Pohjustus Keskiyön aurinkoon

Keskiyön auringon ostaessani viime kuukauden puolella, päätin avata tekstipohjan ja ryhtyä kirjoittamaan. En vielä tuolloin tiennyt, että julkaisenkin siitä osan tänne blogin puolelle teidän luettavaksi, mut mielestäni se kuitenkin pohjustaa hyvin tulevaa bloggausta Keskiyön aurinko -teoksesta. Olin muutenkin suunnitellut odottavani teoksen lukemista, mutta niinkuin teille kohta käy ilmi, en kyennyt siihen. Tartuin teoksee heti toisena päivänä, mutta hillitsin halujani lukea sen vauhdilla. Sen seurauksena ryhdyin tosiaan pohtimaan twilight-sagaa, sen merkitystä minulle ja kaikkea muuta siltä väliltä. 

Twilight-saga räjähti nuorten keskuudessa, kun itse olin yläasteella. 15vuotta sitten myös itse rakastuin kyseiseen teokseen, sen hahmoihin ja juononkäänteisiin. Twilight-saga toi kirjallisuuden kautta monenlaisia kiemuroita, joita ei kankaalla nähty, mutta viihdyin molempien parissa. Näin jälkikäteen olen yhä rakastunut teoksiin enemmän, mutta minua ei harmita, että ne ovat elokuviksikin muodostuneet. En usko, että siihen aikaan aluksi edes osattiin kuvitella, kuinka suuren suosion kyseinen saga sai. Teoksia myytiin, elokuvista tienattiin hyvin.. ja kaikki tämä tapahtui muutaman hassun vuoden sisällä. 

Itselläni on sillä tavalla hauska mutka sagan alussa, että näin ensimmäisen teoksen elokuvana. Se oli ensimmäinen kosketukseni twilight-sagaan, ja silloin tiesin, että minun on luettava teos. Luin teoksen parin päivän sisällä (yläasteella tuo koulunkäynti häiritsi hyvin paljon lukemiseen keskittymistä), jonka jälkeen ryhdyin etsimään toista osaa käsiini. Luin toisen ja kolmannen osan yhtä nopeaa tahtia, mutta neljäsosa jäi kesken. Jokin pysäytti minut. 

Vuosittain kävin myös katsomassa elokuvan valkokankaalta. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa, ja se oli aivan ehdottomasti käytävä katsomassa valkokankaalta. Minulle vuodet 2012-2014 olivat elokuvien kulta-aikaa. Juoksin kolme-neljä kertaa kuukaudessa elokuvissa, mutta elokuvissa käynti hiipui lippujen hintojen nousun yhteydessä. Jokaisen teoksen kuitenkin kävin katsomassa. Samoin kävi viimeisten osien kanssa, jotka katsoin yllätyksekseni ennen kuin luin itse teoksen. Muistan yhä, kuinka pettynyt olin, että teos oli katkaistu. Kuinka ensimmäisen osan (Twilight-Aamunkoi osa1) tapahtumat jäivät kesken, ja joutui vuoden odottamaan ennen seuraavaa osaa. 

En muista tarkalleen oliko se vuoden odotus, mutta kuitenkin odotus (se tuntui lähemmäs 10-vuodelta minun makuuni). Aloitinkohan tuossa välissä teosta.. no mutta varma olen siitä, että sitä en ehtinyt loppuun lukemaan ennen kuin näin loppuratkaisun valkokankaalta. Tämän jälkeen ryhdyin havittelemaan erilaista twilight tavaraa, -esineistö yms. itselleni, joista joistakin olen vanhemmiten luopunut. Kuitenkin teokset ja elokuvat löytyvät yhä. Tälläkin hetkellä minulla on kirjahyllyssä oma hylly yksinään twilight-teoksille, koska ne löytyvät alkuperäiskielten lisäksi suomennettuina pokkareina. Niiden kaveriksi on ilmestynyt nyt uusin Stephenie Meyer:n Keskiyön aurinko sekä kymmenenvuotisjuhlakirja ja tietenkin elokuvat (erikoiskansissa).

Ajatuksia tässä ylös kirjoittaessani, tulin myös tutkineeni blogin puolelta twilight-teoksia. No eihän niitä nyt tietenkään ole! Aikajanani ei täsmää jälleen, mutta mitä sillä on väliä. Näillä teoksilla, niiden hahmoilla, tarinalla - sillä on. Blogin aloittaminen on ollut minulla yksi suurimmista asioista ikinä, ja se tekee minut yhä onnelliseksi, mutta twilight-saga. Twilight-saga tulee olemaan yksi sarja, joka ei vanhene minulle koskaan. 

"”And so the lion fell in love with the lamb...,”he murmured. I looked away, hiding my eyes as I thrilled to the word. ”What a stupid lamb,” I sighed. ”What a sick, masochistic lion.” He stared into the shadowy forest for a long moment, and I wondered where his thoughts had taken him." (Stephenie Meyer - Twilight, page 274)

Virheistä parhain

Nora Roberts tarjoaa jälleen kerran kaunista ja hentoa rakkaushömppää lyhyen pokkarin muodossa. Jostain syystä teos löysi käsiini kirjastosta, vaikka aiemmin en ole kiinnittänyt niinkään paljon huomiota Robertsin kirjallisuuteen. Minulla on selkeästi menossa romanttinen "vaihe". En tiedä voiko sitä kutsua vaiheeksi, mutta minusta tuntuu, että toisinaan luen teoksia sykleissä. Tähän myöskin vaikuttaa halloweenin aikaan lukemani Marko Hautalan kauhuteos Pimeän arkkitehti. 

Pimeän arkkitehti ei houkuttanut minua kirjoittamaan siitä tämän blogin puolelle. Olin myöskin viime kuukauden puolella hieman harhaantunut ajatuksissani, joten en osallistunut Halloween lukuhaasteeseen, joka kuitenkin muissa blogeissa pyöri. Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kyseistä haastetta, jonka lisäksi siellä on menossa toinen hyvinkin herkullinen haaste: kirja, jota en halunnut lukea. Osallistuin haasteeseen, ja osallistumisaikaa on kokonainen vuosi. 31.8.2021 mennessä minulla on tarkoitus lukea vähintää yksi teos, jota en ole halunnut lukea. Minulla on jo mielessä useampikin, ja ajattelin alku vuodesta laittaa haasteen toteutukseen. 

Nyt kuitenkin pohdin rakkautta, himoa ja houkutuksia. Nora Roberts - Virheistä parhain -teos antaa suomennetun otsikon perusteella mielestäni pienoisesti virheellisen käsitteen sisällöstä, mutta ei anneta sen häiritä. Päähenkilö 32-vuotias Cooper on urheilullinen poikamies, ja hän työskentelee urheilutoimittajana. Cooperin maailman sekoittaa yksinhuoltajaäiti Zoe, jonka pituus, kauniit sääret sekä ruskeat silmät tekevät vaikutuksen. Kuinka ollakaan myös Zoe alkaa tuntemaan vetoa Cooperiin, ja heidän välilleen syntyy mitä erikoisin houkutuksen leikki. 

"Nainen oli pitkä, ja porrasjakkaralla olevat paljaat jalat olivat maalitahroissa, mutta varpaankynnet olivat sähäkän pinkit. Nainen lauloi nuotin vierestä musiikin mukana." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 9)

Rakkaus, himo ja houkutus.. niitä ilman en osaisi kuvitella eläväni. Olen ehkä huomannut sen nyt paremmin, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Rakkaus on se osa, joka saa ihmisen tekemään yllättäviä asioita. Kun siihen lisätään himoa ja houkutuksia, tarina alkaa muistuttamaan Cooperin ja Zoen tarinaa. Zoe on itsenäinen ja vahva nainen, joka kokee pärjäävänsä yksin. Kuitenkin Cooperin ilmaantuessa kuvioihin hän joutuu miettimään valintojaan yhä uudestaan. Teos alkoi Cooperin näkökulmalla, ja pääsääntöisesti kerrotaankin hänen kauttaa, mutta samaistun muutamissa asioissa Zoen ajatuksiin ja tunteisiin. Minulla on taipumus samaistua vahvoihin naishahmoihin :)

" - Jos nainen pukeutuu näin, niin miehet taatusti katsovat. Eivät he muuta tee, Zoe lisäsi. - Ja jos sinua yhtään lohduttaa, niin voin vakuuttaa, etten pukeudu tällä tavalla vanhempainiltaan." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 46)

Virheistä parhain -nimi teokselle antaa mielestäni kuvan, että teoksessa kävisi virhe. Tulkintoja on monia, mutta itse en välttämättä koe näin tapahtuneen. Kirjailija on kyllä loistavasti luonut mahdollisuuden tulkita teosta monella tavalla. Rakastan yhäkin Robertsonin tyyliä kirjoittaa aikuismaista selkeää rakkaushömppää, jossa kuvataan hahmojen tunnetiloja vahvasti. Minusta tuntuu, että teos valikoitui minulle täysin tarkoituksellisesti.

Marraskuu olkoon siis rakkauden kuukausi minulle. Antaa rakkauden, himon ja houkutuksen täyttää minut, ja katsotaan mihin se vie. Nora Robertsonin jälkeen blogin puolella tässä kuussa on ilmestymässä Stephenie Meyerin uusin teos Keskiyön aurinko. Pimeät ja sateiset päivät saa ainakin minut etsimään iloa ja valoa. Suosittelen siis pitämään rakkauden kuukauden, vaikka vielä ei edes ole Helmikuu!

Virheistä parhain

englanninkielinen alkuteos: The Best mistake

Nora Roberts

suomentanut: Virpi Kuusela

sivuja 156

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Hetken mielijohteesta

Vihdoin ja viimeinen pääsin iloisen, onnea tihkuvan ja romanttisen teoksen äärelle. Nora Roberts teoksissa nostaa esille palavan rakkauden roihuvien voimakkaiden tunteiden säestämänä, joita tämäkin teos piti sisällään. Teoksen päähenkilönä toimii Rebecca; avoin, seikkailunhaluinen ja "vanhan" elämänsä taakse jättänyt nainen, joka löytää tiensä Korfu:n eksoottiselle saarelle. 

Ruksitan näin ollen siis yhden Helmet-lukuhaaste kohdan; kohta numero 2. Iloinen kirja.

Teoksen kantavana ajatuksena on vapaus. Se heijastuu teosta lukiessa päähenkilön sanoista, ajatuksista ja tunteista. Myös Rebeccan valintoja ohjaa ajatus vapaudesta, vaikka hänen tunteitaan saapuukin sotkemaan Korfu:lla oleva komea Stephen. Kunnianhimoinen, rikas herrasmies Stephen ei saa katseitaan irti Rebeccasta, joka vetäytyy tunteiden vietäväksi keskelle seikkailua, joka yllättää jopa hänet itsensä. 

"Tuhannet pienet mielihyvän kuplat räjähtivät Rebeccan suonissa, päässä ja sydämessä, kunnes hän painautui tiukasti Stepheniä vasten." (Nora Roberts - Hetken mielijohteesta sivu 39)

Käännösteokseksi todella onnistunut. Ehkä totean tämän siksi, että olen lukenut nyt vähemmän käännösteoksia, mutta olen innoissani, että niitä on nyt enemmän kirjapinossani. Kirjailija on saanut tuotua kauniin kevyesti ja hienostuneesti esille teoksta kantavan voiman eli rakkauden. Kaunis ja selkä punainen lanka kulkeutuu teoksessa, jossa ajaudutaan suoraan asiaa. Menneisyys esitellään päähenkilön osin pikkuhiljaa, mutta siihen ei takerruta vaan annetaan tämän hetkisen tilanteen viedä tarinaa eteenpäin. 

Teos on mielestäni kaunis. Kooltaan teos sopii hyvin käsiin pienen pokkarimaisuutensa takia, ja tuntuu kevyeltä luettavalta. Itselle jäi myös novellimainen -tunne teoksesta, vaikka romaanin luinkin. Tekstin ulkoasu pakottaa lukijan lukemaan teoksen kertaistumalta. Asiat ovat ennalta-arvattavia, mutta jos kaipaa romantiikkahömppää teos on oivallinen valinta!

Hetken mielijohteesta

englanninkielinen alkuteos: Impulse

Nora Roberts

suomentanut: Päivi Paju

sivuja 155

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Pehmolelutyttö

Olen hetken jo miettinyt, että haluaisin lukea iloisen kirjan. Teoksen, joka keskittyy iloisuuteen ja rakkauden kukoistukseen. Tai ainakin sellaisen teoksen, jonka tarinan seurauksena on tämä: rakkaus ja iloisuus. Jokaisessa teoksessa näkyy rakkaus, välittäminen ja iloisuus kyllä, mutta niiden määrä tarinassa vaihtelee, niiden esille tuonti vaihtelee sekä tärkeimpänä niiden merkitys lukijalle vaihtelee. Huomaan kyllä teoksissa, joita olen lukenut, iloisia piirteitä, mutta mielestäni keskiarvoisesti laskettuna.. luetut teokset ovat jäänet hieman riman alapuolella tuon iloisuuden suhteen. 

"Ihan kohta, antakaa minulle pari minuuttia lisäaikaa." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 36)

Jukka Behm:n Pehmolelutyttö kolahtaa itselleni ainakin aika surullisena tarinana. Teos keskittyy raskaan aiheen ympärille, ja käsittelee sitä hyvin moniulotteisesti antaen selkeää kuvailua tapahtumista, ajatuksista ja tunteista. 

Teoksen tarina tuntuu olevan suljettujen salaisuuksien ympäröimä. Niin suurien salaisuuksien, että näin lukijana, jäin teoksen luettuani ihmettelemään, kuinka suuria salaisuudet ylipäätänsä voivat olla. Suoraan sanottuna: hämmennyin. Teos on voittanut WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun, ja teosta on raati kuvaillutkin pohdituttavaksi. Itselleni jäi ainakin hyvin mietteliäs olo. Tarina soljui mukavasti, ja turhat yksityiskohdat oli kirjoittaja jättänyt tekstinsä ulkopuolelle. Jokaisella lukijalla on riittävästi kykyä luoda mieleensä elävä kuva tekstin perusteella. Itselle ehkä suurimpana ajatuksena kolahti nuoret, ja paineet, joita nuoret kohtaavat. Onko nykyään mahdotonta olla oma itsensä?

"Kotikaupunkini on pääosin maaseutua, peltoja ja metsää, mutta sitä ei oikein huomaa, koska perheeni asuu melkein keskustassa, johon ympärillä olevat pienemmät kaupungit liitettiin." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 10)

Teksti ulkoasullisesti oli helposti lähestyttävää. Lyhyet ja yksinkertaiset luvut jaksottivat tarinaa riittävästi, mutta soljuivat kuitenkin yhtenäiseksi teokseksi. Yksinkertaisuus - minusta se on kaiken kaikkiaan kattava kuvaamaan kokonaan tätä teosta. Yksinkertaisuus on toisinaan todella kaunista. Myös minä -kertojan käyttö oli sopiva teoksen teemaa ja tyyliä ajatellen. Jotenkin olisi ollut hullunkurista lukea teosta muusta näkökulmasta. Minä -kertoja loi myös itselleni ainakin vahvemman kokemuksen teoksen päähenkilön Emilian tunteista, ja niistä ajatuksista, joita hän käy teoksessa läpi. 

Pehmolelutyttö

Jukka Behm

sivuja 202

WSOY

Helsinki, 2017

Sydän hengitystä

Päätin tyhjentää lyhyillä arvioilla kirjapinoani sekä luonnoksiani täältä blogin puolella, joten tästä lähtee kolmen blokkauksen putki, joten tällä viikolla tulee luettavaa! Jokainen teos on erilainen, mutta päätin suunnata vähemmän iloisesta iloiseen teokseen. Osa näistä teoksista on odottanut jo kauemman aikaa julkaisua, mutta tämä teos on muun muassa aivan vasta luettu, mutta pääsi kuitenkin aloittamaan tämän viikon. 

Anu Holopaisen teos Sydän hengitystä kertoo koskettavasta aiheesta, joka herättää lukijan ajattelemaan, kuinka tälläisiä ristiriitaisia tunteita tulisi käsitellä, mistä ne tulevat ja kenelle. Minkä vuoksi niitä on ja kuinka niiden kanssa tulisi elää. Päähenkilönä teoksessa toimii Tiira, jonka silmin katsomme ristiriitaisten tunteiden verkkoa. Tiira on sopusuhtainen, tyypillinen nuori, jonka unelmien yllä lankeaa kahden punaisen viivan osoittama paino. Tiira joutuu keskellä vahvojen ristiriitaisten tunteiden sekamelskaa, jonka keskellä hänen on tehtävä valinta. Valinta siitä, minkä puolesta taistelee. 

Itse valitsin teoksen hyllystä, koska halusin nähdä kuinka kirjailija on luonut teoksen, jossa päähenkilön ympäristö ei suhtaudu hänen päätöksiinsä ymmärtäväisesti. Minua kiehtoi kovin, kuinka lopulta käy teoksessa, enkä osannut ennalta-arvata tällä kertaa paljoakaan. Tuntuu, että tämän teoksen lukemiseen tarvitsee muutaman päivän, vain jo aiheen vuoksi. En siis itsekään kiirehtinyt teosta lukiessani. 

Todentuntuinen tarina jatkoi kulkuaan tasaisesti eteenpäin. Teoksessa oli tällaisia niinsanotusti "loruja/runoja/kysymyksiä" keskellä tarinaa, jotka oli nostettu lihavoinnin avulla esille. Niiden avulla oli helppo pohtia kysymyksiä, jotka päässä pyöri. On myös hienoa nähdä, että näkökulma ei ollut täysin ja ainoastaan päähenkilön, vaan esimerkiksi äidin ajatuksia tuodaan teoksen tarinassa hienoisesti esille. Jokaisen hahmon tunteet pääsevät kosketuksiin, joten lukijan on helppo seurata teoksen tarinaa. 

Teos ei houkuttele kuitenkaan tarttumaan siihen uudestaan. Yhden lukukerran jälkeen olen aivan täynnä, joten vien teoksen ilomielin takaisin kirjastoon. Teos menee itselläni kategoriaa; "tulipa se nyt luettua".

Sydän hengitystä

Anu Holopainen

sivuja 228

Karisto Oy, Hämeenlinna, 2018

EVERWORLD Viikatenaisen valtakunta

"Täällä oikeassa maailmassa sain pestyä käteni. Suljin hanan. Laskin saippuan. Yritin kävellä pois. Sanoin itselleni voivani kävellä tieheni. Tietysti voisin kävellä tieheni." (Viikatenaisen valtakunta: Everworld 4, K.A. Applegate sivu 8)

Muistoja, muistoja... Everworld -kirjasarjaa luin aikoinaan ensimmäisen kolmen teoksen verran. Pitkästä aikaan palatessani tämän kirjasarjan pariin jouduin tekemään sen kaikkein pahimman, ja lukemaan uudelleen omia tekstejäni aloitus vuosilta. Olen paljon blogia muokannut, ja joitakin blokkauksia jopa käynyt kriittisesti läpi, mutta yllättäen nämä kaikki kolme vielä löytyivät tekstien joukosta. K.A. Applegate tunnisteen alta voi käydä katsomassa haparoivaa kirjoitustyyliä ilman sen kummempia arvioita oikeastaan. Olen kehittynyt, huomaan sen (ja onneksi niin, ei sitä räpiköimistä kauan jaksanut lukea). Muistikuvia minulla olikin jo tämän neljännen teoksen ottaessani matkaani kirjastosta. Henkilökunta oli jälleen nostanut esille varaston aarteita, joista tämäkin teos käsiini tiensä löysi. 

Everworld on rinnakkaismaailma oikean maailman rinnalla. Everworldissä elää niin jumalat kuin jumalattaret, haltiat, kääpiöt, kentaurit ja monet muut taruolennot, joiden olemassa olosta ei ollut alunperin tietoa neljällä päähenkilöllämme, David:llä, April:llä, Christopher:lla sekä Jalil:lla. Ensimmäisten kolmen teoksen kautta nämä neljä päähenkilöä joutuivat kohtaamaan Everworldin todellisen luonnon kaikkine julmuuksineen omituisen noita-tytön Sennan johdattaessa heidät keskellä vaaraa.

Neljäs teos Viikatenaisen valtakunta jatkaa totuttua tyyliään, ja vaihtaa kertojaa. Tällä kertaa kertojana toimii Jalil, nuori poika, joka ei ymmärrä minkä vuoksi on joutunut tähän seikkailuun. Tuntuu, että kaikilla muilla nuorilla on syy, minkä vuoksi he ovat Sennan johdattelemina joutuneet Everworldiin, mutta entäs Jalil? Mikä rooli Jalil:lla on? Tilanne vaikeutuu huomattavasti nuorien joutuvan vaaraan Viikatenaisen valtakuntaan, jonka valtiatar haluaa haaremiinsa lisää miehiä, ja tällä kertaa oikeasta maailmasta. 

"Ja viimeisenä: minä. Hontelo, jäntevä, laiha, valitse sopiva adjektiivi. Itse suosin solakkaa. Useimpien mielestä olen musta älykkönörtti. Jalil, se on nimeni. Kaikki luulevat sen olevan afrikkalainen nimi. Se ei ole. Se on hindiä ja tarkoittaa »jumalankaltaista.»" (Viikatenaisen valtakunta: Everworld, K.A. Applegate sivu 19)

K.A. Applegate teokset ovat mukavan nopeatempoisia lukea, ja niiden punainen lanka kulkee selkeästi koko teoksen läpi. Ensimmäisen teoksen osalta kerroinkin, että lyhyet kappaleet luovat tekstiin selkeän ja tarkan kuvan, vaikka tekstiä ei ole paljoltikaan. Mielestäni yhäkin kappaleiden lyhyys on piristävää ja innostavaa, jotta teoksen haluaa lukea yhdeltä istuvalta. Lyhyt kommentti ensimmäiseen Everworld kirjasarjan teoksen blokkaukseen: olen järkyttynyt tekstin laadusta! En vain millään pääse siitä nyt yli... puhumattakaan toisen teoksen blokkauksesta.. mikä musta tekstin värikin? Olikohan tässä jokin viisas ajatus joskus? 

Näiden blokkausten välissä on nyt kulunut viisi vuotta. Olen viimeksi lukenut Everworldin maailmasta siis viisi vuotta sitten, mikäköhän sai minut yllättäen lopettamaan niiden lukemisen? Everworld ei lyönyt minua enää täysin flow-tilaan, mutta nautin yhä sen lukemisesta. Lopussa tempo vain nopeutuu, ja neljän pääsankarin tulee tehdä nopeita ratkaisuja, jotta kykenisivät auttamaan jokaista hädässä olevaa. Jalil:n teräväpää oikeassa maailmassa auttaa heitä myös Everworldin puolella, vaikka haasteiden perään tuntuu aina tulevan uusia haasteita. Voiko Sennaan luottaa? on kysymys, joka häilyy teoksessa sitä lukiessa. Lopussa myös Christopher saa hetkellisesti loistaa tiedoillaan, joka sekä yllättää, että hymyilyttää muita.

Viikatenaisen valtakunta

Everworld 4

K.A. Applegate

suomentaja Marianna Leikomaa

sivuja 180

englanninkielinen alkuteos: Realm of the Reaper

WS Bookwell Oy, Juva 2002

Läpi yön

Kirjastosta on tullut minun vierailukohteeni. Käyn siellä noin 3-4 kertaa viikossa ihan vain sisällä, vierailemassa ja ihailemassa kaikkia niitä teoksia, joita ne hyllyt pitävät sisällään. Löydän useasti myös teoksia hetken mielijohteiden seurauksena, tai varastoista esille tuotujen teosten hyllystä nappaan mukaani muistoja herättäviä teoksia, ja tämä kaikki poiketen varattujen teosten hakureissultani. Niin löytyi myös tämä Terhi Rannelan Läpi yön -teos. Teoksessa minua puhutti ennen kaikkea kansi ja sen olemus. Jotenkin teoksesta jäi tunne, että minun tulisi lukea se. Myöskin teoksen avatessani huomasin yksityiskohdan, joka sai minut nappaamaan teoksen mukaani. 

Terhi Rannelan teos Läpi yön on kirjoitettu päiväkirja muotoon. Jokainen luku käsittelee yhden kirjan, joka on mitä erikoisimpiin kansiin kirjoitettu, koska päähenkilö valitsee vihkojen, kirjojen ja kansien joukosta omaan mieltykseensä sopivat kannet. Jokaista niistä varsinaisesti ei voi selkeästi määritellä päiväkirjaksi, mutta jokaiselle mikä tahansa vihko voi olla merkittävä. Minusta on ihana yksityiskohta, että päähenkilö kuvailee millainen vihko, kirja tai kannet hänellä tällä kertaa on, johon päiväkirjaansa kirjoittaa. Jokainen vihko, kirja tai kannet, joihin päähenkilö kirjoittaa, kuvaa myös hyvin tapahtumien kulkua sillä hetkellä. 

Teoksen päähenkilönä toimii Maria. Maria on lukiolainen, kunnianhimoinen kirjoittaja, joka toivoo teoksensa julkaistavan kustantajan toimesta. Hän asuu äidinsä, isänsä ja sisarensa kanssa. Tarinan edetessä Maria kokee nuoren elämää mullistavia asioita, kirjoittaa romaaneja, novelleja ja runoja, yrittää suoriutua kympin oppilaana lukiosta sekä täyttää 18 ja muuttaa yliopistoon pääsyn perässä ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken tämän lukija saa kokea hänen kirjoittamiensa päiväkirja merkintöjensä kautta. 

"Neiti Kunnianhimo on kaunis ja laiha ja huippuälykäs, ja samaa hän odottaa minultakin. Neiti Kunnianhimo ei ole koskaan tyytyväinen, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa, aina aina aina voi olla parempi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 19)

Minulla vei jonkin aikaa, että totuin teoksen tyyliin. Aiemmin itsellä ei ole kohdalle osunut päiväkirja muotoon kirjoitettua teosta, mutta yllättäen sen lukeminen oli aika mukavaa. Toisinaan sai naurahtaa, että mitä asiaa en tällä kertaa ole huomannut, kun päiväkirja merkintä olikin lyhyt ja täynnä esimerkiksi pelkkiä huutomerkkejä. Tällaisen tekniikan avulla teoksen päähenkilön kerronnalla on voimakas rooli, koska kaikki lukijan mielessä heräävät ajatukset ovat seurausta yhden henkilön näkökulmasta. Teos ei sisällä kauheasti mitään vuoropuheluita, joten näkökulmaksi jää yhden henkilön ajatus ja näkemys eri tilanteista. Ehkä jopa vähän tuntui, että toisinaan tunkeili toisen ihmisen päiväkirjaan, sitähän tässä periaatteessa tehtiinkin. 

Päiväkirjan muodon kautta on myös hieno huomata, kuinka pienimmätkin vihjeet antavat kuvaa päähenkilön elämästä. Maria tarinassaan kirjoitti paljon millaisia biisejä kuunteli minäkin hetkinä, kuinka jokin tilanne toi mieleen tietyn biisin tai laulajan, ja millaisia bändejä hän kuunteli ylipäätänsä. Tarinassa nousi esille myös kirjat, joita hän luki tai sarjat, joita hän katsoi. Tällaiset yksinkertaiset asiat, joita ei itse tule ajatelleeksi, tuovat paljon sisältöä hahmoon. Päiväkirjaa kirjoittaneena tietää, kuinka yksityinen se on. Osaksi juuri tämän vuoksi valitsin teoksen. Minun oli saatava tietää, kuinka kirjailija on saanut luotua päiväkirja muotoon tarinan Mariasta. 

"Mutta sitä se elämä taitaa pohjimmiltaan olla, luopumista vanhasta ja uuden opettelua, vaikka se jännittäisi ja pelottaisi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 47)

Tätä teosta lukiessani, rupesin miettimään sanaa teema, sitä sanaa itsessään sekä sen merkitystä. Teemalla näin kirjallisuudessa haetaan sitä, mitä kirjan aihe kertoo. Tässäkin teoksessa minä nostaisin esille teemoina masennus, opiskelu, nuoren elämä, kirjoittaminen.. esimerkiksi nämä. Teoksen alussa välittömästi selviää Marialla olevia haasteita, jonka vuoksi teos keskittyy masennukseen, synkkyyteen ja pimeyteen, joista suunta on vain ylöspäin. Niinkuin teoksen takakannessakin sanotaan "Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen-", teos käsittelee vahvoja teemoja, jotka rakentuvat kuitenkin parantavaksi tarinaksi. 

Tarinan lopussa selviää paljon asioita, jotka johdattelevat päähenkilöä eteenpäin. 2014 vuonna ilmestynyt teos, jonka aikajana sijoittuu -96 luvulta aina 2000 luvun alkuun saakka, ei tunnu ollenkaan olevan vanhentunut nykyhetkestä. Teos nostaa itselleni ajatuksia omista kirjoituksistani, ruksailuistani, päiväkirjoistani aina haaveisiin ja unelmiini saakka. Se saa mietteliääksi. Mielestäni tällöin romaani on onnistunut. Se saa minut pohtimaan, mihin itse kykenen. Lainaan Terhi Rannelan omia sanoja tiivistääkseni teoksen. Nämä sanat ovat kirjan sisäkannesta: "Nyt on aika ojentaa tarina lukijoiden käsiin ja toivoa, että kohtaamme." Minä kohtasin teoksen sanoman, vision ja kirjailijan luovan työn tuloksen. Vinkatkaa te lukijat, missä teoksessa olette itse kohdanneet tämän? Mikä teos on kolahtanut pysyvästi?

Läpi yön

Terhi Rannela

sivuja 284

Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsinki, 2014