Uusi profetia 4: TÄHTIYÖ

"》Harmaa naaras nosti päänsä. "Olen nähnyt, mitä on tuleva", hän murisi. "Edessä on synkkiä aikoja."》

     Soturikissaklaanit ovat pitkän taivalluksensa jälkeen viimein löytäneet paikan, johon asettua asumaan. Kissat ryhtyvät etsimään klaaneilleen leirejä ja perustamaan reviirejä. Kaikkein tärkeintä olisi löytää vastine Kuukivelle - paikka, jossa klaanit saavat yhteyden Tähtiklaaniin. Moni hautoo kuitenkin pahaenteisiä suunnitelmia.

     Kuka voittaa Tuuliklaanin valtataistelun? Mitä tapahtuu Vatukkakynnen ja Haukkahallan välillä? Mitä Myrskyklaanin nuoren parantajan Lehtitassun kauhistuttava enneuni merkitsee? Kissat alkavat ymmärtää, että uusilla reviireillä vaanivat ulkopuoliset uhat eivät ehkä olekaan yhtä vaarallisia kuin klaanien sisäiset..."
(kirjan takakansi)

Alatte varmasti jo kyllästymään, kun näitä soturikissasarjan kirjoja pomppii pitkin poikin blogiani. Kuitenkin olen saanut lukuintoni tähän kirjasarjaan takaisin, ei minua tällä hetkellä muu kiinnostakkaan. Ja sattumalta tänään, äitienpäivänä, liikkuessamme tuolla keskustassa katseeni osui Suomalaisessa kirjakaupassa kirja uutuuksiin. Ja eiköhän siellä sitten ollut neljännen sarjan uusi, ensimmäinen kirja. Kirja kantoi nimeä Neljäs oppilas, ja kausi kantaa nimeä  Tähtien enne.
     En uskaltanut lukea takakantta, kun meinasi jo kolmannen kauden: Kolmikon mahti kanssa käydä jo huonosti. Luin ensimmäisen lausee takakannesta, jossa puhutaan kirjan hahmoista, ja heti lähti ajatukset kulkemaan: kenen pentuja nämä ovat? Pakko olla näiden kahden.. tai näiden. Vai olisko sittenkin..? Ja kaikkea pahinta! Onneksi lopetin ajoissa ja laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllyyn odottamaan. Nyt tulee kuitenkin antaa huomio Tähtiyö -kirjalle.

Erin Hunter kirjoittaa lisää Vatukkakynnen, Oravaliidon ja Lehtilammen ja muiden soturikissojen seikkailuista neljännessä kirjassa, Tähtiyö: Uusi profetia 4.
     Vatukkakynsi jatkaa kertomista Lehtilammen rinnalla. Vatukkakynsi on alkanut muuttua, ja muutos pelottaa uutta soturia Oravaliitoa (ent. Oravatassu). Lehtitassu nykyinen Lehtilampi (parantaja) kertoo omasta näkökulmastaan seikkailua uudessa kodissa. Hän auttaa parantajia löytämään uuden Kuukiven ja tämän ystävyys nuoren parantaja naaraan, Perhonsiiven, kanssa syvenee entisestään.
     Soturikissojen kannessa komeilee tällä kertaa kaunis vaalea kissa. Tämän kullankeltaiset silmät ovat lumoavat, joista tulee vähän mieleen Tähtiyö. Kirjan alareunaa koristaa kolmen kissan joukko, jotka loikkivat kivien päällä kuutamossa.

"Luku 2, sivu 39
Lehtitassu pysähtyi puoliväliin rinnettä ja kääntyi katsomaan sisarensa ja muun partion kulkua alas järvelle. Oman turkkinsa kihelmöinnistä hän saattoi päätellä, miten innoissaan Oravaliito oli, ei ainoastaan siksi että sai mahdollisuuden tutkia uutta reviiriä vaan myös siksi, että oli taas niiden ystävien seurassa, joiden kanssa oli tehnyt matkan auringonpesälle. Hetken verran Lehtitassu tunsi miltein sietämätöntä kateutta ja toivoi, että hänellä olisi ollut johonkuhun kissaan yhtä vahva side, joka perustuisi syvään luottamukseen ja kaikkeen yhdessä koettuun.
     Hänen katseensa kääntyi Varissulan solakkaan, harmaamustaan hahmoon. Kaikista noista häntä oli kaikkein vaikeinta ymmärtää. Lehtitassu olisi halunnut tuntea hänet paremmin. Varissulka tuntui kaikkein vastahakoisimmalta luottamaan muiden klaanien kissoihin, vaikkakin pitkän taivalluksen aikana vuorilla Lehtitassu oli nähnyt hänen kerta toisensa jälkeen asettavan itsensä vaaraan auttaakseen sellaisia, jotka eivät olleet Tuuliklaanilaisia. Lehtitassun turkkia pisteli ja väreet kulkivat nenästä hännänpäähän. Hänellä oli sellainen tunne, että Varissulalla oli jokin erityinen Tähtiklaanin asettama polku kuljettavanaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, --"

Neljännessä osassa nostetaan esiin myös Jokiklaanin kaksi sisarusta: Perhonsiipi, parantaja sekä tämän soturiveli Haukkahalla. Aikaisemmissa osissa on selvinnyt, että nämä kaksi ovat pelätyn Tiikerikynnen pentuja, vaikka eivät itse ole koskaan Tiikerikynttä tavanneetkaan.
     Haukkahalla ja Vatukkakynsi alkavat olemaan kiinnostuneita toisistaan, kerran puoliveljeksiä kun ovat. Tämä nostaa Haukkahallan tärkeyttä Vatukkakynnen tarinan kannalta. Vatukkakynsi muuttuu kirjan aikana, eikä niinkään parempaan suuntaan.

Kirjan juonessa käsitellään pitkälti uuden ympäristön tutkimista, ja uusien kotiympäristön rakentamista. Selvitellään rajoja ja uusia ympäristöä, joten kaikki keskittyy tähän juoneen. Kirjan saan taas sopimaan kirjahaasteeseen, kohtaan numero 5. kirja, jossa liikutaan luonnossa.
     On jotenkin ollut nyt todella vaikea valita kohdan mukaan.. on nyt soturikissa villityksen takia mennyt niin, että ensin luen kirjan ja sitten katson sopiiko se edes mihinkään kohtaan..

Englanninkielinen alkuperäisteos: Warriors, The New Prophecy 4: Starlight
Kirjailija: Erin Hunter
Kirjassa sivuja: 300
Julkaisuvuosi: 2013

Kirjan loppuratkaisu on kanssa ärsyttävä. Minusta joitakin asioita ei saisi rikkoa, eikä niihin saisi kajota! Katsotan mitä seuraavasta osasta tulee, jospa asiat lähtisivät vielä parempaan suuntaan.

Petra

Erin Hunter & Soturikissat jatkaa kulkuaan

Erin Hunter - Soturikissat: Aamunkoi (uusi profetia osa3)

"》Suuri tammi kallistui, alkuun hitaasti, sitten nopeammin, nopeammin, kunnes se kaatui rysähtäen maahan. "Metsä on kuollut", Hiekkamyrsky sanoi hiljaa.》
     Soturikissojen ikiaikainen kotimetsä on tuhoutumassa lopullisesti, kun kaksijalat rakentavat ukkospolun sen halki. Klaanit kärsivät nälkää, eivätkä leiritkään tarjoa enää turvaa. Vaaralliselta matkaltaan palaneet nuoret soturit ovat vaikean tehtävän edessä: miten saada klaanit lähtemään mailtaan kohti uusia asuinsijoja, kohti tuntematonta? Vaikka vihollisklaanit suostuisivatkin yhteistyöhön, reviirien ulkopuolella odottaa arvaamaton maailma eivätkä kissat tiedä, minne mennä. Antaisipa Tähtiklaani jonkin merkin!" 
     (kirjan takakansi)

Aamunkoi jatkaa uuden profetian kirjasarjaa, ja samat nuoret soturit pääsevät tällä kertaa kotiin. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Kotimetsässä on paljon ongelmia mitkä eivät korjaannu. Kaksijalat tekevät mitä tahtovat. Kissojenklaanit joutuvat pitkään miettimään mihin mennä, kuinka sinne matkata...? Liian monta kysymystä ilman vastausta.

Tällä kertaa en ylläty, kun näkökulma vaihtuu ja yllätynkin positiivisesti kun Soturikissoista Oravatassu pääsee parrasvaloihin. Oravatassu on Tulitähden toinen tytär. Tämän punaruskea turkki ja vihreät silmät ovat houkutelleet Vatukkakynttä jo ensimmäisestä kirjasta lähtien, ja tässä kirjassa se vain syvenee.
     Oravatassu ei kuitenkaan vielä antaudu tunteidensa vietäväksi, eikä oikeastaan ehdikkään, koska tapahtumat vetävät Oravatassun niin erikoisiin tehtäviin ja tapahtumiin, että on ihme miten tämä kirja oikein päättyi!

Kirja on vauhdikas ja parempi kuin edeltäjänsä. Ahmin kirjan suorastaan kolmen/neljän päivän aikana, eikä tahti tähän Soturikissasarjaan näytä lopouvan, koska 4kirja on aloitettu jo.
     Tämä kirja sisältää paljon enemmän toimintaa ja tapahtumaan minun mieleeni. Tässä on tietenkin myös se, että kirja sijoittuu enimmäkseen sotorikissojen neljään klaaniin, jotka vihdoin ja viimein tekevät ratkaisevan valinnan ja joutuvat vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta.
     Jatkuva kamppailu oikeiden ja väärien valintojen puolesta lähentää kaikkia neljää klaania toisiinsa. Kuitenkin matkan loppuessa tulee palata takaisin klaanielämään. Miten se onnistuu, kerran jokainen on tottunut toimimaan suuressa ja tukemaan toisiansa?

"Oravatassu nelisti Vatukkakynnen ja Myrskyturkin edellä kohti rotkoa, jossa Myrskyklaanin leiri sijaitsi. Ilmassa leijaili kaksijalkojen hirviöiden katku, ja hänen sydämensä tuntui raskaalta kuin kivi, kun hän kuuli ylhäältä jyrinää. 
     "Ne ovat jo täällä!" hän kuiskasi. Metsässä oli vieraan näköinen, valoisa aukko kohdassa, josta rotkoa ympäröiviä puita oli kadonnut. Aiemmin metsää oli kasvanut aivan siihen jyrkänteeseen saakka, joka johti alas leiriin.
     Oravatassu tunsi Vatukkakynnen turkin kosketuksen, kun he hiipivät vieretysten ja tähyilivät puiden seasta. "Mene varovasti", Vatukkakynsi kuiskasi katsomatta häneen. 
     Metsän halki oli uurrettu leveä polku. Maa, joka oli aiemmin ollut saniaisten peittämä ja monien kuiden käpälänjälkien silottama, oli nyt möykkyinen ja mutainen, myllerretty niin kuin nummimaakin. Heidän tiensä rotkoon katkaisivat hirviöt, jotka mörisivät ja murisivat järsiessään poikki yhä uusia puita. Oravatassu perääntyi sananjalkojen alle ja luimisti korvansa." 
(kirjan LUKU 3, sivu 41)

Erin Hunterin kaunis teksti ja hyvin kuvaileva luo oikein tarkan mielikuvan tilanteesta ja ympäristöstä. Minusta on mukava lukea myös tämän tyylistä kirjallisuutta, josta saa helposti kiinni ja mielikuvia saa luotua tekstin pohjalta. Kirjan kansi on myös oikein nätti, aivan kuten aikaisemmatkin. Kirjan kanssa komeilee tällä kertaa oranssinkissan kasvot, joka kuvaa Oravatassua ja tämän seikkailuja.
     Kannen alareunassa on joukko kissoja, jotka kulkevat eteenpäin. Kirjan oranssinruskea väritys on lumoava, ja saa minut ainakin haluamaan lukea kirjan.

Eilen nautittiin aurinkoisesta ilmasta ja markkinahengestä keskustassa. Oman kullan kanssa seikkailu tuolla aurinkoisessa ulkoilmassa oli kyllä ihana piristys.
     Tänään käytiin tivolissa pyörähtämässä muutaman sukulaisen kanssa ja käytiin myös keskustassa. Ei ollu kyllä niin ihana ilma, ja jotenki epäilen että sadetta tulossa. Huomenna olisi töissä meidän porukan kevätjuhlat, ulkona olisi tarkoitus olla.. mitenköhän käy?

Tässä on mielessä ollut vaikka millaisia blokkauksia, ja ainakin 1 on vielä tuolla odottamassa julkaisua. Olen nyt niin ollut kiinni Soturikissoissa, että muut kirjat, blokkaukset.. ja no öö kaikki muu on jäänyt. Myös jääkiekon mm alkoi, joten se vie myös oman aikansa, kun sitä seuraa.
     Kullan työssäoppimisen loppuhetken häämöttävät, ja ensiviikko on viimeinen tuolla. Kohta kesäkin tulee ja me molemmat pääsemme rentoutumaan ja oleilemaan hetkeksi ilman huolia!

Nauttikaa aurinkoisista päivistä kerran niitä nyt vielä on!

Petra

Soturikissat - Uusi profetia: KUUNNOUSU (osa2)

》Ikuisen Metsästyksen Heimo on luvannut, että toisesta heimosta tulee kissa, hopeanhohtoinen muukalainen, joka pelastaa meidät Terävähampaalta ikiajoiksi.》
     Tähtiklaanin valitsemat kissat ovat palaamassa kotiin pitkältä matkaltaan. Vuoristossa he tapaavat villien kissojen heimon, jolla on omat vaaralliset salaisuutensa ja ennustuksensa. Samaan aikaan klaanien kotimetsässä tuho on alkanut, riista on vähissä ja sota klaanien välillä näyttää väistämättömältä. Ehtivätkö matkalaiset kotiin ajoissa pelastaakseen klaaninsa? (kirjan takakansi) 

Ensimmäiseen kirjaan olin ihan tyytyväinen, ja luinkin sen nopeasti läpi. Tämä toinen osa on puolestaan ollut hieman haastavampi saada loppuun. Ensimmäinen järkytyksen kohde oli, että kertoja on vaihtunut! Olisin mielelläni lukenut Vatukkakynnen näkökulmasta tarinaa, mutta yllätykseksi tässä kirjassa pääosan saakin Jokiklaanin soturi Myrskyturkki.
     Myrskyturkki on tummanharmaa soturi, joka joutui seikkailuun sisarensa nähneen profetian vetämänä. Myrskyturkki on suojeleva sisartaan kohtaan, ja taitava soturi, joten hän on loistava lisä tähän joukkoon. Toisena kertoja jatkaa Lehtitassu, joka kertaa tarinaa, mitä tällä hetkellä tapahtuu Myrskyklaanissa. Hän joutuu milloin mihinkin tilanteeseen/vaaraan johtaja Tulitähden kanssa, ja he yrittävät kuumeisesti selvittää miten kaksijalkojen hirviöt ovat poistuneet tieltä ja nyt rynnistävät metsään tuhoten kaiken tieltään.

"Jääkääs muu porukka tähän", Sulo sanoi hiljaa. "Antakaa meikäläisen hoitaa."
     Myrskyturkki tuijotti tyrmistyneenä, kun vanha kolli raahusti kohti kettuja takkuiset karvat pystyssä ja häntä edestakaisin viuhtoen. Järkytyksestä jähmettyneinä muut olisivat saattaneet antaa Sulon hyökätä ja joutua kettujen repimäksi, ellei Myrskyturkki olisi astunut viime hetkellä etten ja työntänyt häntä sivuun. 
     "Häh?" Sulo vastusteli. "Päästä meikäläinen niiden kimppuun. Meikäläinen on hätyyttänyt enemmän kettuja kuin tuollainen nuori kaveri on napannut hiiriä."
     "Anna sitten muillekin mahdollisuus", Myrskyturkki töksäytti tuimasti.
(LUKU 3, sivu 42)

Mielestäni tarina ei etene jatkuvasti eteenpäin, ja 285sivua tuntuu yllättävän pitkältä. Ja kerran kun nyt ajattelen, tässä kirjassa on vielä vähemmän sivuja kun ensimmäisessä osassa! Ohhoh, mites näin pääsi käymään?
     Muuten kirjan tarinasta ei paljolti ole sanottavaa. Kirja tuli luettua. Kuitenkin olen vähän pettynyt kun tämäkään ei edennyt mitenkään klaaneihin liittyen, esim kissat seikkailivat ties missä eikä asioita tapahtunut. Loppu puolella kirjaan tuli niin kauheasti vielä uusia hahmojakin, joita mielestäni ei syvennetty tarpeeksi. Ne siis vain sotkivat kirjan juonta ja aiheuttivat ylimääräistä venyttämistä. Tietenkin nämä juonen käänteet olivat tärkeitä pääosassa olevan Myrskyturkin tarinassa. Ja kuitenkin järkyttäviä asioita tapahtui!

Huomasin myös, että lopulta kun kissat olivat sikin sokin pitkin metsiä, myös Myrskyturkin sisar kertoi asioista ja tapahtumista. Eli tässä kirjassa oli yhteensä kolme kertojaa.
     Kirja sarja on niin erilainen kun Soturikissat. Tietenkään koskaan ei saisi verrata kirjoja, mutta yleensä kun tykästyy johonkin kirjoittamistyyliin, ja samalta kirjoittajalta se muuttuu - se tuottaa tyytymättömyyttä minussa lukijana. En kuitenkaan luovu toivosta! En vaan pysty jättämään kirjasarjaa kesken, ja kun kerran on nyt aloitettu ja kahlatta kaksi kirjaa läpi.. kyllä ne loputkin menee. Kaksi seuraavaa osaa jo polttelee tuossa pinossa..

Kirjasarjan kirjoista moni ei oikeastaan kolahda mitenkään kirjahaasteeseen, sain kuitenkin nyt tämän kirjan ujutettua siihen ja yliviivaan kohdan 41. kirjan kannessa on eläin.

Kävin juuri kirjastossa tuossa viikon vierähtämisen aikana. Nyt on tietenkin Vappuviikonloppu, joten luulen että kirjan lukemista ei ainakaan hirveästi nyt tule.. mutta kirjastosta tuli kuitenkin lainattua taas ihan riittävästi kirjoja.
     Sieltä tarttui mukaan Soturikissoista kaksi seuraavaa osaa, yksi kirja omalle kullalle (rakkausromaani, joka tekisi varmaan omaan lukumieltymykseen hyvää muutosta, mutta ei.. kun se on vaan tämä fantasia puoli, niin se vaan on), sitten lyhyt kirja Risteyksessä sekä Marja-Leena Tiaisen Viestejä Koomasta. En osaa sanoa mitä odotan eniten lukevani, mutta kiinnostus lukea on nyt kova.

Petra

Soturikissat - Uusi profetia: KESKIYÖ (osa1)

Erin Hunter: Soturikissat

》Kun Vatukkakynsi katseli nummimaisemaa, hänen sydämensä hakkasi niin että hän luuli rintansa ratkeavan. Tätä hetkeä hän oli odottanut siitä saakka, kun Sinitähti oli ilmestynyt hänelle unessa. Uuden profetian aika oli tullut. Matka oli alkanut!》 
     Myrskyklaanin nuori soturi Vatukkakynsi saa Tähtiklaanilta salaperäisen viestin, jossa kerrotaan klaanien metsää uhkaavasta tuhosta ja uudesta ennustuksesta. Yllättäen selviää, että muutama muukin on nähnyt samanlaisia unia. Nuoret kissat saavat tehtäväkseen taivaltaan kohti laskevaa aurinkoa kuulemaan, mitä keskiyö heille kertoo... 
     (takakansi)

Keskiyö -kirja jatkaa Myrskyklaanin tarinaa hyvin erinäkökulmasta. Tällä kertaa kirjan päähenkilönä toimii nuori soturi Vatukkakynsi.
     Vatukkakynsi on pelätyn Tiikerikynnen poika, jolla on isältään peritty raidallinen karva ja meripihkaiset silmät. Vatukkakynnen sisar Keltaturkki on eri klaanissa, mutta sisarrakkautta heidän välillään löytyy paljon. Vatukkakynsi ystävystyy Myrskyklaanin johtajan Tulitähden (soturikissat sarjan päähenkilön) tyttären, Oravatassun, kanssa. Heidän ystävyytensä syvenee kirjan tarinan edetessä.

"Vatukkakynsi tuli sotureiden pesästä ja katseli aukiolle. Toinen neljänneskuu oli kulunut, eikä vielä ollut saatu sadetta. Ilme metsän yllä oli kuuma ja painostava. Leirin lähellä purot olivat ehtyneet, joten vettä saadakseen klaani joutui taivaltamaan Nelipuun ohitse kulkevalle joelle. Onneksi se virtasi kallioisen maan halki vuolaana kuivimmankin viherlehden aikana.
     Kokoontumisesta lähtien Vatukkakynsi oli nukkunut rauhattomasti, ja joka aamu hänen herätessään häntä riivasi aavistus, että yön aikana leirissä oli tapahtunut jotakin hirveää. Kaikki oli kuitenkin aina yhtä rauhaisaa kuin edellisenäkin päivänä. Tänä aamulla Valkotassu ja Päästäistassu harjoittelivat taisteluliikkeitä oppilaiden pesän edessä. Hiiriturkki saapui piikkihernetunnelista orava leuoissaan, ja häntä seurasivat hänen oppilaansa Lukkitassu sekä Tihkuviiksi, jolla oli myös tuoresaalista mukana. Tulitähti ja Harmaaraita juttelivat Suurkiven juurella Oravatassun ja Tomuturkki yleisönään. 
     Tulitähti viittoi Vatukkakynnen luokseen hännällään. "Oletko valmiina ylimääräiseen partioon?" hän kysyi. "Haluan, että Varjoklaanin vastainen raja tarkastetaan siltä varalta, että Varjoklaani keksii tulla meille vettä etsimään." 
     "Mustatähti sanoi, että heillä on vettä yllin kyllin", Vatukkakynsi muistutti.
     Tulitähden korvat heilahtivat. "Niin sanoi. Mutta ei tarvitse välttämättä uskoa kaikkea, mitä klaanipäälliköt kokoontumisessa sanovat. En ole muuten koskaan luottanut Mustatähteen. Jos hän saa päähänsä, että meillä on mehevämpää riistaa reviirillämme, hän voi hyvin lähettää soturinsa varkaisiin."
     Harmaaraita murisi myötämielisesti. "Varjoklaanista ei ole kuulunut mitään liian moneen kuuhun. Jos minulta kysytään, on vain ajan kysymys, milloin se ryhtyy taas hankalaksi."
     "Minä vain ajattelin -" Vatukkakynsi keskeytti kiusaantuneena siitä, että näytti vastustaneen päällikön käskyä, ja ällistyneenä siitä, että saattoi nähdä vaihtoehdon jota Tulitähti ei näyttänyt ajattelleen ollenkaan.
     "Jatka vain", Tulitähti yllytti.
LUKU 4, sivu 63-64"

Kirjan tarina ei herätä mitenkään samankaltaista innokkuutta kun Soturikissat sarjan 6 ensimmäistä kirjaa. Kuitenkin ahmin kirjan 3 päivän aikana. Kirja oli keskipitkä, että on tullut luettua pitempiä ja lyhyempiäkin. 296sivua ei loppujen lopuksi tuntunut hirveän pitkältä.
     Niinkuin kirjoitinkin jo, että ei samankaltaista innokkuutta herännyt kun aiemmista osista, mutta pieni kiinnostus jäi, että mitä tulevan pitää. Onneksi minulla on tuo seuraava osa jo aloteltuna. Siitäkin pääsen sitten pian blokkaamaan.

Kirjan juoni kulkee aluksi verkkaisesti eteenpäin. Minulla vei hetki, että ymmärsin että kirjassa on kaksi kertojaa. Vatukkakynsi kertoo tarinaa, ja seikkailee kissajoukkion kanssa pitkin poikin mantereita, kun taas Oravatassun sisar, Lehtitassu kertoo tarinaa parantajaoppilaan näkökulmasta Myrskyklaanissa. Tämä pelkää sisarensa puolesta, joka heittäytyy sattumien kautta matkalle mukaan, mutta auttaa tilanteessa kun tilanteessakin.
     Olen hieman pettynyt, kun kirja jäi täysin auki, eikä oikeastaan saatu asioille päätöstä. Petyin myös, kun kirjassa ei ollut yhden yhtäkään romanttista elettä minkään hahmojen välillä. Löytyihän monta mahdollista epäilyä, mutta katsoo miten kirjasarja nyt jatkuu.

Kirjan pääjuoni on myös hieman ärsyttävä. Tietenkään kirja ei voi olla samankaltainem kuin ensimmäinen osa, muuten sitä ei luettaisi ollenkaan. Kuitenkin ihmettelen, että jos tämä kirja sarja vie mihin epäilen sen vievän, mitä tämä kolmas osa tätä kirjasarjaa uusine hahmoineen sitten käsittelee? (Näin mahdollisimman epäselvästi ja mitään paljastamatta)
     Olen kuitenkin nyt saanut puhtia lukea nämä loputkin kirjat, joten annan mennä kun kerran kiinnostusta riittää. Katsoo nyt miten käy. Tuleeko luettua kaikki vai..?

Mutta näin ne viikot vierähtää. Viime viikolla oli pääsiäinen, ja se meni ohi kuin luodin nopeudella. Tuli luettua kirjoja, aloitettua uusia jne. Ja syötyä oikein upeita ruokia: käytiin kullan kanssa mun porukoilla syömässä karitsan potkaa (oli muuten hyvää!), ja sitten sunnuntaina kullan mamman tykönä lammasta. Nam! Oli siis hyvin herkullinen pääsiäinen.
     Nyt oli vieraita täällä meillä kyläilemässä, ja heidän kanssaan tuli vietetttyä aikaa pelaillen ja käydän syömässä kiinalaista. Korttipelit ovat kanssa yks parhaista ajan kuluttamispuuhista! Ja näin.. yksi viikko taas takana ja kokoajan lähempänä kesää. Toivon mukaan myös ilmat pysyvät lämpiminä, eikä takatalvia enää tule uudelleen.

Kävin myös kirjoja läpi. Ja nyt olisi tarkoitus päästä muutamasta eroon, että saisi hyllyyn uusia vielä parempia kirjoja. Nyt kun viel sais ne tonne nettiin myyntiin..

Petra

Soturikissat: Keltahampaan salaisuus

Erin Hunter - Soturikissat (erikoisseikkailu)

Keltahampaan salaisuus

》Edessä on pimeys! Varo kissaa, jolla on verta käpälissään!》

Keltapentu on pieni varjoklaanilainen, joka odottaa innolla kasvamistaan pelottomaksi soturiksi. Soturinimensä viimein saatuaan hän joutuu kuitenkin myöntämään, ettei hänen käpäliään ole tarkoitettu taistelemiseen; hänen todellinen kohtalonsa on tulla parantajaksi. 

     Pian nuorta Keltahammasta alkavat piinata uninäyt sekä pahaenteinen aavistus tulevaisuudesta. Samalla Varjoklaani alkaa ajautua kohti hirmuvaltaa, jossa heikoilla ei ole sijaa. 

     Voiko kukaan pysäyttää pahaa? Voiko koko metsä hukkua tuleen ja vereen? Keltahampaan varjelema salaisuus on kohtalokas - niin klaanille kuin hänelle itselleen. (kirjan takakansi)

Oon ollut nyt Soturikissamaailmassa muutaman viikon. Kuitenkin tajusin, että siitä on kuukaus ku oon tänne kirjottanu. Eikä! Ny on pitkä aika, hups. En oikeastaan ees tiedä oonko sen enempää tehny mitään erikoista, en ole vaan päässyt yksinkertaisesti blogin puolelle. Kuitenkin blokkauksia odottaa tuolla julkaisua ja ja näin, mutta nyt pääsin kirjoittamaan. 

Olen todellakin lukenut (vihdoin ja viimeinen ensimmäisen oman) Soturikissojen erikoisseikkailun: Keltahampaan salaisuus. Ja on mun ensimmäinen oma Soturikissa todellakin! Yes! (miksi siis olen näin innoissaan?) Kuitenkin.. tämä kirja siis kertoo erikoisseikkailun, ja Keltahampaan syntytarinan ennen Myrskyklaaniin liittymistä. Mitä Keltahammas on tehnyt ja tietää ja kaikkea! 

     Ja kirja oli todella hyvä!! Minusta juoni on selkeä, hyvä. Se kertoi kaiken oleellisen ja antoi hienosti ajateltavaa,kun on lukenut Soturikissat (ne ensimmäiset). Tämä kirja kun on tehty myöhemmin, mutta aivan mahtavasti pystyy ajattelemaan, että tämä olisi voinut mennä juuri näin ja olla ennen sitä Soturikissoja tapahtunutta.

"Sinä iltana Keltapennun oli vaikeaa saada unta. Hän oli usein nurissut, että pentutarha tuntui liian ahtaalta, mutta nyt kun Risatassu ja Karsitassu olivat muuttaneet oppilaiden pesään, se tuntuikin oudon tyhjältä. Sulkamyrsky oli palannut soturien pesään, joten pentutarhassa olivat Keltapennun ja hänen pentuetoveriensa lisäksi enää Kirkaskukka sekä Läiskäpilvi, jonka pennut olivat syntymässä pian.
     En takuulla saa unta, jos Läiskäpilvi kuorsaa aina vain, Keltapentu ajatteli äkeissään ja vääntelehti pentutarhan lattiaa peittävillä sammalilla ja männynneulasilla. 
     "Asetu aloillesi" Kirkaskukka naukaisi uneliaasti. "Miten tässä pystyy muka lepäämään ollenkaan?" 
     Keltapentu tuhahti harmissaan, käpertyi kerälle ja kääräisi häntänsä nenän päälle. Kurkistaessaan sen yli hän näki hämärästi, miten Pihlajapentu nukkui tiukasti emon viereen painautuneena ja Pähkinäpentu retkotti sammalilla jalat ja häntä vipattaen, kun pinkoi unessaan pitkin metsiä." (Luku 3, sivu 28)

Mielenkiintoisen kirjassa teki Keltahampaan ja Risatähden suhde. Minusta oli mielenkiintoista, millainen hahmo Risatähti oli. Tietenkin, kun oli lukenut Soturikissat aikaisemmin, niin oli saanut erilaisen käsityksen asioista, koska kirjoissa tietenkin kerrotaan eri hahmon sekä ryhmän näkökulmasta, mutta kuitenkin oli hyvin mielenkiintoinen. 

     Minusta myös kirja oli aikajanallisesti selkeä ja hyvä. Aikajanalla tapahtumat tapahtuivat hyvällä temmolla, ja pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua erisuuntiin. Jokaista hahmoa syvennettiin pikkuhiljaa, ja loppujen lopuksi hahmot olivat selkeitä ja niistä tuli mieleen Soturikissojen ensimmäiset kirjat!

Nyt niinkuin kuvasta näkyykin.. niin sorruin kirjastosta lainaamaan Uusi profeetta -soturikissat sarjan kaksi ensimmäistä osaa! Oon ihan innoissani, vaikka aikoinaan en ollutkaan.
     Niin niin tästä kirjasta ei sen enempää. Muuten elämässä ei oo mitään erikoisempaa tapahtunut. Töitä, töitä ja töitä? Eikää!?!? Mä oon kyl ny niin innoissani noista soturikissoista. Katotaan jos saan hyllyyni toisenkin Soturikissan, ku tämän Keltahampaan salaisuus-kirjan.

Pääsiäisenä on ainakin siis kirjan lukua tiedossa, mutta myös syömistä perheen parissa on tiedossa. Tarkoituksena olisi saada kunnon karitsan lihaa huomenna ja sunnuntaina. Saa siis nauttia upean aterian kaksi kertaa, hieman eri muodossa! Kiitos, kun jaksoit lukea jälleen kerran ja aivan ihanaa pääsiäistä!!

Petra :)

S.E.C.R.E.T Polttava peli

"Tämä ei ollut fantasiaan. Tämä oli totta. Katso mitä tapahtuu kun päästät itsesi vapaaksi ja raivaat elämääsi hiukan tilaa, ajattelin. Silloin koko maailma on auki" sivu 266

"EROOTTINEN SEIKKAILU VIE SYVEMMÄLLE SALASEURAN SISÄPIIRIIN JA PELI KUUMENEE...

Naisista koostuva salaseura S.E.C.R.E.T toteuttaa jäsentensä salaisimmatkin seksuaaliset fantasiat - ja vapauttaa heidät samalla elämää kahlitsevista rajoitteista. Kolmikymppinen tarjoilija Cassie Robichaud on löytänyt sen ansiosta kuuman ja kiihkeän seksielämän.
     S.E.C.R.E.T:in täysivaltaisena jäsenenä Cassie saa tehtäväkseen opastaa uutta kokelasta Dauphinea ja etsiä täydellisiä miehiä tämän fantasioiden toteututtamiseen. Samalla hän etsii itselleen sitä oikeaa ja huomaa, että ottajia saattaisi olla useampiakin." (kirjan takakansi)

L.Marie Adeline on tulkitsija. Minusta kirjailijoita on monenlaisia, mutta Adeline on myös tulkitsija. Hänen tekstinsä välityksellä välittyy tunteet, hahmojen kemiat ja vaikka mitä! Olen todella iloinen, että ostin vihdoin ja viimeinen S.E.C.R.E.Tin kaksi viimeisintä osaa, ja saan trilogian luettua loppuun.
     Ensimmäisessä osassa, Kuuma leikki -kirjassa, Cassie oli pääosissa ja koko kirja kerrottiin hänen näkökulmastaan. Tässä jatko-osassa näkökulma hieman muuttuu, kun Cassie onkin jo sisällä S.E.C.R.E.Tin maailmassa. Cassie valitsee itselleen paikkansa S.E.C.R.E.Tissä, ja tämän seurauksena Dauphine tulee mukaan kuvioihin.

Luku 2, sivu 36-37
Dauphine
"Sinä aamuna seisoin vastapäätä liikettäni Magazine Streetin ja Ninth Streetin kulmassa. Katsoin kadun toiselta puolelta, kuinka alaiseni Elizabeth järjesteli näyteikkunaa uuteen prameaan uskoon. Olin palkannut hänet saman kadun varrella olevan kilpailevan vintageliikkeen leivistä, koska hänellä oli ainutlaatuinen tyylitaju, sellainen jota ei mitenkään voinut opetella. Olin kuitenkin niin kontrollifriikki, etten oikein onnistunut pitämään suunnasta, johon Elizabethin tämänkertainen luomus oli menossa. Näin pelkkiä rintaliivejä, ämpäreitä ja valtavat määrät rypistettyjä keltaisia paperikaistaleita. Elizabeth inhosi kun käyttäydyin näin - norkoilin hänen niskansa takana, pomottelin häntä ja parantelin hänen aikaansaannoksiaan - tein itse kaiken sen, mitä en luottanut toisten käsiin. Sillä tavoin minä kuitenkin hoidin liikettäni, ja taktiikka oli toiminut tähänkin saakka, eikö niin?
     Kun paras ystäväni Charlotte ja minä ostimme Funky Monkeyn yli kymmenen vuotta sitten, olin väenvänkään halunnut säilyttää liikkeen alkuperäisen nimen ja suurimman osan sen omaisuudesta. Halusin yksinkertaisesti luetteloida kaiken mitä emme kyenneet myymään. En pitänyt muutoksista. Niin kuin suurin osa etelän väestä, minäkin suhtauduin epäilyksellä kaikkeen uuteen ja erilaiseen. Siinä vaiheessa Charlotte vaatimalla vaati, että myisimme vinyylilevyjä ja tilaustyönä tehtäviä levylaukkuja houkutellaksemme liikkeeseemme myös, ja suostuin vastahakoisesti. --"

Dauphine on erakoitunut nainen, jonka elämäntyö kuluu oman yrityksensä ylläpitämisessä. S.E.C.R.E.T luo hänelle vapautuksen omista estoistaan ja rajoituksistaan. Dauphine -hahmo tuodaan kirjassa hyvin esille. Hieman minusta auki jää hänen ja Cassien suhde. Jos Cassien tulisi ohjata häntä, he jäävät hieman kaukaisiksi toisistaan. Kirjan loppussa ystävyys syvenee, mutta ei riittävästi mieleeni.
     Toinen ärsyttävä asia on se, että ihmiset menevät väärien ihmisten kanssa yhteen. Minusta tälle tarinalle olisi ollut sopivampaa, ettei Cassie olisi hypännyt tämän yhden henkilön matkaan. Tämä kuitenkin sekoitti henkilökemioita turhan takia. Enkä voisi sanoa, että Cassien elämän järjestykseen olisi tässä kirjassa hirveästi saatu järkeä. Loppua kohden kirjassa huimasin kuitenkin hyviäkin asioita, että ihmiset sekoilevat toisienssa kanssa. Kuitenkaan en ole mitenkään kauhean iloinen, että jokaisessa tarinassa pitää aina olla "the bad guy" -hahmo.

S.E.C.R.E.Tin maailmassa "the bad guy" on tietenkin yksi Cassie tuttu, joka tuodaan tärkeään asemaan kirjan tarinassa. Saa nähdä millainen tämä hahmo on viimeisessä osassa, ja kuinka paljon se osaa vielä satuttaa muita hahmoja...
     Toivon viimeiseltä osalta paljon uusia kuvioita, vaikka epäilen että asiat pyörivät ainakin Cassien kohdalla samoissa kuvioissa. Toivon myös ettei vain kirja akerrota liian monen ihmisen näkökulmasta. Jos nyt oli Cassien ja Dauphinen tarina, mitähän kolmanteen osaan tulee? Cassien tarina on yhtä kesken, kuin mihin se jäi ensimmäisen osan päättyessä, joten uskon sen jatkuvan vielä seuraavassakin. Miten käy Dauphinen?

Ryhdyin lukemaan enemmän kiinnostuksesta, kuin kirjahaasteeseen liittyen. Sain juuri sopivasti kuitenkin yhden kohdan ruksittua kirjahaasteesta. S.E.C.R.E.T Polttava peli -kirja ruksittaa kohdan 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Petra

Lene Kaaberbøl - Hopea Hevonen (Katrionan tarina 1)

"Majatalon sateenpiiskaamalla pihalla seisoi hopeanhohtoinen hevonen, jonka silmät olivat hurjat kuin saalistavalla pedolla. Katrionan päässä pyöri vain yksi ajatus: hänen täytyi ratsastaa sillä.

Tulisieluisen Katrionan elämä äitinsä omistamassa Leinikin majatalossa ei ole herkkua. Tallin töissä hän viihtyy, mutta vaikka hän kuinka yrittäisi hillitä itseään, yhteenotot isäpuolen kanssa ovat aina yhtä kitkeriä.
     Eräänä päivänä majataloon saapuu hopeisella hornanhevosella ratsastava arpinen nainen. Kuka tuo salaperäinen nainen, joka elää miesten tapaan vapaana maailmaa kiertäen? Voisiko Katkin ryhtyä tarunhohtoiseksi bredinariksi, oikeutta jakavaksi viestinviejäksi? 
     Äidillä on Katin varalle aivan muita suunnitelmia - mutta arpiselta naiselta saamaansa hopeakolikkoa hän ei voi unohtaa." (takakansi)

Hopea Hevonen aloittaa Katrionan tarinaa, jossa tulisieluinen ja omatahtoinen hevosia rakastava nuori tyttö joutuu tilanteiden seurauksena oppikotiin, ja sieltä eri tapahtumien seurauksina seikkailemaan Simon-nimisen herran kanssa.
     Kirjan tarina on aluksi hitaan puoleista, mutta pikkuhiljaa lähtee käyntiin, ja tapahtumia riittää. Hieman olisi kaivannut syvyyttä hahmoihin, jotkin osat jäivät hieman pintapuolisiksi.

Kirja oli suhteellisen helppolukuinen, ja kirjan lyhykäisyys (189sivua) eivät tuntuneet missään. Luin kirjan suht nopeassa tahdissa, eikä kirjan lukemista haitannut ympärillä olevat hälinät. Tuli luettua bussissa ja muuallakin.
     Juoni on helposti seurattavissa, joten en häiriintynyt kirjaa lukiessa vaikka olisikin ollut muuta hälyä. Myöskin kirjan lukemisen pystyi keskeyttämään mistä kohtaa vain. Se ei yleensäkään kyllä häiritse minua, mutta pyrin kuitenkin lukemaan luku kerrallaan (vähintään).

Minusta kirjan tarina on lupaava, että voisi ehkä lukea jatko-osatkin. En tietenkään tiedä, miten tässä ehtii taikka sitten on kiinnostusta, mutta katsotaan. Kannessa saattaa pilkistää hevonen, mutta kirja ei kuitenkaan niihin sen kummemmin liity, joten sitä ei kannata säikähtää. Suosittelen lukemaan, jos helppo ja lapsenmielinen kirja on mieleesi!

"Kärppä, s 32-33 (lukunäyte)
Talvi kiristi otettaan Kolmesta Laaksosta, ja lumi oli jo kerran tukkinut Eteläsolan. Cornelius oli muiden miesten avulla onnistunut avaamaan sen uudelleen, mutta kulkijoita ei juuri ollut, ja Leinikin majatalossa asui vain muutama matkaaja. Kanta-asiakkaat laaksosta ja kylästä saapuivat yhä juomaan Tessin hyvää olutta, mutta ruoka oli toistaiseksi arkiruokaa.
     Suurimman osan vuodesta Vihervuoret Kolmen Laakson ympärillä olivat nimensä mukaisia. Vain muutama huippu erottui harmaana ja paljaana metsänrajan yläpuolella. Mutta kun lunta alkoi tulla toden teolla, edes leveää Eteläsolaa ei kyetty pitämään auki, ja vuorista tuli laaksoja ympäröivä harmaavalkea muuri, joka ei päästänyt ketään sisään eikä ulos. Melkein joka vuosi joku muukalainen arvioi talven voiman ja nopeuden väärin. Jos hän oli onnekas, hän päätyi saarroksiin laaksoon, odottamaan kevättä. Vähemmän onnekkaat joutuivat lumen nielemiksi." 

Lene Kaaberbøl Hopea hevonen oli siis loppupeleissä ihan fine kirja. Ja kirjahaasteeseen liittyen kirja sopisi kohtaan: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Petra