Yhteenveto luetuista ja Helmet-lukuhaasteesta 2020

Nyt on aika katsoa lyhyesti taaksepäin aina vuoden 2020 alkuun saakka, ja pohtia mitä on tästä vuodesta jäänyt mieleen. Joulutunnelmien kunniaksi otin kaveriksi riisipuuroa ja glögiä, jotta kirjoitus saapi vauhtia. Omassa mielessäni on rakentunut vahva ajatus itseni kehittämisestä ja löytämisestä. Puhun siitä lisää vielä yhden teoksen verran, jonka julkaisen täällä blogin puolella. Minulla on siis yksi teos vielä tulossa, jolla haluan päättää tämän vuoden. Nyt kuitenkin keskityn mieleen jääneisiin teoksiin ja haasteisiin. 

Helmet-lukuhaaste 2020 omalta osaltani ei yltänyt suuriin tuloksiin. Linkin kautta pääsette katsomaan suorittamiani kohtia ja teoksia, joilla olen Helmet-lukuhaastetta täyttänyt. Sain muutaman positiivisen yllättävän hyvän teoksen lukuhaasteen avulla luettua, joista oikeasti nautin. Löysin myös hyviä suomalaisia kirjailijoita, joiden muihinkin teoksiin haluan myöhemmin palata. Luin yllättävän monipuolisesti jännitystä, psykologista draamaa sekä aikuisten- että nuortenkirjallisuutta.

Parhaiten mieleeni on jäänyt Salla Simukan Lukitut -teos, jonka luin osana kirjabloggaajien kesälukumaratonia. Maratonin puolella luin jännityskirjallisuutta, mutta aloitin loppupuolella Salla Simukan teoksen. Teos oli lumoava ja täynnä yllätyksiä. Olen todella iloinen, että luin sen loppuun lukumaratonin jälkeen. Monessa muussakin blogissa oli teoksesta jo kirjoiteltu, joiden pohjalta se tuli oikeastaan valittua. Teos oli kuitenkin todella hyvä, vaikkakin omituinen. Osa asioista paljastettiin todella nopeasti, ja toisia taas pihisteltiin aina loppuun saakka. 

Lukumaratonit ovat yhäkin kirjablogin pitämisen yksi huippukohdista. Olen tänä vuonna saanut osallistua neljään lukumaratoniin. Pääsiäisen aikana oli kaksi, toinen palmusunnuntaina ja toinen itse pääsiäisenä. Pääsiäisen lukumaratonin eroavaisuutena oli se, että koko pääsiäisen sai käyttää lukemalla eli yhteensä neljä päivää. Itse suoritin kahden päivän eli 48h lukumaratonin. Näiden jälkeen elokuussa oli kaksi kesälukumaratonia, joista toisen aikana luin Leena Lehtolaista sekä Salla Simukan teoksen, ja toisen aikana luin tuttua ja turvallista J.R. Wardia. Kiitos jokaiselle emännälle myös upeista lukumaraton kokemuksista.

Lukumaratoneista sekä vuoden suurimpana saavutuksena minulle on jäänyt mieleen pääsiäisen lukumaraton, jossa luin George R.R.Martinin Valtaistuinpelin. Tämä 700 sivuinen jättiläinen oli hyvin jännittävä teos, jonka tarina lumosi minut. Olen miettinyt toisen osan lukemista, mutta ei ole tullut sopivaa hetkeä, joten olen nautiskellut vain tästä suorituksesta. Luin 48 tunnin aikana 732 sivua :) En voisi olla tyytyväisempi enää tuohon saavutukseen. Lukumaraton tunnelmia pääset halutessasi kertaamaan täältä.

Luetut 2020 on täyttänyt koko vuoden ajan. Itse en osaa oikein arvostella kirjoja 1-5, tähtien tai vastaavan perusteella, joten olen itse laittanut teoksen eteen ♠-merkkejä sen mukaan lukisinko teoksen uudestaan. Se on ehkä minulle ominaisempi tapa arvioida teosta. Osa luetuista teoksista ei ole päässyt tänne blogin puolella, mutta suurimman osan olen kuitenkin tänne kirjoittanut. Pyrin tasaiseen lukutahtiin, enkä halua aiheuttaa lukemisen ilosta minulle stressiä. Goodreadsin puolella olen jälleen saanut heräteltyä aktiivisuuttani, ja ehkä sen saankin vielä rullaamaan blogin ohella mukavasti. Luetuista teoksista haluan nostaa esille kolme teosta, jotka jokainen on herätellyt minussa uusia puolia. En olisi koskaan ajatellut lukevani näitä teoksia, joten haluan hieman nostaa niitä tässä esille. Kaikki teokset ovat yllätys yllätys (ei oikeasti yllätys) jännitys- ja vielä enemmän kauhukirjallisuutta.

M.A.Meretvuo - Pilvikädet
Salla Simukka - Sytytä valot!/Sammuta valot!
Marko Hautala - Pimeän arkkitehti

Nämä kolme teosta ovat yllättäneet minutkin. Kauhukirjallisuutta, jota niin harvoin luen, mutta olen nyt ylittänyt itseni kolmella mieleenjääneellä teoksella. Pilvikädet oli yllätyksellinen, ja valitsin  sen ensisijaisesti Helmet -lukuhaasteeseen, mutta jo tutkaillessani teosta tiesin, että se lähtee mukaani. Tumman puhuvia kuvia täynnä ollut teos käsitteli vahvasti ihmisen mentaalista puolta ja mielen sisäisiä ajatuksia. Puolestaan Sytytä valot!/Sammuta valot! (lyhensin hieman teoksen nimeä) oli toisenlainen. Yksissä kansissa oli lyhyitä kertomuksia kahdesta erinäkökulmasta: kauniita teoksia sekä kauheita teoksia. Eniten minut kuitenkin yllätti Marko Hautalan - Pimeän arkkitehti. Teos ei ole blogin puolella, koska en voi sanoa nauttineeni sen lukemisesta, mutta se oli oikein oivallinen teos seisauttamaat veren ja antamaan muutaman sydämentykytyksen. Kauhun ystäville oikein hyvä. Olen iloinen, että luin teoksen loppuun kuitenkin tarvitsin heti vastapainoksi jotain kevyttä rakkaushömppää. 

Olen oikein iloinen suorituksestani, ja olen jopa täyttänyt Goodreadsin tavoitteen ja lukenut yli 25 teosta. Ajatuksessani oli tietenkin, että luen 25 teosta, jotka ruksittavat aina Helmet-lukuhaaste kohdan, mutta en ole kuitenkin onnistunut tässä. Onneksi se on mukava pieni haaste aina taustalla, ja kyllä yritän jälleen ensivuonna uudemman kerran. Tähän en vielä kokoa loppufiilistä tästä vuodesta, koska  ainakin yksi bloggaus on vielä tulossa. Siihen teokseen on hyvä lopettaa tämä vuosi, joten toivotan siis ihanaa joulun odotusta jokaiselle! :)

KESKIYÖN AURINKO

"Hän naurahti, mutta äänessä ei ollut huvittuneisuutta. »Etkö sinä tiennyt, ettei elämä ole reilua?»" (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 52)

Tämä teos omissa käsissä on kyllä jotain aivan upeaa. Olin hetken aikaa kirjaston jonossa, mutta kävelin eräänä päivänä kirjakauppaan, ja kappas teos oli yllättäen mukanani matkalla kotiin. Ei minulla olisi riittänyt kärsivällisyys odottaa sen ilmestymistä jonon kautta minulle, joten katsoin parhaaksi ostaa sen suoraan hyllyyni. Olisin sen todennäköisesti kuitenkin ostanut itselleni, joten tuli nyt kaksi kärpästä samalla iskulla. Twilight-sarja oli aikoinaan minulla hyvin tärkeä, joten minun oli saatava lukea tämäkin teos. En kuitenkaan osannut odottaa reaktioni olevan näin kovin erilainen, koska tunsin tarinan kuitenkin jo ennalta. Ja lisäyksenä kaikki kirjatoukat tietää, että ei ole parempaa tuoksua ja tunnetta kuin juuri ostettu uusi kirja kovissa kansissa, jonka saa avata omassa rauhassa villasukat jalassa ja teekuppi kädessä. Pohjustinkin teille jo eilisessä postauksessa twilightin ja minun välistä historiaa ja suhdetta, joten pääsen nyt suoraan asiaan tämän teoksen kanssa. 

Teoksen koosta huomasin sen poikkeavan huomattavasti twilightin koosta, joten siitäkin voi jo päätellä, että teos tulee olemaan todella pitkä lukea. Teos oli hieman kömpelö pitää käsissä, joten jouduin paljon lukemaan sitä makuuasennossa, jolloin itse kirja lepäsi muualla kuin omissa käsissäni. Teoksen koko aiheutti minulle harmaita hiuksia heti alussa, ja ryhdyinkin pohtimaan, kuinka tähän teokseen on saatu näin paljon sivuja? Alkuperäiset teokset ovat kompaktin kokoisia, samoin suomennukset. Ainoastaan kooltaan suurempi on twilight-sarjan viimeinen teos, Aamunkoi, joka kuitenkin kattaa sisällään ikäänkuin kolme teosta. Teoksen ulkonäkö siis karmaisi minua sisäisesti. Paksu ulkokuori, ja painava teos, ei ulkokuorellisesti houkutellut minua aluksi, mutta alkaessani lukemaan teosta, se tuntui soljuvan yllättävän vauhdikasta tahtia eteenpäin, mutta...

Pitkäveteisyys. Kyllä käytän voimakasta ilmaisua teoksesta, jota itse en oikeastaan haluaisi edes käyttää. Alkuperäisen sarjan aikana pohdin paljon, miten teos mahtaisi toimia Edwardin kertomana, ja kun kuulin juttua että tällaista teosta on suunnitteilla, innostuin. Jäin odottamaan, koska kyseinen teos julkaistaisiin, mutta sitä ei kuulunut. Oikeastaan en edes olettanut, että yhtäkkiä lukisin sitä, jonka jälkeen kirjoittaisin siitä teillä tässä ja nyt. Huomasin harmikseni, että minulla ei ole niin paljon samaistumista teoksen päähenkilöön, Edwardiin, joten päähenkilö tuntui väärältä. Se tuntui siltä koko teoksen ajan, ja se harmitti ihan vietävästi! Olin odottanut niin suuria teokselta, mutta.. jotain tapahtui. Toisaalta tarina tuntui täysin uudelta teokselta samoilla päähenkilöillä. Pääasiat toteutuivat, punainen lanka kulki, mutta ajatukset olivat eri päähenkilön. Näkökulma oli vaihtunut.

"Hänen reaktionsa olivat aina väärät - aina täysin väärät. Hän veti vaaroja puoleensa. Hän suorastaan kutsui niitä." (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 208)

Teos kuitenkin täydentää oivallisesti aikaisemmin jo luettua tekstiä. Historian, tapahtumat ja tilanteet saavat erilaisen näkökulman, jonka vuoksi nousevat erilaiseen asemaan. Tämän johdosta ehkä teoksesta huokuu uuden teoksen hehkua, koska Edwardin näkökulma on huomattavasti erilaisempi kuin Bellan. On myös ihanaa huomata, kuinka tässä teoksessa vihdoin Edwardin ikä ja jo eletyt vuodet ovat häntä kasvattaneet. Edward vaikuttaa huomattavasti alkuperäistä enemmän vanhemmalta kokeneemmalta vampyyriltä, mitä twilight antaa ymmärtää. Myöskään elokuvat eivät anna kuvaa siitä, kuinka vanha Edward oikeasti on. Se on aina jäänyt minulle hieman varjoon, joten oli hienoa että teos täydensi näkemystäni.

Keskiyön aurinko

englanninkielinen alkuteos: Midnight Sun

Stephenie Meyer

suomentaneet: Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro & Tiina Ohinmaa

sivuja 671

WSOY 2020

Pohjustus Keskiyön aurinkoon

Keskiyön auringon ostaessani viime kuukauden puolella, päätin avata tekstipohjan ja ryhtyä kirjoittamaan. En vielä tuolloin tiennyt, että julkaisenkin siitä osan tänne blogin puolelle teidän luettavaksi, mut mielestäni se kuitenkin pohjustaa hyvin tulevaa bloggausta Keskiyön aurinko -teoksesta. Olin muutenkin suunnitellut odottavani teoksen lukemista, mutta niinkuin teille kohta käy ilmi, en kyennyt siihen. Tartuin teoksee heti toisena päivänä, mutta hillitsin halujani lukea sen vauhdilla. Sen seurauksena ryhdyin tosiaan pohtimaan twilight-sagaa, sen merkitystä minulle ja kaikkea muuta siltä väliltä. 

Twilight-saga räjähti nuorten keskuudessa, kun itse olin yläasteella. 15vuotta sitten myös itse rakastuin kyseiseen teokseen, sen hahmoihin ja juononkäänteisiin. Twilight-saga toi kirjallisuuden kautta monenlaisia kiemuroita, joita ei kankaalla nähty, mutta viihdyin molempien parissa. Näin jälkikäteen olen yhä rakastunut teoksiin enemmän, mutta minua ei harmita, että ne ovat elokuviksikin muodostuneet. En usko, että siihen aikaan aluksi edes osattiin kuvitella, kuinka suuren suosion kyseinen saga sai. Teoksia myytiin, elokuvista tienattiin hyvin.. ja kaikki tämä tapahtui muutaman hassun vuoden sisällä. 

Itselläni on sillä tavalla hauska mutka sagan alussa, että näin ensimmäisen teoksen elokuvana. Se oli ensimmäinen kosketukseni twilight-sagaan, ja silloin tiesin, että minun on luettava teos. Luin teoksen parin päivän sisällä (yläasteella tuo koulunkäynti häiritsi hyvin paljon lukemiseen keskittymistä), jonka jälkeen ryhdyin etsimään toista osaa käsiini. Luin toisen ja kolmannen osan yhtä nopeaa tahtia, mutta neljäsosa jäi kesken. Jokin pysäytti minut. 

Vuosittain kävin myös katsomassa elokuvan valkokankaalta. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa, ja se oli aivan ehdottomasti käytävä katsomassa valkokankaalta. Minulle vuodet 2012-2014 olivat elokuvien kulta-aikaa. Juoksin kolme-neljä kertaa kuukaudessa elokuvissa, mutta elokuvissa käynti hiipui lippujen hintojen nousun yhteydessä. Jokaisen teoksen kuitenkin kävin katsomassa. Samoin kävi viimeisten osien kanssa, jotka katsoin yllätyksekseni ennen kuin luin itse teoksen. Muistan yhä, kuinka pettynyt olin, että teos oli katkaistu. Kuinka ensimmäisen osan (Twilight-Aamunkoi osa1) tapahtumat jäivät kesken, ja joutui vuoden odottamaan ennen seuraavaa osaa. 

En muista tarkalleen oliko se vuoden odotus, mutta kuitenkin odotus (se tuntui lähemmäs 10-vuodelta minun makuuni). Aloitinkohan tuossa välissä teosta.. no mutta varma olen siitä, että sitä en ehtinyt loppuun lukemaan ennen kuin näin loppuratkaisun valkokankaalta. Tämän jälkeen ryhdyin havittelemaan erilaista twilight tavaraa, -esineistö yms. itselleni, joista joistakin olen vanhemmiten luopunut. Kuitenkin teokset ja elokuvat löytyvät yhä. Tälläkin hetkellä minulla on kirjahyllyssä oma hylly yksinään twilight-teoksille, koska ne löytyvät alkuperäiskielten lisäksi suomennettuina pokkareina. Niiden kaveriksi on ilmestynyt nyt uusin Stephenie Meyer:n Keskiyön aurinko sekä kymmenenvuotisjuhlakirja ja tietenkin elokuvat (erikoiskansissa).

Ajatuksia tässä ylös kirjoittaessani, tulin myös tutkineeni blogin puolelta twilight-teoksia. No eihän niitä nyt tietenkään ole! Aikajanani ei täsmää jälleen, mutta mitä sillä on väliä. Näillä teoksilla, niiden hahmoilla, tarinalla - sillä on. Blogin aloittaminen on ollut minulla yksi suurimmista asioista ikinä, ja se tekee minut yhä onnelliseksi, mutta twilight-saga. Twilight-saga tulee olemaan yksi sarja, joka ei vanhene minulle koskaan. 

"”And so the lion fell in love with the lamb...,”he murmured. I looked away, hiding my eyes as I thrilled to the word. ”What a stupid lamb,” I sighed. ”What a sick, masochistic lion.” He stared into the shadowy forest for a long moment, and I wondered where his thoughts had taken him." (Stephenie Meyer - Twilight, page 274)

Virheistä parhain

Nora Roberts tarjoaa jälleen kerran kaunista ja hentoa rakkaushömppää lyhyen pokkarin muodossa. Jostain syystä teos löysi käsiini kirjastosta, vaikka aiemmin en ole kiinnittänyt niinkään paljon huomiota Robertsin kirjallisuuteen. Minulla on selkeästi menossa romanttinen "vaihe". En tiedä voiko sitä kutsua vaiheeksi, mutta minusta tuntuu, että toisinaan luen teoksia sykleissä. Tähän myöskin vaikuttaa halloweenin aikaan lukemani Marko Hautalan kauhuteos Pimeän arkkitehti. 

Pimeän arkkitehti ei houkuttanut minua kirjoittamaan siitä tämän blogin puolelle. Olin myöskin viime kuukauden puolella hieman harhaantunut ajatuksissani, joten en osallistunut Halloween lukuhaasteeseen, joka kuitenkin muissa blogeissa pyöri. Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kyseistä haastetta, jonka lisäksi siellä on menossa toinen hyvinkin herkullinen haaste: kirja, jota en halunnut lukea. Osallistuin haasteeseen, ja osallistumisaikaa on kokonainen vuosi. 31.8.2021 mennessä minulla on tarkoitus lukea vähintää yksi teos, jota en ole halunnut lukea. Minulla on jo mielessä useampikin, ja ajattelin alku vuodesta laittaa haasteen toteutukseen. 

Nyt kuitenkin pohdin rakkautta, himoa ja houkutuksia. Nora Roberts - Virheistä parhain -teos antaa suomennetun otsikon perusteella mielestäni pienoisesti virheellisen käsitteen sisällöstä, mutta ei anneta sen häiritä. Päähenkilö 32-vuotias Cooper on urheilullinen poikamies, ja hän työskentelee urheilutoimittajana. Cooperin maailman sekoittaa yksinhuoltajaäiti Zoe, jonka pituus, kauniit sääret sekä ruskeat silmät tekevät vaikutuksen. Kuinka ollakaan myös Zoe alkaa tuntemaan vetoa Cooperiin, ja heidän välilleen syntyy mitä erikoisin houkutuksen leikki. 

"Nainen oli pitkä, ja porrasjakkaralla olevat paljaat jalat olivat maalitahroissa, mutta varpaankynnet olivat sähäkän pinkit. Nainen lauloi nuotin vierestä musiikin mukana." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 9)

Rakkaus, himo ja houkutus.. niitä ilman en osaisi kuvitella eläväni. Olen ehkä huomannut sen nyt paremmin, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Rakkaus on se osa, joka saa ihmisen tekemään yllättäviä asioita. Kun siihen lisätään himoa ja houkutuksia, tarina alkaa muistuttamaan Cooperin ja Zoen tarinaa. Zoe on itsenäinen ja vahva nainen, joka kokee pärjäävänsä yksin. Kuitenkin Cooperin ilmaantuessa kuvioihin hän joutuu miettimään valintojaan yhä uudestaan. Teos alkoi Cooperin näkökulmalla, ja pääsääntöisesti kerrotaankin hänen kauttaa, mutta samaistun muutamissa asioissa Zoen ajatuksiin ja tunteisiin. Minulla on taipumus samaistua vahvoihin naishahmoihin :)

" - Jos nainen pukeutuu näin, niin miehet taatusti katsovat. Eivät he muuta tee, Zoe lisäsi. - Ja jos sinua yhtään lohduttaa, niin voin vakuuttaa, etten pukeudu tällä tavalla vanhempainiltaan." (Nora Roberts - Virheistä parhain, sivu 46)

Virheistä parhain -nimi teokselle antaa mielestäni kuvan, että teoksessa kävisi virhe. Tulkintoja on monia, mutta itse en välttämättä koe näin tapahtuneen. Kirjailija on kyllä loistavasti luonut mahdollisuuden tulkita teosta monella tavalla. Rakastan yhäkin Robertsonin tyyliä kirjoittaa aikuismaista selkeää rakkaushömppää, jossa kuvataan hahmojen tunnetiloja vahvasti. Minusta tuntuu, että teos valikoitui minulle täysin tarkoituksellisesti.

Marraskuu olkoon siis rakkauden kuukausi minulle. Antaa rakkauden, himon ja houkutuksen täyttää minut, ja katsotaan mihin se vie. Nora Robertsonin jälkeen blogin puolella tässä kuussa on ilmestymässä Stephenie Meyerin uusin teos Keskiyön aurinko. Pimeät ja sateiset päivät saa ainakin minut etsimään iloa ja valoa. Suosittelen siis pitämään rakkauden kuukauden, vaikka vielä ei edes ole Helmikuu!

Virheistä parhain

englanninkielinen alkuteos: The Best mistake

Nora Roberts

suomentanut: Virpi Kuusela

sivuja 156

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Hetken mielijohteesta

Vihdoin ja viimeinen pääsin iloisen, onnea tihkuvan ja romanttisen teoksen äärelle. Nora Roberts teoksissa nostaa esille palavan rakkauden roihuvien voimakkaiden tunteiden säestämänä, joita tämäkin teos piti sisällään. Teoksen päähenkilönä toimii Rebecca; avoin, seikkailunhaluinen ja "vanhan" elämänsä taakse jättänyt nainen, joka löytää tiensä Korfu:n eksoottiselle saarelle. 

Ruksitan näin ollen siis yhden Helmet-lukuhaaste kohdan; kohta numero 2. Iloinen kirja.

Teoksen kantavana ajatuksena on vapaus. Se heijastuu teosta lukiessa päähenkilön sanoista, ajatuksista ja tunteista. Myös Rebeccan valintoja ohjaa ajatus vapaudesta, vaikka hänen tunteitaan saapuukin sotkemaan Korfu:lla oleva komea Stephen. Kunnianhimoinen, rikas herrasmies Stephen ei saa katseitaan irti Rebeccasta, joka vetäytyy tunteiden vietäväksi keskelle seikkailua, joka yllättää jopa hänet itsensä. 

"Tuhannet pienet mielihyvän kuplat räjähtivät Rebeccan suonissa, päässä ja sydämessä, kunnes hän painautui tiukasti Stepheniä vasten." (Nora Roberts - Hetken mielijohteesta sivu 39)

Käännösteokseksi todella onnistunut. Ehkä totean tämän siksi, että olen lukenut nyt vähemmän käännösteoksia, mutta olen innoissani, että niitä on nyt enemmän kirjapinossani. Kirjailija on saanut tuotua kauniin kevyesti ja hienostuneesti esille teoksta kantavan voiman eli rakkauden. Kaunis ja selkä punainen lanka kulkeutuu teoksessa, jossa ajaudutaan suoraan asiaa. Menneisyys esitellään päähenkilön osin pikkuhiljaa, mutta siihen ei takerruta vaan annetaan tämän hetkisen tilanteen viedä tarinaa eteenpäin. 

Teos on mielestäni kaunis. Kooltaan teos sopii hyvin käsiin pienen pokkarimaisuutensa takia, ja tuntuu kevyeltä luettavalta. Itselle jäi myös novellimainen -tunne teoksesta, vaikka romaanin luinkin. Tekstin ulkoasu pakottaa lukijan lukemaan teoksen kertaistumalta. Asiat ovat ennalta-arvattavia, mutta jos kaipaa romantiikkahömppää teos on oivallinen valinta!

Hetken mielijohteesta

englanninkielinen alkuteos: Impulse

Nora Roberts

suomentanut: Päivi Paju

sivuja 155

Harper Pokkari

julkaistu aiemmin suomeksi 2012

Pehmolelutyttö

Olen hetken jo miettinyt, että haluaisin lukea iloisen kirjan. Teoksen, joka keskittyy iloisuuteen ja rakkauden kukoistukseen. Tai ainakin sellaisen teoksen, jonka tarinan seurauksena on tämä: rakkaus ja iloisuus. Jokaisessa teoksessa näkyy rakkaus, välittäminen ja iloisuus kyllä, mutta niiden määrä tarinassa vaihtelee, niiden esille tuonti vaihtelee sekä tärkeimpänä niiden merkitys lukijalle vaihtelee. Huomaan kyllä teoksissa, joita olen lukenut, iloisia piirteitä, mutta mielestäni keskiarvoisesti laskettuna.. luetut teokset ovat jäänet hieman riman alapuolella tuon iloisuuden suhteen. 

"Ihan kohta, antakaa minulle pari minuuttia lisäaikaa." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 36)

Jukka Behm:n Pehmolelutyttö kolahtaa itselleni ainakin aika surullisena tarinana. Teos keskittyy raskaan aiheen ympärille, ja käsittelee sitä hyvin moniulotteisesti antaen selkeää kuvailua tapahtumista, ajatuksista ja tunteista. 

Teoksen tarina tuntuu olevan suljettujen salaisuuksien ympäröimä. Niin suurien salaisuuksien, että näin lukijana, jäin teoksen luettuani ihmettelemään, kuinka suuria salaisuudet ylipäätänsä voivat olla. Suoraan sanottuna: hämmennyin. Teos on voittanut WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun, ja teosta on raati kuvaillutkin pohdituttavaksi. Itselleni jäi ainakin hyvin mietteliäs olo. Tarina soljui mukavasti, ja turhat yksityiskohdat oli kirjoittaja jättänyt tekstinsä ulkopuolelle. Jokaisella lukijalla on riittävästi kykyä luoda mieleensä elävä kuva tekstin perusteella. Itselle ehkä suurimpana ajatuksena kolahti nuoret, ja paineet, joita nuoret kohtaavat. Onko nykyään mahdotonta olla oma itsensä?

"Kotikaupunkini on pääosin maaseutua, peltoja ja metsää, mutta sitä ei oikein huomaa, koska perheeni asuu melkein keskustassa, johon ympärillä olevat pienemmät kaupungit liitettiin." (Jukka Behm - Pehmolelutyttö sivu 10)

Teksti ulkoasullisesti oli helposti lähestyttävää. Lyhyet ja yksinkertaiset luvut jaksottivat tarinaa riittävästi, mutta soljuivat kuitenkin yhtenäiseksi teokseksi. Yksinkertaisuus - minusta se on kaiken kaikkiaan kattava kuvaamaan kokonaan tätä teosta. Yksinkertaisuus on toisinaan todella kaunista. Myös minä -kertojan käyttö oli sopiva teoksen teemaa ja tyyliä ajatellen. Jotenkin olisi ollut hullunkurista lukea teosta muusta näkökulmasta. Minä -kertoja loi myös itselleni ainakin vahvemman kokemuksen teoksen päähenkilön Emilian tunteista, ja niistä ajatuksista, joita hän käy teoksessa läpi. 

Pehmolelutyttö

Jukka Behm

sivuja 202

WSOY

Helsinki, 2017

Sydän hengitystä

Päätin tyhjentää lyhyillä arvioilla kirjapinoani sekä luonnoksiani täältä blogin puolella, joten tästä lähtee kolmen blokkauksen putki, joten tällä viikolla tulee luettavaa! Jokainen teos on erilainen, mutta päätin suunnata vähemmän iloisesta iloiseen teokseen. Osa näistä teoksista on odottanut jo kauemman aikaa julkaisua, mutta tämä teos on muun muassa aivan vasta luettu, mutta pääsi kuitenkin aloittamaan tämän viikon. 

Anu Holopaisen teos Sydän hengitystä kertoo koskettavasta aiheesta, joka herättää lukijan ajattelemaan, kuinka tälläisiä ristiriitaisia tunteita tulisi käsitellä, mistä ne tulevat ja kenelle. Minkä vuoksi niitä on ja kuinka niiden kanssa tulisi elää. Päähenkilönä teoksessa toimii Tiira, jonka silmin katsomme ristiriitaisten tunteiden verkkoa. Tiira on sopusuhtainen, tyypillinen nuori, jonka unelmien yllä lankeaa kahden punaisen viivan osoittama paino. Tiira joutuu keskellä vahvojen ristiriitaisten tunteiden sekamelskaa, jonka keskellä hänen on tehtävä valinta. Valinta siitä, minkä puolesta taistelee. 

Itse valitsin teoksen hyllystä, koska halusin nähdä kuinka kirjailija on luonut teoksen, jossa päähenkilön ympäristö ei suhtaudu hänen päätöksiinsä ymmärtäväisesti. Minua kiehtoi kovin, kuinka lopulta käy teoksessa, enkä osannut ennalta-arvata tällä kertaa paljoakaan. Tuntuu, että tämän teoksen lukemiseen tarvitsee muutaman päivän, vain jo aiheen vuoksi. En siis itsekään kiirehtinyt teosta lukiessani. 

Todentuntuinen tarina jatkoi kulkuaan tasaisesti eteenpäin. Teoksessa oli tällaisia niinsanotusti "loruja/runoja/kysymyksiä" keskellä tarinaa, jotka oli nostettu lihavoinnin avulla esille. Niiden avulla oli helppo pohtia kysymyksiä, jotka päässä pyöri. On myös hienoa nähdä, että näkökulma ei ollut täysin ja ainoastaan päähenkilön, vaan esimerkiksi äidin ajatuksia tuodaan teoksen tarinassa hienoisesti esille. Jokaisen hahmon tunteet pääsevät kosketuksiin, joten lukijan on helppo seurata teoksen tarinaa. 

Teos ei houkuttele kuitenkaan tarttumaan siihen uudestaan. Yhden lukukerran jälkeen olen aivan täynnä, joten vien teoksen ilomielin takaisin kirjastoon. Teos menee itselläni kategoriaa; "tulipa se nyt luettua".

Sydän hengitystä

Anu Holopainen

sivuja 228

Karisto Oy, Hämeenlinna, 2018