J.R.Ward - Mustan tikarin perintö: Verisuudelma

Olen jo aiemmin ehtinyt hehkuttaa, kuinka paljon rakastankaan Mustan tikarin Veljeskunta kirjasarjaa. Ja jälleen kerran uppouduin uuteen kirjaan, ja rakastuin yhä uudelleen.
     J.R Ward on tällä kertaa yllättänyt ja jatkanut Mustan Tikarin Veljeskunta -kirja sarjaa siihen liittyvällä jatko-osalla. Mustan Tikarin Perintö jatkaa veljeskunnasta kertomusta, mutta eri kantilta. Mustan Tikarin Perintö kertoo tarkemmin uuteen koulutusohjelmaan osallistujista, ja jättää soturit ja heidän shellanit elämään rauhassa kartanossa, kuitenkin niin että heistäkin kerrotaan kirjan edetessä.

Mustan tikarin Perintö aloittaa ikäänkuin "uuden" sarjan, joka jatkaa tyypillistä J.R Wardin tapaista tarinan kerrontaa. Juoni nousee korkeuksiinsa samalla kun uusia juonia syntyy ja uusia hahmoja oppii tuntemaan. Kirjoitustapa on yhäkin saman kova ja kannatteleva, kuin aiemmin. En ole siis yhtään pettynyt kirjaan.

"Vampyyrien kuninkaan lähimmän neuvonantajan tytär Paradise haluaa paeta aristokraattisen nuoren naisen elämää. Hän aloittaa Mustan tikarin veljeskunnan koulutusohjelman, vaikka päätös ei kaikkia miellytä. Hän haluaa oppia pitämään puolensa ja ajattelemaan omilla aivoillaan. Suunnitelma on hyvä, mutta pian Paradise joutuu heräämään karuun todellisuuteen. Koulutus osoittautuu äärettömän rankaksi, ja toiset kokelaat ovat enemmän vihollisia kuin liittolaisia. Asiaa ei auta se, että koulutuksesta vastuussa oleva Butch O'Nealilla, eli Dhestroyerilla, vaikuttaa olevan yksityiselämässään pahoja ongelmia.
     Kaiken huipuksi Paradise rakastuu toiseen koulutettavaan. Creag on pelkkä siviili, jota Paradisen isä ei ikinä hyväksyisi. Craeg on kuitenkin kaikkea, mitä Paradise mieheltä haluaa. Kun väkivalta uhkaa repiä hajalle koko koulutusohjelman ja samalla eroottinen jännite Craegin ja Paradisen välillä kasvaa, Paradise joutuu kovalle koetukselle. Löytääkö hän itsestään voimaa toimia oman päänsä ja sydämensä mukaan - niin työssä kuin vapaa-ajalla?" (kirjan takakansi)

Kirjan 400 sivua säväyttävät jälleen kerran. Jos on lukenut Mustan tikarin veljeskuntaa, niin tietää jo automaattisesti kuinka kirja etenee. Kirjan juoni jatkaa samankaltaista kulkuaan kuin jokaisessa aiemmassa kirjassa. Huomaan hyvin, että kaikkien kirjojen lukijana ei enää niinkään keskity itse juonen peruskohteisiin, ne ovat jo niin peruskauraa. Enemmän keskityn mitä eroa kirjalla oli aikaisempaan verraten, ja millaisia hahmoja ja näiden päiden sisäisiä maailmoja kirja sisältää.
     Kirjan takakansi antaa selvästi odottaa hieman enemmän, mitä kirja kuitenkaan ei ollut. Kirja on hyvä tarinansa puitteissa, mutta kirja on vain 400sivua pitkä. Jos ajattelee Mustan tikarin veljeskunta kirjoja, jotka ovat pidentyneet loppua kohden, kuitenkaan yhdessäkän niissä ei ole kiirehditty. Mielestäni Verisuudelma -kirjan 400sivua piti sisällään hyvin hitaasti ja pitkästi kuvailtuja sivuja, ja toisaalta hyvin kiirehdittyä tarinaa. En osaa sanoa kummasta pidin enemmän, mutta voisin sanoa hitaudessa on etunsa. Esimerkiksi (alla) koulutukseen hakijoiden kuvaukset sekä koulutuksen alku on kuvattu todella rauhallisesti ja hyvin, mutta ehkä kirjan loppua on lyhennetty. En tiedä minulle vain tuli sellainen tunne..

"Seuraavana iltana Paradise hyppäsi koulubussiin.
    Tavallaan.
    Niin sanottuja busseja oli itse asiassa kaksi, ja kumpaankin mahtui noin kolmekymmentä matkustajaa, mutta sen lisäksi yhtäläisyyksiä tuttuun keltaiseen bussiin ei juuri ollut. Ajoneuvot, joilla Veljeskunta tuli hakemaan koulutusohjelman kandidaatteja, olivat kuin White House Down -elokuvasta. Ne olivat läpikotaisin mustia, niissä oli paksut, tummennetut ja epäilemättä myös luodinkestävät ikkunat, niiden renkaat olivat kuin lumiaurat ja niiden keula muistutti tyrannosaurus rexin irvistystä.
     Paradise oli muiden kandidaattien tavoin dematerialisoitunut Caldwellin lähiöiden länsipuolella olevalle autiolle maakaistaleelle. Hänen isänsä oli halunnut tulla hänen mukanaan, mutta hänestä oli tuntunut tärkeältä aloittaa koulutus samalla tyylillä, jolla hän aikoi jatkaakin. Tämä oli itsenäinen päätös: hänen oli toimittava samalla tavalla kuin muidenkin - ja hän oli aika varma, että kukaan muu ei tulisi esiliinan saattelemana. (Luku 4, sivu 47)

Mielestäni kirjassa lukijalle jäi myös liikaa asioita, jotka paljastuivat yhtä tai toista reittiä. Eikä oikeastaan kirjaan jäänyt hirveästi uusia juonen käänteitä, vaan tietää mitä seuraava kirja tulee pitämään sisällä, jos sattuu tietää ketä siinä on pääosissa. Jokaisen kirjan päähenkilö (tässä Paradise) tulee yhäkin todella hyvin esille.
     Minusta Mustan tikarin veljeskuntalainen Butch jäi vähän pimentoon. Tietenkin tässä kirjassa kerrottiin hänen rakkaastaan, Marissasta. Kuitenkaan kumpaakaan ei sen erikoisemmin selitelty tai kerrottu, odotus selvästi oli, että lukija tiesi hahmot jo valmiiksi. Mustan tikarin veljeskunta sarja on kyllä luettava aika ensimmäisestä kirjasta lähtien, mutta itse en nähnyt sitä välttämättömäksi ennen tämän kirjan lukemista. Mustan tikarin perintö -sarja keskittyy selvästi suurimmilta osin uusiin hahmoihkn, joten muiden hahmojen tausta tulee olla tiedossa.

Mielestäni kirjan vahvuuksia on yhäkin kirjan loppu, joka nitoo tarinan täydellisesti rusettiin. Onpas nyt hienosti selitetty: pidän siis kirjan loppusanoista. Ne osuvat aina nappiinsa ja saavat lukijan ihailemaan kirjailijan taitoa luoda mielenkiintoisia ja vahvoja hahmoja.
     Luulen kuitenkin J.R.Wardin jakavan mielipiteitä paljonkin. Kirjoissa on niin paljon samaa, että jos saman juonen lukeminen erilaisien hahmojen ja tapahtumien kautta tökkii, voi kirjat olla tylsiä ja samaa toistavia. Itse olen rakastunut tekstiin ja hahmoihin, joten lukisin vaikka kirjeitä jos näin olisi! Tulen siis ostamaan tämän sarjan kirjat hyllyyni koristamaan jo keräämiäni teoksia.
  
Englanninkielinen alkuteos: Blood Kiss 
Kirjailija: J.R.Ward
Julkaisuvuosi: 2015

Tällä hetkellä minulla on yhäkin kesken Fifty Shades:in toinen kirja, joten sitä luen sekä aloitin juuri Yön talon ( P.C.Cast & Kristen Cast) viimeisen kirjan. Senkin eteneminen on ollut hidasta. Nyt on muuten päivitetty "luetut" kohta blogista - vihdoin!

- Petra

Half Wild by Sally Green

Nathan 
  Byrn
    is on the run

White Witches hunt him
Black Witches hate him

 His gift from his murderous father
 is a wild new power he can't control

 He must find the girl he love
  who may have betrayed him
    
    In a war between black and white witches
    with his loyalties split between both
    the greatest danger Nathan faces
    might be himself... (kirjan takakansi)

Half Wild jatkaa Half Bad trilogiaa yhtä mahtavalla teoksella. Half Wild kertoo Nathan:n kamppailusta ystävänsä ja rakkaansa löytämistä sekä omien voimiensa hallitsemisesta. Kirja hyvin erilaisella teemalla kun aiempi osa, mutta sopii täydellisesti edellisen osan jatkoksi.
     Ja lisäyksenä on kirjan kansia, joita ei edes sen tarkemmin katso - on myös kansia, joita katsoo hyvinkin tarkasta - sekä on kansia, jotka ovat niin upeita ja osuvia, että sulaa jo niiden lumosta. Tämä kirja kuuluu viimeisimpään noista, eikä teksti näytä yhtään miltään tässä kirjotellessani, enkä saa siitä mitenkään niin upeaa kuin haluaisin, mitä kirjassa se on.

"So that was positive!
     Celia isn't on the list. I don't hate Celia any more, which is a good thing, I guess. After all, to not hate someone who kept you locked up in a cage for nearly two years is positive. Surely On the other hand maybe it shows that I'm totallly screwed up by that hole experience I don't know. But Celia's not on the list.
     Mercury isn't either Mercury doesn't inspire hate. It would be like hating the weather.
     Mercury said she would be free Annalise in exchange for my father's head or his heart. I won't deliver either. Somehow I have to find a way to get back to Mercury, find Annalise, break the spell she's under and escape with her. Sounds difficult and dangerous but I have a plan, which is another positive thing. Except that the plan is crap and stupid and won't even work. And Mercury will kill me for sure.
     Still, I shouldn't worry about that. After all, everyone dies sometime.
     And at the moment I've got enough problems with the current plan. I've been here more than a month now and I'm struggling to imagine a positive scenario. a scenario where Gabriel can't get here not becasue he's dead or captured be Hunters but because he's lying in a luxury king-size bed, reading a book and eating croissants.
     If he had baan captured they'd have tortured  him and he would have told them everything. Everything about me, him, the Fairborn, Annalise, adn most definitely where they could find me, about our meeting place here at the cave. I'd have told them under Retribution breaks everyone eventually and no one could old out for a month. And yet the Hunters aren't here. But neither is Gabriel. So that means he's dead. Shot by Hunter that night when we took the Fairborn. Killed trying to save me. And here I am, sitting in a tree, trying to be positive.
     Positive is pretty sick when you think about it." (Part one: red, luku neljä getting darker, sivut 31-33)

Itselleni alussa oli turhan paljon paikallaan jummailua, vaikka tapahtumia olikin. Kirjan alussa jo tapahtuu yksi kirjan parhaimmista kohtauksista, vaikka kohtauksen loppu ei välttämättä ole jokaisen hahmon kannalta hyvä. Tarkoitan siis sitä, että jokainen kohtauksessa oleva henkilö ei välttämättä säästy täysin "hyvänä". Jätetään tämä selitys tähän, koska se menee jo nyt liian sekavaksi.. Kuitenkin kohtaus on jo heti kirjan alussa, joka pistää kirjaan mukavasti vauhtia.
     Kirjaan tulee paljon uusia hahmoja, jotka osa tuodaan esille selvästi "olen jäämässä kirjaan" -tyylillä. Missä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta osa hahmoista sotii omia mielikuviani vastaan. Kirjan päähenkilön Nathan:n ajatukset hahmoista sekoittavat myös omaa päätäni. Muutama selkeä muutos (jotka aavistin jo ensimmäisen osan perusteella) tulee hahmojen välille, kuten esimerkiksi Nathan ja Gabriel. Kuitenkaan asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät tässäkään tilanteessa.
     Kuitenkaan kirjan tarinaan ei lisätä liikaa henkilöitä. Eräs henkiöistä onkin tärkeä tarinan kannalta, mutta ei jää kirjaan. Hahmo kuitenkin luo lisää sidonnaisuutta Nathan:n sisäisten voimien ja ajatusten väliin. Mielenkiinnolla odotan kirjan tarinan jatkoa, ja sitä miten Nathan:n taitojen kehittyminen näkyy.

Kirjan parhaita puolia on ehdottomasti kuvailu. Tai ainakin tässä toisessa osassa sain mielestäni enemmän "mukavampaa" kuvailua. Kuitenkaan sitä ei ole liikaa ja jotkin turhan raa'at kohdat jätetään pois, mikä on hyvä. Kuitenkin voimaa, taistelua ja veren vuodatusta kuvaillaan, joten se ei jää täysin peittoon muun tekstin alle.

"Van inhales deeply on her cigarette and then slowly breathes out a fine trail of smoke. She comes closer to me and says, 'Delighted. Genuinely delighted.' Her eyes are pale blue, as pale as her suit. I've only seen the eyes of two Black Witches before now: Mercury and my father. Both were different and totally unlike White Witches who, to me, have silver shards that twist and tumble in their eyes. But Van's eyes have jewels of sapphire that turn, grow and diminish, and then when they touch each other give off sparks that seem to turn into more sapphires. They're the most beautiful eyes I've ever seen." sivu 77

Ensimmäisen osan kohdalla puhuin paljolti kirjan kielestä ja sen luettavuudesta. Englanniksi tämä toinenkin osa on, eikä kieli ole miksikään muuttunut. Yhtä ihanaa kuin viimeksi. Tajusin samalla, että taidan olla lukenut englannin kielisen kirjan viimeksi ennen joulua. Hmm, pitääkin taas ruveta hieman enemmän lukemaan niitä. Se kehittää mukavasti kieltä, samalla hauskuuden ja ihailun keskellä.
     Ja takaisin asiaan; kirjan kieli ei yllätä minua, eikä kirjan läpi lukemisessa ole vaikeuksia. Kirjan juoni tiivistyy kirjan keskikohdilla, jonka jälkeen lukaisin sen parissa päivässä. Kirjassa osa sivujuonista sulkeutuu yhtäkkiä (ylhäällä mainittu yksi parhaimmista kohtauksista..), mutta uusia syntyy ja asioita jää auki.
     Mielestäni sarja on kirjoitettu hyvin jännittäväksi. Ei nyt sinänsä "karvat nousevat pystyyn" -tavalla, vaan enemmänkin, että jännitystä on ja halua tietää lisää. Ehdottomasti pidän siitä, että Nathan:lla on samankaltaisia ongelmia kuin ihan tavallisellakin nuorelle. Tietenkin myös tämä fantasia puoli kirjasta kiehtoo minua suuresti. En täysin arvannut kirjan loppua, mutta loistava juoni varmasti seuraavaan osaan. Kirjassa oli hieman yllätyksellisyyttä, mutta myös pettymystä muutaman seikan kohdalta.

Yhteä asiaa pidän kiinnostavana kirjassa, nimttäin luvut on jaettu erikoisesti. Minusta on mukavaa, että kirja on jaettu osiin, joiden sisällä on vielä luvut. Esimerkiksi
     PART ONE: RED 
     a new day 
     waiting 
     jne.
on avattu kirjan sisällysluetteloon, josta on helppo hyppiä sitten luvun ja kirjan sivun mukaan, jos tarvitsee. On myös mukavaa, että kirjan luku liittyy jotenkin kyseiseen pätkään tekstiä. 400 sivuinen kirja on upea teos, jonka päätösosaa odottelen jo. 

Englanninkielinen alkuteos: Half Wild
Kirjailija: Sally Green
Julkaisuvuosi: 2015

Petra

Soturikissat - Tuli ja Jää

Luku 3, sivu 35

 "Sinitähti johti joukon ripeästi leiriin. Heidän metelinsä herätti kotiin jääneet kissat. Kun seurueen jäseniä virtasi piikkihernetunnelista, uneliaita hahmoja alkoi ilmestyä pesis

tään.

     "Mitä uutta?" huusi Puolihäntä.

     "Oliko Varjoklaani paikalla?" kysyi Pajuturkki.

     "Oli", vastasi Sinitähti vakavasti. Hän harppoi Pajuturkin ohi ja loikkasi Suurkivelle. Tavanomaiselle kokoontumiskutsulle ei ollut tarvetta - kissat keräntyivät jo kiven äärelle. Tiikerikynsi hypähti Sinitähden viereen.

     "Tällä kertaa klaanien välillä vallitsi voimakas jännite", Sinitähti aloitti. "Sain myös tietää mahdollisesta Väärätähden ja Yötähden liitosta.

     Harmaaraita ahtautui Tulisydämen vieressä olevaan rakoon. "Mistä he puhuvat?" hän kysyi. "Luulin, että Yökarva suostui Sinitähden suunnitelmaan."

     "Kuka on Yökarva?" raakkui Yksisilmän ikivanha ääni joukon perältä.

     "Hänet on nimetty Varjoklaanin uudeksi päälliköksi", Sinitähti selitti.

     "Tarkkoitan hänen nimeään - eikö tähtiklaani ole vielä hyväksynyt häntä?" kysyi Yksiviiksi.

     "Hän aikoo vaeltaa Kuukivelle huomisiltana", Tiikerikynsi kertoi."

Soturikissat sarja säväyttää jälleen. Tällä kertaa sarja etenee monella uudella käänteellä. Pakko myöntää, että en odottanut kaikkia näitä käänteitä vielä tässä kirjassa. On siis paljon Tulisydämen seikkailujen aikajanasta unohtunut. Silti kirja on aivan upeasti kuvattua seikkailua metsän siimeksessä, sekä uutta jännitystä tuovaa hilpeyttä.

Soturikissojen tarina jatkuu...

Nuoresta Tulitassusta on tullut urhea Myrskyklaanin soturi Tulisydän, utta vaara vaanii edelleen metsässä - ja ehkä, lähempänä kuin hän arvaakaan. Lehtikadon ajan saapuessa nälkä, vallanhimo ja salaiset liitot uhkaavat neljän klaanin välistä rauhaa. Samaan aikaan Tulisydämen paras ystävä Harmaaraita heittäytyy suhteeseen, jolla voi olla kohtalokkaat seuraukset.

     Kun tlanne kiristyy äärimmilleen, Tulisydäntä ei uhkaa van taistelu vaan myös petos hänen omiensa joukosta. (kirjan takakansi)

Minusta Tuli ja Jää kattaa enemmän sisältöä, jos ajattelee soturikissojen sarjan ensimmäistä osaa. Tässä kirjassa uusia käänteitä tulee, ja vanhatkin kujeet saavat uutta ilmettä. Vastoinkäymisiltä ei vältytä, mutta mitäpä elämä olisi ilman niitä?
     Tulisydän kasvaa kirjan aikana soturina taas lisää, ja löytää itsestään villikissa puoltaan. Hänen verensä kuitenkin vetää myös kotikisu elämään, mutta ei ainakaan vielä anna sille periksi.

Kirjan sivumäärä kattaa mukavasti kaikenlaista eri genreä ja, jonka lukeminen on mukavan reipasta. Kielellisesti rakastan kirjaa, mielestäni kokonaisuutena kielellinen ilmaisu on ihanaa. Kaikilla hahmoilla on omanlaisensa ääni, mutta kuitenkin kirjoittajan oma käsiala näkyy jokaisessa.
     Kirjassa on monia hahmoja, jotka voivat aluksi sekoittaa maailmaan pääsyä, mutta nuorten kirjaksi yleiset ilmaukset, teemat ja tarina on helppo. En osannut ensimmäisellä kerrallakaan sen enempää sanoa kirjasarjasta, joka on minun lemppareitani, joten en ryhdy nyt sitten tähänkään sen enempää selostamaan.

Muuten ruudun tällä puolella istuskellaan viimeisiä koulutöitä vääntäen, vaikka ilma on mitä parhaimmsta päästä. Lähden kyllä itse myös ulkoilemaan tänään, mutta tärkeys järjestys. Suomi pelaa tänään jääkiekossa kullasta, joten tulee illalla katsottua jännitysnäytelmää jälleen kerran.
     Muuten kesä näyttää ihanan vapaalta, vaikka siihen mahtuu hieman lapsen likkana olemista, liikkumista niin kävellen, pyörällä sekä junalla ja varmasti kavereiden näkemistä. Muuten nautin kesästä, ja ryhdyn jossakin vaiheessa panikoimaan syksyä. Ei ole helppoa heittää jalkaa tuonne työn ihmeelliseen maailmaan näin kokemuksettomana.

Syksystä ei siis ole vielä mitään takuita, mutta panikoidaan sitä sitten oikein olan takaa silloin. Nyt on kuitenkin kaksi ammattia takana ja oma kämppä, joten kyllä tästä elämästä taas positiivisia asioita löytää. Hauskaa kesän alkua kaikille, ja taidan itse palata blogin puolella seuraavaksi dekkariviikolla, joka on Marikan järjestämä tapahtuma samanaikaisesti Kouvolan dekkaripäivien tapahtumien kanssa. Itse innoistuin ideasta lukea dekkareita, joten sain vähän lisäpuhtia liittymällä tapahtumaan. Kannattaa käydä vilkaisemassa Marikan blogin puolelle - eli osoitteessa http://oksanhyllylta.blogspot.fi/2016/05/dekkariviikko-6-1262016-tervetuloa.html josta löytyy samalla tietoa tapahtumasta dekkariviikosta.

Petra

Stephenie Meyer kymmenvuotisjuhlakirja - elämä ja kuolema

Twilight houkutuksen kymmenvuotisjuhlakirja kattaa kaksi teosta. Twilight - Houkutus (jonka pokkari versio minulla on hyllyssä, nyt myös kirja versio) ja uudelleen versiointi Houkutuksesta, tällä kertaa toisinpäin - elämä ja kuolema. Sain itse tämän kirjan vielä synttärilahjaksi, joten kirja sopi hyvin siihenkin teemaan.

Kirja kertoo tarinan Beau:sta (Beauford Swan), joka "karkoittaa" itsensä pikku kaupunkiin, Forksiin. Forksin pieni asukasluku, sateinen ja synkkä ilma sekä oudot asukkaat eivät aiemmin ole kiinnostaneet ulkopuolisia, mutta Beau taitaa muuttaa tilannetta hieman liikaakin.
     Beau ihastuu Forksin lukiota käyvään Edytheen. Edythe kulkee sisarustensa kanssa, eikä heihin kiinnitetä sen enempää huomiota koulussa kuin muuallakaan. Beau sekoittaa Edythen pään, eikä paluuta entiseen ole enää kummallakaan.

Kaikki muistavat twilightin (jos sen on lukenut) ja kaikki tapahtuvat, joita se ihastuttava tarina kantaa sisällään. Twiligt sisältää voimakkaita tunteita, jotka sitovat kahden päähenkilön tarinat tiukasti yhteen romanttiseksi romaaniksi. Elämä ja kuolema kertoo tämän saman tarinan aivan toisesta näkökulmasta, Beaun näkökulmasta. On mielenkiintoista huomata kuinka erilainen tarina voi olla, kun päähenkilö onkin eri sukupuolta. Elämä ja kuolema on rakkaustarina, jonka aikana huomaa että asioista on lukenut, mutta kuitenkaan ei lue samaa kirjaa uudelleen - vaan jotain aivan uutta.

Minulla ei ollut vaikeuksia koukuttautua tähän kirjaan samalla tavalla kun twilightiin. Kirja on niin lumoava, mutta aivan eri tavalla. On mielenkiintoista nähdä, että Beau ei ole aivan niin loukkaantuvaa ja haavoittuvaa sorttia kuin Bella, mutta kuitenkin Beaussa on se puoli. Beau on tehty myös enemmän tahtovaksi, mutta kuitenkin helposti periksi antavaksi, joka on hauska ristiriitainen yhdistelmä.
     Jos taas vertaan Edytheä ja Edwardia... heissä on yllättävän paljon samaa. Edythe on omalla tavallaan hyvin viehättävä vampyyri, vaikka jää selvästikin pienempään rooliin, kuin Edward twilightissa.
    Tähän väliin pieni vertaus twilightin ja elämän ja kuoleman välillä. Luvun 3 alusta..


"Aamulla heräsin siihen, että jokin oli muuttunut.
     Se johtui valosta. Se oli yhä samaa harmaanvihreää valoa, jota näkee metsässä pilvisenä päivänä, mutta nyt se oli jotenkin kirkkaampaa. Tajusin, ettei ikkunan edessä ollut enää sumuverhoa.
     Hyppäsin pystyyn ja riensin ikkunaan, ja samassa voihkaisin kauhusta.
     Hieno lumikerros oli peittänyt pihan, verhonnut auton katon ja valkaissut tien. Mutta ei siinä vielä kaikki. Eilinen sadevesi oli jäätynyt - ja jää oli muovannut puunneulasista uskomattoman upeita taideteoksia ja muuttanut pihatien hengenvaaralliseksi jääradaksi. Minulla oli vaikeuksia pysyä pystyssä kuivalla maallakin; taisi siis olla viisainta kömpiä takaisin sänkyyn.
     Charlie oli jo ehtinyt lähteä töihin, kun menin alakertaan. Charlien luona tunsin monella tapaa asuvani kuin omassa asunnossani, enkä kokenut itseäni yksinäiseksi: huomasin pikemminkin nauttivani yksinolosta.
     Lusikoin pikaisesti lautaselle muroja ja siemaisin palan painikkeeksi appelsiinimehua purkista. Odotin innoissani kouluun menoa, mikä tuntui pelottavalta. Tajusin etten ollut innoissani virikkeellisestä oppimisympäristöstä ja uudesta ystäväpiiristäni. Rehellisyyden nimissä minun oli tunnustettava, että odotin koulua niin innoissani vain siksi että näkisin Edward Cullenin. Ja se jos mikä oli äärettömän typerää." Twilight - Houkutus, luku 3 sivu 47

"Aamulla heräsin siihen, että jokin oli muuttunut.
     Se johtui valosta. Se oli yhä samaa hämyistä valoa, jota näkee metsässä pilvisenä päivänä, mutta nyt se oli jotenkin kirkkaampaa. Tajusin, ettei ikkunan edessä ollut enää sumuverhoa.
     Hyppäsin pystyyn ja riensin ikkunaan, ja samassa voihkaisin.
     Hieno lumikerros oli peittänyt pihan, verhonnut auton katon ja valkaissut tien. Mutta ei siinä vielä kaikki. Eilinen sadevesi oli jäätynyt - ja jää oli muovannut puunneulasia uskomattomia taideteoksia ja muuttanut pihatien hengenvaaralliseksi jääradaksi. Minulla oli vaikeuksia pysyä pystyssä kuivalla maallakin; taisi siis olla viisainta kömpiä takaisin sänkyyn.
     Charlie oli ehtinyt lähteä töihin, kun menin alakertaan. Charlien luona tunsin monella tapaa asuvani kun omassa asunnossani, enkä kokenut itseäni yksinäiseksi: huomasin pikemminkin nauttivani omasta tilasta.
     Lusikoin pikaisesti lautasellisen muroja ja siemaisin palan painikkeeksi appelsiinimehua purkista. Odotin innoissani kouluun menoa, mikä tuntui huolestuttavalta. Tajusin etten ollut innoissani virikkeellisestä oppimisympäristöstä tai uudesta ystäväpiiristäni. Rehellisyyden nimissä minun oli tunnustettava, että odotin koulua niin innoissani vain siksi että näkisin Edythe Cullenin. Ja se jos mikä oli äärettömän typerää." Elämä ja kuolema, luku 3 sivu 53

Kirjan tarinan kaikki muutkin henkilöt ovat saaneet loistoa sukupuolen vaihdoksella (jos niin voi sanoa). Minusta tähänkin tarinaan on hyvin kirjoitettu jokainen hahmo. Jokaisessa on niin paljon samaa ja niin paljon eriä, mutta kuitenkin tarinaan juuri sopiva. Minusta on myös hienosti muokattu ylimääräinen drama pois tarinasta. Sitä ehkä on hieman liikaa twilightissa.
     Kuitenkaan en sano, että elämä ja kuolema olisi parempi. Se etenee hyvin ja paljon reippaammin kuin twilight (mikä olisi pitänyt arvatakin), mutta kirjan 399sivuun ehtii hyvin myös dramaa, pelkoa, epäilystä ja kaikkea sitä halua, mitä ei saisi olla. Beaun yksi ihanimmista puolista on se, että hän haluu Edythen. Vain ja ainoastaan hänet. Sen kummempaa kirjasta ei tarvise muistaa!

Englanninkielinen alkuteos: Twilight / Life and Death
Kirjailija: Stephenie Meyer
Julkaisuvuosi: Twilight 2005, Life and Death 2015

Hui, kauhistus kun huomasin, että tekstiä ei ole tullut blogin puolelle hirveästi. Nyt on jatkuvasti ollut lukeminen tauolla, sekä kirjoitus sen myötä. Omassa elämässä on tapahtunut kauheasti. Olen lähempänä valmistumista kuin koskaan. Viimeiset paperit laitan tänään menemään, joten toivotaan että ne menevät ongelmitta läpi.
     Olen myös keksinyt kaikkea piristystä omalle kullalle. Kävimme muunmuassa Kuhankuonolla ihailemassa maisemia, joista osa on pakko jakaa tässä kanssanne. Oli todella kaunis ja ihana ilma, ja se sopi juuri hyvin tilanteeseen.

Onko kaikilla jo vappu suunnitelmat valmina? Meillä täällä päin alkaa olla yhteisiä päämääriä vapun osalta. Kyllä ulos lähdetään seikkailemaan porukassa. Katsoo nyt millainen sekopää porukka saadaan kasaan.
     Koti on kunnossa, ja meillä on pesukone! Sitä ilman oli hassua elää, nyt on jo tottunut että se on paikallaan. Uusi puhelikin pääsi vihdoin ja viimein käsiini. Nyt ei tarvitse enää pohtia millä vuosikymmenellä elelee (paitsi vuoden, ehkä kahden päästä). Yritetään kestää sinne asti.

Kestää lukijat, kohta on Toukokuu ja loma alkaa. Viimeiset loppurutistukset ja sitten saa nauttia. Kellä on millaisia loppu tenttejä, harjoitteluja tai muuten vaan tulosten odottelua. Toivotaan hyviä ilmoja, että pääsisi ulos!

Petra

Takaisin kirjallisuuden maailmaan kissojen kera

Soturikissat sarja (eli ensimmäiset kuusi kirjaa, jotka ovat alkuperäissarjaan kuuluvia) on tullut luettua kauan sitten ensimmäisiä kertoja. Nyt siis menee toinen luku kierros, vaiko olisko kolmas..? Kuitenkin kirjasarja on siis lumonnut minut, mutta ei ole blogin puolella aiemmin ehtinyt, joten nyt se saa kunnian.
      Soturikissat sarja pitää sisällään kuusi upeaa kirjaa, jonka jälkeen sarjasta on tehty kaksi uutta sarjaa, jotka pitävät myös sisällään kuusi kirjaa (toinen "kausi" on uusi profetia ja kolmas "kausi" kolmikon mahti). Itse en jäänyt koukkuun toiseen kauteen kirjoista, joten en ole koskaan lukenut kolmatta kautta. Kuitenkin nämä ensimmäiset kuusi kirjaa ovat aivan lumoavia.

Erin Hunter - Soturikissat: Villiin luontoon 
(kirjasarjan ensimmäinen kirja)

>>Jos päätät osallistua koulutukseemme, meidän on vietävä sinut klaanin luo. Sinun on elettävä kanssamme ja kunnioitettava tapojamme. Muussa tapauksessa sinun on palattava Kaksijalkalaan, etkä saa koskaan tulla klaaniin takaisin. Et voi elää tassu kummassakin maailmassa. >>

Sukupolvien ajan neljä villikissojen klaania - Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani - on jakanut metsän soturiesi-isiensä säätämien lakien mukaan. 
     Muiden klaanien reviirejä uhkaava Varjoklaani kuitenkin voimistuu päivä päivältä, ja Myrskyklaanin kissat ovat vakavassa vaarassa. Uljaita sotureita kuolee, ja jotkut varsin salaperäisellä tavalla.
     Keskelle näitä tapahtumia ilmestyy tavallinen kotikissa nimeltä Ruska - joka osoittautuu Myrskyklaanin kaikkein urheimmaksi soturiksi. (kirjan takakansi) 

Kirja aloittaa siis tarinansa nuoresta kotikisusta, Ruskasta. Ruska poikkeaa klaaninkissoista suuresti. Hän on liukas liikkeisyytensä lisäksi utelias ja älykäs. Nuori kotikisu ei tule kaikkien laumalaisten suosikiksi, mutta joidenkin kanssa ystävystyy hyvinkin läheiseksi. Nuori kotikisu on kirjoitettu hyvin uteliaaksi ja rohkeaksi kirjassa, joka saa itsensä pohtimaan voisiko itse olla tuollainen? Kokeilunhaluinen?  

Kotikisu on kirjoitettu voimakkaaksi hahmoksi, joka kamppailee erilaisia itsensä sisäisiä- ja ulkoisiakamppailuja. Kotikisu näkee unia, jotka kertovat tapahtumia klaanin sisällä ja ulkopuolella, ja tämä yrittää päätellä niiden totuuden mukaisuutta. Kotikisu tulee läheiseksi klaanin päälikön kanssa jo heti ensimmäisestä kirjasta alkaen. Heidän suhteensa koostuu luottamuksesta ja avoimuudesta. Ulkoinen kamppailu kotikisun ja muun laumansa kanssa sekä kolmen muun lauman kanssa, kulkee ikäänkuin sivujuonen tapaan matkassa mukana. Samoin kuin Ruskan kotikisu menneisyys, josta osa laumalaisista huomattelee.

- Sinä aamuna, kun Ruska nukkui yöllisen retkensä väsyttämänä, hiiriuni palasi elävämpänä kuin koskaan. Hän oli vapautunut kaulapannastaan ja vaani kuutamon alla arkaa pikku olentoa. Tällä kertaa hän oli tietoinen siitä, että häntä tarkkailtiin. Hän näki, etä metsän varjoissa hohti kymmeniä keltaisia silmiä. Klaanikissat olivat saapuneet unimaailmaan.
     Ruska heräsi ja räpytteli silmiään kirkkasssa auringonvalossa, jota virtasi keittiön lattialle. Hänen turkkinsa tuntui raskaalta ja lämmön kyllästämältä. Ruokakuppi oli kaadettu täyteen. Vesikuppi oli huuhdeltu ja täytetty kitkeränmakuisella kaksijalkojen vedellä. Ruska joi mieluummin ulkona vesilätäköistä, mutta kuumalla säällä - tai kun hän oli hyvin janoinen - oli kieltämättä helpompaa latkia vettä sisätiloissa. Pystyisikö hän todella hylkäämään näin mukavan elämän?
     Hän söi ja työntyi kissanluukun läpi ulos. Päivästä oli tulossa lämmin, ja ensimmäisten kukkien tuoksu täytti koko puutarhan. 
     "Hei, Ruska!" miukui ääni aidalta. Se oli Sotta. "Sinun olisi pitänyt olla hereillä tunti sitten. Varpunsenpoikaset kävivät kokeilemassa siipiään."
     "Saitko yhtään kiinni?" Ruska kysyi.
     Sotta haukotteli ja nuolaisi kuonoaan. "Ei huvittanut, söin jo kotona tarpeeksi. Miksi muuten et itse tullut aiemmin ulos? Eilen valitit, kuinka Henri tuhlaa aikaansa nukkumiseen, ja tänään et ole itse paljonkaan parempi."
     Ruska istui aidan viereen viileälle maaperälle ja kiersi häntänsä siististi etutassujen päälle. "Kävin yöllä metsässä", hän muistutti ystäväänsä. Hän tunsi välittömästi, kuinka veri alkoi kohista suonissa ja kuinka karvat nousivat pystyyn.
     Sotta katsoi alas silmät suurina. "Niin, aivan unohdin! Millaista siellä oli? Saitko saalista? Jäitkö itse saaliiksi?"
     Ruska poti hetken. Hän ei ollut varma, kuinka kertoa vanhalle ystävälleen siitä, mitä oli tapahtunut. "Kohtasin villikissoja", hän aloitti. - luku 3, sivu 29-30

On mahtavaa huomata, että jo ensimmäisessä kirjassa luodaan kaksi/kolme sivujuonta, jotka syventyvät sarjan aikana. Jokaisessa kirjassa on kuitenkin selkeä alku ja loppu eli yksi tarina viedään aina loppuun asti, kun osa jää avoinaisiksi. Se on usein sarjojen tarkoitus, mutta tässä kirjassa ne näkyvät paljon selkeämmin. Voi johtua siitä, että kirja on suunnattu lapsille, mutta oma sisäinen lapsi hyppii tasa jalkaa aina kun näkeekin yhden näistä kirjoista.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors: Into the Wild
Kirjailija: Erin Hunter
Julkaisuvuosi: 2003

On ollut kiireitä täällä ruudun toisella puolella, että kirjoittaminen ja lukeminenkin on jäänyt. Nyt on taas lukukärpänen puraissut ja kirjoittaminen on lähtenyt kiitoon. Ehkä taas pääsee tähän rytmiin kirjoittamisen kanssa. Näin sunnuntai aamuna oman elämän päivittely ei ihan jaksa kiinnostaa, joten mennään tällä lyhyellä ja ytimekkäällä kappaleella.

Petra

K.A.Applegate - Everworld (#3): Merlinin matkassa

 

Paikka jota ei pitäisi olla olemassa.

Mutta silti on.

Olentoja joita ei voi olla.

Mutta on silti.

Paikka jossa kaikki unet ja painajaiset
ovat hyvin todellisia -
ja usein tappavia.

Tervetuloa maailmaan nimeltä...

EVERWORLD.

 April, Jalil, David ja Christopher ovat vihdoin löytäneet Everworldin noidaksi ristityn Sennan. Sennan omistuksesta käydään mustasukkaisen veristä kamppailua: hän hallitsee porttia Everworldin, muinaiselta maapallolta paenneiden jumalolentojen rakentaman painajaismaailman ja todellisuuden välillä.

     Loki, pohjolaisten tuhon jumala, haluaa Sennan elävänä tai kuolleena. Merlin, tuhatvuotias velho, auttaa loitsuineen toveruksia lyömään Loki-jumalan loputtoman peikkoarmeijan itsensä sir Galahadin ja muiden kuningas Arturin pyöreän pöydän ritarien avulla. Mutta aivan pyyteettömästikö? Alkaa vaikuttaa siltä, että Merlinin matkassa asiat kehkeytyy kenties vielä hullumiksi! (kirjan takasivu)

Everworld Merlinin matkassa (kolmas sarjan kirja) kirja jatkaa Everworldin maailmaa jälleen kerran eri henkilön näkökulmasta. Tällä kertaa hypätään April nimisen nuoren neidin matkaan, joka seikkailee Davidin, Christopherin ja Jamilin kanssa Everworldin ja tavallisen maailman välillä.

Everworld jakaa aina omat mielipiteeni, niinkuin tälläkin kertaa. Pidin kovasta Aprilin näkökulmasta, mutta toisaalta seikkailu meni liian nuoren naisen maailman kuvaan. Koulusydeemit ja ihastukset ei oikein enää vaan yksinkertaisesti uppoa. Kirjassa tuntuu myös olevan enemmän kuvailua (henkilöiden, ympäristön, tapahtumien...jne) kuin aiemmissa osissa. Siinä on hyvät ja huonot puolensa: omalla tavalla pidän siitä, että saan yksityiskohtia, mutta toisaalta jossain ylimääräisessä, tavallisen maailman tapahtumissa, se on aika tylsää.

"Luin kohtauksen loppuun tunnilla. Ei parhaimpia esityksiäni, mutta olin hieman hämmentynyt. Hämmentynyt siitä, että minut, tai ainakin jonkun version minusta, kaksoseni, oli juuri pelastanut lohikäärmeen kynsistä Galahad. Sir Galahad, pitäisi varmaan sanoa. Sir Laurence Olivier, sir Anthony Hopkins, sir Galahad. 
     Joopa joo. 
     Ja nyt olin täällä. Tunnilla, jossa oven yläpuolella oleva kello tikitti minuutteja tiehensä. Vanha kunnon >aika-liikkuu-vain-yhteen-suuntaan> -kello. Olin tietenkin ollut täällä koko ajan. Olin ollut täällä ja siellä. 
     Tämä oli yksi tämän hullun elämän paradokseista. Sitä tiedosti, milloin molemmat >minät> tapasivat oikeassa maailmassa, koska sillä hetkellä sai uutisvälähdyksen. CNN:n uutissähkeen: toisesta minusta on tulossa ihmisuhri, lohikäärmeen ruokaa tai jonkun alienin saalis. 
     Kello soi." (Everworld: Merlinin matka, kolmas luku, sivut 22-23)

Loppupeleissä kuitenkin jotenkin kirja on mielenkiintoinen ja mukavan helppo lukea. Omat ajatukset lähtevöt pienelle lomalle seikkailun ja jännityksen, ja pienen kauhun säestämänä. Kyllä naispäähenkilöön (tai tässä tapauksessa kertojaan) on helpompi samaistua, joten tekstiäkin lukee mukavalla vauhdilla.

Englanninkielinen alkuteos: Enter the Enchanted
Kirjailija: K.A.Applegate
Julkaisuvuosi: 1999

Nyt takaisin tähän omaan lukumaailmaani. Lukulistalla on nyt paljon ollut aikuisten kirjoja, mutta nyt sain kiinni taas näistä ihanista ja upeista nuorten kirjoista, jotka houkuttelevat fantasia maailmaansa. Lukupino kasvaa molempien kirjojen osilta siis tällä hetkellä. Tällä hetkellä kesken eräisiä kirjoja ei ole monta, ja jotenkin olen ruvennut lukemaan kirja kerrallaan. No eipä se mitään, kunhan lukee!

Näin loppuun vielä oman elämän päivitystä. Olen nyt tällä hetkellä Turun keskustassa perhepäivähoitajan luona harjoittelemassa ja suorittamassa viimeistä tutkintotilaisuutta. Valmistumisen kutsun jo kuulen! Sitten pääsee taas syksyllä uusiin kuvioihin, katsoo sitten mihin sitä eksyy tällä kertaa, muuallekin kuin te-toimistoon. Olisikohan aika tehdä muutama vuosi töitä? Noh, sen näkee! Oma pää ei ole vielä päättänyt mitään. Sen tiedän, että yksinäisyydestä ei ole tietoakaan. Yhdessä täällä asustellaan toivon mukaan vielä pitkäänkin (muuten näin blogiin liittyen, katsotaan jos tuo puolet kämpästä omistavakin pääsisi vauhtiin ja kirjoittelisi teille tänne). 

Hyvät viikonlopun jatkot kaikille, nauttikaa ennen kuin arki taas kaipaa!
-Petra

S.E.C.R.E.T.

 
S.E.C.R.E.T
Emme tuomitse. 
Emme rajoita. Emme häpeä.

Cassie Robichaudin elämä tuntuu junnaavan paikoillaan. Hän on töissä kahvilassa, ja kotona häntä odottavat yksinäinen sänky ja kissa. Sitten Cassie löytää muistikirjan, jonka salaperäinen nainen jättää jälkeensä kahvilaan. Kirjassa on hämmentävän intiimejä ja suoria tunnustuksia naisen seksielämästä sekä kymmenen kohdan ohjelma: antautuminen, rohkeus, luottamus... Kirja johdattaa Cassien S.E.C.R.E.T.-nimiseen salaseuraan, jonka tehtävänä on auttaa naisia toteuttamaan kaikkein salaisimmat eroottiset fantasiansa ja ottamaan elämänsä haltuun. Cassiella on edessään kuumia ja kielletyiltäkin tuntuvia kohtaamisia, kun hän alkaa seurata kymmenen kohdan polkua kohti seksuaalista vapautumista ja uutta, intohimoisempaa elämää... (kirjan takakansi)

Kuuma leikki aloittaa S.E.C.R.E.T kirjasarjan, johon kuuluu yhteensä kolme kirjaa. S.E.C.R.E.T. on salaseura, johon päähenkilö Cassie joutuu outojen sattumien kautta. Mielestäni salaseurasta kerrotaan hyvin ja riittävästi. Kokoajan myös pidetään pieniä salaisuuksia salaseuraan liittyen, koska Cassien ei kuulu vielä tietää yhtään niin tarkasti salaseurasta, kun tämä toivoo.

Kirjan tarinassa on hyviä ja huonoja puolia. Kirjassa ei ollut kuitenkaan niin paljon tapahtumaa, kun kuvittelin. Joskus tapahtumaa on paljon, mutta toisaalta kirja löntysti eteenpäin kertoen Cassien päivästä, työstä jne. Minusta myös Cassielle sanotetut fantasiat ovat välillä hyvinkin lyhyitä. Fantasiat eivät myöskään mitenkään mene järkevässä järjestyksessä, mikä on outoa. Cassie kyllä kasvaa ja löytää uusia puolia itsestään ja elämästään. Minusta kuitenkin yksi selkeä ja odotettua asia venytetään liian pitkäksi. Kuitenkin huomaa, että Cassie 35-vuotias, ikäänkuin nuorenee luonteeltaan valtavasti tarinan edetessä.

""Vai ehkä ittenkin jo viidennet treffit? Eivätkö naiset odota viidensille treffeille ennen kuin suostuvat sänkyyn?"
     "Enpä tiedä."
Will pyöritteli tummansinisiä silmiään. Hän oli kyllästynyt siihen, että valitin treffiseuran puutetta.
     "Nuo kaksi ovat käyttäytyneet joka kerta samalla tavalla2, sanoin vilkaisten uudelleen pariskuntaani. "He ovat täysin toistensa lumoissa."
     "Sanoisin että heidän suhteensa kestää korkeintaan puoli vuotta", Will sanoi.
     "Senkin kyynikko", vastasin pudistaen päätäni. 
Spekuloimme usein asiakkaidemme keskinäisiä suhteita. Se oli pieni sisäpiirivitsimme, tapa tappaa aikaa. 
     "Okei, katso tuonnepäin. Näetkö tuon vanhan miehen, oka syö simpukoita samalta lautaselta kuin tuo nuori nainen?" Will kysyi ja viittasi hienotunteisesti leuallaan toista pariskuntaa kohti. Taivutin hiukan niskaani ja yritin vilkaista mahdollisimman varovasti vanhempaa miestä, joka oli itseään huomattavasti nuoremman naisen seurassa. 
     "Lyön vetoa että tuo nainen on hänen parhaan ystävänsä tytär", Will sanoi madaltaen ääntään. "Nainen on valmistunut ja haluaa harjoitteluun miehen asianajotoimistoon. Mutta koska nainen on kaksikymmentäyksivuotias, mies päättää iskeä tämän."
     "Yäk. Entä jos he ovat isä ja tytär?"
     Will kohautti olkiaan." (sivu 11)

Kirjan loppuratkaisu on osaksi ennalta arvatta, kuitenkin toivoin vahvasti toista ratkaisua. Osa asioista jätettään hyvin auki, osa suljetaan hyvin. Minusta kuitenkin kirjaan jätettään pari ärsyttävää asiaa auki, jotka varmasti hyppäävät kirjasarjaa lukiessa eteenpäin esille. Myöskään en usko, että Cassie tyytyy lopulliseen valintaansa, jonka tässä kirjassa nyt teki. Jotenkin on vahvat ajatukset siitä, mitä kirjasarjassa tulee tapahtumaan. En kuitenkaan kirjoita niitä tähän, että en pilaa kenenkään lukukokemusta, jos joku nyt yhtäkkiä päättää ruveta lukemaan tätä sarjaa.

Minulle jää aina kirjasta kuin kirjasta, jonka tiedän vielä kuuluvan sarjaan, pieni halu lukea seuraava osa. Kuitenkaan tämän kirjan kohdalla halua ei ole oikeastaan ollenkaan. Jos pitäisi miettiä oliko kirja ostamisen arvoinen - voisin sanoa, että oli. Syy siihen on se, että kirja oli alemyynneistä, joten hintaluokkakin oli matala. Kuitenkaan en rupeaisi kirjasta täysi hintaa maksamaan. Seuraava kirja on jo nyt lukemisen keskipisteenä, katsoo sitten tämän sarjan jatkoa myöhemmin. 

- Petra