Yksi meistä on seuraava

Bayviewin maisemat kutsuvat lukijat mukaansa uudenlaisen itsenäisen teoksen pariin. Yksi meistä on seuraava -teos käsittelee tuttuja hahmoja aikaisemmasta Karen M. McManuksen teoksesta, mutta on kuitenkin itsenäinen jatko-osa. Aikaisemman, Yksi meistä valehtelee, teoksen hyytyvä juorusivuston aiheuttamat seuraukset alkavat olemaan parantuneita, ja elämä jatkuneen hyvin eteenpäin. Vanhat tutut hahmot, Nate ja Bronwyn sekä Addy ja Cooper, vierailevat kaikki tässäkin teoksessa, ja heidän elämästään paljastuu muutamia mukavia yksityiskohtia, jotka kuvaavat heidän jatkaneen elämäänsä eteenpäin. 

Yksi meistä on seuraava esittelee meille kuitenkin kolme uutta hahmo, teoksen pääkertojat: Phoeben, Knoxin ja Maeven. Heidät esitellään välittömästi ensimmäisten sivujen aikana, kuvataan heidän välisensä suhteensa ja esitellään kahvila, Café Contigo. Café Contigo on päähenkilöille tärkeä ydinpaikka, jossa vieraillaan tarinan aikana useampanakin kertana. Kahvilan kuvauksesta on saatu kotoisan oloinen ja viihtyisä. Nopeasti teoksen alussa selviää myös yhteys Maeven ja Bronwynin välillä. He ovat siskokset, jonka vuoksi myös Bronwyn kuulee osansa Bayviewn tapahtumista. 

"Pudistan päätäni, ja Know nousee seisomaan ja pudistelee muruja harmaan lempihupparinsa rintamuksesta. »Ei kiitos, mutta pakko mennä vessaan», hän sanoo. »Voitko pitää paikkaani, Maeve?»" (Karen M. McManus - Yksi meistä on seuraava, sivu 19)

Phoebe, Knox ja Maeve törmäävät elävään perintöön aikaisemmista Bayviewn tapahtumista, johon tällä kertaa vedetään mukaan koko koulu. Yksi tekstiviesti muuttaa kaiken, ja peli voi alkaa. Tässä pelissä ei kuitenkaan pelata ihan millä tahansa panoksilla, vaan totuuksilla ja tehtävillä. Tärkeimmäksi säännöksi koululaiset huomaavat pian, että aina on syytä valita tehtävä. Aina. Totuuden ja tehtävän pelinvetäjä pysyy piilossa nimimerkin takana, josta hallitsee muiden elämän piiloteltuja salaisuuksia. Phoebe, Knox ja Maeve tuntuvat ottavan kovimmat iskut kohdilleen, mutta mistä tässä on oikeasti kyse? Ja kuka lopulta selvittää ratkaisun?

Aivan herkullinen teos, jota en meinannut malttaa laskea käsistäni. 362 sivua lukee aika mukavasti muutamalla lukukerralla, joten teos tuntui sopivan kokoiselta. Ensimmäiset 100 sivua käsitteli paljon aikaisemman teoksen hahmojen tarinan jatkumoita, ja päähenkilöiden esittelyä. Olin ihastunut Nate-hahmoon jo ensimmäisessä teoksessa, ja olen niin iloinen, että häntä oli tuotu tässä yllättävänkin paljon esille. Teos sisältää myös hieman rohkeampaa ja tarkempaa kuvailua minun makuuni, mitä ensimmäinen teos antoi. Juonenkäänteitä on reilusti, ja ne ovat mukavan vaihtelevia. Teoksessa on monia sivujuonia, joiden määrästä voi hieman jopa sanoa hämmentyneen. 

"Mutta suudella se poika kyllä osaa. Kun hän tyrkkää minut takanamme olevaa paalua vasten, kaikki kireys hulmahtaa minusta, ja sen korvaa huumaava odotuksen sähinä. Kiedon toisen käsivarren hänen kaulaansa ja yritän kiskoa hänet alas minun korkeudelleni, toinen käsi puolestaan hypistelee hänen farkkujensa vyötärönauhaa. Sitten jalkani osuu johonkin, mikä kimpoaa ruohikolla, ja kuulen ärsyttävän viestin merkkiäänen." (Karen M. McManus - Yksi meistä on seuraava, sivu 36)

Teosta kuvaillaan kaikkien kolmen päähenkilön näkökulmista. Näistä päähenkilöistä mieluisin minulle oli Knox. En hyppää toiseen kelkkaan, vaan pysyn vastakkaisessa sukupuolessa siis. Mielestäni Knox on hyvin kuvailtu ja onnistunut hahmo, samoin Maeve. Phoebe oli minulle hieman mysteeri, mutta kuitenkin ymmärrän teoksen luettuani, millainen hän on. Tätä teosta voisi luokitella rikosmysteeriksi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Rakastan teoksia, jossa on vähän mysteereitä. Olen myös iloinen, että teosta ei ollut eroteltu liian suuresti aikaisemmastaan, vaan samankaltaiset piirteet säilyivät. 

Helmet-lukuhaaste on käynnissä, ja saan jälleen tällä teoksella ruksitettua yhden kohdan siitä ylitse. Kohta numero 4. Kirjan nimessä on numero. Tämä kohta olisi myös sopinut aiempaan teokseen, mutta sain sen toisen kohdan ympärille, joten saan täten myös tämän teoksen yhdistetty Helmet-lukuhaasteeseen. Karen M. McManuksella olisi vielä yksi teos, joka on Kaksi voi säilyttää salaisuuden, jos toinen heistä on kuollut. En ole vielä päättänyt luenko kyseisen teoksen, mutta houkutus on suuri.

Yksi meistä on seuraava

englanninkielinen alkuteos One of Us Is Next

Karen M. McManus

sivuja 362

suomentanut Inka Parpola

WSOY 2020, Helsinki

Yksi meistä valehtelee

Kuinka pitkälle onkaan ihminen valmis menemään pitääkseen salaisuuden? Karen M. McManus nostaa esille nuortenkirjallisuudessa teoksen, joka käsittelee salaisuuksien pitämistä. Yksi meistä valehtelee kertoo viidestä nuoresta, jotka sattumuksen seurauksena joutuvat samaan jälki-istuntoon. Kuitenkin vain neljä heistä selviää elossa tuosta tunnista, ja nämä neljä tempaantuvat mukaan koulutoverinsa kuolemaan ja sen tutkimuksiin. Nopeasti käy ilmi, että kuolemassa on monia piiloteltavia asioita, eikä kuolema enää vaikutakaan onnettomuudelta.

Teoksen neljä päähenkilöä, Bronwyn, Nate, Cooper ja Addy, päätyvät samaan jälki-istuntoon sattumuksen seurauksena. Jokainen heistä kuvaa nuorten maailman erilaisia persoonallisuuksia. Cooper on koulun tunnettu baseball tähti, jolla asiat tuntuvat olevan hallinnassa. Bronwyn on kiltti ja hyväntahtoinen sääntöjen noudattaja. Nate on jälki-istunto ryhmäläisten paha poika, joka on ottanut ensiaskelia rikosuralla. Ja puolestaan Addy on täydellisen elämänsä keskipisteessä. Hän on koulun tanssiaisprinsessa. Näiden neljän lisäksi jälki-istunnossa on Simon. Simon tuntuu tietävän yhtä sun toista koulutovereistaan. Hän julkaiseekin luomallaan pahamaineisella juorupalstalla salaisuuksia muista koulutovereista. 

"»Sama täällä», Cooper ilmoittaa venyttelevällä etelävaltioiden korostuksellaan. Hän ja Addy vilkaisevat toisiaan yllättyneinä. En käsitä, miten tämä saattaa olla heille uutinen, sillä he kuuluvat samaan porukkaan. Ehkä übersuosituilla tyypeillä on parempaakin puhuttavaa kuin epäreilut jälki-istunnot." (Yksi meistä valehtelee - Karen M.McManus, sivu 12)

Jälki-istunnon päätyttyä tapahtumat saavat uusia juonenkäänteitä, kun jokainen päähahmo yrittää pitää omaa elämäänsä raiteellaan niin, etteivät asiat alkaisi luhistumaan käsistä. Tämä tekeekin juonesta erityisen mielenkiintoisen, koska mitä juoni tuo tullessaan.. sitä ei osannut arvata. On myös mahtavaa, että teoksessa on kuvattu jokaisen neljän päähenkilön näkökulmia, ja jokainen luku vaihtaakin kertojaa. Siihen tottui yllättävän nopeasti, eikä se lopulta häirinnyt enää lukemista. 

Ensi ajatukseni teoksesta olivat monenlaiset. Olisin odottanut jälki-istunnon kestävän pidempään teoksessa, mutta siinä keskityttiinkin enemmän tämän jälkeisiin tapahtumiin, jotka lopulta houkuttelivat minut lukemaan teoksen melkein yhdellä kerralla. Teoksessa alkoi yllättäen tapahtua hyvin nopeasti, ja juonipaljastuksia tuli hyvällä tahdilla. Myöskin kirjailija oli hienosti osannut jättää jokaisesta paljastuksesta hieman kertomatta, jotta lukujännitys säilyi loppuun saakka. 

"Niin saattaa käydä, luulisin, jopa elämän pahimman viikon aikana. Päälle kasautuu kammottavia, maailmaaromauttavia asioita, kunnes sitä miltei tukehtuu niihin, ja sitten - se vain päättyy. Eikä mitään muuta tapahdu, joten sitä alkaa rentoutua ja kuvitella, että on jo selvillä vesillä." (Yksi meistä valehtelee - Karen M.McManus, sivu 134)

Tarinan edetessä myös päähenkilöt joutuvat alkamaan paljastamaan läheisimmilleen salaisuuksiaan, jotka saavat erilaisia vastaanottoja ja lähentävät neljää kaverusta entisestään. Pidin jokaisesta hahmosta hyvin paljon, mutta mielestäni Nate oli todella hienosti luotu. Jotenkin pahanpojan imago oli teokseen luotu todella hyvin, ja syventyi selkeästi tarinan edetessä. Myös Bronwyn-hahmo teki vaikutuksen tiedoillaan sekä järjestelmällisyydellään. 

Teoksessa oli yksi erikoinen piirre, jonka huomasin lukiessa. Teoksen mieshahmot (pää- sekä sivuhahmot) olivat luotu hyvin vahvoiksi "pahoiksi pojiksi". Oli myös naishahmoille luotu vahvoja kuvauksia ja tunteita, mutta jotenkin tuntui että mieshahmojen piirteissä oli korostettu vahvasti negatiivisia asioita. Jotenkin teoksessa oli vahvaa epätasapainoa miesten ja naisten eroissa. Kuitenkin olen tyytyväinen, että löysin teoksen, joka viihdytti minua aivan loppusanoihin saakka. Enkä osannut arvata, kuinka teoksessa lopulta käy. 

Vuoden 2021 Helmet-lukuhaaste on julkaistu, josta olen puhunutkin jo muutamaan otteeseen. Sen suorittamista pääsee seuraamaan uudelta sivulta Helmet 2021. Valitsin tosiaan pienen, 25 kohdan haasteen, koska minulla tuli kuitenkin vähän peruutusvaihde silmään 50 kohdan haasteen suhteen. Nyt kuitenkin saan jälleen kohdan ruksitettua Helmet-lukuhaasteesta. (Numero 14. Jännityskirja tai dekkari: Yksi meistä valehtelee by Karen M.McManus)

Yksi meistä valehtelee

Karen M. McManus

sivuja 358

suomentanut Inka Parpola

WSOY 2018, Helsinki

Rules for Vanishing

Jostain kumman syystä kirjapino vain kasvaa ja kasvaa, ja lukemista riittäisi kokopäivä työksi asti. Tässä Helmikuussa olen väläyttänyt monipuolisuutta lukemissani teoksissa, joten päätin, että julkaisen vielä yhden teoksen tämän kuukauden lopuksi. Käännöskirjallisuudessa on omat ihanat asiansa, mutta toisinaan on vain aivan mahtavaa lukea teos omalla alkuperäiskielellään. Tässäkin tapauksessa käsiini osui Rules for Vanishing, joka osoittautui todella hyväksi kauhukirjallisuus teokseksi. Jotenkin siis sorruin kauhukirjallisuuteen, jälleen.

"Until now." (Rules for Vanishing - Kate Alice Marshall, page 31)

Teoksen kansi ja olemus puhutteli minua ensimmäisenä, jonka vuoksi se oikeastaan tarttuikin mukaani kirjastosta. Tumman puhuva, mutta houkutteleva kansikuva sekä lyhyt ja pelkistetty takakansi teksti sai minut lukijana haluamaan tietää, kuinka tässä oikeasti tulee käymään. Teos myös piti sisällään yllättävän piirteen lukujen ulkomuodoista. Teosta ei ollut kuvattu pelkästään yhtenä näkökulmaisena tarinana, vaan teos piti sisällään sidotun kansion tiedostoja, joita olivat erillaiset tesktiviestit, kuvattu videomateriaali, haastattelut ja tietenkin itse Saran written testimony eli hänen kirjallinen kuvauksensa tapahtumista. 

Päähenkilönä Saran voi ajatella itsenäiseksi selviytyjäksi, joskaan ei siinä parhaimmassa ilmauksessa. Sara taistelee ikään kuin itse maailmaa vastaan, ja tarinan aikana selviääkin hyvin nopeasti syitä, mistä tämä johtuu. Päähenkilö kuitenkin kasvaa ihmisenä tarinan edetessä, samoin kun hänen mukaansa tempautuneet sivuhahmotkin. Sivuhahmoja teoksessa riittää. Toisilla on selkeästi suurempi rooli, mutta jokaisen taustoja tuodaan mukavasti esille. Varsinkin niiltä osin, jotka vaikuttavat Saraan ja tämän kadonneeseen sisareen Beccaan. Sisarusten, Beccan ja Saran, suhde on myös hyvin kiehotovalla tavalla tuotu esille, ja kirjailija on hyvin kuvannut heidän läheisyyttään toisiinsa sekä kaveriporukkaan, joka teoksessa on.

Itse teos kulkee samoja polkuja, kun monet jännitys- ja kauhuteokset. Asioiden esitteleminen, tutkiminen ja päätöksen tekeminen, jonka jälkeen seuraa kasa kauheita tapahtumia, jotka vaikuttavat teoksen hahmoihin. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että näinkin pitkässä teoksessa (393 sivua) oli vain muutama luku keskellä teosta, joiden lukeminen tuntui hitaammalta. Kauhuelementtejä tuotiin teoksessa loistavasti esille, ja loppua kohden teos sai myös psykologisia kauhunpiirteitä, joista en itse nauttinut. En voisi kuvitella ikinä lukevani mitään psykologista kauhuteosta. 

Epäröin teoksen kanssa aluksi, en kuitenkaan kauhun vuoksi, vaan kielen vuoksi. Englannin kielinen kirjallisuus on lumoavaa. Pidän ilmaisutyyleistä paljon, ja joitakin asioita ei vain saa käännettyä niin kauniisti vieraalle kielelle. Ajattelin, että väsyisin lukemaan englanniksi, koska en ole pitkään aikaan tätä tehnyt. Kuitenkin teos vei mukanaan, ja toi uusia jännityspiirteitä edetessään, että en lopulta edes huomannut lukevani vieraskielistä teosta. Pitää jatkossakin lukea enemmän englanniksi. 

"The game. Lucy Gallows. And Wednesday is the anniversary. It doesn't take a genius. I'd probably blame me, too." (Rules for Vanishing - Kate Alice Marshall, page 15)

Uskoisin, että teos sopii kauhu- ja fantasikirjallisuudesta nauttivalle lukijalle. Myös tämä mysteeri, joka lymyilee teoksessa kokoajan; "kuka on Lucy?", "mikä on peli, jota hän pelaa?", "onko hän elossa?", huokuttelee lukemaan teoksen loppuun saakka. Suosittelen kuitenkin lukemaan teoksen alkuperäisellä, englannin kielellä, koska käännösteoksena... mm en uskoisi tarinan toimivan niin hyvin. 

Kate Alice Marshall - Rules for Vanishing teos sopii myös Helmet-lukuhaasteeseen. Itse vedän yli kohdan 3. kirjassa on kaveriporukka. Teos kyllä menisi ehkä myös hieman muihinkin kohtiin, mutta minulla on jo muitakin teoksia mielessä tuohon haasteeseen. Olen myös tyytyväinen, että olen nyt ottanut haasteesta otteen ja luen oikeasti teoksia sen mukaisesti. Nyt voin kyllä myöntää, että tämän vuoden haastekohdat ovat yhä minulle mieleen enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Rules for Vanishing

Kate Alice Marshall

sivuja 393

Walker Books

Tunnetko enneatyyppisi?

"Tämän oppaan testit, tehtävät ja havainnollistavat kaaviot auttavat tunnistamaan itselle tyypillisiä reagoimis- ja toimintatapoja, ja sitä kautta määrittämään mihin yhdeksästä päätyypistä itse kuulut." (Tunnetko enneatyyppisi? - Liz Carver ja Josh Green, kirjan takakansi)

Välillä on mukavaa vaihtelua tarttua tietokirjallisuuteen, ja kasvattaa omaa tietämystään. Enneagrammi tuli omaa tietouteeni jo muutama vuosi takaperin, kun luin ensimmäisen teoksen siihen liittyen. Teos oli muistaakseni Russ Hudsonin -teos, jossa oli kuvailtu hyvin laajasti enneagrammin periaattetta sekä kaikkia 9 tyyppiä. Tämän teoksen ovat luoneet yhdessä Liz Carver ja Josh Green. Uskoisin, että moni käsittelee tätä kyseistä aihetta, ja tekee siitä teoksia, koska tuntuu että monilla ihmisillä nykyään on näkemys erilaisista persoonallisuustyypeistä. Tämäkin teos kertoo juuri niistä. 

Minun taustani tähän persoonallisuustyyppien tutkimiseen on ollut hyvinkin yksinkertainen; olen etsinyt syytä, miksi olen kuka olen. Eikö kaikki etsi? Enneagrammin avulla löytää hyvin omia vahvuuksia ja kehittämisen kohteita, kun ymmärtää ja hyväksyy, ettei yksi persoonallisuustyyppi ole mikään leima otsassa. Jokainen saa uskoa elämässään mihin haluaa, joten miksi ei uskoisi persoonallisuustyyppeihin? Enneagrammin ajatuksena on, että jokainen ihminen olisi jokin yhdeksästä persoonallisuustyypistä. Kaikki eivät välttämättä yhtä selkeästi, mutta kuitenkin jokaisella olisi yksi ydin persoonallisuus, joka ohjaisi ihmisen toimintaa. Tämä tyyppi myös hajoaisi kahteen muuhun persoonallisuustyyppiin, näin ollen joko eheyttäen tai hajottaen omaa persoonallisuustyyppiä. Eikö kuullosta aika loogiselta?

"Yksikään persoonallisuustyyppi ei ole toista parempi, ja päätyyppiä täydentävät monet tarkentavat tulkinnat, joihin kirjassa myös tutustutaan." (Tunnetko enneatyyppisi? - Liz Carver ja Josh Green, kirjan takakansi)

Käsittelen ensin nyt teosta kirjana; esineenä, jota pidetään kädessä. 175 sivua tekstiä, jota on täydennetty väreillä, kuvilla, kaavioilla ja huomautuksilla, pitää sisällään kattavan tarkkaa tietoa. Teos on kasattu hyvin yksinkertaiseksi, joten ensikertalaisenkin on helppo tarttua siihen vaivatta. Aluksi kerrotaan enneagrammista, siihen liittyvistä seikoista, kuten väreistä. Tämän jälkeen jokaista persoonallisuustyyppiä käsitellään omissa luvuissaan (1-9), ja teoksen lopussa on saatesanoja ja hakemisto, joiden avulla teoksen sivujen välillä on helppo liikkua. 

Lyhykäisyydessään teos on onnistunut. Tietokirjallisuudesta on aina hyvin vaikea muodostaa sellaista käsitystä, että vain tämän blogitekstin perusteella lukijan olisi helppo ymmärtää kyseinen teos. Itse kuitenkin koen tämän olleen hyvin kirjoitettua tekstiä, jota oli helppo ja mukava lukea. Teoksessa käytetyt ilmaukset olivat helppoja ymmärtää, ja asioita on avattu riittävästi. Enneagrammi kaavio toistetaan usealla sivulla, joten myöskään ei aina tarvitse palata teoksen alkuun lukemaan sitä. 

Minulla oli jo ennestään käsitys, mikä tyyppi olen. Joten aloitinkin itse teoksen lukemisen oman tyyppini esittelyn lukemisella, jonka aikana vain nyökkäilin olevani samaa mieltä asioiden kanssa. Ryhdyin kuitenkin mielenkiinnon ohjaamana lukemaan myös muuten teosta, varsinkin muita tyyppejä, jolloin sain teoksesta aivan erilaisen näkemyksen. Teosta voi käyttää myös välineenä tutustua erilaisiin persoonallisuuksiin, ja niiden ymmärtämiseen. On helppoa ajatella, että oma toimintatapa on ainoa tapa, mutta kuten teoksessa huomataan, jokaisella persoonallisuustyypillä on omanlaisensa tapa toimia. Jos ajatellaan, kuinka paljon ihmisiä maailmassa on, voi huomata, että on myös niin monta tapaa toimia. Ja jokaisen tapa on oikein. Miten jokaisen oma persoonallisuustyyppi vain reagoi, jonkun muun valitsemaan toimintatapaan, on se ydin. 

Tunnetko enneatyyppisi? on siis monella tapaa hyödyllinen teos. Se ei ole vain itsetutkiskelua varten, vaan myös hyvä luettava, jos haluaa ymmärtää muiden tapaa toimia. Uskon jokaisen, joka teoksen haluaa lukea, ryhtyvän ajattelemaan millaisia tyyppejä lähimmäiset perheenjäsenet ja ystävät ovat? Miten he reagoivat tai käyttäytyvät tietynlaisessa tilanteessa? Näitä asioita voi pohtia yhdessä teoksen kanssa. Se ei anna vastauksia jokaiseen esillä olevaan kysymykseen, mutta voi antaa aihetta pohtia asiaa ja tarpeen vaatien; toimimaan. 

Tunnetko enneatyyppisi?

Enneagrammin avulla parempaan itsetuntemukseen

Liz Carver & Josh Green

sivuja 175

suomentanut Sini Linteri

Kustantamo S&S Helsinki 2020

Sarjakuva: Viivi ja Wagner

Ensimmäisen kerran blogin puolella sarjakuva teos. Taidan itsekin olla hieman hämmästynyt, että tosiaan luin sarjakuva teoksen, ja vielä aion luoda tekstiä teoksesta. Tässä samalla ryhdyin pohtimaan omaa suhtautumistani sarjakuviin, enkä oikein löytänyt kauheasti vertailukohtia. Muistan lapsuudessa, että luin aikoinaan paljon karvista.. siitä taisi joskus olla blogin puolella, mutta koen että vain sivulauseena. Nyt aion tehdä ihka oikean ensimmäisen suuren blogitekstin sarjakuva teoksesta, jos vaikka innostuisi lukemaan ja bloggailemaan lisää. 

Minusta on aina ihanaa haasta itseäni, ja yritän tänä vuonna lukea teoksia monipuolisemmin erilaisista kategorioista. Tietokirjallisuus ja sarjaukuva -teokset ovat nyt ensimmäisenä vuorossa, ja tästä niistä ensimmäinen eli sarjakuva. Valitsin teoksen oman äitini kirjapinosta, ja sepä sattui sopivasti kantamaan nimeä Viivi ja Wagner: Parisuhteellisuusteoria. Teoksen ovat toimittaneet Mari-Leena Kuosa ja Vesa Antonen. Tietokirjallisuuden ja sarjakuvan lisäksi yritän saada tänä vuonna luettua yhden elämäkerran, jonkun runoteoksen sekä teoksen. joka sopii haasteeseen "kirja, jota en halunnut lukea". Haaste on meneillään tälläkin hetkellä, mutta tiedän, että olen haukannut hyvin suuren haasteen. Saa nähdä onnistunko tässä ollenkaan.

Sarjakuvista ainoaita näin aikuisiällä lukemiani ovat Viivi ja Wagner -sarjakuvat. Vaikka mielelläni heittäydyn ja seikkailen ja kokeilen uutta, kirjallisuudessa on vain yksi ja oikea tie minulle. Romaani tai novelli, jonka sivut ovat sijoitettuna koviin (mahdollisesti pehmeisiin) kansiin. Sitä saa pitää käsissään, eikä se sisällä kuvia. Tarina on yhtenäinen, ja teoksessa kuljetaan alusta loppuun saakka. Se on minulle kuin toinen todellisuus. Kuitenkin otin haasteen vastaan, enkä voisi sanoa että olisin pettynyt. 

Viivi ja Wagner: Parisuhteellisuusteoria oli oivallista viihdyttävää hyvän mielen luettavaa. Letkautukset, joita 234 sarjakuvastripissä oli, ovat varsin rentouttuvaa aivotonta luettavaa. Sarjakuva teos oli mukavaa vaihtelua minun tämän hetkisiin genreihin ja teemoihin, mitä olen nyt lukenut. Teos oli myös sopivan kokoinen, eikä sitä voi ajatella oikein verrattavaksi sivumäärältään romaanin kanssa. 288 sivua käsitteli 234 sarjakuvastrippiä jaettuna 24 lukuun, mutta teos tuntui huomattavasti tätä pienemmältä. Luin teoksen tämän johdosta yhdeltä istumalta, koska en malttanut laskea sitä käsistäni. 

Teos oli jaoteltu parisuhteen kriittisimpiin (ja normaaleimpiin) aihealueisiin, kuten kodinhoito, raha-asiat, ulkonäkö, muoti ja yms. Näiden joukossa oli muutama vähemmän itseä houkutteleva aihepiiri, mutta luin kuitenkin sarjakuvat jokaisesta. Ne olivat onnistuneita jokaiseen aihepiiriin liityen, ja niitä oli vain kymmenkunta, joten aihepiirikään ei tuntunut liian kulutetulta. Sisältöluettelo on hyvä kekstintö, jos haluaa etsiä jonkun tietyn aihepiirin alta sarjakuvia, eikä lukea koko teosta. Sen avulla sai myös mukavan kokonaiskatsauksen teoksen aihepiireistä.

Voisin kuvitella jatkossakin lukevani Viivin ja Wagnerin menoa ja melskettä, mutta osaisinko tarttua johonkin muuhun sarjakuva teokseen? Veikkaisin, että blogin puolelle ei ainakaan lähiaikoina ole tulossa uusia sarjakuva postauksia, mutta en heitä ajatusta täysin sivuun. Voi olla, että innostun jossain vaiheessa hakemaan vastapainoa jollekin psykologiselle teokselle, ja käytän vastapainona sarjakuva-teosta!

Viivi ja Wagner: Parisuhteellisuusteoria

toim. Mari-Leena Kuosa ja Vesa Antonen

sivuja 288

Arktinen Banaani

Painopaikka: Juva, 2009

Lupa

Aikoinaan oli valtaisaa puhetta Sita Salmisen, somepersoonan, esikoisteoksesta. Tässä se nyt on, minun käsissäni yli vuoden ilmestymisen jälkeen. Minulla oli kiinnostus jo aikoinaan lukea se, mutta en saanut silloin vain otetta teoksesta. Nyt puolestani vuoden vaihtuessa käsiini löytyi useampiakin eroottisia piirteitä sisältäviä teoksia. Lainasin muutaman teoksen kirjastosta, ja ryhdyin lukemaan ja vertailemaan. Minulla oli hieman vaikeuksia valita mitkä teoksista luen, mitkä lukemisen jälkeen julkaisen blogin puolella ja mitkä teokset vain keskeytän, koska minulla ei yksinkertaisesti riittänyt kiinnostus. Erotiikka kirjallisuuden lukemisen ongelmana koen sen, että se on hyvin henkilökohtaista. Toisille ei tulisi mieleenkään kertoa ajatuksiaan ääneen, jota itsekin olen monta vuotta pelännyt. Kuitenkin se on vain osa ihmistä, olla seksuaalinen olento. 

Sita Salmisen teos antaa ymmärtää, enemmän kuin ymmärtää antaa. Minusta teos aloittaa vahvasti ja kiinnostavasti. Lukijan huomio herätetään vahvalla novellilla, joka kietaisee lukijan seksuaalisuuden pauloihin. Lupa kattaa kaiken kaikkiaan 11 erilaista novellia. Jokainen novelli on yksilöllinen. Kaiken kaikkiaan jokaisessa teoksessa on nostettu seksi, sen harrastaminen ja seksuaaliset ajatukset vahvasti esille, mutta kuvailussa on nostettu mielestäni rajujakin sanoja esille, jotka ovat ristiriidassa hehkutetun teoksen ajatuksen kanssa. 

Kirjan takakansissakin nostetaan esille seksipositiivisuus, jonka rajat kuitenkin rikkoutuvat jo ensimmäisessä novellissa. Tietenkin jokainen ihminen on omalaatuisensa ja kokee seksuaalisuuden omalla tavallaan, mutta kirjailija on nostanut esille selkeästi tietynlaisen tyylin kirjoittaessaan tekstiä. Samankaltaisuuden toistaminen teoksissa, joihin on yritetty luoda erilaisia persoonia, on lannistavaa. Rakastan ideaa novelliteoksesta ja lyhyistä eroottisista teksteistä, mutta teos hieman ontuu. Oma keskittyminen herpaantui loppua kohden, ja viimeiset kaksi-kolme novellia tuli luettua vähän enemmän huitaisuna kuin intesiivisesti keskittyneenä. 

"Vilkaisen huuliasi ja tunnen pakottavaa tarvetta päästä lähemmäs. Huomaat katseestani mitä aion tehdä ja aloitat vastalauseen, jota emme ehdi kuulla." (Sita Salminen - Lupa sivu 35)

Jokainen teos kuitenkin herätti ajatuksia ja tunteita. Riittävän lyhyesti kerrotut ydinasiat paransivat lukukokemusta, eikä minua häirinnyt, vaikka toisinaan novellin päähenkilöt olivat vain kaksi ihmistä ilman persoonallisuutta. Toisiin teoksiin oli puolestaan liitetty vahvasti enemmän tarinamaisuutta, jotka eivät toimineet yhtä hyvin. Vertailukohtaa ehkä haen eli toisenlaista kirjaa kirjailijalta. En osaa oikein sanoa, mikä on lopullinen mielipiteeni teoksesta. Viihdyinkö teoksen seksuaalisuuden maailmassa vain koska se oli aiheena, vai sainko oikeasti jotakin irti kirjailijasta? En. 

Lupa

Sita Salminen

sivuja 208

Kosmos, 2019

Vuoden vaihteen lukumaraton 1.-2.1.

It's time to lukumaratoonata näin uuden vuoden 2021 kunniaksi! Vuodenvaihteen lukumaratonin emännöi meille Oksan Hyllyltä/ Marika. Linkin takaata löytyy loistava infopaketti lukumaratonista, vaikka säännöt ovat itselle tulleetkin jo tutuiksi. Tällä kertaa maratoonipäiviä on kaksi, joten lukemisen voi aloittaa jo 1.1. tai vasta 2.1., mutta osa lukemisesta on sijoituttava jommalle kummalle päivälle. Itse olen jo niin tottunut tähän päiväkirja -tyyliseen blokkaustapaan aina näissä lukumaratoneissa, joten en ryhdy muuttamaan tätä tyyliä, vaan annan mennä näin. 

Blokkauksia olisi voinut jo kuitenkin etukäteenkin kirjoittaa, esimerkiksi lukupinosta tai muusta, mutta itselläni se jäi tähän aloitushetkeen, mutta onneksi mukaan ehtii vieläkin, jos siellä vielä joku innokas lukija empii. Lukupinon kanssa oli myös vaikeuksia, koska toisaalta olisin halunnut jatkaa Tulen ja Jään laulu -sarjaa, mutta en kuitenkaan ehtinyt joulun pyhien takia sitä saamaan käsiini. Toisaalta mietin, kuinka ihanaa olisi lukea jotain vanhaa ja tuttua omasta kirjahyllystä, muistella jotain jo tuttua teosta ja lukea rennosti, mutta sekään ei lopulta houkutellut. Vaikeuksia oli siis muodostaa lukupinoa, ja tuo juhlinta uutena vuotena ei ainakaan helpottanut asiassa, joten lopulta päädyin siihen, että aloitan lukumaratonin nyt iltasadulla eli Muumit ja suuri tuhotulva -teoksella. Menen siis fiilispohjalta, ja katson lukumaratonin edetessä, mikä teos seuraavaksi houkuttelee.

Oman lukumaraton urakkani aloitan tänään 1.1. tosiaan kello 23:00, joten lukumaraton on omalta osaltani suoritettu huomenna kello 23:00. Aloittamisajankohta vähän venähti, mutta eipä anneta sen haitata. Tällä hetkellä mielessä on ainakin 4 teosta, jotka ajattelin lukea. Saan myös mukavasti avattua vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteen, josta tosiaan valitsin lopulta pienen. Ylhäällä on jo uusi sivu tehty niitä varten. Nyt aloitan oman urakkani, tsemppiä kaikille!

Iltasatu vaihtuu aamuun klo 8:30

"Ja vähitellen he nukahtivat toinen toisensa jälkeen ja luolaan laskeutui hiljaisuus." (Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson, sivu 153)

Menipäs yö nopeasti kahden Muumiteoksen parissa. Päätin aloittaa kevyesti iltasaduilla, ja onnistuinkin lukemaan molemmat teoksen yön pimeinä tunteina. Muumi-kirjoissa on se aivan ihanaa, että ne ovat satukirjoja, joten niin lukeminen on kevyttä. Lyhyys ja viihdyttävyys ovat kaksi muumien asiaa, jotka jäävät mieleen joka kerta niitä lukiessa. Innoistuin tosiaan lukemaan kaksi muumiteosta yöllä, kun en meinannut aluksi millään saada unta, mutta lopulta nukahdinkin ja huomasin, että en ollut kirjoittanut blogin puolelle ollenkaan. 

Nyt aamupalan ajan aionkin vähän pyöriä täällä tietokoneella, mutta sen jälkeen tartunkin teokseen, jonka lukemista olen jo harkinnut jonkun aikaa. Minulla olisi myös kesken yksi todella huokutteleva teos, mutta onneksi tässä on hyvin aikaa vielä lukea. 

♦ Tähän mennessä luettuja sivuja: 211 ♦

Olen myös iloinen, että näillä Muumi-teoksilla saan aloitettua tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen. Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Muumit ja suuri tuhotulva sopivat molemmat Helmet-lukuhaasteessa muutamaankin kohtaan, mutta pidän kiinni yhäkin säännöstä 1 kohta / 1 teos. (1. Satukirja: Muumit ja suuri tuhotulva - Tove Jansson & 8. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi: Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson)

Olisiko aika teekupillisen klo 11:45

"Kompastuin ei-mihinkään ja melkein kaaduin rähmälleni. Deittailu tosiaan toi aikamoisen latingin uutta sotkua aivoihini. Mutta se ei ollut "normaalia" sotkua, niin kuin ei koskaan minun aivoissani." (Oonko ihan normaali - Holly Bourne, sivu 18)

Ajattelin lyhyesti ja nopeasti kommentoida blogin puolelle ajatuksiani tämän hetkisestä tunnelmasta, mutta ryhdyin hienostelemaan ja tekemään teoksien kansista collaasia ja tutkimaan muita blogeja, joten olen yhä tässä muokkaus vaiheessa. Holly Bournen teos on ollut kyllä hyvä. Teos on nuorten aikuisten kaunokirja, joka käsittelee aiheita mm. erilaisuudesta, ongelmista ja deittailusta. Vahva ja synkkä teos on omalla tavallani, mutta sopivaa luettavaa juuri tähän hetkeen. 

♦ Tähän mennessä luettuja sivuja: 313 ♦

Olipas kiireinen päivä klo 23:00

Lukumaraton on päättynyt. Olen ehkä hieman jopa hämmentynyt, kuinka omituinen päivä tästä tulikaan. Sain kuitenkin suoritettua onnistuneen määrän luettuja sivuja tähän lukumaratoniin. Luin vielä jopa kolme oikein hienoa teosta, joiden seurassa viihdyin hyvin. Pienen keilaus tauon tuossa pidin maratonin aikana, kun tarjoutui mahdollisuus mennä extempore keilausreisulle, mutta onneksi se ei häirinnyt suoritustani ja oli mukava päästä hieman ihmisten ilmoille. Lukumaratonissa luetut teokset alla olevassa listassa. 

♦ Yhteensä sivuja kertyi 623 ♦

Muumit ja Suuri tuhotulva - Tove Jansson

sivuja 55

alkuteos Småtrollen och den stora översvämningen - suomentanut Jaakko Anhava

WSOY, Helsinki

Muumipeikko ja Pyrstötähti - Tove Jansson

sivuja 156

alkuteos Kometjakten - suomentanut Laila Järvinen

WSOY 1998, Juva

Oonko ihan normaali? - Holly Bourne

sivuja 412

alkuteos Am I Normal Yet - suomentanut Kristiina Vaara

Gummerus Kustannus Oy, Helsinki