elokuuta 12, 2015

Kirjataivas: Lukumaraton



Nyt oli minunkin aika ottaa osaa lukumaraton:n, joka järjestetään nyt elokuun 15.päivä. Lukumaraton emännän blogin ja muuta infoa löydätte täältä (uudestaan). Olen juuri tällä viikolla aloittanut koulutuksen, joten nyt illalla rupesin kiirellä (no.. kiireellä ja kiireellä) ruksamaan listaa lukumaratonia varten.

Koulutuksesta sen verran siis, että meillä on nyt 3viikon yhteinen "koulutusjakso", jonka jälkeen viikot muuttuvat työksi. Töitä olisi sitten kolme päivää viikossa, ja kaksi opiskelupäivää (joista toinen jossakin tilanteissa olisi vielä etäpäivä), joten panostetaan työhön kuitenkin.

Noniin - elikkä kauan tuli mietittyä, että mitä sitä aikoo lukea - tai paremminkin millaista kirjallisuutta sitä aikoo lukea lukumaratoonin aikaan. Itse kun yritän myös kiirellä täytellä vuoden 2015 kirjahaastetta, päätin valita kirjoja, jotka sopisivat molempiin. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eikö vain? Lukumaratoonin aikana luetaan mahdollisimman paljon 24h aikana - tauot on sallittuja, mutta miksei niitäkin täyttäisi kirjallisuudella? ;) Olen ehkä hiukan myöhässä julkaisemassa tätä, mutta mainitsin sen jo onneksi aikaisemmassa blokkauksessa. Nyt siihen listaan!

Oksanen, Sofi - Puhdistus
Dashner, James - The Scorch Trials
K.A.Applegate - Ewerworld: Menetyksen maa
Lönnroth, Heleena - Salaisuus eli sininen motelli
Suhonen&Siitonen&Pöllänen - Metsän tarina
Keene, Carolyn - Neiti Etsivä ja tanssivan nuken arvoitus

No siinä nyt on tuo hyvin sekavainen kirjapino (kahteenkin otteeseen), joka odottaa. Päätin, että Sofi Oksasen - Puhdistus olisi aloittava kirja (sekin voi vielä muuttua tässä matkan varrella), katsotaan sitten miten noiden muiden laita on, että mitä lukee ja milloin, ja kuinka paljon loppujen lopuksi ehtii lukea. En ole siis lukenut näistä kirjoista yhtäkään aiemmin, että ei mitään uusinta lukemisia löydy. 

Mietin vieläkin, että olenko varannut liikaa kirjoja tähän haasteeseen, mutta parempi sekin kun että kesken loppuu. Kaikille onnea lukumaraton:n! (Ja ilmoittaudu ihmeessä jos vähänkin kiinnostaa, on tässä muutama päivä vielä aikaa - kuitenkaan tarkoitus ei ole hiki hatussa kerätä sivuja, vaan pitää hauskaa ja lukea!)

Helpommin sanottu kuin tehty, joten katsotaan millaisessa kunnossa on tämän maratonin jälkeen. Toivottavasti en vedä överiksi!

-Petra

2 kommenttia:

  1. Sinulla näkyy mukaan erilaisia kirjoja pinossa. Minusta on parempi olla hieman liikaa luettavaa kuin liian vähän. :) Oma pinoni on täysin ylimitoitettu, mutta eipä lopu lukemiset kesken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan - parempi liikaa kun liian vähän :) Mä aattelin, että monipuolisesti, ni on kivempi lukea.

      Poista

Suositut postaukset