toukokuuta 11, 2020

Kahdeksan puraisua

Nyt heittäydytään hetkellisesti aikuisten romaani- ja jännityskirjallisuuden pariin. Kahdeksan puraisua -teos pitää sisällään kauhulla ja jännityksella maustettuja lyhyitä romantiikan ja intohimon täyteisiä novelleja. Kirjailija Carmen Maria Machado sitoo yhteen intohimon ja kauhun oivallisella tavalla. Tämä teos oli osana lukumaratonia tuossa Palmusunnuntaina, jolloin sen sainkin luettua kokonaisuudessaan. Halusin kuitenkin vielä tehdä oman tekstin, jossa keskityn tarkemmin tähän kyseiseen teokseen. Lukumaratonin tunnelmia pääset lukemaan halutessasi täältä.

268 sivulla on yhteensä 8 novellia, jotka jakautuvat eri pituisina näille sivuille kertoen jokainen oman tarinansa. Jokainen novelli käsittelee samaa asiaa, eri näkökulmasta ja erilaisen juonen johdattelemana. Kirjailijan käden jälki näkyy jokaisessa novellissa selkeästi, eikä ole epäselvää, millaisella tyylillä hän novellit on kirjoittanut. Mielenkiintoisen teoksesta tekee juurikin se, että se sisältää novelleja, vaikka mielestäni otsikko voisikin kertoa yhdestä kokonaisesta teoksesta.

Haluan käsitellä ensimmäisenä kirjaa esineenä eli sen ulkonäköä. Tuntuu, että kirjan kokoon nähden, sinne on mahtunut enemmän tavaraa, kuin tämän kokoiseen kokonaiseen teokseen. Teoksen nimi on myös yhden novellin nimi, joten sekin yhdistää kannet sen sisältöön. Pohdin paljon kirjan valitessani, että kuinka vihreä nauha, joka kantta koristaa, soveltuu teokseen. En keksinyt syytä, vaikka sainkin teoksen kokonaan luettua. Ymmärrän yhteyden yhteen novelliin, mutta mielestäni vihreä nauha on hieman hämäävä, jonka takia itse pohdinkin, että teos voisi myös olla kokonainen kertomus.

"Etenkin eräs nainen palaa kerran toisensa perään. Hänen nauhansa on punainen ja se on solmittu hänen sorjaan nilkkaansa." 
(Kahdeksan puraisua teos, novelli Aviomiehen tikki: Carmen Maria Machado sivu 33)

Teoksesta on nostettu juuri oikeanlaisia asioita kirjan takakanteen. Ne saavat lukijan innostumaan, ja haluamaaan selvittää, mitä novelleissa tapahtuu. Kuvaava tyyli jo kirjan takakannessa on lumoava. Kirjailijan kirjoitustyyli tuo esille jokaisen asian todentuntuisen ja rajunpuoleisen. Lukijan mielee luodaan vahva kuva asioiden ulkonäöstä, joten itse tarinaan on helppo keskittyä. Kauhun tuntu säilyy koko teoksen ajan taustalla.

Kirjan päähenkilöt ovat naisia, mutta novelleita lukiessa huomaa, että päähenkilöillä ei esiinny nimiä tai kuvailevia piirteitä oikeastaan ollenkaan. Jos heitä kutsutaan teoksessa, niin siltikään nimiä ei mainita. Joten mielestäni on siis aivan selkeää, että päähenkilöön voi samaistua ilman sukupuoli jaoittelua. Kirjan takakannessa kuitenkin puhutaan naisen elämään kuuluvista arkipäiväisistä kauhuista, joita novellit käsittelevätkin.

Päähahmojen lisäksi tarinoissa esiintyy sivuhahmoja, joista toisilla on vahvempi henkilöllisyys kuin toisilla. Myöskin novellit poikkeavat suuresti tämän asian suhteen. Toisissa tarinoissa kummallakaan päähenkilöllä ei ole niin sanotusti henkilölllisyyttä, kun taas toisissa tarinoissa, jokainen sivuhahmo kerrotaan selkeästi nimiä ja ulkoasua myöten. Kertojana toimii minä -kertoja eli tämä kyseinen päähenkilö, jonka näkökulmasta asioita katsellaan.

"Petra tuo mekot Glamiin. Hänen äitinsä on suurimpia toimittajiamme. Sadien valokuvaamon henkilökunta on ottanut tavakseen lusmuilla Glamin ovensuussa tuijottamassa asiakkaita ja laukomassa ikäviä kommentteja, mutta Petra saa olla rauhassa Chrisiltä ja Caseylta ja muilta tasaisesti vaihtuvilta kusipäiltä. Petralla on lyhyt ruskea tukka ja baseball-lippis, jalassa tiukasti nauhoitetut maiharit. Kun hän retuuttaa muoviin käärittyjä harsomekkoja, näyttää kuin hän painisi paljain käsin jättimäisen päättäjäistanssihirviön kanssa - alushamesisälmyksiä ja strassituntosarvia - eikä sellaisen naisen kanssa tee mieli kinata joutavista. Kerran tupakkatauolla Casey puhui Petrasta lepakkona, mutta ei uskalla sanoa sellaista hänelle päin naamaa" 
(Kahdeksan puraisua teos, novelli: oikeat naiset on lihaa ja verta, Carmen Maria Machado. sivu 174)

Ryhdyin pohtimaan, onkohan kirjailija miettinyt novelleiden järjestystä teokseen. Onkohan sillä kuinka suuri merkitys? Itselleni teos oli alussa aivan lumoava, ja juuri sellainen mikä omaan lukumieltymystä innoittaa. Kuitenkin teoksen novelleiden erilaisuus, vaikutti omaan arviooni teoksen kokonaisuudesta hyvinkin paljon. Teosta lukiessa aloin miettimään, ettei jokainen novelli kantanut teoksen alussa olevaa innostustani aivan teoksen loppuun saakka. Jotakin puuttui viimeisistä novelleista, siksi mietinkin, mitä jos novellit olisivat erilaisessa järjestyksessä? Ensimmäinen novelli, joka kantoi nimeä Aviomiehen tikki, oli loistava avaus. Se sai haluamaan lisää.

Kolmen novellin jälkeen, neljännessä novellissa, joka kantoi nimeä Erityisen törkeää, tunnelma lopahti. Tähän novelliin en vain millään saanut otetta. Novelli jäi hyvin yksinäiseksi ja erilaiseksi muihin teoksen novelleihin verrattuna. Jotenkin mietinkin, että jos kyseinen novelli olisi ollut esimerkiksi ensimmäisenä, olisinko ollenkaan lukenut koko teosta?

Viimeiset kolme novelli ovat puolestaan tarinamaisempia, joten niiden lukeminen oli mukavaa. Kuitenkaan mikään ei voittanut ensimmäistä novellia. Se jäi ehdottomasti minulle sopivimmaksi, ja mielekkäimmäksi lukea. Kuitenkin halusin nähdä millaiseen kokonaisuuteen kirjailija pystyy, joten minusta novellikokoelman lukeminen oli mieltä avartavaa. Kirjailija pääsi näyttämään taitojaan monella osa-alueella, vaikka sitoikin novellit tiettyyn aiheeseen. Itse teoksen nimeä kantana Kahdeksan puraisua -novelli jäi vähän heikoksi muiden rinnalla.

Kahdeksan puraisua
Carmen Maria Machado
sivuja 271
Kustantamo S&S, Helsinki, 2019
Englanninkielinen alkuteos Her Body and Other Parties
Suomentanut Kaijamari Sivill


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut postaukset