Hetken mielijohteesta

Vihdoin ja viimeinen pääsin iloisen, onnea tihkuvan ja romanttisen teoksen äärelle. Nora Roberts teoksissa nostaa esille palavan rakkauden roihuvien voimakkaiden tunteiden säestämänä, joita tämäkin teos piti sisällään. Teoksen päähenkilönä toimii Rebecca; avoin, seikkailunhaluinen ja "vanhan" elämänsä taakse jättänyt nainen, joka löytää tiensä Korfu:n eksoottiselle saarelle. 

Ruksitan näin ollen siis yhden Helmet-lukuhaaste kohdan; kohta numero 2. Iloinen kirja.

Teoksen kantavana ajatuksena on vapaus. Se heijastuu teosta lukiessa päähenkilön sanoista, ajatuksista ja tunteista. Myös Rebeccan valintoja ohjaa ajatus vapaudesta, vaikka hänen tunteitaan saapuukin sotkemaan Korfu:lla oleva komea Stephen. Kunnianhimoinen, rikas herrasmies Stephen ei saa katseitaan irti Rebeccasta, joka vetäytyy tunteiden vietäväksi keskelle seikkailua, joka yllättää jopa hänet itsensä. 

"Tuhannet pienet mielihyvän kuplat räjähtivät Rebeccan suonissa, päässä ja sydämessä, kunnes hän painautui tiukasti Stepheniä vasten." (Nora Roberts - Hetken mielijohteesta sivu 39)

Käännösteokseksi todella onnistunut. Ehkä totean tämän siksi, että olen lukenut nyt vähemmän käännösteoksia, mutta olen innoissani, että niitä on nyt enemmän kirjapinossani. Kirjailija on saanut tuotua kauniin kevyesti ja hienostuneesti esille teoksta kantavan voiman eli rakkauden. Kaunis ja selkä punainen lanka kulkeutuu teoksessa, jossa ajaudutaan suoraan asiaa. Menneisyys esitellään päähenkilön osin pikkuhiljaa, mutta siihen ei takerruta vaan annetaan tämän hetkisen tilanteen viedä tarinaa eteenpäin. 

Teos on mielestäni kaunis. Kooltaan teos sopii hyvin käsiin pienen pokkarimaisuutensa takia, ja tuntuu kevyeltä luettavalta. Itselle jäi myös novellimainen -tunne teoksesta, vaikka romaanin luinkin. Tekstin ulkoasu pakottaa lukijan lukemaan teoksen kertaistumalta. Asiat ovat ennalta-arvattavia, mutta jos kaipaa romantiikkahömppää teos on oivallinen valinta!

Hetken mielijohteesta

englanninkielinen alkuteos: Impulse

Nora Roberts

suomentanut: Päivi Paju

sivuja 155

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Pehmolelutyttö

Olen hetken jo miettinyt, että haluaisin lukea iloisen kirjan. Teoksen, joka keskittyy iloisuuteen ja rakkauden kukoistukseen. Tai ainakin sellaisen teoksen, jonka tarinan seurauksena on tämä: rakkaus ja iloisuus. Jokaisessa teoksessa näkyy rakkaus, välittäminen ja iloisuus kyllä, mutta niiden määrä tarinassa vaihtelee, niiden esille tuonti vaihtelee sekä tärkeimpänä niiden merkitys lukijalle vaihtelee. Huomaan kyllä teoksissa, joita olen lukenut, iloisia piirteitä, mutta mielestäni keskiarvoisesti laskettuna.. luetut teokset ovat jäänet hieman riman alapuolella tuon iloisuuden suhteen. 

"Ihan kohta, antakaa minulle pari minuuttia lisäaikaa." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 36)

Jukka Behm:n Pehmolelutyttö kolahtaa itselleni ainakin aika surullisena tarinana. Teos keskittyy raskaan aiheen ympärille, ja käsittelee sitä hyvin moniulotteisesti antaen selkeää kuvailua tapahtumista, ajatuksista ja tunteista. 

Teoksen tarina tuntuu olevan suljettujen salaisuuksien ympäröimä. Niin suurien salaisuuksien, että näin lukijana, jäin teoksen luettuani ihmettelemään, kuinka suuria salaisuudet ylipäätänsä voivat olla. Suoraan sanottuna: hämmennyin. Teos on voittanut WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun, ja teosta on raati kuvaillutkin pohdituttavaksi. Itselleni jäi ainakin hyvin mietteliäs olo. Tarina soljui mukavasti, ja turhat yksityiskohdat oli kirjoittaja jättänyt tekstinsä ulkopuolelle. Jokaisella lukijalla on riittävästi kykyä luoda mieleensä elävä kuva tekstin perusteella. Itselle ehkä suurimpana ajatuksena kolahti nuoret, ja paineet, joita nuoret kohtaavat. Onko nykyään mahdotonta olla oma itsensä?

"Kotikaupunkini on pääosin maaseutua, peltoja ja metsää, mutta sitä ei oikein huomaa, koska perheeni asuu melkein keskustassa, johon ympärillä olevat pienemmät kaupungit liitettiin." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 10)

Teksti ulkoasullisesti oli helposti lähestyttävää. Lyhyet ja yksinkertaiset luvut jaksottivat tarinaa riittävästi, mutta soljuivat kuitenkin yhtenäiseksi teokseksi. Yksinkertaisuus - minusta se on kaiken kaikkiaan kattava kuvaamaan kokonaan tätä teosta. Yksinkertaisuus on toisinaan todella kaunista. Myös minä -kertojan käyttö oli sopiva teoksen teemaa ja tyyliä ajatellen. Jotenkin olisi ollut hullunkurista lukea teosta muusta näkökulmasta. Minä -kertoja loi myös itselleni ainakin vahvemman kokemuksen teoksen päähenkilön Emilian tunteista, ja niistä ajatuksista, joita hän käy teoksessa läpi. 

Pehmolelutyttö

Jukka Behm

sivuja 202

WSOY

Helsinki, 2017

Sydän hengitystä

Päätin tyhjentää lyhyillä arvioilla kirjapinoani sekä luonnoksiani täältä blogin puolella, joten tästä lähtee kolmen blokkauksen putki, joten tällä viikolla tulee luettavaa! Jokainen teos on erilainen, mutta päätin suunnata vähemmän iloisesta iloiseen teokseen. Osa näistä teoksista on odottanut jo kauemman aikaa julkaisua, mutta tämä teos on muun muassa aivan vasta luettu, mutta pääsi kuitenkin aloittamaan tämän viikon. 

Anu Holopaisen teos Sydän hengitystä kertoo koskettavasta aiheesta, joka herättää lukijan ajattelemaan, kuinka tälläisiä ristiriitaisia tunteita tulisi käsitellä, mistä ne tulevat ja kenelle. Minkä vuoksi niitä on ja kuinka niiden kanssa tulisi elää. Päähenkilönä teoksessa toimii Tiira, jonka silmin katsomme ristiriitaisten tunteiden verkkoa. Tiira on sopusuhtainen, tyypillinen nuori, jonka unelmien yllä lankeaa kahden punaisen viivan osoittama paino. Tiira joutuu keskellä vahvojen ristiriitaisten tunteiden sekamelskaa, jonka keskellä hänen on tehtävä valinta. Valinta siitä, minkä puolesta taistelee. 

Itse valitsin teoksen hyllystä, koska halusin nähdä kuinka kirjailija on luonut teoksen, jossa päähenkilön ympäristö ei suhtaudu hänen päätöksiinsä ymmärtäväisesti. Minua kiehtoi kovin, kuinka lopulta käy teoksessa, enkä osannut ennalta-arvata tällä kertaa paljoakaan. Tuntuu, että tämän teoksen lukemiseen tarvitsee muutaman päivän, vain jo aiheen vuoksi. En siis itsekään kiirehtinyt teosta lukiessani. 

Todentuntuinen tarina jatkoi kulkuaan tasaisesti eteenpäin. Teoksessa oli tällaisia niinsanotusti "loruja/runoja/kysymyksiä" keskellä tarinaa, jotka oli nostettu lihavoinnin avulla esille. Niiden avulla oli helppo pohtia kysymyksiä, jotka päässä pyöri. On myös hienoa nähdä, että näkökulma ei ollut täysin ja ainoastaan päähenkilön, vaan esimerkiksi äidin ajatuksia tuodaan teoksen tarinassa hienoisesti esille. Jokaisen hahmon tunteet pääsevät kosketuksiin, joten lukijan on helppo seurata teoksen tarinaa. 

Teos ei houkuttele kuitenkaan tarttumaan siihen uudestaan. Yhden lukukerran jälkeen olen aivan täynnä, joten vien teoksen ilomielin takaisin kirjastoon. Teos menee itselläni kategoriaa; "tulipa se nyt luettua".

Sydän hengitystä

Anu Holopainen

sivuja 228

Karisto Oy, Hämeenlinna, 2018

EVERWORLD Viikatenaisen valtakunta

"Täällä oikeassa maailmassa sain pestyä käteni. Suljin hanan. Laskin saippuan. Yritin kävellä pois. Sanoin itselleni voivani kävellä tieheni. Tietysti voisin kävellä tieheni." (Viikatenaisen valtakunta: Everworld 4, K.A. Applegate sivu 8)

Muistoja, muistoja... Everworld -kirjasarjaa luin aikoinaan ensimmäisen kolmen teoksen verran. Pitkästä aikaan palatessani tämän kirjasarjan pariin jouduin tekemään sen kaikkein pahimman, ja lukemaan uudelleen omia tekstejäni aloitus vuosilta. Olen paljon blogia muokannut, ja joitakin blokkauksia jopa käynyt kriittisesti läpi, mutta yllättäen nämä kaikki kolme vielä löytyivät tekstien joukosta. K.A. Applegate tunnisteen alta voi käydä katsomassa haparoivaa kirjoitustyyliä ilman sen kummempia arvioita oikeastaan. Olen kehittynyt, huomaan sen (ja onneksi niin, ei sitä räpiköimistä kauan jaksanut lukea). Muistikuvia minulla olikin jo tämän neljännen teoksen ottaessani matkaani kirjastosta. Henkilökunta oli jälleen nostanut esille varaston aarteita, joista tämäkin teos käsiini tiensä löysi. 

Everworld on rinnakkaismaailma oikean maailman rinnalla. Everworldissä elää niin jumalat kuin jumalattaret, haltiat, kääpiöt, kentaurit ja monet muut taruolennot, joiden olemassa olosta ei ollut alunperin tietoa neljällä päähenkilöllämme, David:llä, April:llä, Christopher:lla sekä Jalil:lla. Ensimmäisten kolmen teoksen kautta nämä neljä päähenkilöä joutuivat kohtaamaan Everworldin todellisen luonnon kaikkine julmuuksineen omituisen noita-tytön Sennan johdattaessa heidät keskellä vaaraa.

Neljäs teos Viikatenaisen valtakunta jatkaa totuttua tyyliään, ja vaihtaa kertojaa. Tällä kertaa kertojana toimii Jalil, nuori poika, joka ei ymmärrä minkä vuoksi on joutunut tähän seikkailuun. Tuntuu, että kaikilla muilla nuorilla on syy, minkä vuoksi he ovat Sennan johdattelemina joutuneet Everworldiin, mutta entäs Jalil? Mikä rooli Jalil:lla on? Tilanne vaikeutuu huomattavasti nuorien joutuvan vaaraan Viikatenaisen valtakuntaan, jonka valtiatar haluaa haaremiinsa lisää miehiä, ja tällä kertaa oikeasta maailmasta. 

"Ja viimeisenä: minä. Hontelo, jäntevä, laiha, valitse sopiva adjektiivi. Itse suosin solakkaa. Useimpien mielestä olen musta älykkönörtti. Jalil, se on nimeni. Kaikki luulevat sen olevan afrikkalainen nimi. Se ei ole. Se on hindiä ja tarkoittaa »jumalankaltaista.»" (Viikatenaisen valtakunta: Everworld, K.A. Applegate sivu 19)

K.A. Applegate teokset ovat mukavan nopeatempoisia lukea, ja niiden punainen lanka kulkee selkeästi koko teoksen läpi. Ensimmäisen teoksen osalta kerroinkin, että lyhyet kappaleet luovat tekstiin selkeän ja tarkan kuvan, vaikka tekstiä ei ole paljoltikaan. Mielestäni yhäkin kappaleiden lyhyys on piristävää ja innostavaa, jotta teoksen haluaa lukea yhdeltä istuvalta. Lyhyt kommentti ensimmäiseen Everworld kirjasarjan teoksen blokkaukseen: olen järkyttynyt tekstin laadusta! En vain millään pääse siitä nyt yli... puhumattakaan toisen teoksen blokkauksesta.. mikä musta tekstin värikin? Olikohan tässä jokin viisas ajatus joskus? 

Näiden blokkausten välissä on nyt kulunut viisi vuotta. Olen viimeksi lukenut Everworldin maailmasta siis viisi vuotta sitten, mikäköhän sai minut yllättäen lopettamaan niiden lukemisen? Everworld ei lyönyt minua enää täysin flow-tilaan, mutta nautin yhä sen lukemisesta. Lopussa tempo vain nopeutuu, ja neljän pääsankarin tulee tehdä nopeita ratkaisuja, jotta kykenisivät auttamaan jokaista hädässä olevaa. Jalil:n teräväpää oikeassa maailmassa auttaa heitä myös Everworldin puolella, vaikka haasteiden perään tuntuu aina tulevan uusia haasteita. Voiko Sennaan luottaa? on kysymys, joka häilyy teoksessa sitä lukiessa. Lopussa myös Christopher saa hetkellisesti loistaa tiedoillaan, joka sekä yllättää, että hymyilyttää muita.

Viikatenaisen valtakunta

Everworld 4

K.A. Applegate

suomentaja Marianna Leikomaa

sivuja 180

englanninkielinen alkuteos: Realm of the Reaper

WS Bookwell Oy, Juva 2002

Läpi yön

Kirjastosta on tullut minun vierailukohteeni. Käyn siellä noin 3-4 kertaa viikossa ihan vain sisällä, vierailemassa ja ihailemassa kaikkia niitä teoksia, joita ne hyllyt pitävät sisällään. Löydän useasti myös teoksia hetken mielijohteiden seurauksena, tai varastoista esille tuotujen teosten hyllystä nappaan mukaani muistoja herättäviä teoksia, ja tämä kaikki poiketen varattujen teosten hakureissultani. Niin löytyi myös tämä Terhi Rannelan Läpi yön -teos. Teoksessa minua puhutti ennen kaikkea kansi ja sen olemus. Jotenkin teoksesta jäi tunne, että minun tulisi lukea se. Myöskin teoksen avatessani huomasin yksityiskohdan, joka sai minut nappaamaan teoksen mukaani. 

Terhi Rannelan teos Läpi yön on kirjoitettu päiväkirja muotoon. Jokainen luku käsittelee yhden kirjan, joka on mitä erikoisimpiin kansiin kirjoitettu, koska päähenkilö valitsee vihkojen, kirjojen ja kansien joukosta omaan mieltykseensä sopivat kannet. Jokaista niistä varsinaisesti ei voi selkeästi määritellä päiväkirjaksi, mutta jokaiselle mikä tahansa vihko voi olla merkittävä. Minusta on ihana yksityiskohta, että päähenkilö kuvailee millainen vihko, kirja tai kannet hänellä tällä kertaa on, johon päiväkirjaansa kirjoittaa. Jokainen vihko, kirja tai kannet, joihin päähenkilö kirjoittaa, kuvaa myös hyvin tapahtumien kulkua sillä hetkellä. 

Teoksen päähenkilönä toimii Maria. Maria on lukiolainen, kunnianhimoinen kirjoittaja, joka toivoo teoksensa julkaistavan kustantajan toimesta. Hän asuu äidinsä, isänsä ja sisarensa kanssa. Tarinan edetessä Maria kokee nuoren elämää mullistavia asioita, kirjoittaa romaaneja, novelleja ja runoja, yrittää suoriutua kympin oppilaana lukiosta sekä täyttää 18 ja muuttaa yliopistoon pääsyn perässä ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken tämän lukija saa kokea hänen kirjoittamiensa päiväkirja merkintöjensä kautta. 

"Neiti Kunnianhimo on kaunis ja laiha ja huippuälykäs, ja samaa hän odottaa minultakin. Neiti Kunnianhimo ei ole koskaan tyytyväinen, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa, aina aina aina voi olla parempi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 19)

Minulla vei jonkin aikaa, että totuin teoksen tyyliin. Aiemmin itsellä ei ole kohdalle osunut päiväkirja muotoon kirjoitettua teosta, mutta yllättäen sen lukeminen oli aika mukavaa. Toisinaan sai naurahtaa, että mitä asiaa en tällä kertaa ole huomannut, kun päiväkirja merkintä olikin lyhyt ja täynnä esimerkiksi pelkkiä huutomerkkejä. Tällaisen tekniikan avulla teoksen päähenkilön kerronnalla on voimakas rooli, koska kaikki lukijan mielessä heräävät ajatukset ovat seurausta yhden henkilön näkökulmasta. Teos ei sisällä kauheasti mitään vuoropuheluita, joten näkökulmaksi jää yhden henkilön ajatus ja näkemys eri tilanteista. Ehkä jopa vähän tuntui, että toisinaan tunkeili toisen ihmisen päiväkirjaan, sitähän tässä periaatteessa tehtiinkin. 

Päiväkirjan muodon kautta on myös hieno huomata, kuinka pienimmätkin vihjeet antavat kuvaa päähenkilön elämästä. Maria tarinassaan kirjoitti paljon millaisia biisejä kuunteli minäkin hetkinä, kuinka jokin tilanne toi mieleen tietyn biisin tai laulajan, ja millaisia bändejä hän kuunteli ylipäätänsä. Tarinassa nousi esille myös kirjat, joita hän luki tai sarjat, joita hän katsoi. Tällaiset yksinkertaiset asiat, joita ei itse tule ajatelleeksi, tuovat paljon sisältöä hahmoon. Päiväkirjaa kirjoittaneena tietää, kuinka yksityinen se on. Osaksi juuri tämän vuoksi valitsin teoksen. Minun oli saatava tietää, kuinka kirjailija on saanut luotua päiväkirja muotoon tarinan Mariasta. 

"Mutta sitä se elämä taitaa pohjimmiltaan olla, luopumista vanhasta ja uuden opettelua, vaikka se jännittäisi ja pelottaisi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 47)

Tätä teosta lukiessani, rupesin miettimään sanaa teema, sitä sanaa itsessään sekä sen merkitystä. Teemalla näin kirjallisuudessa haetaan sitä, mitä kirjan aihe kertoo. Tässäkin teoksessa minä nostaisin esille teemoina masennus, opiskelu, nuoren elämä, kirjoittaminen.. esimerkiksi nämä. Teoksen alussa välittömästi selviää Marialla olevia haasteita, jonka vuoksi teos keskittyy masennukseen, synkkyyteen ja pimeyteen, joista suunta on vain ylöspäin. Niinkuin teoksen takakannessakin sanotaan "Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen-", teos käsittelee vahvoja teemoja, jotka rakentuvat kuitenkin parantavaksi tarinaksi. 

Tarinan lopussa selviää paljon asioita, jotka johdattelevat päähenkilöä eteenpäin. 2014 vuonna ilmestynyt teos, jonka aikajana sijoittuu -96 luvulta aina 2000 luvun alkuun saakka, ei tunnu ollenkaan olevan vanhentunut nykyhetkestä. Teos nostaa itselleni ajatuksia omista kirjoituksistani, ruksailuistani, päiväkirjoistani aina haaveisiin ja unelmiini saakka. Se saa mietteliääksi. Mielestäni tällöin romaani on onnistunut. Se saa minut pohtimaan, mihin itse kykenen. Lainaan Terhi Rannelan omia sanoja tiivistääkseni teoksen. Nämä sanat ovat kirjan sisäkannesta: "Nyt on aika ojentaa tarina lukijoiden käsiin ja toivoa, että kohtaamme." Minä kohtasin teoksen sanoman, vision ja kirjailijan luovan työn tuloksen. Vinkatkaa te lukijat, missä teoksessa olette itse kohdanneet tämän? Mikä teos on kolahtanut pysyvästi?

Läpi yön

Terhi Rannela

sivuja 284

Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsinki, 2014

Kesälukumaraton número dos, tässä tunnelmat

Joskus aikoinaan yläasteella luin Espanjaa kaksi vuotta, mutta sen opiskelu loppui, kun peruskoulun päättötodistuksen sain käsiini. En siis osaa Espanjaa tuon enempää, mutta mielestäni se jotenkin sopi tähän aamuun. Tänään, lauantaina, on aika lukumaratonata toisen kerran. Kesälukumaraton numero kaksi, 29.8., vierähti siis käyntiin, ja päätin tällä kertaa sijoittaa oman lukemiseni täysin lauantaipäivälle. 

Lukumaratonin käytäntö on sama, joten tarkoitus on lukea 24 tuntia itse tauoittaen. Jokainen tauko lasketaan suoritusaikaan, mutta niitä kuitenkin kannattaa pitää. Itse pohdin pitkään osallistunko vaiko enkö. Monet asiat pyörivät mielessä ja toteutuksessa, mutta päätin joka tapauksessa osallistua. Kirjastopinoa olen saanut luettua aika vauhdilla, ja muutaman teoksen bloggaus odottaa loppusilauksia (taas, vieläkin, aina..) ja julkaisua. Kuitenkin päätin, että lukumaratoneja ei vain voi jättää välistä, joten tämä korvaa nyt kaikkien keskeneräisten bloggauksien loppusilauksien valmistelun.

Tällä kertaa lukumaraton emäntänä toimii Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Hänen bloginsa puolelta löytyy kattava infopaketti lukumaratonista, ja pääset kurkistamaan sen täällä. 

Itse olen valinnut tähän lukumaratoniin vain yhden teoksen. J.R.Ward on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Hänen Mustan tikarin veljeskunta -sarja on lumonnut minut, niin alkuperäiskielisenä kuin suomennettuina versioina (suomennettuina löytyvät omasta hyllystä). Päätin siis vihdoin tarttua J.R.Ward toiseen fantasia- ja romantiikka-aiheiseen sarjaan. Lukumaraton kirjana toimii: 

Halu

Langenneet enkelit -sarja 1.osa

englanninkielinen alkuteos Covet

J.R. Ward

suomentaja Tanja Kielinen

sivuja 541

Basam Books, 2012, Helsinki

Lukuiloa kaikille, lukumaratonini starttaa nyt!!

(Lukumaratoni aikani: la 9:00 - su 9:00)  

Los Angeles? klo 9:12

En ehtinyt edes avaamaan teosta, kun ryhdyin ihmettelemään, miten blogi julkaisi tämän päivittyvän  blokkauksen perjantai 28. päivän puolelle. Hetken asetuksissa pyörittyäni, totesin, että olen ilmeisesti lähtenyt Los Angeles:iin yllättäen reissulle, koska aikavyöhykkeeni oli vaihtunut Yhdysvaltojen aikavyöhykkeeksi. Kauankohan tämä bugi on ollut? 

!! Kaikille tiedoksi: kotona, Suomessa ollaan. Vältän tartuntoja, kiitos.

DIY & Caldwell klo 13:19

Tässä lukemisen ohella olen toden totta tehnyt hieman do-it-yourself projektia, mutta unohdetaan se nyt, ja keskitytään Caldwelliin, Treziin, Reverendiin.. Mustan tikarin veljeskunta on tuotu tähän teokseen pienenä lisämausteena! Lukeminen on heti ollut paljon houkuttelevampaa, kun teoksessa seikkailee muutama tuttu hahmo hyvin pienenä sivuosana ja miljöö pysyy samana, vaikka päähenkilöt ovat vaihtuneetkin. Ps. Trez on ehdottomasti yksi lempihahmoistani koko Mustan tikarin veljeskunta -sarjassa, joten yhdistelmä näiden sarjojen välillä on herkullinen!

Jim Heron klo 15:10

"Elämässä ei kuitenkaan ollut oikoteitä ja virheistä joutui maksamaan."

(J.R.Ward: Halu - Langennut enkeli osa 1, sivu 22)

J.R.Ward luo raa'an ja rajun kuvauksellisen teoksen jälleen kerran. Päähenkilö Jim Heron on itseensä vetäytynyt (joo, ehkä sellaista ilmaisua voisin nyt ainakin alkuun käyttää hänestä..), mystinen ja kova. Hänet vedetään keskellä enkeleiden ja demoneiden välistä sotaa langenneena enkelinä, jonka tavoitteena on pelastaa seitsemän ihmissielua. Heron on salaisuuksien peitossa. Tämä pimeyttä, raakaa voimaa ja kostoa täynnä oleva hahmo.. kuinka hän pystyy pelastamaan seitsemän ihmissielua?

Huomasin tässä takaisin blogin puolelle tullessani, että unohdin kirjata lukemani sivut. Onpas pää täynnä asioita, kun unohtelee näin kauheasti kaikkea. Sain oman DIY-projektini valmiiksi ja kiinnitettyä, joten pystyn nyt illan antamaan pelkästään kirjallisuudelle ja J.R.Ward:lle. Nyt on kuitenkin aika syödä jotakin ennen kuin jatkan teoksen parissa. Teos on tähän mennessä ollut positiivinen kokemus, kuitenkin pelkään samankaltaisuuksien sarjojen välillä kasvavan yhä, ja itselläni on jo liian vahva aavistus tulevasta..

sivuja tähän mennessä 87

Aamupalaa, lopputunnelmia, J.R.Ward & laiskaa lukemista klo 8:55

Eilen en enää jaksanut yöaikaan ryhtyä kirjoittamaan, mutta etenin teoksessa hyvää tasaista tahtia. J.R.Ward luo Taivaan ja Helvetin ympärille mielenkiintoisen aiheen seitsemästä kuolemansynnistä, joka toisaalta puhuttelee minua ja toisaalta ei. Huomaan mielessäni paljon vertailevani Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa tähän, joten ei ehkä kuitenkaan ole parasta idea tuoda sieltä hahmojen tähän sarjaan. Ainakin minulle lukijana tämä on todella hämmentävä piirre, varsinkin kun Mustan tikarin veljeskunta -sarja on vain yksinkertaisesti niin upea kirjasarja. Teosta en täysin saanut luettua loppuun saakka, mutta luen sen tämän päivän aikana kuitenkin. Olen sen verran utelias. 

Lukumaraton meni hyvin rennoissa tunnelmissa. En usko, että olisin koskaan aiemmin osannut ottaa näin rentoa asennetta, ja lukea silloin kuin teki mieli. Sivujakin kertyi yllättävän hyvin, vaikka huomioni olikin välillä asuntoni sisustuksessa. Pienten DIY -projektien ja uuden värimaailman hahmottaminen on yllättävän piristävää. J.R.Ward - Halu ruksittaa vielä yhden Helmet-lukuhaastekohdan, joten saan haastetta vielä hieman eteenpäin, koska aika käy vähiin. Kirjailija J.R.Ward on kirjoittanut yli 20 teosta, joten kohta on osuvasti nro 12. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 teosta. 

Lopputulos: J.R.Ward - Halu (Langennut enkeli osa 1) luettuja sivuja yhteensä 271

Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita / Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

Ilmeisesti Salla Simukan teoksista on löytynyt tähän hetkeen monta osuvaa teosta, joista olen nauttinut. Olen nyt hetkittäin huomannut Simukan teosten kauneuden kokonaisuuksina, joita on lukijana mukava napostella menemään. Tässäkin teoksessa oli hieman yli 140 sivua, joten se meni yhtenä suupalana. Pidän myös novelliteoksista tällä hetkellä, koska niiden lukeminen on nopeatempoista, eikä tarvitse keskittyä monen sivun pituiseen teokseen, joka käsittelee alun, keskikohdan, huipennuksen ja lopun. Novelleissa ja lyhyissä tarinoissa pääasia on huippukohta, ja ytimekäs loppu. Tietenkin jokainen tarina pitää sisällään alun, keskikohdan, huipennuksen ja lopun, mutta pituus ja painoarvo vaihtelee. 

Yksissä kansissa vielä kaksi teosta, ja yhteensä 20 tarinaa! Olin haltioissani, kun tämä realiteetti hahmottui mielessäni. Salla Simukan teos Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita / Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita pitää sisällään yli 140 sivua tekstiä lyhyinä ja ytimekkäinä tarinoina. Kaksi osainen teos käsittelee erilaisia tarinoita kahdesta näkökulmasta, pienen sitovan otteen avulla. Käsittelen ensin Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita puolen teoksesta, koska tein valinnan lukea ne ensin. Luettuani molemmat osat, tuntuu että valinta oli väärä, mutta molemmissa puolissa oli maagisen paljon tapahtumia, tilanteita ja houkutuksen kohteita. 

Olin täysin sitä mieltä, että kauniit tarinat vain kuuluu lukea ensin, joten ryhdyin epäröimättä lukemaan teoksen "kaunista" puolta. Sytytä valot! käsitteli 10 eri päähenkilöä ja teemaa luoden yllättäviä tarinoita. Jokainen tarina ei kuitenkaan minuun uponnut, mutta mielestäni kirjailija Salla Simukka onnistui miellyttämään lukumakuani paremmin kuin muutaman aiemman kirjailijan kokoamat novelliteokset. Ehkä tässä kyseisessä teoksessa novellien pituudet ja sisältö sopi enemmän minulle kuin aiemmin lukemissani. 

Myös tarinoiden kokonaisuus ja muoto oli paremmin luotu. 10 kaunista tarinaa piti sisällään kaikkea ensimmäisestä suudelmasta rakkauteen sekä ilosta ja kaipuusta aina tunteiden vuoristorataan saakka. Tarinat olivat herkkiä, mutta mielessäni kyti kokoajan ajatus siitä, että olivatko ne niin kauniita lopulta? Vai onko se niin, että ennen kuin kauneus näkyy ulospäin täytyy luopua asioista, tehdä työtä, vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä? Vasta sen jälkeen näkee oikean kauneuden. 

"Sinänsä oli helpotus, ettei tarvinnut esittää mymmeliä. En tiedä, olisinko edes osannut. 

Sen tiesin varmasti, etten olisi jaksanut olla roolissa päivästä toiseen. 

Olin käynyt ilmaisutaidon lukion, mutta en ollut ikinä halunnut näyttelijäksi." 

(Salla Simukka: Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita

tarina 2. Etäisyys sivu 11)

Kauniita tarinoita oli 77 sivun verran, joista kaksi jäi parhaiten mieleeni. Kirjailija tuo hyvinkin kapeassa tekstissä hyvin esille päähenkilön luonnetta, elinympäristöä ja tunteita. Jokaiseen päähenkilöön sai jonkinlaisen yhteyden, eikä teos sen osilta kuivunut kokoon. Kauniita tarinoita lukiessani minulla oli hymy huulilla melkeinpä kokoajan, vaikka tarinoissa päähenkilöt joutuivatkin valintojen eteen kerta toisensa jälkeen. Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun käänsin teoksen ympäri.

Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita oli 66 sivua täyttä raakaa pimeyttä ja julmuutta. Jokaisessa tarinassa oli erilainen paino pimeyden suhteen, mutta kuitenkin näiden 10 tarinan lukeminen oli huomattavasti raskaampaa kuin teoksen toisen puolen. Jokin kuitenkin houkutteli minua jatkamaan teoksen parissa, vaikka kauhukirjallisuudesta en pidäkään. Jokainen tarina "tällä puolella" oli hyvin vakavasta teemasta, mutta kirjoitettu tarina oli kuitenkin niin lumoava, että se piti lukijaa otteessaan. Kauheita tarinoita lukiessani ryhdyin pohtimaan, että onpas tutun oloista tekstiä. Osan kymmenen tarinan kohdalla tuli tunne, että minähän olen juuri lukenut tämän, kunnes ymmärsin kirjailijan luoman yhteyden teoksen eri puolien välille. En paljasta tästä sen enempää, jollen jo liikaakin paljastanut!

"- Kerron, kun olet vähän vanhempi, isä huokaisi."
(Salla Simukka: Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

tarina 1. Sammuta valot! sivu 7)

Teoksen molemmista osista minulle nousi esille oikeastaan kaksi tarinaa (yhteensä siis neljä tarinaa), jotka jäivät parhaiten mieleen. Kauniita tarinoita puolelta tarina Etäisyys sekä Sama kude meissä. Kauheita tarinoita osiosta nostaisin esille tarinan Osuma sekä Pitkä uni. En vieläkään osaa päättää pidinkö enemmän kauniita tarinoiden Sama kude meissä -tarinasta vai kauheita tarinoita puolen Pitkä uni -tarinasta. Molemmissa oli niin lumoava idea, että ne jäivät hyvin mieleen. Nyt kun jälkikäteen jäin pohtimaan, miksi juuri nämä teokset jäivät mieleeni, katsoin teoksia tarkemmin.. en ole enää yhtään yllättynyt miksi en kykene valitsemaan näiden välistä (syytä en kuitenkaan teille kerro). 

Minulla on vieläkin hieman epäuskoinen olo, että olen lukenut tämän teoksen kannesta kanteen. Sammuta valot! tarinoiden jälkeen minulle jäi hieman puistattava olo. Ei tietenkään jokainen teos mennyt ihon alle, mutta ne jotka menivät.. menivät lujasti. Olen aina ajatellut, että kauhukirjallisuus herättäisi minussa eniten tunteita. Olen näköjään oikeassa. Toivon kovasti, että jaksan pitää yllä bloggailua, vaikka nyt uuden työpaikan myötä on hieman hakemista ajankäytöllisesti. Kuitenkin pitää aina olla vastapainoa asioille, joten ajattelen blogin olevan sitä minulle. Tsemppiä kaikille elokuun uusiin (sekä vanhoihin) tuuliin!

Luetut 2020 sivu on täyttynyt sitä mukaan, kun olen teoksia lukenut. Lukemissani blogeissa on ympäriinsä tehty n. kolmen kuukauden luettujen teosten koottuja blokkauksia, mutta itse en ole vain saanut aikaiseksi. Haluan kuitenkin loppuvuonna kirjoitta tämän vuoden tunnelmista, ja pitkästä aikaa blogin kirjoittamisesta. Katsotaan jos vaikka ensivuonna kokeilisi tuon kaltaista uudistusta. Parhaiten siis minun luettuja teoksia sekä Helmet-lukuhaasteen etenemistä voi seurata klikkailemalla tuolta ylhäältä, ja vaihtaa sivuja. Goodreads:in oman profiilinkin päivitin pitkästä aikaa kuntoon, ja linkkiä löytyy esittelytekstistä siitä kiinnostuneille. Btw en kykene millään kaikkia teoksia tuomaan tänne blogin puolelle, vaan niitä on vain valittava (ja se on sitä tuskaa!). 

Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita /

Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

Salla Simukka

sivuja (yhteensä) 143

Kustannusosakeyhtiö Tammi

Helsinki, 2018