Lupa

Aikoinaan oli valtaisaa puhetta Sita Salmisen, somepersoonan, esikoisteoksesta. Tässä se nyt on, minun käsissäni yli vuoden ilmestymisen jälkeen. Minulla oli kiinnostus jo aikoinaan lukea se, mutta en saanut silloin vain otetta teoksesta. Nyt puolestani vuoden vaihtuessa käsiini löytyi useampiakin eroottisia piirteitä sisältäviä teoksia. Lainasin muutaman teoksen kirjastosta, ja ryhdyin lukemaan ja vertailemaan. Minulla oli hieman vaikeuksia valita mitkä teoksista luen, mitkä lukemisen jälkeen julkaisen blogin puolella ja mitkä teokset vain keskeytän, koska minulla ei yksinkertaisesti riittänyt kiinnostus. Erotiikka kirjallisuuden lukemisen ongelmana koen sen, että se on hyvin henkilökohtaista. Toisille ei tulisi mieleenkään kertoa ajatuksiaan ääneen, jota itsekin olen monta vuotta pelännyt. Kuitenkin se on vain osa ihmistä, olla seksuaalinen olento. 

Sita Salmisen teos antaa ymmärtää, enemmän kuin ymmärtää antaa. Minusta teos aloittaa vahvasti ja kiinnostavasti. Lukijan huomio herätetään vahvalla novellilla, joka kietaisee lukijan seksuaalisuuden pauloihin. Lupa kattaa kaiken kaikkiaan 11 erilaista novellia. Jokainen novelli on yksilöllinen. Kaiken kaikkiaan jokaisessa teoksessa on nostettu seksi, sen harrastaminen ja seksuaaliset ajatukset vahvasti esille, mutta kuvailussa on nostettu mielestäni rajujakin sanoja esille, jotka ovat ristiriidassa hehkutetun teoksen ajatuksen kanssa. 

Kirjan takakansissakin nostetaan esille seksipositiivisuus, jonka rajat kuitenkin rikkoutuvat jo ensimmäisessä novellissa. Tietenkin jokainen ihminen on omalaatuisensa ja kokee seksuaalisuuden omalla tavallaan, mutta kirjailija on nostanut esille selkeästi tietynlaisen tyylin kirjoittaessaan tekstiä. Samankaltaisuuden toistaminen teoksissa, joihin on yritetty luoda erilaisia persoonia, on lannistavaa. Rakastan ideaa novelliteoksesta ja lyhyistä eroottisista teksteistä, mutta teos hieman ontuu. Oma keskittyminen herpaantui loppua kohden, ja viimeiset kaksi-kolme novellia tuli luettua vähän enemmän huitaisuna kuin intesiivisesti keskittyneenä. 

"Vilkaisen huuliasi ja tunnen pakottavaa tarvetta päästä lähemmäs. Huomaat katseestani mitä aion tehdä ja aloitat vastalauseen, jota emme ehdi kuulla." (Sita Salminen - Lupa sivu 35)

Jokainen teos kuitenkin herätti ajatuksia ja tunteita. Riittävän lyhyesti kerrotut ydinasiat paransivat lukukokemusta, eikä minua häirinnyt, vaikka toisinaan novellin päähenkilöt olivat vain kaksi ihmistä ilman persoonallisuutta. Toisiin teoksiin oli puolestaan liitetty vahvasti enemmän tarinamaisuutta, jotka eivät toimineet yhtä hyvin. Vertailukohtaa ehkä haen eli toisenlaista kirjaa kirjailijalta. En osaa oikein sanoa, mikä on lopullinen mielipiteeni teoksesta. Viihdyinkö teoksen seksuaalisuuden maailmassa vain koska se oli aiheena, vai sainko oikeasti jotakin irti kirjailijasta? En. 

Lupa

Sita Salminen

sivuja 208

Kosmos, 2019

Vuoden vaihteen lukumaraton 1.-2.1.

It's time to lukumaratoonata näin uuden vuoden 2021 kunniaksi! Vuodenvaihteen lukumaratonin emännöi meille Oksan Hyllyltä/ Marika. Linkin takaata löytyy loistava infopaketti lukumaratonista, vaikka säännöt ovat itselle tulleetkin jo tutuiksi. Tällä kertaa maratoonipäiviä on kaksi, joten lukemisen voi aloittaa jo 1.1. tai vasta 2.1., mutta osa lukemisesta on sijoituttava jommalle kummalle päivälle. Itse olen jo niin tottunut tähän päiväkirja -tyyliseen blokkaustapaan aina näissä lukumaratoneissa, joten en ryhdy muuttamaan tätä tyyliä, vaan annan mennä näin. 

Blokkauksia olisi voinut jo kuitenkin etukäteenkin kirjoittaa, esimerkiksi lukupinosta tai muusta, mutta itselläni se jäi tähän aloitushetkeen, mutta onneksi mukaan ehtii vieläkin, jos siellä vielä joku innokas lukija empii. Lukupinon kanssa oli myös vaikeuksia, koska toisaalta olisin halunnut jatkaa Tulen ja Jään laulu -sarjaa, mutta en kuitenkaan ehtinyt joulun pyhien takia sitä saamaan käsiini. Toisaalta mietin, kuinka ihanaa olisi lukea jotain vanhaa ja tuttua omasta kirjahyllystä, muistella jotain jo tuttua teosta ja lukea rennosti, mutta sekään ei lopulta houkutellut. Vaikeuksia oli siis muodostaa lukupinoa, ja tuo juhlinta uutena vuotena ei ainakaan helpottanut asiassa, joten lopulta päädyin siihen, että aloitan lukumaratonin nyt iltasadulla eli Muumit ja suuri tuhotulva -teoksella. Menen siis fiilispohjalta, ja katson lukumaratonin edetessä, mikä teos seuraavaksi houkuttelee.

Oman lukumaraton urakkani aloitan tänään 1.1. tosiaan kello 23:00, joten lukumaraton on omalta osaltani suoritettu huomenna kello 23:00. Aloittamisajankohta vähän venähti, mutta eipä anneta sen haitata. Tällä hetkellä mielessä on ainakin 4 teosta, jotka ajattelin lukea. Saan myös mukavasti avattua vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteen, josta tosiaan valitsin lopulta pienen. Ylhäällä on jo uusi sivu tehty niitä varten. Nyt aloitan oman urakkani, tsemppiä kaikille!

Iltasatu vaihtuu aamuun klo 8:30

"Ja vähitellen he nukahtivat toinen toisensa jälkeen ja luolaan laskeutui hiljaisuus." (Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson, sivu 153)

Menipäs yö nopeasti kahden Muumiteoksen parissa. Päätin aloittaa kevyesti iltasaduilla, ja onnistuinkin lukemaan molemmat teoksen yön pimeinä tunteina. Muumi-kirjoissa on se aivan ihanaa, että ne ovat satukirjoja, joten niin lukeminen on kevyttä. Lyhyys ja viihdyttävyys ovat kaksi muumien asiaa, jotka jäävät mieleen joka kerta niitä lukiessa. Innoistuin tosiaan lukemaan kaksi muumiteosta yöllä, kun en meinannut aluksi millään saada unta, mutta lopulta nukahdinkin ja huomasin, että en ollut kirjoittanut blogin puolelle ollenkaan. 

Nyt aamupalan ajan aionkin vähän pyöriä täällä tietokoneella, mutta sen jälkeen tartunkin teokseen, jonka lukemista olen jo harkinnut jonkun aikaa. Minulla olisi myös kesken yksi todella huokutteleva teos, mutta onneksi tässä on hyvin aikaa vielä lukea. 

♦ Tähän mennessä luettuja sivuja: 211 ♦

Olen myös iloinen, että näillä Muumi-teoksilla saan aloitettua tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen. Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Muumit ja suuri tuhotulva sopivat molemmat Helmet-lukuhaasteessa muutamaankin kohtaan, mutta pidän kiinni yhäkin säännöstä 1 kohta / 1 teos. (1. Satukirja: Muumit ja suuri tuhotulva - Tove Jansson & 8. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi: Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson)

Olisiko aika teekupillisen klo 11:45

"Kompastuin ei-mihinkään ja melkein kaaduin rähmälleni. Deittailu tosiaan toi aikamoisen latingin uutta sotkua aivoihini. Mutta se ei ollut "normaalia" sotkua, niin kuin ei koskaan minun aivoissani." (Oonko ihan normaali - Holly Bourne, sivu 18)

Ajattelin lyhyesti ja nopeasti kommentoida blogin puolelle ajatuksiani tämän hetkisestä tunnelmasta, mutta ryhdyin hienostelemaan ja tekemään teoksien kansista collaasia ja tutkimaan muita blogeja, joten olen yhä tässä muokkaus vaiheessa. Holly Bournen teos on ollut kyllä hyvä. Teos on nuorten aikuisten kaunokirja, joka käsittelee aiheita mm. erilaisuudesta, ongelmista ja deittailusta. Vahva ja synkkä teos on omalla tavallani, mutta sopivaa luettavaa juuri tähän hetkeen. 

♦ Tähän mennessä luettuja sivuja: 313 ♦

Olipas kiireinen päivä klo 23:00

Lukumaraton on päättynyt. Olen ehkä hieman jopa hämmentynyt, kuinka omituinen päivä tästä tulikaan. Sain kuitenkin suoritettua onnistuneen määrän luettuja sivuja tähän lukumaratoniin. Luin vielä jopa kolme oikein hienoa teosta, joiden seurassa viihdyin hyvin. Pienen keilaus tauon tuossa pidin maratonin aikana, kun tarjoutui mahdollisuus mennä extempore keilausreisulle, mutta onneksi se ei häirinnyt suoritustani ja oli mukava päästä hieman ihmisten ilmoille. Lukumaratonissa luetut teokset alla olevassa listassa. 

♦ Yhteensä sivuja kertyi 623 ♦

Muumit ja Suuri tuhotulva - Tove Jansson

sivuja 55

alkuteos Småtrollen och den stora översvämningen - suomentanut Jaakko Anhava

WSOY, Helsinki

Muumipeikko ja Pyrstötähti - Tove Jansson

sivuja 156

alkuteos Kometjakten - suomentanut Laila Järvinen

WSOY 1998, Juva

Oonko ihan normaali? - Holly Bourne

sivuja 412

alkuteos Am I Normal Yet - suomentanut Kristiina Vaara

Gummerus Kustannus Oy, Helsinki

Maan povessa: Väkiveriset osa 4

Mikä olisi parempaa, kun lopettaa vuosi Väkiveriset-sarjan viimeiseen teokseen? Luin Helmikuussa sarjan ensimmäisen osan, jonka jälkeen en halunnut jatkaa sarjan lukemista, vaan luovuin ajatuksesta. Jokin kuitenkin myöhemmin herätteli minua, ja yllättäen kesällä, jokin sai minut tarttumaan toiseen ja kolmanteen teokseen. Ne antoivat erilaisen näkökulman Väkiveristen maailmaan, ja syvensivät mytologista sarjaa entisestään. Varsinkin sarjan toinen teos, jonka päähenkilönä toimi Pekko, jotenkin vakuutti minut entistä paremmin, ja halu lukea koko sarja kasvoi kokoajan. Väkiveriset -sarja on kulkenut yhtä matkaa minun kanssani koko vuoden, joten on vain oikein, että se päättää myös tämän vuoden. Jotenkin tuntuu, että tässä sitoutuu niin paljon yhteen koko vuoden ajalta, mutta jatkan yhäkin tapaani olla paljastamatta tapahtumia, jotta muut halukkaat saavat yllättyä toivon mukaan yhtä paljon kun minä yllätyin. Aikaisemmat Sini Helmisen teokset Kaarnan kätköissä, Kiven sisässä ja Veden vallassa löytyvät linkkien tai tunnisteiden kautta, jos aikaisemmat arvioni teoksista kiinnostavat.

"Punainen on kauniin kuoleman väri." (Sini Helminen - Maan povessa, sivu 6)

Jälleen kirjan ensimmäinen lause herättää minut. Sykkeeni kohoaa, mieleni asentoituu ottamaan vastaan tarinaa. Tarinaa, joka odottaa päätöstä, jonka se tulee saamaan näissä 248 sivussa, jotka ovat sidottuina näihin kansiin. Teoksen kannen tunnelma on surumielisempi kuin aikaisempien. Se puhuttaa lukijaa, mutta toisaalta työntää myös itseään pois lukijasta luoden tummansävytteisiä ajatuksia teosta kohtaan. Itse kansista ei välity kaikki ne tapahtumat, hahmot, tilanteet, vuorosanat, joita teos pitää sisällään. Kaikki tulee sitoutumaan yhteen nyt. Sini Helmisen luova kuvailu jatkaa kulkuaan tässäkin teoksessa, eikä poikkea aiemmista, mikä on hienoa huomata.

Teoksen päähenkilönä toimii tällä kertaa maahispoika Otra, jonka maailma on vaarassa ihmisten aiheuttamien rakennusprojektien ja kaivostyömaa-alueen vuoksi. Otra elää maahisten joukossa, joilla on täysin oma maanalainen maailmansa, jossa asiat ovat aivan nurin kurin. Ihmisillä ei ole tietoakaan maanalaisesta maailmasta, vaan he jatkavat kaivaustöiden tekemistä sillä välin maan pinnalla. Otran seikkailu yhdistyy jo entuudesta tuttujen päähenkilöiden Marin, Pinjan ja Pekon tarinaan. Kun Tuulian katoaminen tulee Marin tietouteen, hän yhdistää voimansa Pinjan ja Pekon kanssa, jotta löytäisivät tuon kadonneen sinipiian. Kuitenkin Pinjan ja Pekon keskittymistä häiritsee useampikin asia, jonka johdosta jokainen pääsankari joutuu käsittelemään myös omia tuntemuksiaan ja halujaan kaiken tämän keskellä. Tärkeimpänä hahmona on tietenkin itse sinipiika, Tuulia. #tuulirocks♥

"Käännyn, enkä katso taakseni, kun potkaisen itseni yhdellä pyrstön heilautuksella kauemmas ja avaan majan oven." (Sini Helminen - Maan povessa, sivu 44)

Eteenpäin lukiessa huomaa, että teoksessa on hyvin paljon asiaa. Noin vähäiseen sivumäärään nähden tavaraa on hieman liikaa, jonka vuoksi muutamat aikaisemmista teoksista tutut sivuhahmot jäävät köyhiksi. Tietenkään teoksessa ei ollutkaan tarkoitus nostaa näitä esille, mutta jos jokainen päähenkilö kuitenkin auttaa omalta osaltaan ja omilta taidoiltaan kadonneen Tuulian etsimisessä, miksi jokaisesta teoksesta on tuotu jokainen sivuroolinkin hahmo teokseen mukaan? Onko se jo hieman liikaa? Jokaisen päähenkilön elämässä sattuu ja tapahtuu koko teoksen ajan, joten myöskin Otra jää hieman pienempään osaan, joka hieman harmittaa minua, koska kuitenkin Väkiveristen-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan.

Teoksessa yhden ja tietyn päähenkilön esille nostaminen on hyvin vaikeaa, koska asiaa on niin huimaisevan paljon. Otra esitellään monen eri keskustelun ja näkökulman kautta, mutta tärkeimpänä hänestä voi nostaa esille hyväsydämisyyden. Tämä hyväsydäminen pelastaja, joka toivoo parempaa kaikille, kuitenkin jää paljouden alle, jonka seurauksena myös maahisten maanalainen maailma jäi vain olemaan. Hahmosta tuli kuitenkin mieleen muutamassa muussakin kirjasarjassa esiintyvä hyväsydäminen sankari -tyyppi, joka oikeastaan on yllättävän tylsää luettavaa. Nopeatempoisuus viehättää minua teoksessa yhä. Teoksessa tapahtui näin ollen jatkuvasti, koska jokaisen päähenkilön tarinoiden päätöstä tuotiin esille, ja auki jääneitä asioita käsiteltiin vahvasti. Jokaisella näytti myös olevan matkalla tapahtunut jotain täysin yllättävään ja omituista, joka myös lisäsi tarinaan kierroksia. 

Kokonaisuutena Väkiveriset -sarja lisäsi jokaisen teoksen osalta luontevasti tietoa mytologiasta, metsän, vuoren, veden ja maan asukkaista, jotka nousevat esille Suomalaisessa mytologiassa. Jokainen teos oli omanlaisensa, mutta yhtenäisyyksiä oli helppo löytää. Suosittelen lukemaan sarjan loppuun, jos sen on joskus aloittanut. Jotenkin yhden tai kahden kirjan lukeminen ei kerro koko tarinaa, ja jättää reilusti avonaisia kohtia, jotka minusta on omalla tavallaan kiva saada päätökseen. 

"Ison kädestä säteilee lämpöä olkapäähän, hellittää kiristystä, jota en edes ole huomannut ennen kuin se on vihdoin poissa." (Sini Helminen - Maan povessa s. 239)

Nyt jouluhulinan jälkeen ehdin tämän blokkauksen lisäksi hetken pohtimaan blogia kokonaisuutena, teoksia ja kirjoittamista. En kadu pitämääni blogi taukoa, koen etten välttämättä ollut vielä silloin täysin tietoinen, mitä haluan elämältäni. Takaisin tuleminen on ollut yksi elämäni parhaimmista ja tärkeimmistä päätöksistä. Kirjallisuus on yksi asia, jonka haluan säilyttää elämässäni. Blogini on myös kasvanut ja laajentunut hurjasti, teidän lukijoiden ansiosta ♥ Vuoden 2021 tunnelmiin virittäydytään viikonloppuna monien blogien voimin yhteisellä vuodenvaihteen -lukumaratonilla. Emäntänämme toimii Oksan hyllyltä / Marika. 

Aion siis pitää yllä blogia jatkossakin ja haluan napata jonkun lukuhaasteen myös ensivuodeksi. Olen myös tutkinut jo alkuvuodesta ilmestyviä teoksia, ja ilmoittanut itseni kirjaston varausjonoon. Näin saan käsiini mahdollisimman pian minua kiinnostavat teokset. Listalta löytyy mm. Sini Helmisen uutuus teos, joka ilmestyy Maaliskuun puolella sekä Anu Holopaisen Maaliskuussa ilmestyvä uutuus. Toukokuuhun saakka on listattuna uutuus teoksia, jotka toivon saavani mahdollisimman nopeasti käsiini. Varausjonossa on myös englannin kielisiä teoksia tällä hetkellä, joten saa nähdä mitä sieltä ensimmäisenä ilmestyy noudettavaksi. Uskoisin siis, että kärsivällisyyttäni testataan monellakin tapaa alkavalla vuodella.

Olen tehnyt monenlaisia uusia päätöksiä myös henkilökohtaisessa elämässäni, jotka tulevat varmasti vaikuttamaan itseeni, joten aikaisemmin Joulukuussa mainitsemani itsensä kehittäminen saa siis jatkoa myös vuonna 2021. Uskon siihen että ihmisen on kehittyvä, ja jokainen myös tekee sitä, huomaa sen tai ei. Suosittelenkin toisinaan pysähtymään ja miettimään, mitä haluaa elämältä. Elämällä on lopulta paljon annettavaa, ja jokainen meistä valitsee itse mihin tarttua. Uskon siihen että kaikella on tarkoituksensa. Tehkää siis sitä mitä rakastatte ja haluatte ♥

Maan povessa

Väkiveriset osa 4

Sini Helminen

sivuja 248

Myllylahti Oy, Espoo 2019

Yhteenveto luetuista ja Helmet-lukuhaasteesta 2020

Nyt on aika katsoa lyhyesti taaksepäin aina vuoden 2020 alkuun saakka, ja pohtia mitä on tästä vuodesta jäänyt mieleen. Joulutunnelmien kunniaksi otin kaveriksi riisipuuroa ja glögiä, jotta kirjoitus saapi vauhtia. Omassa mielessäni on rakentunut vahva ajatus itseni kehittämisestä ja löytämisestä. Puhun siitä lisää vielä yhden teoksen verran, jonka julkaisen täällä blogin puolella. Minulla on siis yksi teos vielä tulossa, jolla haluan päättää tämän vuoden. Nyt kuitenkin keskityn mieleen jääneisiin teoksiin ja haasteisiin. 

Helmet-lukuhaaste 2020 omalta osaltani ei yltänyt suuriin tuloksiin. Linkin kautta pääsette katsomaan suorittamiani kohtia ja teoksia, joilla olen Helmet-lukuhaastetta täyttänyt. Sain muutaman positiivisen yllättävän hyvän teoksen lukuhaasteen avulla luettua, joista oikeasti nautin. Löysin myös hyviä suomalaisia kirjailijoita, joiden muihinkin teoksiin haluan myöhemmin palata. Luin yllättävän monipuolisesti jännitystä, psykologista draamaa sekä aikuisten- että nuortenkirjallisuutta.

Parhaiten mieleeni on jäänyt Salla Simukan Lukitut -teos, jonka luin osana kirjabloggaajien kesälukumaratonia. Maratonin puolella luin jännityskirjallisuutta, mutta aloitin loppupuolella Salla Simukan teoksen. Teos oli lumoava ja täynnä yllätyksiä. Olen todella iloinen, että luin sen loppuun lukumaratonin jälkeen. Monessa muussakin blogissa oli teoksesta jo kirjoiteltu, joiden pohjalta se tuli oikeastaan valittua. Teos oli kuitenkin todella hyvä, vaikkakin omituinen. Osa asioista paljastettiin todella nopeasti, ja toisia taas pihisteltiin aina loppuun saakka. 

Lukumaratonit ovat yhäkin kirjablogin pitämisen yksi huippukohdista. Olen tänä vuonna saanut osallistua neljään lukumaratoniin. Pääsiäisen aikana oli kaksi, toinen palmusunnuntaina ja toinen itse pääsiäisenä. Pääsiäisen lukumaratonin eroavaisuutena oli se, että koko pääsiäisen sai käyttää lukemalla eli yhteensä neljä päivää. Itse suoritin kahden päivän eli 48h lukumaratonin. Näiden jälkeen elokuussa oli kaksi kesälukumaratonia, joista toisen aikana luin Leena Lehtolaista sekä Salla Simukan teoksen, ja toisen aikana luin tuttua ja turvallista J.R. Wardia. Kiitos jokaiselle emännälle myös upeista lukumaraton kokemuksista.

Lukumaratoneista sekä vuoden suurimpana saavutuksena minulle on jäänyt mieleen pääsiäisen lukumaraton, jossa luin George R.R.Martinin Valtaistuinpelin. Tämä 700 sivuinen jättiläinen oli hyvin jännittävä teos, jonka tarina lumosi minut. Olen miettinyt toisen osan lukemista, mutta ei ole tullut sopivaa hetkeä, joten olen nautiskellut vain tästä suorituksesta. Luin 48 tunnin aikana 732 sivua :) En voisi olla tyytyväisempi enää tuohon saavutukseen. Lukumaraton tunnelmia pääset halutessasi kertaamaan täältä.

Luetut 2020 on täyttänyt koko vuoden ajan. Itse en osaa oikein arvostella kirjoja 1-5, tähtien tai vastaavan perusteella, joten olen itse laittanut teoksen eteen ♠-merkkejä sen mukaan lukisinko teoksen uudestaan. Se on ehkä minulle ominaisempi tapa arvioida teosta. Osa luetuista teoksista ei ole päässyt tänne blogin puolella, mutta suurimman osan olen kuitenkin tänne kirjoittanut. Pyrin tasaiseen lukutahtiin, enkä halua aiheuttaa lukemisen ilosta minulle stressiä. Goodreadsin puolella olen jälleen saanut heräteltyä aktiivisuuttani, ja ehkä sen saankin vielä rullaamaan blogin ohella mukavasti. Luetuista teoksista haluan nostaa esille kolme teosta, jotka jokainen on herätellyt minussa uusia puolia. En olisi koskaan ajatellut lukevani näitä teoksia, joten haluan hieman nostaa niitä tässä esille. Kaikki teokset ovat yllätys yllätys (ei oikeasti yllätys) jännitys- ja vielä enemmän kauhukirjallisuutta.

M.A.Meretvuo - Pilvikädet
Salla Simukka - Sytytä valot!/Sammuta valot!
Marko Hautala - Pimeän arkkitehti

Nämä kolme teosta ovat yllättäneet minutkin. Kauhukirjallisuutta, jota niin harvoin luen, mutta olen nyt ylittänyt itseni kolmella mieleenjääneellä teoksella. Pilvikädet oli yllätyksellinen, ja valitsin  sen ensisijaisesti Helmet -lukuhaasteeseen, mutta jo tutkaillessani teosta tiesin, että se lähtee mukaani. Tumman puhuvia kuvia täynnä ollut teos käsitteli vahvasti ihmisen mentaalista puolta ja mielen sisäisiä ajatuksia. Puolestaan Sytytä valot!/Sammuta valot! (lyhensin hieman teoksen nimeä) oli toisenlainen. Yksissä kansissa oli lyhyitä kertomuksia kahdesta erinäkökulmasta: kauniita teoksia sekä kauheita teoksia. Eniten minut kuitenkin yllätti Marko Hautalan - Pimeän arkkitehti. Teos ei ole blogin puolella, koska en voi sanoa nauttineeni sen lukemisesta, mutta se oli oikein oivallinen teos seisauttamaat veren ja antamaan muutaman sydämentykytyksen. Kauhun ystäville oikein hyvä. Olen iloinen, että luin teoksen loppuun kuitenkin tarvitsin heti vastapainoksi jotain kevyttä rakkaushömppää. 

Olen oikein iloinen suorituksestani, ja olen jopa täyttänyt Goodreadsin tavoitteen ja lukenut yli 25 teosta. Ajatuksessani oli tietenkin, että luen 25 teosta, jotka ruksittavat aina Helmet-lukuhaaste kohdan, mutta en ole kuitenkin onnistunut tässä. Onneksi se on mukava pieni haaste aina taustalla, ja kyllä yritän jälleen ensivuonna uudemman kerran. Tähän en vielä kokoa loppufiilistä tästä vuodesta, koska  ainakin yksi bloggaus on vielä tulossa. Siihen teokseen on hyvä lopettaa tämä vuosi, joten toivotan siis ihanaa joulun odotusta jokaiselle! :)

KESKIYÖN AURINKO

"Hän naurahti, mutta äänessä ei ollut huvittuneisuutta. »Etkö sinä tiennyt, ettei elämä ole reilua?»" (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 52)

Tämä teos omissa käsissä on kyllä jotain aivan upeaa. Olin hetken aikaa kirjaston jonossa, mutta kävelin eräänä päivänä kirjakauppaan, ja kappas teos oli yllättäen mukanani matkalla kotiin. Ei minulla olisi riittänyt kärsivällisyys odottaa sen ilmestymistä jonon kautta minulle, joten katsoin parhaaksi ostaa sen suoraan hyllyyni. Olisin sen todennäköisesti kuitenkin ostanut itselleni, joten tuli nyt kaksi kärpästä samalla iskulla. Twilight-sarja oli aikoinaan minulla hyvin tärkeä, joten minun oli saatava lukea tämäkin teos. En kuitenkaan osannut odottaa reaktioni olevan näin kovin erilainen, koska tunsin tarinan kuitenkin jo ennalta. Ja lisäyksenä kaikki kirjatoukat tietää, että ei ole parempaa tuoksua ja tunnetta kuin juuri ostettu uusi kirja kovissa kansissa, jonka saa avata omassa rauhassa villasukat jalassa ja teekuppi kädessä. Pohjustinkin teille jo eilisessä postauksessa twilightin ja minun välistä historiaa ja suhdetta, joten pääsen nyt suoraan asiaan tämän teoksen kanssa. 

Teoksen koosta huomasin sen poikkeavan huomattavasti twilightin koosta, joten siitäkin voi jo päätellä, että teos tulee olemaan todella pitkä lukea. Teos oli hieman kömpelö pitää käsissä, joten jouduin paljon lukemaan sitä makuuasennossa, jolloin itse kirja lepäsi muualla kuin omissa käsissäni. Teoksen koko aiheutti minulle harmaita hiuksia heti alussa, ja ryhdyinkin pohtimaan, kuinka tähän teokseen on saatu näin paljon sivuja? Alkuperäiset teokset ovat kompaktin kokoisia, samoin suomennukset. Ainoastaan kooltaan suurempi on twilight-sarjan viimeinen teos, Aamunkoi, joka kuitenkin kattaa sisällään ikäänkuin kolme teosta. Teoksen ulkonäkö siis karmaisi minua sisäisesti. Paksu ulkokuori, ja painava teos, ei ulkokuorellisesti houkutellut minua aluksi, mutta alkaessani lukemaan teosta, se tuntui soljuvan yllättävän vauhdikasta tahtia eteenpäin, mutta...

Pitkäveteisyys. Kyllä käytän voimakasta ilmaisua teoksesta, jota itse en oikeastaan haluaisi edes käyttää. Alkuperäisen sarjan aikana pohdin paljon, miten teos mahtaisi toimia Edwardin kertomana, ja kun kuulin juttua että tällaista teosta on suunnitteilla, innostuin. Jäin odottamaan, koska kyseinen teos julkaistaisiin, mutta sitä ei kuulunut. Oikeastaan en edes olettanut, että yhtäkkiä lukisin sitä, jonka jälkeen kirjoittaisin siitä teillä tässä ja nyt. Huomasin harmikseni, että minulla ei ole niin paljon samaistumista teoksen päähenkilöön, Edwardiin, joten päähenkilö tuntui väärältä. Se tuntui siltä koko teoksen ajan, ja se harmitti ihan vietävästi! Olin odottanut niin suuria teokselta, mutta.. jotain tapahtui. Toisaalta tarina tuntui täysin uudelta teokselta samoilla päähenkilöillä. Pääasiat toteutuivat, punainen lanka kulki, mutta ajatukset olivat eri päähenkilön. Näkökulma oli vaihtunut.

"Hänen reaktionsa olivat aina väärät - aina täysin väärät. Hän veti vaaroja puoleensa. Hän suorastaan kutsui niitä." (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 208)

Teos kuitenkin täydentää oivallisesti aikaisemmin jo luettua tekstiä. Historian, tapahtumat ja tilanteet saavat erilaisen näkökulman, jonka vuoksi nousevat erilaiseen asemaan. Tämän johdosta ehkä teoksesta huokuu uuden teoksen hehkua, koska Edwardin näkökulma on huomattavasti erilaisempi kuin Bellan. On myös ihanaa huomata, kuinka tässä teoksessa vihdoin Edwardin ikä ja jo eletyt vuodet ovat häntä kasvattaneet. Edward vaikuttaa huomattavasti alkuperäistä enemmän vanhemmalta kokeneemmalta vampyyriltä, mitä twilight antaa ymmärtää. Myöskään elokuvat eivät anna kuvaa siitä, kuinka vanha Edward oikeasti on. Se on aina jäänyt minulle hieman varjoon, joten oli hienoa että teos täydensi näkemystäni.

Keskiyön aurinko

englanninkielinen alkuteos: Midnight Sun

Stephenie Meyer

suomentaneet: Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro & Tiina Ohinmaa

sivuja 671

WSOY 2020

Pohjustus Keskiyön aurinkoon

Keskiyön auringon ostaessani viime kuukauden puolella, päätin avata tekstipohjan ja ryhtyä kirjoittamaan. En vielä tuolloin tiennyt, että julkaisenkin siitä osan tänne blogin puolelle teidän luettavaksi, mut mielestäni se kuitenkin pohjustaa hyvin tulevaa bloggausta Keskiyön aurinko -teoksesta. Olin muutenkin suunnitellut odottavani teoksen lukemista, mutta niinkuin teille kohta käy ilmi, en kyennyt siihen. Tartuin teoksee heti toisena päivänä, mutta hillitsin halujani lukea sen vauhdilla. Sen seurauksena ryhdyin tosiaan pohtimaan twilight-sagaa, sen merkitystä minulle ja kaikkea muuta siltä väliltä. 

Twilight-saga räjähti nuorten keskuudessa, kun itse olin yläasteella. 15vuotta sitten myös itse rakastuin kyseiseen teokseen, sen hahmoihin ja juononkäänteisiin. Twilight-saga toi kirjallisuuden kautta monenlaisia kiemuroita, joita ei kankaalla nähty, mutta viihdyin molempien parissa. Näin jälkikäteen olen yhä rakastunut teoksiin enemmän, mutta minua ei harmita, että ne ovat elokuviksikin muodostuneet. En usko, että siihen aikaan aluksi edes osattiin kuvitella, kuinka suuren suosion kyseinen saga sai. Teoksia myytiin, elokuvista tienattiin hyvin.. ja kaikki tämä tapahtui muutaman hassun vuoden sisällä. 

Itselläni on sillä tavalla hauska mutka sagan alussa, että näin ensimmäisen teoksen elokuvana. Se oli ensimmäinen kosketukseni twilight-sagaan, ja silloin tiesin, että minun on luettava teos. Luin teoksen parin päivän sisällä (yläasteella tuo koulunkäynti häiritsi hyvin paljon lukemiseen keskittymistä), jonka jälkeen ryhdyin etsimään toista osaa käsiini. Luin toisen ja kolmannen osan yhtä nopeaa tahtia, mutta neljäsosa jäi kesken. Jokin pysäytti minut. 

Vuosittain kävin myös katsomassa elokuvan valkokankaalta. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa, ja se oli aivan ehdottomasti käytävä katsomassa valkokankaalta. Minulle vuodet 2012-2014 olivat elokuvien kulta-aikaa. Juoksin kolme-neljä kertaa kuukaudessa elokuvissa, mutta elokuvissa käynti hiipui lippujen hintojen nousun yhteydessä. Jokaisen teoksen kuitenkin kävin katsomassa. Samoin kävi viimeisten osien kanssa, jotka katsoin yllätyksekseni ennen kuin luin itse teoksen. Muistan yhä, kuinka pettynyt olin, että teos oli katkaistu. Kuinka ensimmäisen osan (Twilight-Aamunkoi osa1) tapahtumat jäivät kesken, ja joutui vuoden odottamaan ennen seuraavaa osaa. 

En muista tarkalleen oliko se vuoden odotus, mutta kuitenkin odotus (se tuntui lähemmäs 10-vuodelta minun makuuni). Aloitinkohan tuossa välissä teosta.. no mutta varma olen siitä, että sitä en ehtinyt loppuun lukemaan ennen kuin näin loppuratkaisun valkokankaalta. Tämän jälkeen ryhdyin havittelemaan erilaista twilight tavaraa, -esineistö yms. itselleni, joista joistakin olen vanhemmiten luopunut. Kuitenkin teokset ja elokuvat löytyvät yhä. Tälläkin hetkellä minulla on kirjahyllyssä oma hylly yksinään twilight-teoksille, koska ne löytyvät alkuperäiskielten lisäksi suomennettuina pokkareina. Niiden kaveriksi on ilmestynyt nyt uusin Stephenie Meyer:n Keskiyön aurinko sekä kymmenenvuotisjuhlakirja ja tietenkin elokuvat (erikoiskansissa).

Ajatuksia tässä ylös kirjoittaessani, tulin myös tutkineeni blogin puolelta twilight-teoksia. No eihän niitä nyt tietenkään ole! Aikajanani ei täsmää jälleen, mutta mitä sillä on väliä. Näillä teoksilla, niiden hahmoilla, tarinalla - sillä on. Blogin aloittaminen on ollut minulla yksi suurimmista asioista ikinä, ja se tekee minut yhä onnelliseksi, mutta twilight-saga. Twilight-saga tulee olemaan yksi sarja, joka ei vanhene minulle koskaan. 

"”And so the lion fell in love with the lamb...,”he murmured. I looked away, hiding my eyes as I thrilled to the word. ”What a stupid lamb,” I sighed. ”What a sick, masochistic lion.” He stared into the shadowy forest for a long moment, and I wondered where his thoughts had taken him." (Stephenie Meyer - Twilight, page 274)

Virheistä parhain

Nora Roberts tarjoaa jälleen kerran kaunista ja hentoa rakkaushömppää lyhyen pokkarin muodossa. Jostain syystä teos löysi käsiini kirjastosta, vaikka aiemmin en ole kiinnittänyt niinkään paljon huomiota Robertsin kirjallisuuteen. Minulla on selkeästi menossa romanttinen "vaihe". En tiedä voiko sitä kutsua vaiheeksi, mutta minusta tuntuu, että toisinaan luen teoksia sykleissä. Tähän myöskin vaikuttaa halloweenin aikaan lukemani Marko Hautalan kauhuteos Pimeän arkkitehti. 

Pimeän arkkitehti ei houkuttanut minua kirjoittamaan siitä tämän blogin puolelle. Olin myöskin viime kuukauden puolella hieman harhaantunut ajatuksissani, joten en osallistunut Halloween lukuhaasteeseen, joka kuitenkin muissa blogeissa pyöri. Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kyseistä haastetta, jonka lisäksi siellä on menossa toinen hyvinkin herkullinen haaste: kirja, jota en halunnut lukea. Osallistuin haasteeseen, ja osallistumisaikaa on kokonainen vuosi. 31.8.2021 mennessä minulla on tarkoitus lukea vähintää yksi teos, jota en ole halunnut lukea. Minulla on jo mielessä useampikin, ja ajattelin alku vuodesta laittaa haasteen toteutukseen. 

Nyt kuitenkin pohdin rakkautta, himoa ja houkutuksia. Nora Roberts - Virheistä parhain -teos antaa suomennetun otsikon perusteella mielestäni pienoisesti virheellisen käsitteen sisällöstä, mutta ei anneta sen häiritä. Päähenkilö 32-vuotias Cooper on urheilullinen poikamies, ja hän työskentelee urheilutoimittajana. Cooperin maailman sekoittaa yksinhuoltajaäiti Zoe, jonka pituus, kauniit sääret sekä ruskeat silmät tekevät vaikutuksen. Kuinka ollakaan myös Zoe alkaa tuntemaan vetoa Cooperiin, ja heidän välilleen syntyy mitä erikoisin houkutuksen leikki. 

"Nainen oli pitkä, ja porrasjakkaralla olevat paljaat jalat olivat maalitahroissa, mutta varpaankynnet olivat sähäkän pinkit. Nainen lauloi nuotin vierestä musiikin mukana." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 9)

Rakkaus, himo ja houkutus.. niitä ilman en osaisi kuvitella eläväni. Olen ehkä huomannut sen nyt paremmin, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Rakkaus on se osa, joka saa ihmisen tekemään yllättäviä asioita. Kun siihen lisätään himoa ja houkutuksia, tarina alkaa muistuttamaan Cooperin ja Zoen tarinaa. Zoe on itsenäinen ja vahva nainen, joka kokee pärjäävänsä yksin. Kuitenkin Cooperin ilmaantuessa kuvioihin hän joutuu miettimään valintojaan yhä uudestaan. Teos alkoi Cooperin näkökulmalla, ja pääsääntöisesti kerrotaankin hänen kauttaa, mutta samaistun muutamissa asioissa Zoen ajatuksiin ja tunteisiin. Minulla on taipumus samaistua vahvoihin naishahmoihin :)

" - Jos nainen pukeutuu näin, niin miehet taatusti katsovat. Eivät he muuta tee, Zoe lisäsi. - Ja jos sinua yhtään lohduttaa, niin voin vakuuttaa, etten pukeudu tällä tavalla vanhempainiltaan." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 46)

Virheistä parhain -nimi teokselle antaa mielestäni kuvan, että teoksessa kävisi virhe. Tulkintoja on monia, mutta itse en välttämättä koe näin tapahtuneen. Kirjailija on kyllä loistavasti luonut mahdollisuuden tulkita teosta monella tavalla. Rakastan yhäkin Robertsonin tyyliä kirjoittaa aikuismaista selkeää rakkaushömppää, jossa kuvataan hahmojen tunnetiloja vahvasti. Minusta tuntuu, että teos valikoitui minulle täysin tarkoituksellisesti.

Marraskuu olkoon siis rakkauden kuukausi minulle. Antaa rakkauden, himon ja houkutuksen täyttää minut, ja katsotaan mihin se vie. Nora Robertsonin jälkeen blogin puolella tässä kuussa on ilmestymässä Stephenie Meyerin uusin teos Keskiyön aurinko. Pimeät ja sateiset päivät saa ainakin minut etsimään iloa ja valoa. Suosittelen siis pitämään rakkauden kuukauden, vaikka vielä ei edes ole Helmikuu!

Virheistä parhain

englanninkielinen alkuteos: The Best mistake

Nora Roberts

suomentanut: Virpi Kuusela

sivuja 156

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012