toukokuuta 11, 2021

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta (+ LANU-festarit & dekkarit)

Lyhyt maininta viime viikonloppuisesta LANU-festivaalista. Haluan mainita, koska lukijana oli mielenkiintoista seurata hieman virtuaalisia videoita, joissa mm. vinkataan teoksia. Itse en ole kauheasti vielä ehtinyt katsomaan, koska viikonloppuna juhlittiin äitienpäivää sekä olin auttamassa porukoiden muuttopuuhissa, joten puuhaa riitti. LANU-festivaalien youtube-kanavalla onneksi on mahdollista käydä katsomassa videoita aina koko toukokuun loppuun saakka, joten aion käydä katsomassa vielä lisää. Kuitenkin sen verran olen jo vilkaissut, että kirjavinkkauksissa oli mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Viime vuonnakin ilmeisesti on ollut virtuaaliset festivaalit, nämä olivat kuitenkin minulle ensimmäiset, johon en edes kovin hyvin ehtinyt osallistumaan. LANU-festivaalien (lasten ja nuorten- siitä se lyhyenne tulee) sivulle kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa jos kiinnostaa!

Myös dekkariviikko on jälleen kerran tulossa. Mainitsen sen nyt näin muutamassa lauseessa, jos sieltä löytyy innokkaita osallistujia. Lähempänä sitten lisää, ja itse olen tietenkin mukana! 

Mennäänpä nyt itse teokseen, novelleita sisältävään sellaiseen. Novellikokoelmat ovat puhutelleet minua nyt alkaneena vuotena, ja jälleen kerran on yhden sellaisen aika. Teoksen kirjailija Hertta Vierula on minulla täysin uusi tuttavuus, ja tämäkin teos tuli esille jossakin youtube pätkästä, mistä sen poimin. Varausta noutaessa hieman hämmennyinkin teoksen kokoa, sen keveyttä, koska olin odottanut hieman erilaista teosta käsiini. Lyhyys tekee toisaalta teoksesta hyvinkin mielenkiintoisen ja luettavan.

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta pitää sisällään 10 erilaista novellia. Teoksessa on itsessään vain 69 sivua, joten jokainen sen sisältämä novelli on vain muutaman sivun mittainen. Jokaisessa teoksessa on sellainen erikoinen tunnelma, että ajattelee päähenkilön toisaalta näkevän unta/harhoja/muuta vastaavaa, ettei tämän kertoma tarina olisi aivan totta. Kuitenkin jokainen novelli herättelee mielessä outoja totuudenmukaisuuksia, jotka kuitenkin rikkovat ajatusta siitä, että novellin kertoja (kertojalla kuvaan tässä novellin päähahmoa) näkisikin vain unta. Toisissa novelleissa on helpompi erottaa "se hetki" (tässä tarkoitan hetkellä sitä kohtaa, jossa novellista nousee esille fantasian piirteet), kuin toisissa joissa jo päähenkilö itsessään on hyvin "ei-totuudenmukainen". 

Maatuvanlaakson tarinoissa seikkailee elävät, kuolleet ja mitä omituisimmat olennot, kuten peikot. Jokainen tarina etenee eritavalla, eikä yhtenäisyyksiä ole muu kuin se että jokainen tarina karmii selkäpiitä. Teokset ovat omalla tavallaan kauniita ja kauheita samanaikaisesti, mutta kiehtovaa luettavaa, ja piristystä tuo jokaiseen novelliin se, että siinä on aina yksi kuvitettu sivu. Lyhyiden novelleiden välissä on helppo pitää taukoja. Jokainen tarina on suhteellisen "koruton", jos voisin sellaista ilmaisua käyttää nyt tässä asiayhteydessä. Tarinat kertovat ilman kaunistelemista asiansa, lyhyiden ja jämäköiden lauseiden saattelemana. Tähän tottuu, vaikka aluksi se olikin hämmentävää. Jotenkaan kuitenkaan en osaisi kuvitella tämän kaltaista teosta ilman jäykkyyttä edes toimivaksi. 

"Pilvien rako sulkeutuu. Ensimmäinen pisara osuu lammen pintaan. Sade tanssittaa lampea. Lilja seisoo laiturilla ja antaa veden valua ylleen." (Hertta Vierula - Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta, s 12)

Parhaiten mieleeni jäin teoksen viimeinen novelli, joka oli hieman erimuotoinen kuin aiemmat tarinat, koska se oli kirjoitettu ikäänkuin kirjeeksi. Tämäkin oli hauska seikka, että novelleiden "malli" erosi hienoisesti toisistaan. Viimeinen novelli, parantola, jätti aika kylmäksi. Fantasia elementit kohtasivat hienoisen ongelman, johon päähenkilö, kertoja, jonka nimen oletin olevan Aurora, etsiskeli ratkaisua. Tässä kohtaan tuli jälleen novelleista uusi piirre esiin nimittäin, ne ikäänkuin loppuivat, mutta toisaalta jäivät elämään. Niihin jokaiseen ei tullutkaan täysin "tämä tarina loppuu tähän" -loppua. 

Minulla ehti tosiaan muodostua lempi- ja ei-lempitarinani lyhyiden novellien joukosta. Toisaalta osassa novellissa oli sellaisia ällötyspiirteitä, että ne eivät edes sen vuoksi olleet miellyttävää lukea. Osa tarinoista ei vain uponnut, ehkä myös siksi koska teemakin oli hyvin erikoinen. En edes osaa nimetä yhtä teemaa/aihetta, jota teoksessa käsiteltiin, mutta itse koin teoksen pimeänä, kolkkona ja jäykkänä. Se ei pelottanut niinkään, enemmän osassa kohtaa tuli ällötys. Hienosti kuitenkin kirjailija oli saanut novellit herättämään ajatuksia, siksi sitä oli ihan mukava lukea. 


Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta
Hertta Vierula & Broci
sivuja 69
Karisto / Kustannusosakeyhtiö Otava 2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut postaukset