunut. Se saa minut pohtimaan, mihin itse kykenen. Lainaan Terhi Rannelan omia sanoja tiivistääkseni teoksen. Nämä sanat ovat kirjan sisäkannesta: "Nyt on aika ojentaa tarina lukijoiden käsiin ja toivoa, että kohtaamme." Minä kohtasin teoksen sanoman, vision ja kirjailijan luovan työn tuloksen. Vinkatkaa te lukijat, missä teoksessa olette itse kohdanneet tämän? Mikä teos on kolahtanut pysyvästi?

Läpi yön

Terhi Rannela

sivuja 284

Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsinki, 2014

Amsterdam, Anne F. & minä

Amsterdam, Anne F. & minä lumoaa lukijansa viihdyttävyydellään. Olen todella positiivisesti yllättynyt, kuinka viihdyttävä teos oli. Enemmän minua hymyilytti ja nauratti teosta lukiessa, kun koskaan aiemmin. Amsterdam, Anne F. & minä kertoo omalla tavallaan klassisen romanttisen tarinan kahdesta nuoresta, mutta hyvin monen erilaisen twistin kautta. Erilaiset juonen käänteet, jotka keskittyvät päähenkilön rakkauselämään, luovat teokseen monipuolisia tasoja, joita on mukava lukea. Tasoilla tässä tapauksessa tarkoitan sellaisia piirteitä, jotka nousevat eri tärkeystasoille teoksessa.

 

Kerttu, teoksen päähenkilö, on 15-vuotias nuori Tampereelta. Hänen kirjailija äitinsä keksii idean, viedä heidät molemmat syyslomalle Amsterdamiin. Tuona aikana Kertun äiti terapoi tytärtää lomalla kirjailijan voimia apuna käyttäen, ja saa Kertun löytämään itsestään uuden puolen. Amsterdamin kanaalit, polkupyörät, huumeruiskut sekä historia esittäytyvät Kertulle sekä tämän äidille erikoisine piirteineen, muuttaen molempien suhdetta toisiinsa sekä tilanteeseen. 

Terhi Rannelan viihdyttävä tyyli oli yllätys. Itse en teosta lukulistalleni valinnut, mutta myönnettäköön, että Kerttu & Mira -sarja jäi kiinnostamaan suuresti. Huomaan, että en vain itse uskalla tarttua tämän tyylisiin teoksiin, vaikka syytä näköjään olisi. Amsterdam, Anne F. & minä on siis ensimmäinen teos Kerttu & Mira -sarjaa, johon kuuluu yhteensä kolme teosta. 

"Suljen silmäni ja nojaan taaksepäin, kun kone kiihdyttää täyteen vauhtiin. Joka kerta tässä tilanteessa päässäni alkaa soida Ultra Bran vanha biisi Helsinki-Vantaa, jonka kuulin kerran lentokentällä: "Fokkeri kääntyy, rata on vapaa, suihkari nousee."

(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 23)

Terhi Rannelan kirjoituksesta nousee esille hyvin arkisten asioiden kerronnan hienous. Kirjailija on nostanut esille päähenkilön, Kertun, arkisia ajatuksia kovalla ja karskilla kuvauksella. On myös hienoa, että nämä on tuotu esille, joten päähenkilöstäkin saa hyvin erilaisen kuvan. On innoittavaa huomata, kuinka kiinnostavia ajatuksista saa pienellä karskiudella. Itse siis koin tämän viihdyttävänä, ja osan ajatuksista hieman karskeina. 

Tuntuu huvittavalta ajatukselta, että teoksessa oli 199 sivua. Teos tuntui kädessä paljon lyhyemmältä, ja muutenkin pehmeämmät kannet luovat teoksesta pokkarimaisemman. 199 sivua luki hujauksessa, ja teoksen kohtausten jaoittelu oli selkeä. Lukemista ei malttanut jättää kesken, vaan teosta tuli luettua aina tiettyyn pisteeseen saakka. Myös otsikointi oli mukava viihdyttävä lisä. Jokaisen luvun otsikoinnin lause löytyi luvun aikana tekstistä. Jälleen loistava pieni yksityiskohta kirjailijalta. 

"Jos tilanne ei ota selvitäkseen, voin pitää kaikki kynät itse."

(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 73)

Pienet yksityiskohdat teoksen aikana vain jatkuivat. Teoksen lopussa oleva kirjan soundtrack on hieno. Toisinaan itselle tuli olo, että tarinaa lukiessa mainittu biisi olisi pitänyt laittaa soimaan taustalle teoksen kohtauksen ajaksi. Tutkin myös listaa teoksen luettuani, ja löysin muutaman tutun ja turvallisin biisin, mutta myös uusia kuunneltavia kappaleita. Teoksen aikana nostettiin myös esille Anne Frank. Anne Frankin päiväkirjat ovat Kertun äidin lempiteos, ja äiti toivookin, että Kerttu lukisi kyseisen teoksen. Tarinan edetessä Kerttu tutustuu Anne Frankiin, jonka kautta hänen maailmankuvansa muuttuu. Enkä edes osaa kertoa, millainen ending tarinassa on. Huimaa!

Teoksesta jäi paljon mieleen, ja pieni mieli teko jopa lähteä pitkästä aikaa reissailemaan ja kokemaan maailmaa. Teoksen kuitenkin luin pride-lukuhaasteeseen, joka on nyt loppumaisillaan, joten unohdetaan matkailu toistaiseksi. Yöpöydän kirjat emännöi kyseistä haastetta, ja kesäkuu oli aikaa lukea sateenkaarikirjallisuutta pride:n kunniaksi. Olen lukenut nyt kaksi teosta, ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Kuukausi vaihtuu, ja lukupino kasvaa, joten aion siirtyä nyt seuraaviin haasteisiin. 

Pride-lukuhaasteen lisäksi, teos täyttää jälleen yhden kohdan Helmet-lukuhaasteesta. Kohta 8. Kirjalla on kirjassa tärkeä merkitys. Nostan tämän kohdan esille nyt tähän teokseen, koska Anne F. muuttaa päähenkilön elämää eritavoin, joten on täysi velvollisuus jopa nostaa tämä teos tähän kohtaan. Blogin ulkonäönkin kanssa olen taas kamppaillut, koska tekee mieli tehdä muutoksia (teinkin niitä tuossa viikkoja sitten), mutta yritän nyt malttaa mieleni!

Pride-lukuhaasteen päätän lopettaa tähän. Olen tyytyväinen näihin kahteen lukemaan teokseeni, enkä kykene enään keskittymään näinä kuun viimeisinä päivinä uuteen. Kirjaston kirjojen pino on jälleen laajentunut, ja kesälomakin on vasta alussa, kun Heinäkuun puolella on aika matkustaa jokavuotiset kyläilyt ystävien luokse. Pride-lukuhaasteeseen siis luin teokset:

Järistyksiä; Riina Mattila (sivuja 151)

Amsterdam, Anne F. & minä; Terhi Rannela (sivuja 199)

Amsterdam, Anne F. & minä

sivuja 199

Terhi Rannela

Kustannusosakeyhtiö Otava 2008

Yhden promillen juttuja

Yhden promillen juttuja -teos nostaa esille todenmukaisia kertomuksia nuorten elämästä. Siinä esille nousee nuorten elämän haasteita ja houkutuksia, joihin jokainen varmasti on itsekin törmännyt aikoinaan. Ei välttämättä kaikkiin, mutta joka tapauksessa jokaisella on salaisuuksia. Tässä teoksessa nousee nuorten maailmasta esille muunmuassa kaverit, ryhmäpaine, alkoholi, juhliminen ja pikavipit. Nämäkin ovat vain pieni osa teoksessa esille nostettavista asioista.

Terhi Rannelan teoksessa on 19 lyhyttä kertomusta, joissa jokaisessa on oma päähenkilö/-t. Teokset eivät ole keskenään millään tavoin yhtenäisiä, vaan jokainen kertoo kuvailevasti yhden tai muutaman päähenkilön kertomuksen, jossa painottuu jokin edellä mainittu asia. Poikkeus vahvistaa säännön -sanonta pätee myöskin tähän teokseen, koska teoksessa on yksi 3-osainen kertomus, joka sulautuu yhteen, vaikka on jaettu kolmeksi eri kertomukseksi. Jokaisen teoksen pituus on todella lyhyt, lyhyin teos on vain 2 sivua pitkä. Muuten keskimäärin yhden kertomuksen pituus on 3-4 sivua. 

Erilaiset päähenkilötkään eivät ole millään tavoin yhteinäisiä. Rannela on tuonut esille ihmisten erilaisuuden nuorten kautta. Teoksessa on monenlaisia nuoria; on tyttöjä ja poikia, täysi-ikäisiä ja sitä nuorempia, sisaruksen omaavia ja ainoita lapsia. Nämä nuoret ovat tarinoiden kertojia, joilla jokaisella on omanlaisensa tausta, vaikka se onkin lyhyt ja ytimekäs. Tausta on osaksi hämyisä, koska kirjailija ei ole keskittynyt kertomaan kaikki asioita, vaan keskittynyt kertomuksissa tiettyyn aiheeseen. Päätelmiä on kuitenkin helppo tehdä jokaisesta päähenkilöstä, vaikka niiden totuudenmukaisuudesta ei tietenkään tiedä. Jokainen kuitenkin tekee päätelmiä jatkuvasti, joten sitä tekee myös lukiessa.

Kertomukset ovat kirjoitettu niin, että päähenkilön elämään on helppo hypätä mukaan. Hauskinta oli, kun en jokaisen kertomuksen kohdalla huomannut aluksi kertojan sukupuolta. Naureskelin vain itsekseni kertomuksen lukemisen jälkeen, että olin tehnytkin pojasta tytön tai toisinpäin kyseiseen kertomukseen, mutta onneksi sukupuoli ei haitannut lainkaan päähenkilöihin samaistumista eikä kertomuksen lukemista. Kuitenkin kirjailija oli huomioinut kertomukset niin, että jokaisen kertomuksen kohdalla päähenkilön sukupuoli ilmeni lukiessa. 

"En kysy, en puutu, en utele, vaan vaikenen, sillä niin meidän perheessämme on näköjään tapana tehdä."

(Terhi Rannela; Yhden promillen juttuja sivu 58)

Jokaisessa kertomuksessa on selkeä alku-, keski-, ja loppukohta, joten kertomusta on yksinkertaista lukea. On myös lumoavaa, kuinka osa kertomuksista nostaa esille muistoja: seikkailut kavereiden kanssa, joihin nämä teoksessa käsiteltävät aiheet ovat jotenkin liittynyt. Se tuo hyvällä mielellä, kun välillä pohtii kuinka on itsekin tyhmyyksiä tehnyt, ja kuinka ne luodut kaverisuhteet ovat kehittyneet ajan kanssa. 

Kirjailija nostaa esille myös positiivisia asioita nuorten elämästä, joita he eivät välttämättä itse kertomuksissa huomaa, koska ne kulkevat tavallisina arkipäiväisinä toimintoina, joita tehdään jos asian tekemisestä tykkää. Suurin osa siis keskittyy harrastuksiin, joita tarinoiden henkilöt tekevät, kuten piirtämiseen, luonnosteluun ja valokuvaukseen. Itsellenikin on tärkeää, että löytyy harrastuksia, vaikka ei "virallisesti" harrasta mitään. Kirjojen lukeminen, kirjoittaminen ja muu vastaava ovat minulle harrastus täysin siinä missä muukin. Teoksessa huomaa, että jokaisella päähenkilöllä on "maailma", johon kadota. Itselläni se on aina ollut kirjallisuus.

"- Täti vei minut hiljattain Elizabeth Blackadder -nimisen taiteilijan näyttelyyn. Hän on skotlantilainen maalari. En ollut kuullutkaan hänestä ennen Edinburghin-matkaamme, mutta innostuin hänen tyylistään. Blackadder maalasi tulppaaneja, kissoja, päärynöitä - kaikkea pientä ja arkista. Olin ennen ajatellut, että kiinnostava taide on aina rajua tai skandaalinhakuista, ainakin sellaisesta kuviskoulun opettaja tykkää."

(Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja sivu 80)

Tarinoiden miellekkyydessä oli myös eroavaisuuksia. Osa tarinoista ei kiinnostanut, mutta luki sen viisi sivua pitkän kertomuksen kuitenkin. Toiset olivat raskaita, joka myös laski omaa haluani lukea kertomus. Toisaalta taas löytyi muutama kertomus, josta olisi voinut lukea vaikka 100 sivuisen kirjan! Itselleni jäi parhaiten mieleen teoksesta kertomukset Miss Jackie Daniels ja Vaa'an tähtikuvioita. 

Miss Jackie Daniels -niminen kertomus antaa heti mielikuvan, mistä tarina mahtaa kertoa, tai toivon, että en ole ainoa jolle tulee välitön mielikuva kyseisestä kertomuksesta. Veikkaan, että mielikuvasi siellä ruudun toisella puolella on oikea. Kertomus oli lyhyt, mutta todella kuvaava. Vähän vähemmän taustaa oli kerrottu, joten lukijalla oli vapauksia muodostaa omanlainen kuva päähenkilöstä. Kuitenkin lyhyestäkin kertomuksesta saadaan näköjään hyvin mielenkiintoinen, koska tämä kertomus jätti haluamaan lisää! 

          Kun taas miettii Vaa'an tähtikuvioita -nimistä kertomusta, eroaa se täysin äsken mainitsemastani Miss Jackie Daniels -kertomuksesta. Itselleni tuli heti mieleen painoon liittyviä asioita, joita ajattelin kertomuksen käsittelevän. Pääsin kuitenkin yllättymään positiivisesta, koska nostan tämän kyseisen kertomuksen teoksen parhaimmaksi. Kertomuksessa oli selkeä ydin asia, joka haluttiin nostaa esiin. En halua paljastaa mitään, joten en sen enempää kerro tästä. Mainitsen kuitenkin, että Miss Jackie Daniels -kertomusta tosiaan olisi voinut lukea pidempäänkin, puolestaan tämä Vaa'an tähtikuvioita -kertomus oli juuri oikean mittainen makuuni. Siinä oli kaikki oleellinen juuri tuollaisenaan.

Rannelan esille nostama kieli on selkeästi nuorille tyypillisiä viittauksia täynnä, mutta kuitenkin hienosäädetty teokseen sopivaksi. Teos täytti sen pienen aukon minussa, joka halusi lukea nuortenkirjallisuutta kaikkine hölmöyksine. Sain taas annoksen nuoruutta takaisin itseeni. Vaikka kertomuksista osa oli raskaita, ne kuitenkin tasapainoittivat toisiansa hyvin, eikä kertomusten välillä tullut yhteentörmäyksiä. Kokonaisuutena teos on oikein oivallinen yhden silmäyksen luettava.

Yhden promillen juttuja

Terhi Rannela

Otavan Kirjapaino Oy

Keuruu 2012

sivuja 110