Hilkka Liitsola & Kajo -teokset

Sunnuntai-illan ratoksi vielä lyhyt postaus Hilkka Liitsolan Kajo -teoksista, joista toinen jäi tänään käsiini kirjastosta aivan "vahingossa". Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka on teoksista ensimmäinen, jonka jatko-osan Kajonsaari luin tänään. Kajonsaaresta muutama lause tässä postauksessa, koska en aio tehdä siitä omaansa, vaikka viihdyttävä teos olikin. Haluan kuitenkin tuoda nämä teokset blogin puolelle niiden kategoroinnin vuoksi, koska pyrin laajentamaan lukutottumuksiani tänä vuonna. Kajon tarina on lastenkirjallisuutta, mutta miellyttävä seikkailu myös näin vanhemmalle iälle. 

Teoksessa orpotyttö Kajo joutuu sattumusten seurauksena merirosvojen kynsiin. Kajo heittäytyy mukaan merirosvojen seikkailuun, ja tapaa mitä erikoisempia laivan asukkaita. Merirosvolaivan merirosvot opettavat uimataidotonta Kajoa selviytymään laivan askareista laivatyttönä. Kajolla on kuitenkin omituinen ulkonäkö, joka herättää kiinnostusta ympärillään. Seikkailunhaluinen ja omatahtoinen Kajo kuitenkin näyttää merirosvoille itsessään monenlaisia puolia, joiden avulla selviää merirosvolaivalla. Tarinan aikana Kajo alkaa pohtimaan ulkonäkönsä piirteitä, ja sitä mistä hän on tullut... Kajonsaari jatkaa ensimmäisen osan seikkailuja. Tällä kertaa kuitenkin selviää mihin kartta johdattaa, jonka Kajo on saanut käsiinsä ensimmäisessä teoksessa. Kajon mukaan lähtee ensimmäisestä osasta tutut hauskat hahmot, ja tälläkään kertaa ei voida välttyä kummallisilta sattumilta.

Molempien teoksien päähenkilönä toimii seikkailumielinen Kajo. Hänellä on erikoisuutena kultaiset silmät ja hopean väriset hiukset, jotka orpokodin johtaja Kuunvalo käskee Kajoa piilottamaan huivin alle. Kajo tapaa merirosvot Rikin ja Arrrrjan (hauska yksityiskohta tuo nimen kirjoitusmuoto!), ja laivan kapteenin Kolmikolkan. Kolmikolkan laivalla, Merenkiitäjällä, on sekä nais- että miesmerirosvoja, joita esitellään teoksessa lyhyesti ja selkeästi. Teoksen hahmot ovat luotu lystikkäiksi, ja tämä teema jatkuu myös toisen teoksen osalta täysin samalla lailla. 

"Pau oli kaksitoista niin kuin minäkin, mutta muuten olimme aivan erilaiset. Ensinnäkin hän oli poika ja minä tyttö. Mutta hän oli myös yhtä tumma kuin minä olen vaalea; hänen hiuksensa olivat kähärät, kun minun tukkani roikkui suorana, ja hänen silmänsä olivat mustat kuin hiilet. Minun silmieni kulta muistutti palavan kynttilän liekkiä. -------" (Hilkka Liitsola - Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka, sivu 11-12)

Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka on itsessään kepeä, vaivaton ja viihdyttävä lukea. Se on lyhyt, vain 165, ja mielestäni toimisi hyvin jo nuoremmillakin lapsilla vaikka iltasatuteoksena. Tietenkin siis tein tässä samalla vähän taustatutkimusta töitä varten, että millaisia lastenkirjoja on olemassa hah xd Ensimmäisessä osassa on myös pientä satumaisuutta, esim. uintitaidon opettaminen Kajolle. Kajo oppii teoksessa uimaan kolmen päivän aikana delfiinien avulla, joka ei nyt ole ihan jokaisen arkipäivää. Se on kuitenkin pieni asia viihdyttävässä teoksessa. 

Kajonsaari, sarjan toinen osa, on puolestaan hieman erikoisempi. Jotenkin merirosvojen "merirosvomaisuutta" on nostettu enemmän esille. Myös teos on hieman enemmän töksähtelevä, sen lyhyiden kappaleiden vuoksi. Kuitenkin tämäkin osa sai minut hilpeälle tuulelle, ja Riki sekä Arrrrja jatkaa viihdyttävää tyyliään teoksessa. Kirjailija on hienosti saanut tehtyä kaksi teosta, joiden parissa viihtyy melkein minkä ikäinen tahansa. Teoksien jälkeen itselle jäi fiilis, että voisi lukea useammin lasten paksumpia kertomakirjallisuusteoksia, koska nämä ovat mukavan viihdyttävää vaihtelua. 

Ilmat ovat olleet ihanan lämpimiä ja aurinkoisia nyt, hieman jopa kuumia. Tämän johdosta päätin lukea Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka -teoksen ulkona, tuossa läheisen hiekkatien penkillä nauttien auringonsäteistä ihollani. Helmet-lukuhaaste saa siis jälleen rastin yhden kohdan yli, joka on nro 11. Teos, jota luet ulkona. Toisen osan luin sisällä tänään, kun tuli sellainen olo, että haluan lukea teoksen, jonka saan loppuun saakka. Minulla on myös keskeneräisiä teoksia, joita en millään meinaa saada eteenpäin luetuksi. Ja ensiviikolla onkin dekkariviikko! Nauttikaa dekkareiden loistosta ja lämpimistä ilmoista vielä kun niitä on. 

Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

Hilkka Liitsola

sivuja 165

Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2019

Kajonsaari

Hilkka Liitsola

sivuja 139

Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2020

Isadella: Sydän liekeissä

Viimeinen Isadella -sarjan teos, joka osuvasti teemallaan aloittaa Pride-kuukauden. Kävin läpi kesäkuun lukuhaasteita tuossa Kirjapino, lukuhaasteet & kesä postauksessa, jossa mainitsinkin usean lukuhaasteen puskevan päälle. Nyt kesäkuu eli 1.6.-30.6. on Pride kuukausi. Isadella -sarja on sopivasti myös hieman LGBTIQ+ aihetta. Minulla on paljon haasteita meneillään, joten en välttämättä ehdi täysin Pride-lukuhaasteeseen nyt syventymään, mutta tämä sarja on ainakin yksi, jota voin suositella luettavaksi. On minulla kirjapinossa myös toinen teos, joka odottaa jo luettavaksi pääsyä.

Nyt on kyllä myönnettävä, että alan tottumaan kirjailija Sari Luhtasen tyyliin, ja jotenkin näen hänen ajatuksiaan, miksi Isadella, ja Isadellan äidit, kaverit ja muut, ovat juuri tuollaisia,kuin ovat. Isadella 3: Sydän liekeissä jatkaa kirjasarjan vakava-humoristista (päätin juuri, että tämä on nykyään sana) tyyliä, ja suoralinjaista juonta, vaikkakin tarinassa on muutama hienoinen sivujuoni. Huomaan, että minusta ne hienoisetkin sivujuonet täydentävät tarinaa juuri riittävästi, että sen lukeminen on jouhevampaa. 

Helmet -lukuhaaste on myös jatkunut taustalla kokoajan, ja olen tyytyväisenä lukenut Luhtasen teoksia, ja ruksitellut kohtia haasteesta. Niin tälläkin kertaa, nimittäin tässä teoksessa on musiikkia. Jos teoksen päähenkilö on luomassa musiikkivideota, musiikkia kuunnellaan pakon edestäkin. Kohta nro 18. Kirjassa kuunnellaan musiikkia - saa ruksin ylitseen nyt. 

"Tiedättekö tunteen, kun siirtyy viileästä ilmasta sisälle lämpimään, haistaa kaikki ihanat tuoksut, saa eteensä jättikupillisen caffe lattea ja tuntee toisten läsnäolon ympärillään. Se kietoo sisäänsä kuin turvapeitto. Kaikki mustat möröt ja muut vähäisemmät pikkuhirviöt katosivat mielestäni niin yksinkertaisilla lääkkeillä. Lyhyessä hetkessä kaikki saattoi olla niin mukavaa ja niin normaalia, ja mikä oudointa, minä nautin siitä." (Sari Luhtanen - Isadella; Sydän Liekeissä, sivu 23)

Isadella: Sydän liekeissä kertoo Isadellan tarinan päätöksen. Kaiken tapahtuneen jälkeen Isadella on jälleen tilanteessa, jossa ei tiedä miten edetä. Hänen äitinsä, kaverinsa ja Fairuz sekoittavat hänen päätänsä yhä, eikä loppua näytä tulevan. Sydän liekeissä kuitenkin sulkee monta asiaa yksien kansien sisällä. Tämä oli myös teos, jota odotin eniten, joka kuitenkin hieman jäi alle odotuksieni. Ensimmäisessä teoksessa alkanut romanttinen sivujuoni jatkaa yhä kulkuaan uuteen yllättävään suuntaan, mutta en voi paljastaa muuta, koska muuten spoilaan.

Tästä teoksesta nousee esille jokaisen erilaisuus ja pinnan alla kuplivat "vaarat". Jokainen hahmo on erilainen, ja joidenkin pinnan alta paljastuu asioita, jotka vaarantavat Isadellan jälleen kerran. Teoksessa nostetaan myös esille enemmän mm. Bastianin hahmoa, joka on kiva pieni lisä teokseen. Jotenkin teos, jota odotin kovasti, oli odottamisen arvoinen, mutta myöskin saman aikaisesti se ei antanut itsestään liiaksikaan. Huippukohtaus teoksessa ei aivan yltänyt sinne suurimpaan jännitykseen ja kliimaksiin, vaan jäi hieman lyhyeksi ja hataraksi. Kuitenkin olen vähän "ikuinen rakkaustarina" -tyyppiä, ja tästä teoksesta jäi siltä osin positiivinen fiilis niinkuin koko sarjasta.

Isadella 3; Sydän liekeissä

Sari Luhtanen

sivuja 194

Otava, Keuruu 2020

Isadella: Sydän murskana

En ajatellut aluksi, että lukisin kyseistä sarjaa missään vaiheessa loppuun, ja here we go again. Jotenkin minun kuvioni alkaa toistamaan itseään, mutta syytän myös kirjaston rajoituksia, koska nämäkin kaksi seuraavaa teosta tuli varattua teospinon vähentyessä eli jo aikoja sitten. Myös mielipiteeni sai täyskäännöksen tämän toisen teoksen osalta, joka sysäytti ensimmäistä osaa huomattavasti paremmin. Sydän murskana alkaa lyhyellä kuvauksella ensimmäisen teoksen tapahtumista Isadellan tuttuun vakava-humoristiseen tyyliin. Tämä tyyli nousi mielestäni vahvemmin esille tässä teoksessa, jonka parissa viihdyin ehkä senkin vuoksi paremmin. 

Sydän murskana saa myös yllättävän vahvan ideaalisen käänteen kokonaisuutena. Eli teos nostaa esille huomattavasti eri asioita, kuin ensimmäinen teos nosti, ja painottaa erilaista näkökulmaa tarinassa. Jotenkin ensimmäistä teosta, Sydän kylmänä, lukiessani minulle nousi erilainen kuvaus Isadellasta. Jotenkin hahmo syvenee, ja hänessä olevat "pimeät/tummat" (miksi jokainen niitä ikinä haluaakaan kutsua) asiat nousevat vahvemmin esille. Kuten jo ensimmäisen teoksen arviossa sanoin, haluan lukea viimeisen teoksen, joka on onneksi jo seuraavana vuorossa. 

Kirjasarjan toinen teos, jota en halunnut tai halusin tai en ehkä, tai kuitenkin halusin lukea, alkaa vahvalla painostavalla ja surullisella ilmapiirillä, jonka aikana Isadellan on otettava ohjaksia käsiinsä, jottei hän menettäisi loppuja ympärillään olevista tärkeistä asioista. Saman aikaisesti Isadella kamppailee omien halujensa kanssa, ja haluaisi aloittaa alusta. Unohtaa tapahtuneet, varsinkin tietyt henkilöt, ja käydä koulua ja olla vihdoin "normaali" nuori, joka kuitenkin osoittautuu.. no vaikeaksi. Tilannetta mutkistaa omituinen sinitukkainen nuorukainen, ja omituiset kirjelähetykset, joita Isadella ryhtyy saamaan tarinan aikana. Kaiken päättävät suuret juhlat, joissa selviää vastauksia moniin Isadellaa arkarruttaneisiin asioihin. 

"Ihan pienen hetken kuluttua minä menin perässä." (Isadella; Sydän murskana - Sari Luhtanen, sivu 13)

Tarinassa on ollut suuri kasvu, ja monissa asioissa mennään harppauksia eteenpäin. Olen lumoutunut kirjailin piristävän humoristisesta tyylistä kirjoittaa, jotenkin se sopii tähän toiseen teokseen paremmin, vaikkakin teemallisesti teoksessa on vahvoja asioita, joita tuodaan esille. Minua alkoi oudolla tavalla pohdituttamaan teoksen aiheet ja minun oma näkemykseni niistä. Humoristisilla viittauksilla on niin suuri vaikutus, että joihinkin tapahtumiin ja niiden purkamiseen pystyin samaistumaan aivan täysin. Isadella elää paljon hänelle kerrottujen (tässä tapauksessa asioiden kertomatta jättämisen) kautta. Hän käsittelee perhesuhteitaan vampyyri äiteihin ja menettyyn biologiseen äitiin, hyvin paljon tarinan aikana. Joihinkin vastauksen saaden, kun toiset puolestaan yhä odotuttavat omaa tarinaansa.  

On myös hienoa nähdä, että Isadella taistelee jostakin joka merkitsee hänelle paljon: piirtämisestä. Pidän tästä Isadellan piirteestä kovin, koska minusta luovuttaminen jonkun asian suhteen on niin... Ensimmäisen teoksen tapahtumat ovat jättäneet jälkensä, jonka vuoksi Isadella hävittää piirtäjän itsessään, mutta taistelee sen löytämisen vuoksi. Lopulta teoksen lopussa Isadella ehkä voittaa jotakin, mutta samalla mittakaavalla tulee menetyksiä. Odotan innolla, mitä kolmas teos tuo tullessaan. Millaisen lopun kirjailija on kokenut Isadellan kuuluvan saada? Siinäpä vasta kysymys!

"Nro 3: Kärsivällisyys on hyvä. Ei ole. Kärsivällisyys on typerää ja vie hermot. Halusin jo osata tämän homman, mutta mokailin jatkuvasti kaikessa." (Isadella; Sydän murskana - Sari Luhtanen, sivu 78)

Helmet-lukuhaasteeseen olen tänä vuonna keskittynyt paremmin, kuin aikaisemmin. Tämä teos ruksittaa kohdan 7. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi. Ajattelin tämän hieman muunnellen niin, että minä samaistun päähenkilön ajatusmaailmaan maailmasta, joten päätin sen soveltuvan tämän kohdan täyttämiseksi. 

Isadella 2; Sydän murskana

Sari Luhtanen

sivuja 189

Otava, Keuruu 2020

Isadella: Sydän kylmänä

Uhosin viikko sitten, että nyt pitää kirjoittaa useampi blokkaus ennen dekkariviikkoa. Kuinka kävikää? Viikko vierähti ilman edes blogin avausta. Nykyhetki on muutenkin hyvin omituinen, suorastaan ärsyttävä, jonka vuoksi mm itselle osa tärkeistä asioista on jäänyt unholaan ja tekemättä. Kirjastot ovat yksi näistä asioista. Kirjastot ympäri Suomea alkavat olla auki, ja teoksien pariin pääsee, mutta tietenkin tänne osui koko järjestelmän vaihto, eikä teoksia saa ulos ennen kuin 4.6., joka on onneksi pian!, Tämä teos löytyi extemporena sen hetkellisen ajanjakson aikana, kun kirjastossa pääsi tutustumaan teoksiin, jopa koskettamalla niitä. Isadellasta kertova kirjasarja, jonka kolmannen teoksen takakannen tekstin luin ensimmäisenä, mutta päätin kuitenkin aloittaa alusta alkaen lukemaan. 

"Täydellisen päivän täydellinen päätös." (Isadella; Sydän kylmänä - Sari Luhtanen, sivu 12)

Omituisesti ihastuin juuri siihen kyseiseen teokseen (kolmanteen), mutta halusin kuitenkin lukea koko kirjasarjan järjestyksessä, joten pienen tutkimuksen jäljiltä löysin tämän sarjan ensimmäisen teoksen Sydän kylmänä. Sari Luhtanen nimenä oli minulle vieras, joten tein hieman tutkimuksia millaisesta kirjailijasta mahtaa olla kyse. Löysinkin hyvin tuttuja teoksia ja sarjoja, joita kyseinen kirjailija on ollut luomassa. En kuitenkaan vielä oikein vakuuttunut hänen kirjoitustyylistään. Miksi? Tähän vastaus aivan tuota pikaan. 

Isadella on nuori, ei viehettävä tai hauska (hänen sanojaan, ei minun), kouluikäinen tyttö, jonka perhekuviot ovat lyhyesti sanottuna ainakin monimutkaiset. Isadellan kolme äitiä, joiden vuoksi on oltava erityisen varovainen herättämästä huomiota, ovat erityslaatuisia, ja jokainen heistä omistaa täydellisen omalaatuisen persoonallisuuden. Uusi ympäristö, ja uusi koulu, tuovatkin erityisen paljon haasteita, koska Isadella tekee kaikkea muuta kuin yrittää pitää matalaa profilia. Hänen elämäänsä ryhtyy hämmentämään kuvistunnilta löytynyt Minna, sekä säbätähti Fairuz. Molempien sivuhenkilöiden tarina sekoittautuu Isadellan tarinaan, ja kömpelyyksiltä ei voida välttyä. 

Tarina etenee rauhallista tahtia eteenpäin ilman erikoisia sivujuonia. Kerrankin teos, jossa on yksi pääjuoni, jota seurataan loppuun asti. Se tekee teoksesta oikeastaan hieman tylsän, koska tapahtumat liittyvät vahvasti vain Isadellaan, kertojaan. Kuitenkin muutama erikoinen juonenkäänne löytyy teoksesta, jotka houkuttelevat lukemaan lisää. Huippukohtaus ei kuitenkaan täysin pääse loistoonsa, ja jotenkin tuntuu 187 sivua olevan liian vähän. Tarina tulee kerrottua näiden sivujen kautta, sillä on alku- sekä loppukohtauksensa, mutta minusta tuntuu, että jotain puuttuu.

"Ja miten oli mahdollista, että se oli yhtä aikaa niin sairaan ärsyttävää ja jotenkin... ihanaa? Siinä muuten sana, jota en ikinä käytä mistään, en edes suurimmasta kalleudestani eli nahkarotsistani, mutta juuri nyt se oli ainoa sana, joka putkahti mieleen. Kaikki tässä tilanteessa oli nyrjähtänyttä." (Isadella; Sydän kylmänä - Sari Luhtanen, sivu 8)

Päähenkilö Isadella kuvaillaan hyvin monisanaisesti monilla sivuilla, ja jokainen hahmo tuo oman visionsa kyseisesta tytöstä esille. Kersti, Vanessa ja Susie, Isadellan äidit, tuodaan kevyemmin ja lyhyt sanaisemmin esille. Isadella kertoo heistä hänen kannaltaan tarvittavan tiedon, joka jää hieman ontuvaksi, koska Isadella on kapinallinen nuori, joka haastaa äitejään erinäköisissä tilanteissa. Sivuhenkilöinä Minna saa mielestäni suuremman roolin, kuin Fairuz, joka on hieman harmittavaa, koska olisin halunnut tietää lisää molemmista, eritoten Fairuzista. 

Teoksen tarina välittyy, ja on kohtalaisen hyvä ja lyhyt pätkä. Lukemisessa ei tarvitse ajatella, eikä teoksen keskeyttäminen häiritse. Siihen pääsee helposti mukaan pidemmänkin tauon jälkeen. Osaksi minulla jäi sellainen fiilis, että haluaisin tietää mitä sarjan päätteeksi tapahtuu, mutta voi olla että teos ei aivan pääse varauslistalle asti. Kirjasarja taitaa jäädä hetken huumaan, jos se vaikka osuu silmään kirjastosta joku kerta. 

Helmet-lukuhaaste täyttyy jälleen yhden kohdan verran. Sydän kylmänä on ensimmäinen teos kirjasarjasta Isadella, joten näin ollen se ruksittaa kohdan 6. Kirja on osa kirjasarjaa. 

Isadella 1; Sydän kylmänä

Sari Luhtanen

sivuja 187

Otava, Keuruu 2019

Kirjapino, lukuhaasteet & kesä

Toukokuu on jotenkin mennyt todella nopeasti, ja olen lukenutkin paljon, mutta jostain syystä blokkauksia ei ole syntynyt. Nyt seuraavat kaksi viikkoa aion tykittää kirjoittamista oikein urakalla, ennen kuin kesäkuun haasteet lähenevät, ja käytän niihin suurimman osan ajastani. Päätin kuitenkin näin mukavan aurinkoisena sunnuntaina tehdä pienen koosteen tämän hetken lukuhaasteista, kirjapinosta, Helmet-haasteesta sekä kesästä ylipäätänsä. Ja toisaalta halusin vain kirjoittelemaan vähän kaikkea, vaikka asian vierestäkin. 

Palasin blogi tauolta Tammikuussa 2020. Ja kirjoitin paljon ajatuksistani tulevaisuudesta, ja nyt ollaan tässä blogissa puolitoista vuotta kohta jatkettu menemään. Koskahan minulle jälleen tulee se hetki, jossa kirjoittaminen pysähtyy? Vai tuleeko ollenkaan? Nyt on toisaalta hyvä katsoakin vähän tavoitteita kesäksi, ja miettiä miten saisi ylläpidetty kirjoittamisen sekä lukemisen intoa. Jos jostain asiasta olen varma on se, että kesäkuusta tulee lukemisen kuukausi!

Olen tänä vuonna ollut huomattavasti aktiivisempi lukuhaaste osallistuja kuin aiemmin. Nyt on meneillään viisi lukuhaastetta (tai tuloillaan), joihin olen osallistunut. Eiköhän niitä enemmänkin olisi tarjolla, mutta johonkin pitää vetää raja. Yöpöydän kirjat emännöi Kirja, jota en halunnut lukea -haastetta 1.9.2020 - 30.8.2021 välillä. Haasteeseen osallistuinkin jo sarjakuvateoksella, jonka valitsin twitter suosituksena. Tästä haasteesta voi siis käydä lukemassa lisää blokkauksessani Joen baari.

Helmet-lukuhaaste on jatkuvasti jokaisen käsiini löytävän teoksen mietintämyssyssä. Nyt on tulossa teoksia, jotka saan tähän haasteeseen, vaikka Helmet onkin jonkun aikaa ollut nyt aivan pysäytyksissä. Nyt kesäkuussa alkaa Pride -lukuhaaste, joka kestää kokonaisen kuukauden. Emäntänämme toimii jälleen Yöpöydän kirjat, joka on luonut selkeän "ohjeistus"postauksen. Lyhyesti: ajatuksena on lukea ja blogata #sateenkaarikirjallisuuteen liittyvästä teemasta ja teoksista, joissa esiintyy LGBTIQ+ hahmoja. Esille saa nostaa sateenkaarikirjallisuutta monella tapaa. Täältä blogista löytyy myös infopaketti dekkariviikolle, joka on 7. - 13.6.2021. 

Dekkariviikolle suunnittelin jotain hieman erikoisempaa, nimittäin koko viikon kestävää päivittyvää blokkausta. Eli kirjoittaisin dekkariaiheesta joka päivä, 7 päivää putkeen. Uhka vai mahdollisuus? Pidän lukuhaasteista, ja päivittyvistä blokkauksista, koska ne ovat ikään kuin päiväkirjoja, joihin saa kirjoitettua juuri ajallaan asioita. Siksi ajattelin kokeilla tätä nyt dekkariviikolla, koska uskon, että saisin näin myös enemmän luettua viikon aikana. Lukupino on dekkariviikolle oikeastaan jo valmiina. Kolme teosta odottaa lukemista, mutta on hyvin mahdollista, että dekkariaihe laajenee mielessäni enemmän kirjoituspainoitteiseksi, mutta eipä kai se mitään. Haluan kuitenkin laittaa tämän kokeiluun. 

Haluan vielä haasteisiin liittyen nostaa esille tällaisen hyvin yksinkertaisen haasteen, joka menee hyvin yksiin minun "salaisen" tavoitteeni kanssa eli laajentaa lukumakuani. Kirjojen Pyörteissä -blogissa on haaste, joka kantaa nimeään Täysin randomia. Ajatuksena on valita kirjastosta täysin randomilla teos, jonka pyrkii lukemaan kannesta kanteen. Voihan se tietenkin olla jokin muukin kuin kovakantinen teos, kuten vaikka äänikirja. Ja ajattelin, että saisin tähän hyvin liitettyä muutaman "lukumakuani laajentavan" teoksen. Haasteessa oli pitkä toteuttamisaika, aina 30.11.2021 saakka, joten oman suoritukseni siirrän varmaan lähemmäs syksyä, mutta aion kokeilla myös tätä. Jos kiinnostuitte käykää ihmeessa kirjastossa ja valitkaa teos täysin randomisti! (:

Kesällä on siis tiedossa paljon lukemista, vaikka kirjapinoni onkin tällä hetkellä hyvin pieni. Hieman dekkariviikolle, kirja pride-lukuhaasteeseen ja sitten oman mielen mukaan teoksia. Neonkaupunki, jonka ensimmäisen osan olen jo ehtinyt lukemaan, mutta blogin puolella ei vielä näy. on se suurin houkutus tällä hetkellä, ja mietinkin aloittaisinko jo tuota seuraavaa osaa. Katsotaan mitä tuosta seuraavaksi tulee luettua. 

Kirjapinossa:

Reija Keskiaho: Nikottelua

Terhi Tarkiainen: Kitty

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki 2; Spiraalitie

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki

Erin Hunter: Soturikissat erikoisseikkailua; Perhon Lennon näky

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastatunut (luettu monesti, mutta miksikäs ei koska christie?)

Ruth Ware: Lukitut ovet

Tusina novelleja

Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

Kesäkuu menee siis kirjojen maailmassa ja blogin puolella. Heinäkuussa lomailen, joten käverit, perhe ja oma muru menee silloin edelle, mutta pyrin pitämään (ja löytämään aikaa) kirjoittamista yllä, koska tiedän, että luettua tulee kuitenkin. Mukavaa kesän odotusta kaikille! :D

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta (+ LANU-festarit & dekkarit)

Lyhyt maininta viime viikonloppuisesta LANU-festivaalista. Haluan mainita, koska lukijana oli mielenkiintoista seurata hieman virtuaalisia videoita, joissa mm. vinkataan teoksia. Itse en ole kauheasti vielä ehtinyt katsomaan, koska viikonloppuna juhlittiin äitienpäivää sekä olin auttamassa porukoiden muuttopuuhissa, joten puuhaa riitti. LANU-festivaalien youtube-kanavalla onneksi on mahdollista käydä katsomassa videoita aina koko toukokuun loppuun saakka, joten aion käydä katsomassa vielä lisää. Kuitenkin sen verran olen jo vilkaissut, että kirjavinkkauksissa oli mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Viime vuonnakin ilmeisesti on ollut virtuaaliset festivaalit, nämä olivat kuitenkin minulle ensimmäiset, johon en edes kovin hyvin ehtinyt osallistumaan. LANU-festivaalien (lasten ja nuorten- siitä se lyhyenne tulee) sivulle kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa jos kiinnostaa!

Myös dekkariviikko on jälleen kerran tulossa. Mainitsen sen nyt näin muutamassa lauseessa, jos sieltä löytyy innokkaita osallistujia. Lähempänä sitten lisää, ja itse olen tietenkin mukana! 

Mennäänpä nyt itse teokseen, novelleita sisältävään sellaiseen. Novellikokoelmat ovat puhutelleet minua nyt alkaneena vuotena, ja jälleen kerran on yhden sellaisen aika. Teoksen kirjailija Hertta Vierula on minulla täysin uusi tuttavuus, ja tämäkin teos tuli esille jossakin youtube pätkästä, mistä sen poimin. Varausta noutaessa hieman hämmennyinkin teoksen kokoa, sen keveyttä, koska olin odottanut hieman erilaista teosta käsiini. Lyhyys tekee toisaalta teoksesta hyvinkin mielenkiintoisen ja luettavan.

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta pitää sisällään 10 erilaista novellia. Teoksessa on itsessään vain 69 sivua, joten jokainen sen sisältämä novelli on vain muutaman sivun mittainen. Jokaisessa teoksessa on sellainen erikoinen tunnelma, että ajattelee päähenkilön toisaalta näkevän unta/harhoja/muuta vastaavaa, ettei tämän kertoma tarina olisi aivan totta. Kuitenkin jokainen novelli herättelee mielessä outoja totuudenmukaisuuksia, jotka kuitenkin rikkovat ajatusta siitä, että novellin kertoja (kertojalla kuvaan tässä novellin päähahmoa) näkisikin vain unta. Toisissa novelleissa on helpompi erottaa "se hetki" (tässä tarkoitan hetkellä sitä kohtaa, jossa novellista nousee esille fantasian piirteet), kuin toisissa joissa jo päähenkilö itsessään on hyvin "ei-totuudenmukainen". 

Maatuvanlaakson tarinoissa seikkailee elävät, kuolleet ja mitä omituisimmat olennot, kuten peikot. Jokainen tarina etenee eritavalla, eikä yhtenäisyyksiä ole muu kuin se että jokainen tarina karmii selkäpiitä. Teokset ovat omalla tavallaan kauniita ja kauheita samanaikaisesti, mutta kiehtovaa luettavaa, ja piristystä tuo jokaiseen novelliin se, että siinä on aina yksi kuvitettu sivu. Lyhyiden novelleiden välissä on helppo pitää taukoja. Jokainen tarina on suhteellisen "koruton", jos voisin sellaista ilmaisua käyttää nyt tässä asiayhteydessä. Tarinat kertovat ilman kaunistelemista asiansa, lyhyiden ja jämäköiden lauseiden saattelemana. Tähän tottuu, vaikka aluksi se olikin hämmentävää. Jotenkaan kuitenkaan en osaisi kuvitella tämän kaltaista teosta ilman jäykkyyttä edes toimivaksi. 

"Pilvien rako sulkeutuu. Ensimmäinen pisara osuu lammen pintaan. Sade tanssittaa lampea. Lilja seisoo laiturilla ja antaa veden valua ylleen." (Hertta Vierula - Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta, s 12)

Parhaiten mieleeni jäin teoksen viimeinen novelli, joka oli hieman erimuotoinen kuin aiemmat tarinat, koska se oli kirjoitettu ikäänkuin kirjeeksi. Tämäkin oli hauska seikka, että novelleiden "malli" erosi hienoisesti toisistaan. Viimeinen novelli, parantola, jätti aika kylmäksi. Fantasia elementit kohtasivat hienoisen ongelman, johon päähenkilö, kertoja, jonka nimen oletin olevan Aurora, etsiskeli ratkaisua. Tässä kohtaan tuli jälleen novelleista uusi piirre esiin nimittäin, ne ikäänkuin loppuivat, mutta toisaalta jäivät elämään. Niihin jokaiseen ei tullutkaan täysin "tämä tarina loppuu tähän" -loppua. 

Minulla ehti tosiaan muodostua lempi- ja ei-lempitarinani lyhyiden novellien joukosta. Toisaalta osassa novellissa oli sellaisia ällötyspiirteitä, että ne eivät edes sen vuoksi olleet miellyttävää lukea. Osa tarinoista ei vain uponnut, ehkä myös siksi koska teemakin oli hyvin erikoinen. En edes osaa nimetä yhtä teemaa/aihetta, jota teoksessa käsiteltiin, mutta itse koin teoksen pimeänä, kolkkona ja jäykkänä. Se ei pelottanut niinkään, enemmän osassa kohtaa tuli ällötys. Hienosti kuitenkin kirjailija oli saanut novellit herättämään ajatuksia, siksi sitä oli ihan mukava lukea. 

Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta

Hertta Vierula & Broci

sivuja 69

Karisto / Kustannusosakeyhtiö Otava 2020

Hurme

Sateinen sunnuntai on oivallista aikaa lukea ja kirjoittaa. Nytkin olen tällä viikolla noutanut useamman teoksen kirjastosta, ja muokannut viikonlopun lukupinoa useaan otteeseen. Tällä viikolla odotettu uutuus teos, Hurme, saapui kirjastoon noudettavaksi ja sain sen käsiini. Ainoa enää mikä teoksesta puuttuu on sen uusi tuoksu, joka valitettavasti on jo kadonnut kuljetuksen, muovien ja merkkauksien aikana, jotka kirjastot ymmärrettävästi joutuvat tekemään. Teos ihanasti jälleen kerran ruksittaa myös yhden Helmet-lukuhaaste kohdan, joka on kohta numero 24. Kirja joka on julkaistu vuonna 2021. 

Minulle jäin teoksen lukemisen jälkeen hyvin vertaileva olotila, jota en toivonut. Kuitenkin sisäinen ääneni hieman haluaa nostaa esille Väkiveriset -sarjaa, vaikka tarkoitus ei olekaan verrata näitä kahta sarjaa toisiinsa. Väkiveriset -sarjan teoksista pääset lukemaan #väkiveriset-sarja tai SiniHelminen tunnisteen alta. Hurme aloittaa itsenäisistä osista koostuvan Lujaverinen sarjan, joka yhdistää kauhua, fantasiaa ja romantiikkaa. Teos on luokiteltu ya-kirjaksi (young adult), joka mielestäni pätee varsin hyvin, kunnes oma mieleni ryhtyi vertailemaan kahta sarjaa keskenään. 

Perustelen äskeistä lausettani näin: Väkiveriset -sarja yhdisteli luovasti romantiikkaa, jännitystä ja Suomalaista mytologiaa. Teos oli suunnattu yläkouluikäisille ja siitä vanhemmille lukijoille. Samoin myös tämän teoksen sisäkannessa lukee. Itse luokittelen tämän teoksen hyvin vahvasti erilaiseen ikähaarukkaan mitä Väkiveriset -sarja on. Hurme on ehdottomasti ya-kirja, mutta onko se yläkouluikäisen kirja? Enkä väitä, että itse teoksen kauhu piirteet tai muut voimakkaat kohtaukset eivät olisi sopivia sen ikäiselle. Ei, siitä ei ole kyse. Vaan mietin enemmän asiaa siltä kannalta, että kokeeko yläasteikäinen lukija ymmärtävänsä teosta. Tästä päästäänkin mukavasti aiheeseen, kuinka paljon erilaisia lukijoita on maailmassa. En kuitenkaan syvenny siihen tämän enempää nyt, koska muuten en pääse ollenkaan kertomaan tästä teoksesta. Halusin kuitenkin antaa ajateltavaa lukijoilleni.

Teoksen päähenkilönä toimii nuori Seela, joka muuttaa enonsa luokse asumaan opintojensa vuoksi. Seela vaikuttaa huippu hyvältä hahmolta jo teoksen ensisivuilta alkaen. Myös Seelan olemus (tyyli) hurmasi minut aivan täysin. Seela käyttää mm maihareita, farkkutakkia ja lilan väristä pikkureppua, ja olen myyty. Myös maininta, että Seela ostaa tavaraa mm. Uffilta, on ihana tarkennus tästä päähahmosta. Seelan näkökulmasta kuvataan hyvin tarkasti ja vahvasti ympärillä olevia asioita ja tapahtumia. Uuden sarjan alkaessa on aina hieman keskityttävä tarkemmin, koska uusia hahmoja tulee paljon. Seelan lisäksi teoksessa seikkailevat hänen enonsa Seppo, Seelan vanhemmat, Halla, Stepa, Kristian, Isla, joihin Seela tutustuu koulussa, sekä Seelan kissa Darth Mau. Lisäksi teoksessa on huiman paljon hahmoja, joilla on hyvin pieni osa itse tarinaa. 

Opintojensa lisäksi Seela auttaa enoaan, Seppoa, hautaustoimiston ylläpitämisessä. Seela ryhtyy yllättäen viettämään enemmän ja enemmän aikaa hautaustoimiston työkeikoilla, mitä hänen on alunperin edes pitänyt. Näiden seurauksien saattelemana alkaa paljastua asioita Seelasta ja hänen enostaan Seposta, kuten muistakin kirjan hahmoista, joita ei aluksi voinut kuvitella. Myös sarjan nimelle, Lujaverinen, selviää teoksen aikana selitys, joka ei tullut minulle yllätyksenä sen jälkeen, kun asioita alkoikin aukenemaan. 

Teos alkaa vahvalla yksisuoraisella juonella, joka edetessään hajoaa sivujuoneksi, josta hajoaakin lisää sivujuonia. Nautin juuri tällaisista sivujuonista, jotka lopulta kuitenkin jollakin tasolla yhdistyvät yhdeksi asiayhteydeksi. Eikä Sini Helminen petä kuvauksellisella tekstillään tälläkään kertaa. Teos on itsessään 324 sivuinen, mutta onneksi ei tarvitse odottaa huippukohtauksia aivan teoksen loppuhetkille saakka, vaan tarinassa alkaa tapahtumaan jo n. sivulta 60 alkaen. Yksi suuri asia minua kaivertaa.. Lujaverinen + Hurme + 324 sivua tarinaa. Millä tavalla teoksen nimi, Hurme, liittyy itse teokseen? Ulkonäöltään teos on upea. Kansikuva ja hurmaava pinkki teksti mustalla pohjalla sopivat teoksen tarinaan hyvin. Samoin sarjan nimi, Lujaverinen, se sopii tarinaan jahka sen on lukenut. Mutta Hurme? Jäikö minulta jotain huomaamatta?

"Raskaat askeleet lähestyvät eteisestä ja lopulta Seppo ilmestyy esiin, ensin pää, hartiat ja sitten laihankuivakka ruumis. Välillä mietin, että harmaine hiuksineen, syvällä päässä pullottavine silmineen ja roikkuvine poskineen Seppo muistuttaa vähän asiakkaitaan. Toisaalta pystyn vielä muistamaan toisenlaisen Sepon: hieman möhömahaisen ja aina mustia sutjautuksia viljelevän. Mutta se olikin ennen kuin Anja lähti ja jätti koko perheyrityksen Sepon niskoille." (Sini Helminen - Hurme, sivu 14)

Olen vieläkin hieman mietteliäs teoksen suhteen, vaikka sain sen luettua jo eilen. Kuitenkin koin, että tarvitsen hetken vetääkseni ikäänkuin happea, ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan omaa arviotani tänne blogin puolelle. Odotan mielenkiinnolla millainen sarjasta tulee, koska kyse on kuitenkin itsenäisistä jatko-osista. Teos oli kaikenkaikkiaan hyvä. Hyvin erilainen, ja varmasti sellainen, joka tulee vahvasti jakamaan lukijoitaan "tykkään-en tykkää" -laatikoihin. Itse en oikein suostu vielä kallistumaan kumpaankaan, koska mielestäni teos voisi kaivata toisen lukukerran. Tietenkin kirjaston jonojen vuoksi tämä ei varmaan ole mahdollista aivan lähiaikoina, mutta mahdollisesti ennen kuin seuraava teos ilmestyy? 

Suosittelen ehdottomasti lukemaan teoksen, varsinkin jos on lukenut Väkiveriset -sarjan teokset. On ihana nähdä kirjailijasta niin monenlaisia puolia. Tämä teos antaa vahvan käsityksen, että Sini Helminen kykenee monipuoliseen tekstin tuottamiseen. Eikä mielestäni tämä teos ole "ohi lyönti", ja kirjialijalle voi tehdä hyvää kokeilla hieman erilaisia suuntia. Tarina on vahva, teema on vahva ja itse teos huokuu voimaa. Itse päähenkilö on myös hyvin itsetietoinen sekä päämäärätietoinen, joka mielestäni sitoo hyvin teoksessa huokuvan fantasian ja kauhun yhdeksi tarinaksi. 

Vielä pieni ihana positiivinen söpö asia teoksesta. Jokainen luku oli otsikoitu luvun numeron lisäksi. Rakastan otsikointia, vaikka ei siitä haittaa ole, että luvussa lukee pelkästään "Luku 1". Jotenkin kuitenkin otsikointi nostaa jo hieman ennakkotietoa esille, mitä luvussa on luvassa. Kiteytettynä voimakas teemainen kirja, hyvin kirjoitettu tarina, ja tässä seikkailevat hahmot, mutta en kuitenkaan voi suositella kaikille luettavaksi, koska jopa minulle tuli hieman apea/rauhaton olo toisinaan teosta lukiessa. 

Hurme

Lujaverinen 1

Sini Helminen

sivuja 324

Myllylahti Oy, Espoo 2021