"Hän naurahti, mutta äänessä ei ollut huvittuneisuutta. »Etkö sinä tiennyt, ettei elämä ole reilua?»" (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 52)
Tämä teos omissa käsissä on kyllä jotain aivan upeaa. Olin hetken aikaa kirjaston jonossa, mutta kävelin eräänä päivänä kirjakauppaan, ja kappas teos oli yllättäen mukanani matkalla kotiin. Ei minulla olisi riittänyt kärsivällisyys odottaa sen ilmestymistä jonon kautta minulle, joten katsoin parhaaksi ostaa sen suoraan hyllyyni. Olisin sen todennäköisesti kuitenkin ostanut itselleni, joten tuli nyt kaksi kärpästä samalla iskulla. Twilight-sarja oli aikoinaan minulla hyvin tärkeä, joten minun oli saatava lukea tämäkin teos. En kuitenkaan osannut odottaa reaktioni olevan näin kovin erilainen, koska tunsin tarinan kuitenkin jo ennalta. Ja lisäyksenä kaikki kirjatoukat tietää, että ei ole parempaa tuoksua ja tunnetta kuin juuri ostettu uusi kirja kovissa kansissa, jonka saa avata omassa rauhassa villasukat jalassa ja teekuppi kädessä. Pohjustinkin teille jo eilisessä postauksessa twilightin ja minun välistä historiaa ja suhdetta, joten pääsen nyt suoraan asiaan tämän teoksen kanssa.
Teoksen koosta huomasin sen poikkeavan huomattavasti twilightin koosta, joten siitäkin voi jo päätellä, että teos tulee olemaan todella pitkä lukea. Teos oli hieman kömpelö pitää käsissä, joten jouduin paljon lukemaan sitä makuuasennossa, jolloin itse kirja lepäsi muualla kuin omissa käsissäni. Teoksen koko aiheutti minulle harmaita hiuksia heti alussa, ja ryhdyinkin pohtimaan, kuinka tähän teokseen on saatu näin paljon sivuja? Alkuperäiset teokset ovat kompaktin kokoisia, samoin suomennukset. Ainoastaan kooltaan suurempi on twilight-sarjan viimeinen teos, Aamunkoi, joka kuitenkin kattaa sisällään ikäänkuin kolme teosta. Teoksen ulkonäkö siis karmaisi minua sisäisesti. Paksu ulkokuori, ja painava teos, ei ulkokuorellisesti houkutellut minua aluksi, mutta alkaessani lukemaan teosta, se tuntui soljuvan yllättävän vauhdikasta tahtia eteenpäin, mutta...
Pitkäveteisyys. Kyllä käytän voimakasta ilmaisua teoksesta, jota itse en oikeastaan haluaisi edes käyttää. Alkuperäisen sarjan aikana pohdin paljon, miten teos mahtaisi toimia Edwardin kertomana, ja kun kuulin juttua että tällaista teosta on suunnitteilla, innostuin. Jäin odottamaan, koska kyseinen teos julkaistaisiin, mutta sitä ei kuulunut. Oikeastaan en edes olettanut, että yhtäkkiä lukisin sitä, jonka jälkeen kirjoittaisin siitä teillä tässä ja nyt. Huomasin harmikseni, että minulla ei ole niin paljon samaistumista teoksen päähenkilöön, Edwardiin, joten päähenkilö tuntui väärältä. Se tuntui siltä koko teoksen ajan, ja se harmitti ihan vietävästi! Olin odottanut niin suuria teokselta, mutta.. jotain tapahtui. Toisaalta tarina tuntui täysin uudelta teokselta samoilla päähenkilöillä. Pääasiat toteutuivat, punainen lanka kulki, mutta ajatukset olivat eri päähenkilön. Näkökulma oli vaihtunut.
"Hänen reaktionsa olivat aina väärät - aina täysin väärät. Hän veti vaaroja puoleensa. Hän suorastaan kutsui niitä." (Stephenie Meyer - Keskiyön aurinko, sivu 208)
Teos kuitenkin täydentää oivallisesti aikaisemmin jo luettua tekstiä. Historian, tapahtumat ja tilanteet saavat erilaisen näkökulman, jonka vuoksi nousevat erilaiseen asemaan. Tämän johdosta ehkä teoksesta huokuu uuden teoksen hehkua, koska Edwardin näkökulma on huomattavasti erilaisempi kuin Bellan. On myös ihanaa huomata, kuinka tässä teoksessa vihdoin Edwardin ikä ja jo eletyt vuodet ovat häntä kasvattaneet. Edward vaikuttaa huomattavasti alkuperäistä enemmän vanhemmalta kokeneemmalta vampyyriltä, mitä twilight antaa ymmärtää. Myöskään elokuvat eivät anna kuvaa siitä, kuinka vanha Edward oikeasti on. Se on aina jäänyt minulle hieman varjoon, joten oli hienoa että teos täydensi näkemystäni.
