Kaarnan kätkössä

"Millaiseksi kuvittelet äänen, jonka jälkeen elämäsi on ohitse?"

(Sini Helminen; Kaarnan kätkössä, sivu 7)

Onkohan teistä lukijoista kukaan ajatellut ääntä, jonka kuulisi kun elämä on ohitse? Itselle äänet ovat elämänlahja. Niitä on kuultava, jotta voi ajatella olevansa osa jotakin. En osaa kuvitella, että olisin kuuro, enkä kuulisi ympärillä olevia ääniä. Olisin hiljaisuuden keskellä. 

Kaarnan kätkössä kirjassa ei kuitenkaan seikkailla elämän ja kuoleman rajamailla, vaan nuoren Pinjan maailmassa. Kirja on suunnattu nuorille, joten myös kirjan päähenkilöllä Pinjalla on nuorille tyypillisiä ongelmia. Pinjan elämän romahtaakin heti kirjan alussa yhdellä kännykkään saapuvalla kuvalla, jonka seurauksena Pinjan elämä saa rajun suunnan muutoksen. Pinjan vanhemmilla on omat mielipiteensä Pinjan elämäntilanteesta, eivätkä he näe Pinjan erilaisuutta. 

Kirjan omituisimpana asiana ovat kirjan otsikot. Kirjan otsikot ovat latinaksi, jonka suhteen kirjan taakse joutuu välillä vilkuilemaan, jos haluaa tietää, mitä otsikossa lukee. Itse en kauheasti kiinnittänyt huomioita tähän, koska minua olisi enemmän häirinnyt kirjan takasivuille vilkuileminen kirjaa lukiessa. Kirja alkaa, kun Pinja on valmistunut juuri ylioppilaaksi ja viettää ylioppilasjuhlia perheen ja sukulaisten kanssa. Hän on opiskellut psykologiaa lukiossa, joka on itselläkin tällä hetkellä työn alla, joten sekin herätti kiinnostusta. Myöskin kirjallisuudella on kirjassa suuriosa. Lukiokirjojen lisäksi Pinja lukee vanhoja kirjoja hänen isovanhempien ajalta, selvittäessään erilaisuuttaan. Kirjoittaja Sini Helminen kirjoittaa kaunista kieltä, jota on helppoa lukea. Kieli on selkeää ja tuotu nykyaikaan, niin kuin kirjan tarinakin. 

Pinjan elämään ilmestyy nuori tyttö, Tuulia, jonka hän näkee, mutta näkevätkö muut? Pinjaa on jo hetken aikaa piinannut eräs uni, joka on osaksi hänen muistonsa, jota hän ei kuitenkaan täysin pysty muistamaan. Hänen selkänsä on unessa pääosissa, sillä Pinjan selässä on salaisuus, jota pidetään visusti salassa. Tuulia ilmestyy mihin milloinkin sattuu puhumaan Pinjan kanssa, vaikka Pinja ei sitä itse haluaisikaan. Tuulia ei kuitenkaan ole vain hallusinaatiota, vaikka Pinja alkaakin jo uskoa hallusinaatioihin samoin kun hänen äitinsäkin, joka on ehdottomasti sitä mieltä, että Pinjan olisi parempi mennä töihin. Äiti järjestää Pinjalle työpaikan, jossa Pinja tapaa mystisen Virven. 

""Eiks sua koskaan ota päähän, että kaikki tulee niin annettuna? Sitä vaan tullaan tähän maailmaan ja todetaan, ai mulla on vihreet silmät ja vaikka parantumaton sairaus, ruoho on vihreetä ja ruusut punaisia, niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan ja that`s it."

"En mä taida tajuta", totean säikähtäen hieman Virven kiihkeää ilmettä."

(Sini Helminen; Kaarnan kätkössä. sivu 50)

Virve on luonnonystävä, kasvitieteilijä, rohkea ja itsevarma persoona, kun hän tutustuu Pinjaan. Pinja huomaa yllättäen löytäneensä jotain mukavaa elämäänsä kännykkään ilmestyneen kuvan jälkeen. Kuitenkin onni ei kestä ikuisesti ja Pinjan äiti alkaa huomaamaan Pinjan käytöksessä oireilua, jonka seurauksena Pinja joutuu ryhtymään työskentelemään itsensä kanssa, ja selvittämään mystisen Tuulian sanoja hänen suonissaan virtaavasta verestä. Samalla kun yrittää pohtia suhdettaan Virven kanssa, joka myöskin vihjailee Pinjan suonissa virtaavassa verestä. Pinja löytää vastauksia vihdoin isovanhempiensa ja heidän vanhojen kirjojen avulla. 

Pinjan kohdella seikkailut vain jatkuvan, kun vanhemmat lähettävät hänet mummin ja ukin luokse ottamaan taukoa työstä ja muusta. Pinjan elämään kuitenkin ilmestyy mystinen punasilmäinen nuorukainen, joka osoittautuu kaikeksi muuksi kuin Pinja aattelee. Tämän seurauksena Pinja joutuu vaaraan, jonka seurauksena hän törmää uudelleen Virveen ja Tuuliaan, joilla on omat tavoitteensa. Punasilmäinen mystinen nuorukainen tuo lisämausteen kirjaan sekä uuden sivujuonen. Tumma nuorukainen tuo mystisen piirteen ja herättää lisää mytologisia hahmoja tarinaan.

" - myös kaikki lääkäriharlekiinit, joista osa on niin kamalia, että ne saavat minut antamaan Dorian Graun muotokuvalle uuden mahdollisuuden. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä romanttista on desinfiointiaineen löyhkässä, oksentelussa ja veren yskimisessä. Ehkä sairaalan läheisyys kuolemaan herättää joissakuissa eläimellisen lisääntymisvietin, mutta minussa valkoiseen takkiin ja kumihanskoihin sonnnustautunut mies veitsi kädessä on aina herättänyt vain kauhun väristyksiä. Ehkä se on hyvä juttu, kun isä on lääkäri. Olen ehkä rakastunut isoäitiini, mutta ainakaan minulla ei ole oidipuskompleksia..."

(Sini Helminen; Kaarnan kätkössä. sivu 113-114)

Olen tyytyväinen kirjan lukemiseen, mutta kirjasarjan jatkaminen varmaankin jää haaveeksi. Nuortenkirjallisuuden lukeminen on huomattavasti jäänyt vähemmälle, koska en ole enää niin kiinnostunut kirjan nopeista lopuista. Tässäkin kirjassa oli juuri se sama ongelma. Alussa kirja etenee tasaisesti ja kuvailevasti, mutta kirjan huippukohdassa tilanne etenee vauhdilla muutaman kappaleen sisässä ja lopussa ei enää tapahdu oikeastaan mitään. Tämän vuoksi arvailenkin, että kirjasarjan lukeminen ei jatku eteenpäin. 

Kirjan lukeminen täyttää kuitenkin yhden kirjahaasteen kohdan, josta olen todella tyytyväinen. Olen myös katsonut kolme vuotta sitten suorittamaani kirjahaastetta, jossa en ollut saanut hirveästi kohtia täytettyä, josta olen pettynyt, joten nyt yritän parhaani ja jatkan vahvasti ja päättäväisesti eteenpäin. Kirja yliviivaa kohdan numero 11. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta.

Kaarnan kätkössä

by Sini Helminen

Väkiveriset osa 1

Myllylahti Oy, Espoo 2018

sivu 216 (sekä suomennokset)

Nimeä minut uudelleen

Selkeästi alkaa näkymään teema näissä tämän hetken lukemisissa. Julman, mutta vahvan aihealueen ympärillä jälleen kerran kietoudutaan, eikä loppua näy näiden vahvojen genrejen suhteen. Olenkin tainnut mainita, ettei sellainen pehmeä rakkausromantiikka ole minua varten, kirjoissa lisämausteena se on sopiva, mutta muuten.. joten tälläkin kertaa isketaan lujaa, ja kirja keskittyykin seksuaalisen väkivallan maailmaan. En halua käsitellä liiaksi kirjan juonta, joten poikkean siihen kirjoitukseni lomassa jonkun verran, mutta mahdollisimman lyhyesti. Suosittelen siis omanlaista varovaisuutta kirjan lukemisen kannalta, sopiiko kirja siis juuri sinulle; en osaa sanoa.

Kirja on jaoteltu kolmeen jaksoon, jotka kuvaavat päähenkilö Elle:n eri-ikävaiheita, joissa hän käy läpi kokemaansa eritavoin. Tarinan kertojana toimii Elle. Alussa Elle:n on vasta alaluokilla, jolloin tapahtumat ovat voimakkaammillaan. Perheeseen Elle:n lisäksi kuuluu äiti ja isä. Hänelle läheinen on mummu, joka esiintyy tarinassa.

"Sitten koitti se päivä! Bussilla mummun luo! Mummu oli kertonut äidille, että hän oli ostanut karkkia ja marenkeja ihan vain Elleä varten. Aamulla oli ollut kova kiire. Isä oli lähtenyt Karin kanssa pelaamaan tennistä ja äiti oli nukkunut liian pitkään. Bussi lähti kymmentä vaille yksi, ja äiti oli noussut sängystä huutaen vasta kahdeltatoista."

(Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen sivu 63)

Ensimmäinen osa luo pohjan Elle:n hahmolle, siinä tapahtuu paljon asioita, joita tuon ikäisen ei kuuluisi kokea. Ne jättävät myös selkeästi jälkiä Elle:en. Kirjailija Sara Saarela on hienosti nostanut esille kirjassa psykologista kasvua, ja selkeästi ajatellut kuinka kertoa näistä vahvoista asioista ja tunteista, joita Elle kokee tarinan edetessä, piilottamatta totuutta. Rajun kuvailun kautta kirjailija tuo esille asioita, joista ei uskalleta puhua, mutta kuitenkin on toisaalta jossakin päin maailmaa arkipäivää.

Toiseen osaan päästessä Elle on kasvanut ja muutoksia hänen elinympäristössään on tapahtunut, hän on yläasteella. Elle on tullut murrosikään, jonka seurauksena on hänen kokemiensa asioiden vaikutus on vieläkin voimakkaampi. Elle hakee paljon täytettä asioista, jotka lopulta eivät auta häntä paranemaan kaikista arvistaan. Elle:n tarinassa nousee vahvasti esille yläasteella näkyvä ryhmäpaine sekä uusien asioiden kokeileminen yhdessä ystävien kanssa. Elle käsittelee tapahtumia terapien avulla, mutta ympärillä olevat asiat sekoittavat nuoren mieltä kirjan edetessä. Toisinaan vaikuttaa, että Elle eteenee parantumisen suhteen, ennen kuin jokin asia vetääkin häntä takaisin päin. Kirjassa käydään monenlaiset itseään vahingoittavat asiat läpi, kuten muun muassa alkoholin käyttö.

" - Miksi sä ite voit aina haukkua muita ja heittää vitsiä, mutta susta ei saa sanoa mitään? Oliko noi muka pahoja juttuja?" 

(Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen, sivu 181)

Kolmannessa osassa Elle on saanut taas muutaman lisävuoden, ja siirtynyt opiskelemaan ylemmäs. Kuitenkaan asioille ei ole tapahtunut paljon muutos. Tässä luvussa näkyy selkeästi Elle:n kasvutarinan loppu. Mahdollisuudet, tulevaisuuden toiveet ja muut nostetaan esille selkeästi. Loppu antaa toivoa. Vahva ja tumma kirjoitustyyli luo kirjaan omanlaisensa tunnelman. Kirja ei ole positiivista luettavaa, vaan vaatii rauhallisen ja kestävän mielen lukemisen ajaksi. Huomasin myös, että kirjan lukemisen aikana tumma varjo häälyy sen yllä. Se on karu ja valoton punainenlanka, joka kulkee kirjan kannesta kanteen mitään piilottamatta.

Helmet-lukuhaaste kohta 23. Kirjassa on isovanhempia. Nimeä minut uudelleen -kirjassa on Elle:n mummu, joka esiintyy tarinassa ja on tärkeä Elle:lle.

Nimeä minut uudelleen

by Sara Saarela

Kharis Oy, Tampere 2015

sivuja 351

Muista, unohda

"Oven takana vesi lakkasi valumasta, syntyi hiljaisuus. Odotimme."
(Heidi Kerosuo: Muista, unohda sivu 57)

Heidi Kerosuon esikoisromaani Muista, unohda, on vahvaa kuvailevaa kerrontaa sisältävä "vanha nainen". Ensimmäinen ajatukseni kirjasta oli juuri tuo, "vanha nainen". Enkä tarkoita pahalla, vaan juuri sillä vahvalla kokemuksella, joita kyseisillä henkilöillä on, huokuu kirjasta. Kokemus, ikä ja historia on vahvasti kokoajan läsnä kirjan kerronnan edetessä. Kirjassa on myös hyvin mielenkiintoisen luovan kuvaileva kerronta. Se ei täysin paljasta kaikkea, vaan kirjaa tulee lukea ajatuksella, jotta kirjasta saa enemmän irti kuin yksinäisiä lauseita.

Tämän vuoksi kirja ei ollut alusta alkaen täysin yhtenäinen, joka hieman harmitti minua, koska en saanut kirjasta otetta. Kirjassa liikutaan paljon nykyhetken ja muistelmien välillä, jonka vuoksi alussa on haastavaa luoda kontakti Martaan, kirjan tarinan kertojaan, koska ajan kulussa hypitään paljon. Marta on kirjassa jo ikääntynyt pitkälle aikuisuuteen, lähemmäs vanhuutta, mutta kuitenkin kuvailee perheensä ja omaa historiaansa aina lapsuudessa aikuisuuteen saakka muistojen kautta. Martan äiti, Muti, on kirjassa pääosassa oman tarinansa kanssa, jonka Marta kertoo teoksen edetessä.

Martan perheeseen Mutin lisäksi kuuluu Pappa, Lauri ja Elin, joiden hahmot kulkevat tasaisesti taustalla, mutta eivät kuitenkaan hallitse turhan paljon tarinaa. Jokaisella on kuitenkin oma paikkansa tässä perhesuhteita käsittelevässä kirjassa. Kivulta ja tuskalta ei välty kukaan perheessä, vaan jokainen historian palanen loksahtaa kohdillaan, ja kirjaa lukiessa huomaa, että jokainen hahmo syvenee tarinan edetessä sekä jokainen asia syvenee niiden mukana.

Mielenkiintoinen seikka kirjaa lukiessa on se, että kirja on jaettu kolmeen osaan. Marta kertoo ensimmäisen osan, Muti toisen ja Marta jälleen viimeisen osan. Tämän jaottelun avulla kirja saa vielä syvempää taustaa, koska myös Mutin elämänhistoriaa tuodaan selkeästi esille hänen omasta näkökulmastaan. Mielestäni oli ehdottoman tärkeää kuitenkin, että Marta lopettaa tarinan. Martan kerronnan loppu lauseissa huomaa helpotuksen ja tuskan yhtenevän ja tarinan saavan lopun kaikelle tapahtuneelle, mikä on tärkeä mielestäni Martan elämän jatkuvuuden kannalta. Näin ainakin itse koin teoksen lopun.

Omituisinta on, että en edes valinnut kirjaa niinkään, vaan se valitsi minut. Selailin tuossa taannoin internettiä, jossa on uutinen 5 kirjasta, joita voisi suositella luettavaksi illan pimeinä tunteita. Uutinen löytyi menaiset nettisivulta, ja se sisältää tosiaan 5 väkevää kirjaa, joista tämä oli yksi. Siinä on lyhyesti ja ytimekkäästi muutamalla lauseella kuvattu, millainen kirja on ja tiesin sillä hetkellä, että haluan lukea tämän teoksen. Laitoin sen kirjastoon varaukseen, ja sain saman viikon aikana ilmoituksen, että voin noutaa kirjan. Jos kiinnostuit katsomaan mitä muuta uutinen piti sisältään, sen löydät täältä.

Kirjan genre ei kuulu minulla millään tavalla luettavaan kategoriaan, jonka huomasin jälleen kerran. Kirja oli luettava, mutta hämmentävä. Minulla vei aikaa tottua sen aikajanassa hyppimiseen, mutta luin mieluummin lapsuudesta ja niistä hetkistä, kun Martan vanhuuden hetkistä. Kirjassa oli ehkä yksi teema yli muiden, joka houkutti minua; sairaala.

Kirjan hahmoista jokaisella oli omanlainen suhteensa sairaalaan. Sairaala ylipäätänsäkin nousi paljon esiin kirjan sivuilla erilaisten asioiden saattelemana. Muti:n elämä tapahtui paljolti sairaalassa, jossa myös Marta, Lauri ja Elin olivat tilanteesta tai toisesta johtuen. Sairaala nousi paikkana suuresti esille kirjassa. Ehkä se juuri herätti omia muistojakin esille ja houkutti lukemaan kirjan loppuun saakka.

Pohdin pitkään saanko liitettyä kirjaa lukuhaasteeseen, mutta kuitenkin yllättävän yhtenäisyyden kautta sain sen liitettyä. En edes aluksi ideoinut kuinka paljon kirjan alussa ruuan valmistus valmisteli kirjan loppunäytökseen. Kirjassa oli omituisia piirteitä, mutta kuitenkin lopussa kaikki nitoutui yhteen, mutta oli mielenkiintoista, että kaikki alkoi ateriasta.

"Jalkauduin lähikauppaan hämärässä, josta näytti tulleen päivienkin pysyvä olomuoto, ostin puolikkaan grillatun broilerin ja vähän tykötarpeita. Kotona keitin riisiä ja ryhdyin valmistamaan kastiketta. Kastikkeen poristessa liedellä kuulin elävästi korvissani Mutin äänen "Hyvä kastike vaatii hiljaisen lämmön ja kärsivällisyyttä. Kestää aikansa ennen kuin maut kypsyvät ja solmivat liiton keskenään." Katseeni osui ikkunaan ja näin kuvajaiseni mustasta lasista: Muti yksin keittiössään kokkaamassa. Meidän hahmomme liukuivat yhteen kuin kaksi varjokuvaa niin ettei toista voinut erottaa toisesta. Minä olin hän." 

(Heidi Kerosuo: Muista, unohda sivu 9-10)

Tämän pienen alun yksityiskohdan avulla sain nostettua kirjan lukuhaasteeseen ja yliviivattua kohdan numero 22. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan. Kaiken kaikkiaan ajatuksia herättävä kirja. 

Muista, unohda

by Heidi Kerosuo

Docendo Oy, Jyväskylä 2019

sivuja 267

Harppaus tulevaan ja hieman takaisin päin

Olen jopa itsekin yllättynyt, että kaivoin blogin esille ja ryhdyin kirjoittamaan. Päätin antaa sormien johdattaa ja katsoa, millaista tekstiä saan aikaiseksi. Kirjoja olen yhä lukenut, kun olen muulta elämältäni ennättänyt, mutta jotenkin tänne kirjoittaminen on jäänyt suuresti taka-alalle. En vieläkään voi ymmärtää, että vuosia on vierähtänyt jo kolme, koska kuitenkin äsken blogitekstejä selatessani löysin paljon muistikuvia, kun kirjoitin aikaisempia tekstejäni.

Päätin tutkia sitten lähemmin kirjoittamania tekstejä, ja vieläkin muistan sen luomisen tuskan toisinaan, kun ei millään meinannut saada kirjasta irti tekstiä blogin puolelle. Sitä väkisin yritti kirjoittaa jotain pientä, mikä olisi lukijasta mukavaa ja selkeää luettavaa, mutta kuitenkin nyt tarkasteluani siellä on hyvin heikkoja blokkauksia, heikkoja blokkauksia ja sellaisia blokkauksia, joita jo poistinkin. On siellä muutama itseäni miellyttävä blokkauskin, jonka haluan vanhojen aikojen kunniaksi tähän nostaan.

Tästä linkistä löytyvä Erin Hunter:n kirja Soturikissat erikoisseikkailu: Sinitähden tarina miellyttää silmääni. Kuva on hyvässä paikassa tekstiin nähden. Tekstiä on riittävästi, eikä kirjoitusvirheitä nopealla silmällä huomaa. Myös kirja oli todella hyvä. Muistan todella hyvin Soturikissat -sarjan kirjat, joita luin ryhminä suoraan yhdeltä istumalta, koska niiden juoni tempaisi nopeasti mukaansa. Lukisin kyllä ne varmasti vielä uudelleenkin, mutta tuntuu että tunnen tarinan liian hyvin, että kirja ei antaisi minulle enää samankaltaista mielihyvää, jota hyvän kirjan lukiessa tuntee.

Toinen tässä linkissä, jonka nostan esille on J.R.Ward ja Mustan tikarin veljeskunta. Kirja kantaa nimeä Mustan tikarin perintö: Verisuudelma. Tämä kirja löytyy omasta hyllystäni, ja en ole katunut kirjan ostamista. Hunter ja Ward ovat sellaisia kirjailijoita, joiden tekstiä on helppo ja mukava lukea. Se sointuu omaan tyyliini hyvin ja pidän juonesta ja juonen käänteistä. J.R.Ward on kirjoittanut useampaakin sarjaa, mutta Mustan Tikarin Veljeskunta on sarjana lumonnut minut. Olen varmasti jo aiemmin hehkuttanut tätä kirjasarjaa monia kertoja, mutta on aina hyvä muistuttaa millainen kirja uppoaa minuun ja mitä suosittelen myös muille.

Fantasia kirjallisuus on minulle ehdottomasti luettavin kirjallisuusala. Runous, draama ja rakkaus kirjat eivät uppoa minuun yksinään, vaan niiden lisäksi niissä pitää olla jotain extra outoa; scifiä tai fantasiaa. Toisinaan uppouden lukemaan "surullisia" kirjoja, mutta niissäkään päälimmäisenä aiheena ei ole rakkaus tai draama, vaan yleensä niiden aihe on on hyvinkin raskas.

Olen blogissani osallistunut lukumaratoneihin, joita järjestetään kirjablogien keskuudessa, mutta nyt viime aikoina tämä on suuresti jäänyt. Katsotaan jos vuonna 2020 ehtisi edes yhtene osallistumaan, kun sellaisen löytäisi kirjablogien ihmeellisestä maailmasta. Minulla ei ole yhtä ja tiettyä kirjablogia, jota luen, vaan luen kirjamieltymyksieni mukaan erilaisia blokkauksia, mutta yleensä kuitenkin keskityn pääasiallisesti oman blogini kirjoittamiseen. Lupaan siis tänä vuonna nyt parantua kirjoittamisessa sekä blokkauksien tekemisessä ja niiden lukemisessa (vinkkejä hakien). Aion herättää blogini takaisin eloon!

Eräs asia, joka on kuitenkin hyvä mainita, mikä on muuttunut suuresti. Käyn tällä hetkellä iltalukiota, jossa opiskelen 5 ainetta (mahdollisesti 6 ainetta), ja tähtään ylioppilaaksi. Lukio-opintoja hoidan töiden ohella, joten työtäkin vielä on. En kuitenkaa tiedä paljonko saan siis aikaani annettua rakkaalle kirja harrastukselleni, mutta olen tähänkin mennässä niitä pystynyt lukemaan, joten enköhän onnistu pitämään blogin elossa nytkin. Ja ettei elämä käy liian helpoksi, haluan myös jälleen kerran osallistua Helmet lukuhaasteeseen.

Helmet lukuhaaste on Helmet:n luoma lukuhaaste, johon on listattu luettavien kirjojen aiheita. Näin ollen lukijana voin valita kirjan aiheiden perusteella ja lukea sen. En kuitenkaan ottanut liian suurta tavoitetta, vaan valitsin pienen Helmet lukuhaasteen vuodelle 2020. Tässäkin on jo 25 kohtaa, mikä käytännössä tarkoittaisi 25 kirjaa luettavaksi tämän vuoden aikana. Kuitenkaan sääntöjä ei ole ja tarkoitus on kehittyä lukemisessa ja tutustua erilaisiin kirjallisuuslajeihin, eikä kilpailla kirjojen määrällä, siksi aion ottaa tämän vuoden haasteen uuden innostumisen löytämisen muodossa; kohteena yllätys yllätys kirjojen lukeminen.

Lisätietoa löytyy täältä. Tietenkin löytyy myös isompi Helmet lukuhaaste, jossa on 50 kohtaa. Tämänkin löydät linkin kautta, jos kiinnostuit!

Tutustuessani Helmet-lukuhaasteeseen nostan sieltä pari selkeää ja helppoa kohtaa toteuttaa, joihin minulla on jo kirja mielessä, muun muassa kohta 11. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta. Minulla on myös mielessä kirja, joka täyttää useammankin kohdan, mutta yritän toteuttaa haasteen niin, että yhtä kohtaa kohden luen yhden kirjan.

Mutta haasteiden hankaluus on siinä, että sieltä löytyy myös kohtia, jotka ovat vaikeammin toteutettavissa tai eivät kiinnosta, kuten 15. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva sekä 17. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla. Nämä kuuluvat näihin ei helposti toteutettaviin kohtiin. Aloitan sen mukaan millaisen kirjan haluan lukea ja pohdin sopiiko se lukuhaasteeseen. Yritän kuitenkin muistaa, että pitäisi keskittyä lukuhaasteeseen!

Blogin ulkonäkö on saanut hieman uutta muotoa, mutta kaikki tuttu ja turvallinen löytyy oikealta. Oikealta löytyy myös nykyään sivut, jonka alla on nyt Helmet lukuhaaste 2020. Päivitän sinne kirjan ja kirjailijan kohdalle, kun olen kyseisen kohdan suorittanut.

Näillä tunnelmilla on nyt tarkoitus aloittaa vuosi 2020. Onnea uuteen vuoteen!

Soturikissat Uusi profetia & päätösosat

Erin Hunter - Soturikissat Uusi profetia nro 5: Iltahämärä & nro 6: Auringonlasku

Käsittelen tässä blokkauksessa kaksi viimeistä osaa Uusi profetia sarjasta. Ajattelin, että kirjojen samankaltaisuuden ja juonen fiilistelyn luoksi, nämä kirjat saavat yhteisen blokkauksen, jota muuten kirjoitan tässä matkalla kotia kohti.
     Vanhojen muistelun vuoksi, mistä muuten ei ole pitkääkään aikaa: Soturikissat Uusi profetian ensimmäiseen kirjaan pääset tästä.

Uusi profetia nro 5: Iltahämärä jatkaa siitä, mihin aikaisempi osa jäi. Tällä kertaa kertojana toimii Oravatassu, tuo Tulitähden itsepäinen tytär, joka selvittelee tunteitaan Vatukkakynttä kohtaa, samalla kuin tutustuu Myrskyklaanin muihin sotureihin. Myös Lehtilampi saa jatkaa yhä kertojana, ja näin myös viimeisessä osassa tulee olemaan.
      Soturikissoille tyypilliseen tapaan molemmat kirjat kantavat kissan kuvaa kannessa. Aamunkoin kannessa on kirkkaansinisillä silmillään lukijaa katsova kissa, jonka turkki kohoaa aina harmaan sävyistä vihertävään. Kirjan kannen alaosassa on kaksi nuorta kissaa. Toinen on tumma ja toinen vaalean kirjava, ja nämä kaksi kissaa kietoutuvat toisiinsa. Kirjan luettuani minulle selvisi, keitä nämä kissat ovat! Ensimmäisenä ei kyllä tullut mieleen, mutta lopulta se kolahti.. Nämä pienet vihjeet kannessa on aina mielenkiintoisia, ja sen jälkeen on jännä miettiä juuri sitä, että mitä se kertoo tästä kirjasta ja mihin ne liittyvät..

Kirjoitin viimeksi Vatukkakynnen persoonan muuttumisesta. Tässä kirjassa Vatukkakynsi ei ole parempi, mutta ei huonompikaan. Hän on muuttunut. Hän haikailee Haukkahallan perään ja seikkailee kokoontumisissa paljon tämä kanssa. Tämä muuttaa myös Oravatassun näkemystä Vatukkakynnestä, vaikka syvällä sisimmässään tietää ettei pysty olemaan rakastamatta tätä.
     Lehtilammella on taas omat ongelmansa, joihin ei Oravatassu kuulu. Lehtilampi seikkailee salaa kaikilta Myrskyklaanin jäseniltä Tuuliklaanilaisten ja Jokiklaanilaisten kanssa. Ja joutuu tekemään valintoja, jotka eivät millään miellytä kaikkia. Jotkin valinnat voivat olla myös kohtalokkaita.

"Luku 3, sivu 47
"Lehtilampi! Lehtilampi, mikä sinua oikein vaivaa? Tämä on nyt kolmas kerta, kun minä huudan."
     Nuori parantaja hätkähti. "Anteeksi, Tuhkamarja."
     Harmaa naaras kumartui nuuhkaisemaan siemeniä, joita Lehtilampi oli käärimässä lehteen. "Mitäs sinulla siinä on?"
     "Unikonsiemeniä"
     Tuhkamarja huokaisi. "Eihän ole. Nuo ovat nokkosensiemeniä. Ihan totta, mikä sinua tänään oikein vaivaa?"
     Lehtilampi tuijotti lehteä. Tuhkamarja oli pyytänyt häntä viemään vähän unikonsiemeniä Tulitähdelle lievittämään kipua revähtäneessä lavassa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten hän oli ottanut Tuhkamarjan pesässä olevasta varastosta väärän rohdoksen, mutta lehdellä olevat vihreät, piikikkäät siemenet olivat päivänselvästi nokkosta. Niistä olisi saattanut olla apua, jos Tulitähti olisi syönyt jotakin myrkyllistä, mutta eivät ne hänen lapaansa vaikuttaisi mitenkään." 

Kuitenkaan en epäile itseäni lukijana yhtään. Olen nytkin kuitenkin onnistunut nämä kirjat jotenkin taitavasti saamaan jopa lukuhaasteeseen sopiviksi. Erin Hunterin soturikissat saavat komeilla siellä oikein kunnolla!
     Soturikissat Uusi profetia: Iltahämärä ottaa paikan nro 10. Kirja, jonka kansi on mielestäsi kaunis. Kirjan kansi on kaunis, ja pidän harmaan ja vihreän sointuvista sävyistä.. En kuitenkaan olisi vielä halunnut tätä kohtaa kirjahaasteesta täyttää. Minusta yksi helpoimmista asioista kirjoihin liittyen, on ihastua niiden kansiin. En tiedä paljoakaan kirjoja, joiden kansia en voisi sanoa kauniiksi.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, The New Prophecy 5: Twilight
Kirjailija: Erin Hunter
Sivumäärä: 311

"》Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu.》
     Myrskyklaanin leiriin hyökänneet mäyrät ovat jättäneet jälkeensä suuren sekosorron. Jotta klaanissa säilyisi järjestys, Tulitähden on päätettävä pian, kenet hän nimittää uudeksi varapäälliköksi kateissa olevan Harmaaraidan tilalle. 
     Nuori kunnianhimoinen soturi Vatukkakynsi odottaa kiihkeästi tulevansa valituksi. Hänen riitansa Oravaliidon kanssa on viimein ohi. Hän kuitenkin jatkaa yöllisiä tapaamisiaan isänsä Tiikeritähden ja velipuolensa Haukkahallan kanssa, ja Tiikeritähti lietsoo poikiaan vallankaappaukseen. 
     Lopulta Vatukkakynnelle koittaa totuuden hetki: hänen on ratkaistava, haluaako hän seurata isänsä käpälänjälkiä vai pysyä uskollisena päälikölleen."
(Auringonlasku -kirjan takakansi)

Uusi  profetian päätösosa, jonka Vatukkakynsi saa näkökulmastaan kertoa on hyvä, mutta arvattavissa. Tällä kertaa kirjan kansi on värjääntynyt laskevan aurinkon punertavan, tummaan taustaan, ja kissa joka katsoo ulos kirjan kannessa katsoo tumman punertavan turkin keskeltä tulisilla silmillään. Kirjan kannen alhaalla kuvataan kahden kissan taistelun alkua.
     Vatukkakynsi on vihdoin saanut asiat kuntoon Oravatassun kanssa, ja heillä sujuu hyvin. Vatukkakynsi kamppailee kuitenkin omien tunteidensa ja ajatustensa kanssa, joita tämä ei jaa Oravatassun kanssa.

Lehtilampi on päässyt yli omista tunteistaan, vihdoin myöntänyt elämänsä parantajana. Kuitenkin kirjassa tulee uusia paljastuksia, joita parantaja joutuu tulkitsemaan. Tarinan juoni kehkeytyy pitkälti siihen profetian selvittämiseen: "Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu". 
     Olin ihan tietoinen mihin suuntaan viimeisen osan loppu viedään. Kuitenkin olisin toivonut vielä enemmän päätöksiä asioille. Kyllähän kaikki asiat sinänsä sai päätöksen, mutta ne jäivät osaksi heiveröisiksi, mikä taas tarkoittaa, että odottaa että seuraavassa ns. kaudessa nämä asiat saisivat päätöksen myös.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, The New Prophecy 6: Sunset
Kirjailija: Erin Hunter
Sivumäärä: n. yli 300

Soturikissat on hurmaava sarja, johon jää koukkuun. Tietenkään se ei jokaiselle sovi, mutta kannatan kyllä tähän mennessäni lukemien kirjojen perusteella sarjan/sarjojen lukemista. Ehkä se ensimmäinen teos ei ole se lemppari, eikä välttämättä toinenkaan.. mutta sarjan tarina lumoaa! Se on se miksi luen: elävän tuntuiset hahmot, oikeantuntuiset ja sopivat haasteet, uudet kuviot ja jännitys, juoni ja kirjan nopea lukeminen.
     Siinä on jo monta syytä ihan riittämiin. Olen ihmeellistä kyllä nämä kirjat lukenut tässä välissä, kun samalla töissä sattuu ja tapahtuu. On ollut kyllä sellainen viikko, että huh!

Ja tänään oltiin vielä Tampereellakin! On paljon kuvioita menossa ja tapahtumia tulossa. Rippijuhlista yojuhliin, häihin ja reissailuun. Katsotaan ehtiikö kesällä hetkeäkään hengähtää.

Aurinkoista ja hyvin lämmintä kesän odotusta! Ja nauttikaa lämmöstä!

Petra

Uusi profetia 4: TÄHTIYÖ

"》Harmaa naaras nosti päänsä. "Olen nähnyt, mitä on tuleva", hän murisi. "Edessä on synkkiä aikoja."》

     Soturikissaklaanit ovat pitkän taivalluksensa jälkeen viimein löytäneet paikan, johon asettua asumaan. Kissat ryhtyvät etsimään klaaneilleen leirejä ja perustamaan reviirejä. Kaikkein tärkeintä olisi löytää vastine Kuukivelle - paikka, jossa klaanit saavat yhteyden Tähtiklaaniin. Moni hautoo kuitenkin pahaenteisiä suunnitelmia.

     Kuka voittaa Tuuliklaanin valtataistelun? Mitä tapahtuu Vatukkakynnen ja Haukkahallan välillä? Mitä Myrskyklaanin nuoren parantajan Lehtitassun kauhistuttava enneuni merkitsee? Kissat alkavat ymmärtää, että uusilla reviireillä vaanivat ulkopuoliset uhat eivät ehkä olekaan yhtä vaarallisia kuin klaanien sisäiset..."
(kirjan takakansi)

Alatte varmasti jo kyllästymään, kun näitä soturikissasarjan kirjoja pomppii pitkin poikin blogiani. Kuitenkin olen saanut lukuintoni tähän kirjasarjaan takaisin, ei minua tällä hetkellä muu kiinnostakkaan. Ja sattumalta tänään, äitienpäivänä, liikkuessamme tuolla keskustassa katseeni osui Suomalaisessa kirjakaupassa kirja uutuuksiin. Ja eiköhän siellä sitten ollut neljännen sarjan uusi, ensimmäinen kirja. Kirja kantoi nimeä Neljäs oppilas, ja kausi kantaa nimeä  Tähtien enne.
     En uskaltanut lukea takakantta, kun meinasi jo kolmannen kauden: Kolmikon mahti kanssa käydä jo huonosti. Luin ensimmäisen lausee takakannesta, jossa puhutaan kirjan hahmoista, ja heti lähti ajatukset kulkemaan: kenen pentuja nämä ovat? Pakko olla näiden kahden.. tai näiden. Vai olisko sittenkin..? Ja kaikkea pahinta! Onneksi lopetin ajoissa ja laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllyyn odottamaan. Nyt tulee kuitenkin antaa huomio Tähtiyö -kirjalle.

Erin Hunter kirjoittaa lisää Vatukkakynnen, Oravaliidon ja Lehtilammen ja muiden soturikissojen seikkailuista neljännessä kirjassa, Tähtiyö: Uusi profetia 4.
     Vatukkakynsi jatkaa kertomista Lehtilammen rinnalla. Vatukkakynsi on alkanut muuttua, ja muutos pelottaa uutta soturia Oravaliitoa (ent. Oravatassu). Lehtitassu nykyinen Lehtilampi (parantaja) kertoo omasta näkökulmastaan seikkailua uudessa kodissa. Hän auttaa parantajia löytämään uuden Kuukiven ja tämän ystävyys nuoren parantaja naaraan, Perhonsiiven, kanssa syvenee entisestään.
     Soturikissojen kannessa komeilee tällä kertaa kaunis vaalea kissa. Tämän kullankeltaiset silmät ovat lumoavat, joista tulee vähän mieleen Tähtiyö. Kirjan alareunaa koristaa kolmen kissan joukko, jotka loikkivat kivien päällä kuutamossa.

"Luku 2, sivu 39
Lehtitassu pysähtyi puoliväliin rinnettä ja kääntyi katsomaan sisarensa ja muun partion kulkua alas järvelle. Oman turkkinsa kihelmöinnistä hän saattoi päätellä, miten innoissaan Oravaliito oli, ei ainoastaan siksi että sai mahdollisuuden tutkia uutta reviiriä vaan myös siksi, että oli taas niiden ystävien seurassa, joiden kanssa oli tehnyt matkan auringonpesälle. Hetken verran Lehtitassu tunsi miltein sietämätöntä kateutta ja toivoi, että hänellä olisi ollut johonkuhun kissaan yhtä vahva side, joka perustuisi syvään luottamukseen ja kaikkeen yhdessä koettuun.
     Hänen katseensa kääntyi Varissulan solakkaan, harmaamustaan hahmoon. Kaikista noista häntä oli kaikkein vaikeinta ymmärtää. Lehtitassu olisi halunnut tuntea hänet paremmin. Varissulka tuntui kaikkein vastahakoisimmalta luottamaan muiden klaanien kissoihin, vaikkakin pitkän taivalluksen aikana vuorilla Lehtitassu oli nähnyt hänen kerta toisensa jälkeen asettavan itsensä vaaraan auttaakseen sellaisia, jotka eivät olleet Tuuliklaanilaisia. Lehtitassun turkkia pisteli ja väreet kulkivat nenästä hännänpäähän. Hänellä oli sellainen tunne, että Varissulalla oli jokin erityinen Tähtiklaanin asettama polku kuljettavanaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, --"

Neljännessä osassa nostetaan esiin myös Jokiklaanin kaksi sisarusta: Perhonsiipi, parantaja sekä tämän soturiveli Haukkahalla. Aikaisemmissa osissa on selvinnyt, että nämä kaksi ovat pelätyn Tiikerikynnen pentuja, vaikka eivät itse ole koskaan Tiikerikynttä tavanneetkaan.
     Haukkahalla ja Vatukkakynsi alkavat olemaan kiinnostuneita toisistaan, kerran puoliveljeksiä kun ovat. Tämä nostaa Haukkahallan tärkeyttä Vatukkakynnen tarinan kannalta. Vatukkakynsi muuttuu kirjan aikana, eikä niinkään parempaan suuntaan.

Kirjan juonessa käsitellään pitkälti uuden ympäristön tutkimista, ja uusien kotiympäristön rakentamista. Selvitellään rajoja ja uusia ympäristöä, joten kaikki keskittyy tähän juoneen. Kirjan saan taas sopimaan kirjahaasteeseen, kohtaan numero 5. kirja, jossa liikutaan luonnossa.
     On jotenkin ollut nyt todella vaikea valita kohdan mukaan.. on nyt soturikissa villityksen takia mennyt niin, että ensin luen kirjan ja sitten katson sopiiko se edes mihinkään kohtaan..

Englanninkielinen alkuperäisteos: Warriors, The New Prophecy 4: Starlight
Kirjailija: Erin Hunter
Kirjassa sivuja: 300
Julkaisuvuosi: 2013

Kirjan loppuratkaisu on kanssa ärsyttävä. Minusta joitakin asioita ei saisi rikkoa, eikä niihin saisi kajota! Katsotan mitä seuraavasta osasta tulee, jospa asiat lähtisivät vielä parempaan suuntaan.

Petra

Erin Hunter & Soturikissat jatkaa kulkuaan

Erin Hunter - Soturikissat: Aamunkoi (uusi profetia osa3)

"》Suuri tammi kallistui, alkuun hitaasti, sitten nopeammin, nopeammin, kunnes se kaatui rysähtäen maahan. "Metsä on kuollut", Hiekkamyrsky sanoi hiljaa.》
     Soturikissojen ikiaikainen kotimetsä on tuhoutumassa lopullisesti, kun kaksijalat rakentavat ukkospolun sen halki. Klaanit kärsivät nälkää, eivätkä leiritkään tarjoa enää turvaa. Vaaralliselta matkaltaan palaneet nuoret soturit ovat vaikean tehtävän edessä: miten saada klaanit lähtemään mailtaan kohti uusia asuinsijoja, kohti tuntematonta? Vaikka vihollisklaanit suostuisivatkin yhteistyöhön, reviirien ulkopuolella odottaa arvaamaton maailma eivätkä kissat tiedä, minne mennä. Antaisipa Tähtiklaani jonkin merkin!" 
     (kirjan takakansi)

Aamunkoi jatkaa uuden profetian kirjasarjaa, ja samat nuoret soturit pääsevät tällä kertaa kotiin. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Kotimetsässä on paljon ongelmia mitkä eivät korjaannu. Kaksijalat tekevät mitä tahtovat. Kissojenklaanit joutuvat pitkään miettimään mihin mennä, kuinka sinne matkata...? Liian monta kysymystä ilman vastausta.

Tällä kertaa en ylläty, kun näkökulma vaihtuu ja yllätynkin positiivisesti kun Soturikissoista Oravatassu pääsee parrasvaloihin. Oravatassu on Tulitähden toinen tytär. Tämän punaruskea turkki ja vihreät silmät ovat houkutelleet Vatukkakynttä jo ensimmäisestä kirjasta lähtien, ja tässä kirjassa se vain syvenee.
     Oravatassu ei kuitenkaan vielä antaudu tunteidensa vietäväksi, eikä oikeastaan ehdikkään, koska tapahtumat vetävät Oravatassun niin erikoisiin tehtäviin ja tapahtumiin, että on ihme miten tämä kirja oikein päättyi!

Kirja on vauhdikas ja parempi kuin edeltäjänsä. Ahmin kirjan suorastaan kolmen/neljän päivän aikana, eikä tahti tähän Soturikissasarjaan näytä lopouvan, koska 4kirja on aloitettu jo.
     Tämä kirja sisältää paljon enemmän toimintaa ja tapahtumaan minun mieleeni. Tässä on tietenkin myös se, että kirja sijoittuu enimmäkseen sotorikissojen neljään klaaniin, jotka vihdoin ja viimein tekevät ratkaisevan valinnan ja joutuvat vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta.
     Jatkuva kamppailu oikeiden ja väärien valintojen puolesta lähentää kaikkia neljää klaania toisiinsa. Kuitenkin matkan loppuessa tulee palata takaisin klaanielämään. Miten se onnistuu, kerran jokainen on tottunut toimimaan suuressa ja tukemaan toisiansa?

"Oravatassu nelisti Vatukkakynnen ja Myrskyturkin edellä kohti rotkoa, jossa Myrskyklaanin leiri sijaitsi. Ilmassa leijaili kaksijalkojen hirviöiden katku, ja hänen sydämensä tuntui raskaalta kuin kivi, kun hän kuuli ylhäältä jyrinää. 
     "Ne ovat jo täällä!" hän kuiskasi. Metsässä oli vieraan näköinen, valoisa aukko kohdassa, josta rotkoa ympäröiviä puita oli kadonnut. Aiemmin metsää oli kasvanut aivan siihen jyrkänteeseen saakka, joka johti alas leiriin.
     Oravatassu tunsi Vatukkakynnen turkin kosketuksen, kun he hiipivät vieretysten ja tähyilivät puiden seasta. "Mene varovasti", Vatukkakynsi kuiskasi katsomatta häneen. 
     Metsän halki oli uurrettu leveä polku. Maa, joka oli aiemmin ollut saniaisten peittämä ja monien kuiden käpälänjälkien silottama, oli nyt möykkyinen ja mutainen, myllerretty niin kuin nummimaakin. Heidän tiensä rotkoon katkaisivat hirviöt, jotka mörisivät ja murisivat järsiessään poikki yhä uusia puita. Oravatassu perääntyi sananjalkojen alle ja luimisti korvansa." 
(kirjan LUKU 3, sivu 41)

Erin Hunterin kaunis teksti ja hyvin kuvaileva luo oikein tarkan mielikuvan tilanteesta ja ympäristöstä. Minusta on mukava lukea myös tämän tyylistä kirjallisuutta, josta saa helposti kiinni ja mielikuvia saa luotua tekstin pohjalta. Kirjan kansi on myös oikein nätti, aivan kuten aikaisemmatkin. Kirjan kanssa komeilee tällä kertaa oranssinkissan kasvot, joka kuvaa Oravatassua ja tämän seikkailuja.
     Kannen alareunassa on joukko kissoja, jotka kulkevat eteenpäin. Kirjan oranssinruskea väritys on lumoava, ja saa minut ainakin haluamaan lukea kirjan.

Eilen nautittiin aurinkoisesta ilmasta ja markkinahengestä keskustassa. Oman kullan kanssa seikkailu tuolla aurinkoisessa ulkoilmassa oli kyllä ihana piristys.
     Tänään käytiin tivolissa pyörähtämässä muutaman sukulaisen kanssa ja käytiin myös keskustassa. Ei ollu kyllä niin ihana ilma, ja jotenki epäilen että sadetta tulossa. Huomenna olisi töissä meidän porukan kevätjuhlat, ulkona olisi tarkoitus olla.. mitenköhän käy?

Tässä on mielessä ollut vaikka millaisia blokkauksia, ja ainakin 1 on vielä tuolla odottamassa julkaisua. Olen nyt niin ollut kiinni Soturikissoissa, että muut kirjat, blokkaukset.. ja no öö kaikki muu on jäänyt. Myös jääkiekon mm alkoi, joten se vie myös oman aikansa, kun sitä seuraa.
     Kullan työssäoppimisen loppuhetken häämöttävät, ja ensiviikko on viimeinen tuolla. Kohta kesäkin tulee ja me molemmat pääsemme rentoutumaan ja oleilemaan hetkeksi ilman huolia!

Nauttikaa aurinkoisista päivistä kerran niitä nyt vielä on!

Petra