Kirjapino, lukuhaasteet & kesä

Toukokuu on jotenkin mennyt todella nopeasti, ja olen lukenutkin paljon, mutta jostain syystä blokkauksia ei ole syntynyt. Nyt seuraavat kaksi viikkoa aion tykittää kirjoittamista oikein urakalla, ennen kuin kesäkuun haasteet lähenevät, ja käytän niihin suurimman osan ajastani. Päätin kuitenkin näin mukavan aurinkoisena sunnuntaina tehdä pienen koosteen tämän hetken lukuhaasteista, kirjapinosta, Helmet-haasteesta sekä kesästä ylipäätänsä. Ja toisaalta halusin vain kirjoittelemaan vähän kaikkea, vaikka asian vierestäkin. 

Palasin blogi tauolta Tammikuussa 2020. Ja kirjoitin paljon ajatuksistani tulevaisuudesta, ja nyt ollaan tässä blogissa puolitoista vuotta kohta jatkettu menemään. Koskahan minulle jälleen tulee se hetki, jossa kirjoittaminen pysähtyy? Vai tuleeko ollenkaan? Nyt on toisaalta hyvä katsoakin vähän tavoitteita kesäksi, ja miettiä miten saisi ylläpidetty kirjoittamisen sekä lukemisen intoa. Jos jostain asiasta olen varma on se, että kesäkuusta tulee lukemisen kuukausi!

Olen tänä vuonna ollut huomattavasti aktiivisempi lukuhaaste osallistuja kuin aiemmin. Nyt on meneillään viisi lukuhaastetta (tai tuloillaan), joihin olen osallistunut. Eiköhän niitä enemmänkin olisi tarjolla, mutta johonkin pitää vetää raja. Yöpöydän kirjat emännöi Kirja, jota en halunnut lukea -haastetta 1.9.2020 - 30.8.2021 välillä. Haasteeseen osallistuinkin jo sarjakuvateoksella, jonka valitsin twitter suosituksena. Tästä haasteesta voi siis käydä lukemassa lisää blokkauksessani Joen baari.

Helmet-lukuhaaste on jatkuvasti jokaisen käsiini löytävän teoksen mietintämyssyssä. Nyt on tulossa teoksia, jotka saan tähän haasteeseen, vaikka Helmet onkin jonkun aikaa ollut nyt aivan pysäytyksissä. Nyt kesäkuussa alkaa Pride -lukuhaaste, joka kestää kokonaisen kuukauden. Emäntänämme toimii jälleen Yöpöydän kirjat, joka on luonut selkeän "ohjeistus"postauksen. Lyhyesti: ajatuksena on lukea ja blogata #sateenkaarikirjallisuuteen liittyvästä teemasta ja teoksista, joissa esiintyy LGBTIQ+ hahmoja. Esille saa nostaa sateenkaarikirjallisuutta monella tapaa. Täältä blogista löytyy myös infopaketti dekkariviikolle, joka on 7. - 13.6.2021. 

Dekkariviikolle suunnittelin jotain hieman erikoisempaa, nimittäin koko viikon kestävää päivittyvää blokkausta. Eli kirjoittaisin dekkariaiheesta joka päivä, 7 päivää putkeen. Uhka vai mahdollisuus? Pidän lukuhaasteista, ja päivittyvistä blokkauksista, koska ne ovat ikään kuin päiväkirjoja, joihin saa kirjoitettua juuri ajallaan asioita. Siksi ajattelin kokeilla tätä nyt dekkariviikolla, koska uskon, että saisin näin myös enemmän luettua viikon aikana. Lukupino on dekkariviikolle oikeastaan jo valmiina. Kolme teosta odottaa lukemista, mutta on hyvin mahdollista, että dekkariaihe laajenee mielessäni enemmän kirjoituspainoitteiseksi, mutta eipä kai se mitään. Haluan kuitenkin laittaa tämän kokeiluun. 

Haluan vielä haasteisiin liittyen nostaa esille tällaisen hyvin yksinkertaisen haasteen, joka menee hyvin yksiin minun "salaisen" tavoitteeni kanssa eli laajentaa lukumakuani. Kirjojen Pyörteissä -blogissa on haaste, joka kantaa nimeään Täysin randomia. Ajatuksena on valita kirjastosta täysin randomilla teos, jonka pyrkii lukemaan kannesta kanteen. Voihan se tietenkin olla jokin muukin kuin kovakantinen teos, kuten vaikka äänikirja. Ja ajattelin, että saisin tähän hyvin liitettyä muutaman "lukumakuani laajentavan" teoksen. Haasteessa oli pitkä toteuttamisaika, aina 30.11.2021 saakka, joten oman suoritukseni siirrän varmaan lähemmäs syksyä, mutta aion kokeilla myös tätä. Jos kiinnostuitte käykää ihmeessa kirjastossa ja valitkaa teos täysin randomisti! (:

Kesällä on siis tiedossa paljon lukemista, vaikka kirjapinoni onkin tällä hetkellä hyvin pieni. Hieman dekkariviikolle, kirja pride-lukuhaasteeseen ja sitten oman mielen mukaan teoksia. Neonkaupunki, jonka ensimmäisen osan olen jo ehtinyt lukemaan, mutta blogin puolella ei vielä näy. on se suurin houkutus tällä hetkellä, ja mietinkin aloittaisinko jo tuota seuraavaa osaa. Katsotaan mitä tuosta seuraavaksi tulee luettua. 

Kirjapinossa:

Reija Keskiaho: Nikottelua

Terhi Tarkiainen: Kitty

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki 2; Spiraalitie

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki

Erin Hunter: Soturikissat erikoisseikkailua; Perhon Lennon näky

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastatunut (luettu monesti, mutta miksikäs ei koska christie?)

Ruth Ware: Lukitut ovet

Tusina novelleja

Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

Kesäkuu menee siis kirjojen maailmassa ja blogin puolella. Heinäkuussa lomailen, joten käverit, perhe ja oma muru menee silloin edelle, mutta pyrin pitämään (ja löytämään aikaa) kirjoittamista yllä, koska tiedän, että luettua tulee kuitenkin. Mukavaa kesän odotusta kaikille! :D

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta (+ LANU-festarit & dekkarit)

Lyhyt maininta viime viikonloppuisesta LANU-festivaalista. Haluan mainita, koska lukijana oli mielenkiintoista seurata hieman virtuaalisia videoita, joissa mm. vinkataan teoksia. Itse en ole kauheasti vielä ehtinyt katsomaan, koska viikonloppuna juhlittiin äitienpäivää sekä olin auttamassa porukoiden muuttopuuhissa, joten puuhaa riitti. LANU-festivaalien youtube-kanavalla onneksi on mahdollista käydä katsomassa videoita aina koko toukokuun loppuun saakka, joten aion käydä katsomassa vielä lisää. Kuitenkin sen verran olen jo vilkaissut, että kirjavinkkauksissa oli mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Viime vuonnakin ilmeisesti on ollut virtuaaliset festivaalit, nämä olivat kuitenkin minulle ensimmäiset, johon en edes kovin hyvin ehtinyt osallistumaan. LANU-festivaalien (lasten ja nuorten- siitä se lyhyenne tulee) sivulle kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa jos kiinnostaa!

Myös dekkariviikko on jälleen kerran tulossa. Mainitsen sen nyt näin muutamassa lauseessa, jos sieltä löytyy innokkaita osallistujia. Lähempänä sitten lisää, ja itse olen tietenkin mukana! 

Mennäänpä nyt itse teokseen, novelleita sisältävään sellaiseen. Novellikokoelmat ovat puhutelleet minua nyt alkaneena vuotena, ja jälleen kerran on yhden sellaisen aika. Teoksen kirjailija Hertta Vierula on minulla täysin uusi tuttavuus, ja tämäkin teos tuli esille jossakin youtube pätkästä, mistä sen poimin. Varausta noutaessa hieman hämmennyinkin teoksen kokoa, sen keveyttä, koska olin odottanut hieman erilaista teosta käsiini. Lyhyys tekee toisaalta teoksesta hyvinkin mielenkiintoisen ja luettavan.

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta pitää sisällään 10 erilaista novellia. Teoksessa on itsessään vain 69 sivua, joten jokainen sen sisältämä novelli on vain muutaman sivun mittainen. Jokaisessa teoksessa on sellainen erikoinen tunnelma, että ajattelee päähenkilön toisaalta näkevän unta/harhoja/muuta vastaavaa, ettei tämän kertoma tarina olisi aivan totta. Kuitenkin jokainen novelli herättelee mielessä outoja totuudenmukaisuuksia, jotka kuitenkin rikkovat ajatusta siitä, että novellin kertoja (kertojalla kuvaan tässä novellin päähahmoa) näkisikin vain unta. Toisissa novelleissa on helpompi erottaa "se hetki" (tässä tarkoitan hetkellä sitä kohtaa, jossa novellista nousee esille fantasian piirteet), kuin toisissa joissa jo päähenkilö itsessään on hyvin "ei-totuudenmukainen". 

Maatuvanlaakson tarinoissa seikkailee elävät, kuolleet ja mitä omituisimmat olennot, kuten peikot. Jokainen tarina etenee eritavalla, eikä yhtenäisyyksiä ole muu kuin se että jokainen tarina karmii selkäpiitä. Teokset ovat omalla tavallaan kauniita ja kauheita samanaikaisesti, mutta kiehtovaa luettavaa, ja piristystä tuo jokaiseen novelliin se, että siinä on aina yksi kuvitettu sivu. Lyhyiden novelleiden välissä on helppo pitää taukoja. Jokainen tarina on suhteellisen "koruton", jos voisin sellaista ilmaisua käyttää nyt tässä asiayhteydessä. Tarinat kertovat ilman kaunistelemista asiansa, lyhyiden ja jämäköiden lauseiden saattelemana. Tähän tottuu, vaikka aluksi se olikin hämmentävää. Jotenkaan kuitenkaan en osaisi kuvitella tämän kaltaista teosta ilman jäykkyyttä edes toimivaksi. 

"Pilvien rako sulkeutuu. Ensimmäinen pisara osuu lammen pintaan. Sade tanssittaa lampea. Lilja seisoo laiturilla ja antaa veden valua ylleen." (Hertta Vierula - Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta, s 12)

Parhaiten mieleeni jäin teoksen viimeinen novelli, joka oli hieman erimuotoinen kuin aiemmat tarinat, koska se oli kirjoitettu ikäänkuin kirjeeksi. Tämäkin oli hauska seikka, että novelleiden "malli" erosi hienoisesti toisistaan. Viimeinen novelli, parantola, jätti aika kylmäksi. Fantasia elementit kohtasivat hienoisen ongelman, johon päähenkilö, kertoja, jonka nimen oletin olevan Aurora, etsiskeli ratkaisua. Tässä kohtaan tuli jälleen novelleista uusi piirre esiin nimittäin, ne ikäänkuin loppuivat, mutta toisaalta jäivät elämään. Niihin jokaiseen ei tullutkaan täysin "tämä tarina loppuu tähän" -loppua. 

Minulla ehti tosiaan muodostua lempi- ja ei-lempitarinani lyhyiden novellien joukosta. Toisaalta osassa novellissa oli sellaisia ällötyspiirteitä, että ne eivät edes sen vuoksi olleet miellyttävää lukea. Osa tarinoista ei vain uponnut, ehkä myös siksi koska teemakin oli hyvin erikoinen. En edes osaa nimetä yhtä teemaa/aihetta, jota teoksessa käsiteltiin, mutta itse koin teoksen pimeänä, kolkkona ja jäykkänä. Se ei pelottanut niinkään, enemmän osassa kohtaa tuli ällötys. Hienosti kuitenkin kirjailija oli saanut novellit herättämään ajatuksia, siksi sitä oli ihan mukava lukea. 

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta

Hertta Vierula & Broci

sivuja 69

Karisto / Kustannusosakeyhtiö Otava 2020

Hurme

Sateinen sunnuntai on oivallista aikaa lukea ja kirjoittaa. Nytkin olen tällä viikolla noutanut useamman teoksen kirjastosta, ja muokannut viikonlopun lukupinoa useaan otteeseen. Tällä viikolla odotettu uutuus teos, Hurme, saapui kirjastoon noudettavaksi ja sain sen käsiini. Ainoa enää mikä teoksesta puuttuu on sen uusi tuoksu, joka valitettavasti on jo kadonnut kuljetuksen, muovien ja merkkauksien aikana, jotka kirjastot ymmärrettävästi joutuvat tekemään. Teos ihanasti jälleen kerran ruksittaa myös yhden Helmet-lukuhaaste kohdan, joka on kohta numero 24. Kirja joka on julkaistu vuonna 2021. 

Minulle jäin teoksen lukemisen jälkeen hyvin vertaileva olotila, jota en toivonut. Kuitenkin sisäinen ääneni hieman haluaa nostaa esille Väkiveriset -sarjaa, vaikka tarkoitus ei olekaan verrata näitä kahta sarjaa toisiinsa. Väkiveriset -sarjan teoksista pääset lukemaan #väkiveriset-sarja tai SiniHelminen tunnisteen alta. Hurme aloittaa itsenäisistä osista koostuvan Lujaverinen sarjan, joka yhdistää kauhua, fantasiaa ja romantiikkaa. Teos on luokiteltu ya-kirjaksi (young adult), joka mielestäni pätee varsin hyvin, kunnes oma mieleni ryhtyi vertailemaan kahta sarjaa keskenään. 

Perustelen äskeistä lausettani näin: Väkiveriset -sarja yhdisteli luovasti romantiikkaa, jännitystä ja Suomalaista mytologiaa. Teos oli suunnattu yläkouluikäisille ja siitä vanhemmille lukijoille. Samoin myös tämän teoksen sisäkannessa lukee. Itse luokittelen tämän teoksen hyvin vahvasti erilaiseen ikähaarukkaan mitä Väkiveriset -sarja on. Hurme on ehdottomasti ya-kirja, mutta onko se yläkouluikäisen kirja? Enkä väitä, että itse teoksen kauhu piirteet tai muut voimakkaat kohtaukset eivät olisi sopivia sen ikäiselle. Ei, siitä ei ole kyse. Vaan mietin enemmän asiaa siltä kannalta, että kokeeko yläasteikäinen lukija ymmärtävänsä teosta. Tästä päästäänkin mukavasti aiheeseen, kuinka paljon erilaisia lukijoita on maailmassa. En kuitenkaan syvenny siihen tämän enempää nyt, koska muuten en pääse ollenkaan kertomaan tästä teoksesta. Halusin kuitenkin antaa ajateltavaa lukijoilleni.

Teoksen päähenkilönä toimii nuori Seela, joka muuttaa enonsa luokse asumaan opintojensa vuoksi. Seela vaikuttaa huippu hyvältä hahmolta jo teoksen ensisivuilta alkaen. Myös Seelan olemus (tyyli) hurmasi minut aivan täysin. Seela käyttää mm maihareita, farkkutakkia ja lilan väristä pikkureppua, ja olen myyty. Myös maininta, että Seela ostaa tavaraa mm. Uffilta, on ihana tarkennus tästä päähahmosta. Seelan näkökulmasta kuvataan hyvin tarkasti ja vahvasti ympärillä olevia asioita ja tapahtumia. Uuden sarjan alkaessa on aina hieman keskityttävä tarkemmin, koska uusia hahmoja tulee paljon. Seelan lisäksi teoksessa seikkailevat hänen enonsa Seppo, Seelan vanhemmat, Halla, Stepa, Kristian, Isla, joihin Seela tutustuu koulussa, sekä Seelan kissa Darth Mau. Lisäksi teoksessa on huiman paljon hahmoja, joilla on hyvin pieni osa itse tarinaa. 

Opintojensa lisäksi Seela auttaa enoaan, Seppoa, hautaustoimiston ylläpitämisessä. Seela ryhtyy yllättäen viettämään enemmän ja enemmän aikaa hautaustoimiston työkeikoilla, mitä hänen on alunperin edes pitänyt. Näiden seurauksien saattelemana alkaa paljastua asioita Seelasta ja hänen enostaan Seposta, kuten muistakin kirjan hahmoista, joita ei aluksi voinut kuvitella. Myös sarjan nimelle, Lujaverinen, selviää teoksen aikana selitys, joka ei tullut minulle yllätyksenä sen jälkeen, kun asioita alkoikin aukenemaan. 

Teos alkaa vahvalla yksisuoraisella juonella, joka edetessään hajoaa sivujuoneksi, josta hajoaakin lisää sivujuonia. Nautin juuri tällaisista sivujuonista, jotka lopulta kuitenkin jollakin tasolla yhdistyvät yhdeksi asiayhteydeksi. Eikä Sini Helminen petä kuvauksellisella tekstillään tälläkään kertaa. Teos on itsessään 324 sivuinen, mutta onneksi ei tarvitse odottaa huippukohtauksia aivan teoksen loppuhetkille saakka, vaan tarinassa alkaa tapahtumaan jo n. sivulta 60 alkaen. Yksi suuri asia minua kaivertaa.. Lujaverinen + Hurme + 324 sivua tarinaa. Millä tavalla teoksen nimi, Hurme, liittyy itse teokseen? Ulkonäöltään teos on upea. Kansikuva ja hurmaava pinkki teksti mustalla pohjalla sopivat teoksen tarinaan hyvin. Samoin sarjan nimi, Lujaverinen, se sopii tarinaan jahka sen on lukenut. Mutta Hurme? Jäikö minulta jotain huomaamatta?

"Raskaat askeleet lähestyvät eteisestä ja lopulta Seppo ilmestyy esiin, ensin pää, hartiat ja sitten laihankuivakka ruumis. Välillä mietin, että harmaine hiuksineen, syvällä päässä pullottavine silmineen ja roikkuvine poskineen Seppo muistuttaa vähän asiakkaitaan. Toisaalta pystyn vielä muistamaan toisenlaisen Sepon: hieman möhömahaisen ja aina mustia sutjautuksia viljelevän. Mutta se olikin ennen kuin Anja lähti ja jätti koko perheyrityksen Sepon niskoille." (Sini Helminen - Hurme, sivu 14)

Olen vieläkin hieman mietteliäs teoksen suhteen, vaikka sain sen luettua jo eilen. Kuitenkin koin, että tarvitsen hetken vetääkseni ikäänkuin happea, ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan omaa arviotani tänne blogin puolelle. Odotan mielenkiinnolla millainen sarjasta tulee, koska kyse on kuitenkin itsenäisistä jatko-osista. Teos oli kaikenkaikkiaan hyvä. Hyvin erilainen, ja varmasti sellainen, joka tulee vahvasti jakamaan lukijoitaan "tykkään-en tykkää" -laatikoihin. Itse en oikein suostu vielä kallistumaan kumpaankaan, koska mielestäni teos voisi kaivata toisen lukukerran. Tietenkin kirjaston jonojen vuoksi tämä ei varmaan ole mahdollista aivan lähiaikoina, mutta mahdollisesti ennen kuin seuraava teos ilmestyy? 

Suosittelen ehdottomasti lukemaan teoksen, varsinkin jos on lukenut Väkiveriset -sarjan teokset. On ihana nähdä kirjailijasta niin monenlaisia puolia. Tämä teos antaa vahvan käsityksen, että Sini Helminen kykenee monipuoliseen tekstin tuottamiseen. Eikä mielestäni tämä teos ole "ohi lyönti", ja kirjialijalle voi tehdä hyvää kokeilla hieman erilaisia suuntia. Tarina on vahva, teema on vahva ja itse teos huokuu voimaa. Itse päähenkilö on myös hyvin itsetietoinen sekä päämäärätietoinen, joka mielestäni sitoo hyvin teoksessa huokuvan fantasian ja kauhun yhdeksi tarinaksi. 

Vielä pieni ihana positiivinen söpö asia teoksesta. Jokainen luku oli otsikoitu luvun numeron lisäksi. Rakastan otsikointia, vaikka ei siitä haittaa ole, että luvussa lukee pelkästään "Luku 1". Jotenkin kuitenkin otsikointi nostaa jo hieman ennakkotietoa esille, mitä luvussa on luvassa. Kiteytettynä voimakas teemainen kirja, hyvin kirjoitettu tarina, ja tässä seikkailevat hahmot, mutta en kuitenkaan voi suositella kaikille luettavaksi, koska jopa minulle tuli hieman apea/rauhaton olo toisinaan teosta lukiessa. 

Hurme

Lujaverinen 1

Sini Helminen

sivuja 324

Myllylahti Oy, Espoo 2021

Kirja, jota en halunnut lukea -haaste / Joen baari

Nyt on vihdoin ja viimein aika osallistua tähän haasteeseen. Haasteen nimi on Kirja, jota en halunnut lukea, ja haasteen emäntä on omaa blogiansa Yöpöydän kirjat pitävä Niina. Tämä haaste on jo pitkän aikaa ollut käynnissä, ja minä niin tammikuussa uhosin suorittavani kyseisen tehtävän, että jos sitten ehtisi vaikka toisenkin teoksen lukemaan vielä kyseiseen haasteeseen -ajatuksella, mutta en ole saanut yhtäkään luettua. Kuitenkin luokseni saapui (ei fyysisesti tietenkään, koska kuka tässä nykyhetkessä voisi ketään nähdä, mutta twitter linnun avulla) oivallinen mahdollisuus tarttua teokseen, joka ei käsissäni houkutellut minua, joka ei teemaltaan tai aiheeltaan kiinnostanut minua eikä oikeastaan ollut yhtään sitä mitä yleensä luen. Ensin hieman haasteesta, sitten itse teokseen. 

Ensimmäisen kerran mainitsin haasteen Virheistä parhain -teoksen arviossa lyhyesti. Kirja, jota en halunnut lukea haasteen osallistumisaikaa on yhä jäljellä huomattavasti, nimittäin elokuun loppuun saakka, mutta halusin pitää sanani ja suorittaa sen nyt keväällä ns. "pois alta" (yhden teoksen merkeissä ainakin). Olen myös puhunut paljon, että haluan panostaa laajaan ja moninäköiseen kirjallisuuteen tänä vuonna. Olen lukenut jo sarjakuva teoksia sekä tietokirjan, mutta haluaisin vielä enemmän laajentaa makuani. Tämä teos ei kuitenkaan sitä tee, nimittäin pysymme jälleen sarjakuvateoksessa, vaikkakin totaalisen erilaisessa teoksessa kuin aiemmin.

Twitter on minulle nimenomaan tätä blogia varten. Yritän päivittää sinne paljolti kirjallisuuteen liittyviä twiittejä, mutta jotenkin tuntuu että se aina vain jää. Luen siellä toisaalta paljon kirjallisuuteen liittyviä julkaisuja, ja sieltä sainkin paljon kannustusta vielä yrittämään sarjakuvien kanssa. Sieltä tämäkin teos tarttui matkaani. Sarjakuva nimeltä Joen baari. 

Voin sanoa, että hämmennys oli suuri, kun teoksen luin. Kuitenkin jo ensimmäinen sarjakuva herätti jonkunlaisia tunteita, enimmäkseen niitä negatiivisia (enkä tarkoita tässä inhoa tai muuta vastaavaa teosta kohtaan, vaan ylipäätänsä ahdistuneisuutta, huolta, surua jne.). Joen baari teos ei välttämättä ollut se positiivisin mahdollinen teos, mutta kuitenkin sitä oli jotenkin helpompi lukea kuin Monstress volume one: Awakening:iä. Tämä teos jotenkin hämmensi, mutta siinä oli selkeät raamit, jonka sisällä asiat tapahtui. Joen baari oli se paikka, johon ihmiset, niin tutut kuin tuntemattomat, saapuivat tarinoineen. 

5 erilaista novellimuotoista tarinaa sitoutuvat toisaalta hyvinkin yhteen, ainakin samoja hahmoja seikkailee sarjakuvissa useaan otteeseen. 118 sivua piti sisällään aika.. no "ähkyä" luettavaa, enkä kokenut, että teosta pystyi lukemaan yhdellä kertaa. Itse vaadin kolme kertaa, kun luin sarjakuvia. Näin ollen tarinassa pysyi mukana, ja jaksoi vähän raskaampiakin aiheita. Pääaiheina teoksessa oli yksinäisyys ja ulkopuolisuus, joka nousi vahvasti esille jokaisen tarinan päähenkilössä tavalla tai toisella. 

Voisinko sanoa tarinan olevan hyvä? En käyttäisi tästä teoksesta ilmaisua hyvä. Kuitenkin teos oli lukemisen arvoinen, jo teemojen ja aiheiden suhteen. Se herätti ajattelemaan, jotenkin kummalla tavalla. Itselle tuli kuitenkin hieman surullinen fiilis. En pysty sanomaan, että olisin nauranut teosta lukiessani, vaikka muutamassa kohdassa nousikin pieni hymy huulille. Suurimmaksi osaksi minulla jäi tunne; "mitä tähän nyt sanoisi?". Enkä näin ollen oikein itsekään tiedä oliko teos hyvä vai huono. 

Joen baari

Kertonut Carlos Sampayo

Piirtänyt José Muñoz

Kääntänyt Tarja Härkönen

sivuja 118

Painanut Elopaino Oy Helsingissä -91

Lyhyt arviot: Ikkabog & Filigraanityttö

Huhtikuu, pääsiäinen ja syntymäpäivä ovat pitäneet kiireisenä nyt alkukuukauden. Kuitenkin koko Huhtikuu on vielä auki kaikista suunnitelmista, mikä ei ole yllätys. Nyt on kuitenkin aurinko alkanut piristää ja paistaa melkein jokapäivä, joten nyt on kevät ja mieliala nousussa valon lisääntymisen myötä. Syntymäpäivän kunniaksi päätin kirjoittaa lyhyet arviot kahdesta viime lukemastani teoksesta, jotka ovat Ikkabog - J.K. Rowling sekä Filigraanityttö - Anu Holopainen. 

Käsittelen ensin Anu Holopaisen tämän vuoden teosta Filigraanityttö. Filigraanityttö -teos kertoo nuoren mielen myllerryksistä. Päähenkilönä toimii Enni, joka asuu isänsä, äitinsä ja sisarensa kanssa. Enni on yläasteikäinen nuori, jonka maailma romahtaessa häntä auttaa sormessa oleva filigraanisormus ja hyllyssä istuvat pehmoeläimet, joilla jokaisella on oma paikkansa. Jos järjestys sekoittuu, kokee Enni olevansa haavoittuvainen ja vaarojen vaanivan kaikkia hänen ympärillään. Tällöin auttaa filigraanisormus, jota pyörittämällä Ennin hermot rauhoittuvat jälleen. 

"Pöytäliinan suojissa sormus kiertyi kolmesti oikealle, kolmesti vasemmalle." (Anu Holopainen - Filigraanityttö, sivu 15)

Itselläni oli ennakko-odotuksia teoksesta hyvinkin paljon. Odotin hyvin paljon teokselta, koska olin fiiliksissä teoksen vahvasta teemasta ja ideasta. Kuitenkin teosta lukiessani, se harmistuksekseni ei täyttänyt näitä odotuksia. Muistaakseni minulla kävi vähän samalla tavalla Anu Holopaisen Sydän hengistystä -teoksen parissa, joka on toisaalta harmi. On kuitenkin hauska huomata, että molemmat teokset olivat vahvasti realismiin painoittuvaa kirjallisuutta, joten voi hyvinkin olla, että sellainen vain ei ole minun makuuni. 

Teos oli mukavan lyhyt luettava, vain 139 sivua. Teoksessa oli nostettu Ennin ajatuksia esille tummennetuilla kohdilla, joista kävi selkesti ilmi nuoren tytön mielen myllerryksiä. Ennin mieli on luonnut tällaisen "varoittajan", jonka ajatuksia hän kuuli. Nämä ajatukset vaikuttivat Ennin päätöksiin niin, ettei vaan kenellekään tapahdu mitään pahaa. Yhteenvetona mielestäni teos ei tehnyt vaikutusta. 

Filigraanityttö

Anu Holopainen

sivuja 139

Otava 2021

Lastenkirjallisuus teos Ikkabog on puolestaan hyvin erilainen kirja. En aluksi edes ajatellut, kuinka erilaisia nämä teokset ovat toisistaan, ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tästä Ikkabogista. Haluan ne kuitenkin nyt tähän samaan blokkaukseen, koska molemmista on tulossa vain lyhyt arvio. J.K. Rowling on tietenkin monille tunnettu kirjailija, jonka uutuus on vähintäänkin yllättävä. Ikkabog kertoo tarinan valtakunnasta, jonka kuningas on Uuno Urhea. Herkkuja valmistavat leipurit, lihakauppiaat ja juustontekijät, ja kaikkialla elämä on lähes täydellistä. On kuitenkin olemassa pohjoisemmassa karumpi seutu. Sieltä ei kerrota tarinoita, eikä siellä eläminen ole hehkeää. Kuitenkin on eräs taru, joka on kantautunut lapsienkin korviin saakka. Taru Ikkabogista, jolla pelotellaan lapsia. Taru, jonka olemassa oloon ei jokainen uskonut. Nyt kuitenkin näyttää silti, että Ikkabog voisi kuin voisikin olla olemassa. 

""On hänelle aivan oikein, jos miekka on hukkunut ikuisiksi ajoiksi", Raukee sanoi jo vyötäisiään myöten suossa." (J.K. Rowling - Ikkabog, sivu 73)

Minusta on ihana, että tämän tarinan tausta on tuotu esille alkupuheessa. Esipuheessa kerrotaan runsaasti siitä, kuinka kirjailija on luonut tarinaa ja halunnut ottaa siihen mukaan lukuisia lapsia. Näiden lasten teokset ovat esillä teoksen sivulla kuvittamassa tarinaa. Lyhyet luvut ovat tyypillisiä lastenkirjallisuuden piirteitä, mutta niiden lukeminen ei haitannut yhtään. Itse tarina vei mukanaan. 

Ensi sivuilta lähtien teoksesta tuli mieleen lasten iltasatukirja. Yksinkertaisesti selitetyt asiat ovat lapsiystävällisiä, vaikka jotkin aiheet olivatkin hyvin vaikeita. Tarinassa ei ole pelätty nostaa esille synkkiäkin tunteita, mutta kirjailija on hienosti saanut ne kirjoitettua lapsille ymmärrettävään muotoon. Lastenkirjaksi teos on hyvin erilainen, vaikka fyysisesti se täyttää kaikki lastenkirjan piirteet. Tarinassa nostetaan esille hyvin paljon tärkeitä asioita ja piirteitä, kuten ahneus, ilkeys ja itsekkyys. Nämä kuitenkin saavat kyytiä, ja kaiken kaikkiaan teoksessa vallitsee lämmin ja ystävällinen ympäristö. 

Ikkabog-teos myös ruksittaa yhden kohdan lisää Helmet-lukuhaasteesta. Teoksessa meinaan syödään herkkuja, oikein kunnolla! Kohta numero 21. Kirjassa syödään herkkuja.

Ikkabog

englanninkielinen alkuteos Ickabog (ilmestyi 2020)

J.K. Rowling

sivuja 340

suomentanut Jaana Kapari-Jatta

Tammi 2020, Helsinki

Yksi meistä on seuraava

Bayviewin maisemat kutsuvat lukijat mukaansa uudenlaisen itsenäisen teoksen pariin. Yksi meistä on seuraava -teos käsittelee tuttuja hahmoja aikaisemmasta Karen M. McManuksen teoksesta, mutta on kuitenkin itsenäinen jatko-osa. Aikaisemman, Yksi meistä valehtelee, teoksen hyytyvä juorusivuston aiheuttamat seuraukset alkavat olemaan parantuneita, ja elämä jatkuneen hyvin eteenpäin. Vanhat tutut hahmot, Nate ja Bronwyn sekä Addy ja Cooper, vierailevat kaikki tässäkin teoksessa, ja heidän elämästään paljastuu muutamia mukavia yksityiskohtia, jotka kuvaavat heidän jatkaneen elämäänsä eteenpäin. 

Yksi meistä on seuraava esittelee meille kuitenkin kolme uutta hahmo, teoksen pääkertojat: Phoeben, Knoxin ja Maeven. Heidät esitellään välittömästi ensimmäisten sivujen aikana, kuvataan heidän välisensä suhteensa ja esitellään kahvila, Café Contigo. Café Contigo on päähenkilöille tärkeä ydinpaikka, jossa vieraillaan tarinan aikana useampanakin kertana. Kahvilan kuvauksesta on saatu kotoisan oloinen ja viihtyisä. Nopeasti teoksen alussa selviää myös yhteys Maeven ja Bronwynin välillä. He ovat siskokset, jonka vuoksi myös Bronwyn kuulee osansa Bayviewn tapahtumista. 

"Pudistan päätäni, ja Know nousee seisomaan ja pudistelee muruja harmaan lempihupparinsa rintamuksesta. »Ei kiitos, mutta pakko mennä vessaan», hän sanoo. »Voitko pitää paikkaani, Maeve?»" (Karen M. McManus - Yksi meistä on seuraava, sivu 19)

Phoebe, Knox ja Maeve törmäävät elävään perintöön aikaisemmista Bayviewn tapahtumista, johon tällä kertaa vedetään mukaan koko koulu. Yksi tekstiviesti muuttaa kaiken, ja peli voi alkaa. Tässä pelissä ei kuitenkaan pelata ihan millä tahansa panoksilla, vaan totuuksilla ja tehtävillä. Tärkeimmäksi säännöksi koululaiset huomaavat pian, että aina on syytä valita tehtävä. Aina. Totuuden ja tehtävän pelinvetäjä pysyy piilossa nimimerkin takana, josta hallitsee muiden elämän piiloteltuja salaisuuksia. Phoebe, Knox ja Maeve tuntuvat ottavan kovimmat iskut kohdilleen, mutta mistä tässä on oikeasti kyse? Ja kuka lopulta selvittää ratkaisun?

Aivan herkullinen teos, jota en meinannut malttaa laskea käsistäni. 362 sivua lukee aika mukavasti muutamalla lukukerralla, joten teos tuntui sopivan kokoiselta. Ensimmäiset 100 sivua käsitteli paljon aikaisemman teoksen hahmojen tarinan jatkumoita, ja päähenkilöiden esittelyä. Olin ihastunut Nate-hahmoon jo ensimmäisessä teoksessa, ja olen niin iloinen, että häntä oli tuotu tässä yllättävänkin paljon esille. Teos sisältää myös hieman rohkeampaa ja tarkempaa kuvailua minun makuuni, mitä ensimmäinen teos antoi. Juonenkäänteitä on reilusti, ja ne ovat mukavan vaihtelevia. Teoksessa on monia sivujuonia, joiden määrästä voi hieman jopa sanoa hämmentyneen. 

"Mutta suudella se poika kyllä osaa. Kun hän tyrkkää minut takanamme olevaa paalua vasten, kaikki kireys hulmahtaa minusta, ja sen korvaa huumaava odotuksen sähinä. Kiedon toisen käsivarren hänen kaulaansa ja yritän kiskoa hänet alas minun korkeudelleni, toinen käsi puolestaan hypistelee hänen farkkujensa vyötärönauhaa. Sitten jalkani osuu johonkin, mikä kimpoaa ruohikolla, ja kuulen ärsyttävän viestin merkkiäänen." (Karen M. McManus - Yksi meistä on seuraava, sivu 36)

Teosta kuvaillaan kaikkien kolmen päähenkilön näkökulmista. Näistä päähenkilöistä mieluisin minulle oli Knox. En hyppää toiseen kelkkaan, vaan pysyn vastakkaisessa sukupuolessa siis. Mielestäni Knox on hyvin kuvailtu ja onnistunut hahmo, samoin Maeve. Phoebe oli minulle hieman mysteeri, mutta kuitenkin ymmärrän teoksen luettuani, millainen hän on. Tätä teosta voisi luokitella rikosmysteeriksi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Rakastan teoksia, jossa on vähän mysteereitä. Olen myös iloinen, että teosta ei ollut eroteltu liian suuresti aikaisemmastaan, vaan samankaltaiset piirteet säilyivät. 

Helmet-lukuhaaste on käynnissä, ja saan jälleen tällä teoksella ruksitettua yhden kohdan siitä ylitse. Kohta numero 4. Kirjan nimessä on numero. Tämä kohta olisi myös sopinut aiempaan teokseen, mutta sain sen toisen kohdan ympärille, joten saan täten myös tämän teoksen yhdistetty Helmet-lukuhaasteeseen. Karen M. McManuksella olisi vielä yksi teos, joka on Kaksi voi säilyttää salaisuuden, jos toinen heistä on kuollut. En ole vielä päättänyt luenko kyseisen teoksen, mutta houkutus on suuri.

Yksi meistä on seuraava

englanninkielinen alkuteos One of Us Is Next

Karen M. McManus

sivuja 362

suomentanut Inka Parpola

WSOY 2020, Helsinki

Yksi meistä valehtelee

Kuinka pitkälle onkaan ihminen valmis menemään pitääkseen salaisuuden? Karen M. McManus nostaa esille nuortenkirjallisuudessa teoksen, joka käsittelee salaisuuksien pitämistä. Yksi meistä valehtelee kertoo viidestä nuoresta, jotka sattumuksen seurauksena joutuvat samaan jälki-istuntoon. Kuitenkin vain neljä heistä selviää elossa tuosta tunnista, ja nämä neljä tempaantuvat mukaan koulutoverinsa kuolemaan ja sen tutkimuksiin. Nopeasti käy ilmi, että kuolemassa on monia piiloteltavia asioita, eikä kuolema enää vaikutakaan onnettomuudelta.

Teoksen neljä päähenkilöä, Bronwyn, Nate, Cooper ja Addy, päätyvät samaan jälki-istuntoon sattumuksen seurauksena. Jokainen heistä kuvaa nuorten maailman erilaisia persoonallisuuksia. Cooper on koulun tunnettu baseball tähti, jolla asiat tuntuvat olevan hallinnassa. Bronwyn on kiltti ja hyväntahtoinen sääntöjen noudattaja. Nate on jälki-istunto ryhmäläisten paha poika, joka on ottanut ensiaskelia rikosuralla. Ja puolestaan Addy on täydellisen elämänsä keskipisteessä. Hän on koulun tanssiaisprinsessa. Näiden neljän lisäksi jälki-istunnossa on Simon. Simon tuntuu tietävän yhtä sun toista koulutovereistaan. Hän julkaiseekin luomallaan pahamaineisella juorupalstalla salaisuuksia muista koulutovereista. 

"»Sama täällä», Cooper ilmoittaa venyttelevällä etelävaltioiden korostuksellaan. Hän ja Addy vilkaisevat toisiaan yllättyneinä. En käsitä, miten tämä saattaa olla heille uutinen, sillä he kuuluvat samaan porukkaan. Ehkä übersuosituilla tyypeillä on parempaakin puhuttavaa kuin epäreilut jälki-istunnot." (Yksi meistä valehtelee - Karen M.McManus, sivu 12)

Jälki-istunnon päätyttyä tapahtumat saavat uusia juonenkäänteitä, kun jokainen päähahmo yrittää pitää omaa elämäänsä raiteellaan niin, etteivät asiat alkaisi luhistumaan käsistä. Tämä tekeekin juonesta erityisen mielenkiintoisen, koska mitä juoni tuo tullessaan.. sitä ei osannut arvata. On myös mahtavaa, että teoksessa on kuvattu jokaisen neljän päähenkilön näkökulmia, ja jokainen luku vaihtaakin kertojaa. Siihen tottui yllättävän nopeasti, eikä se lopulta häirinnyt enää lukemista. 

Ensi ajatukseni teoksesta olivat monenlaiset. Olisin odottanut jälki-istunnon kestävän pidempään teoksessa, mutta siinä keskityttiinkin enemmän tämän jälkeisiin tapahtumiin, jotka lopulta houkuttelivat minut lukemaan teoksen melkein yhdellä kerralla. Teoksessa alkoi yllättäen tapahtua hyvin nopeasti, ja juonipaljastuksia tuli hyvällä tahdilla. Myöskin kirjailija oli hienosti osannut jättää jokaisesta paljastuksesta hieman kertomatta, jotta lukujännitys säilyi loppuun saakka. 

"Niin saattaa käydä, luulisin, jopa elämän pahimman viikon aikana. Päälle kasautuu kammottavia, maailmaaromauttavia asioita, kunnes sitä miltei tukehtuu niihin, ja sitten - se vain päättyy. Eikä mitään muuta tapahdu, joten sitä alkaa rentoutua ja kuvitella, että on jo selvillä vesillä." (Yksi meistä valehtelee - Karen M.McManus, sivu 134)

Tarinan edetessä myös päähenkilöt joutuvat alkamaan paljastamaan läheisimmilleen salaisuuksiaan, jotka saavat erilaisia vastaanottoja ja lähentävät neljää kaverusta entisestään. Pidin jokaisesta hahmosta hyvin paljon, mutta mielestäni Nate oli todella hienosti luotu. Jotenkin pahanpojan imago oli teokseen luotu todella hyvin, ja syventyi selkeästi tarinan edetessä. Myös Bronwyn-hahmo teki vaikutuksen tiedoillaan sekä järjestelmällisyydellään. 

Teoksessa oli yksi erikoinen piirre, jonka huomasin lukiessa. Teoksen mieshahmot (pää- sekä sivuhahmot) olivat luotu hyvin vahvoiksi "pahoiksi pojiksi". Oli myös naishahmoille luotu vahvoja kuvauksia ja tunteita, mutta jotenkin tuntui että mieshahmojen piirteissä oli korostettu vahvasti negatiivisia asioita. Jotenkin teoksessa oli vahvaa epätasapainoa miesten ja naisten eroissa. Kuitenkin olen tyytyväinen, että löysin teoksen, joka viihdytti minua aivan loppusanoihin saakka. Enkä osannut arvata, kuinka teoksessa lopulta käy. 

Vuoden 2021 Helmet-lukuhaaste on julkaistu, josta olen puhunutkin jo muutamaan otteeseen. Sen suorittamista pääsee seuraamaan uudelta sivulta Helmet 2021. Valitsin tosiaan pienen, 25 kohdan haasteen, koska minulla tuli kuitenkin vähän peruutusvaihde silmään 50 kohdan haasteen suhteen. Nyt kuitenkin saan jälleen kohdan ruksitettua Helmet-lukuhaasteesta. (Numero 14. Jännityskirja tai dekkari: Yksi meistä valehtelee by Karen M.McManus)

Yksi meistä valehtelee

Karen M. McManus

sivuja 358

suomentanut Inka Parpola

WSOY 2018, Helsinki