sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Uusi profetia 4: TÄHTIYÖ

"》Harmaa naaras nosti päänsä. "Olen nähnyt, mitä on tuleva", hän murisi. "Edessä on synkkiä aikoja."》
     Soturikissaklaanit ovat pitkän taivalluksensa jälkeen viimein löytäneet paikan, johon asettua asumaan. Kissat ryhtyvät etsimään klaaneilleen leirejä ja perustamaan reviirejä. Kaikkein tärkeintä olisi löytää vastine Kuukivelle - paikka, jossa klaanit saavat yhteyden Tähtiklaaniin. Moni hautoo kuitenkin pahaenteisiä suunnitelmia.
     Kuka voittaa Tuuliklaanin valtataistelun? Mitä tapahtuu Vatukkakynnen ja Haukkahallan välillä? Mitä Myrskyklaanin nuoren parantajan Lehtitassun kauhistuttava enneuni merkitsee? Kissat alkavat ymmärtää, että uusilla reviireillä vaanivat ulkopuoliset uhat eivät ehkä olekaan yhtä vaarallisia kuin klaanien sisäiset..."
(kirjan takakansi)

Alatte varmasti jo kyllästymään, kun näitä soturikissasarjan kirjoja pomppii pitkin poikin blogiani. Kuitenkin olen saanut lukuintoni tähän kirjasarjaan takaisin, ei minua tällä hetkellä muu kiinnostakkaan. Ja sattumalta tänään, äitienpäivänä, liikkuessamme tuolla keskustassa katseeni osui Suomalaisessa kirjakaupassa kirja uutuuksiin. Ja eiköhän siellä sitten ollut neljännen sarjan uusi, ensimmäinen kirja. Kirja kantoi nimeä Neljäs oppilas, ja kausi kantaa nimeä  Tähtien enne.
     En uskaltanut lukea takakantta, kun meinasi jo kolmannen kauden: Kolmikon mahti kanssa käydä jo huonosti. Luin ensimmäisen lausee takakannesta, jossa puhutaan kirjan hahmoista, ja heti lähti ajatukset kulkemaan: kenen pentuja nämä ovat? Pakko olla näiden kahden.. tai näiden. Vai olisko sittenkin..? Ja kaikkea pahinta! Onneksi lopetin ajoissa ja laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllyyn odottamaan. Nyt tulee kuitenkin antaa huomio Tähtiyö -kirjalle.

Erin Hunter kirjoittaa lisää Vatukkakynnen, Oravaliidon ja Lehtilammen ja muiden soturikissojen seikkailuista neljännessä kirjassa, Tähtiyö: Uusi profetia 4.
     Vatukkakynsi jatkaa kertomista Lehtilammen rinnalla. Vatukkakynsi on alkanut muuttua, ja muutos pelottaa uutta soturia Oravaliitoa (ent. Oravatassu). Lehtitassu nykyinen Lehtilampi (parantaja) kertoo omasta näkökulmastaan seikkailua uudessa kodissa. Hän auttaa parantajia löytämään uuden Kuukiven ja tämän ystävyys nuoren parantaja naaraan, Perhonsiiven, kanssa syvenee entisestään.
     Soturikissojen kannessa komeilee tällä kertaa kaunis vaalea kissa. Tämän kullankeltaiset silmät ovat lumoavat, joista tulee vähän mieleen Tähtiyö. Kirjan alareunaa koristaa kolmen kissan joukko, jotka loikkivat kivien päällä kuutamossa.

"Luku 2, sivu 39
Lehtitassu pysähtyi puoliväliin rinnettä ja kääntyi katsomaan sisarensa ja muun partion kulkua alas järvelle. Oman turkkinsa kihelmöinnistä hän saattoi päätellä, miten innoissaan Oravaliito oli, ei ainoastaan siksi että sai mahdollisuuden tutkia uutta reviiriä vaan myös siksi, että oli taas niiden ystävien seurassa, joiden kanssa oli tehnyt matkan auringonpesälle. Hetken verran Lehtitassu tunsi miltein sietämätöntä kateutta ja toivoi, että hänellä olisi ollut johonkuhun kissaan yhtä vahva side, joka perustuisi syvään luottamukseen ja kaikkeen yhdessä koettuun.
     Hänen katseensa kääntyi Varissulan solakkaan, harmaamustaan hahmoon. Kaikista noista häntä oli kaikkein vaikeinta ymmärtää. Lehtitassu olisi halunnut tuntea hänet paremmin. Varissulka tuntui kaikkein vastahakoisimmalta luottamaan muiden klaanien kissoihin, vaikkakin pitkän taivalluksen aikana vuorilla Lehtitassu oli nähnyt hänen kerta toisensa jälkeen asettavan itsensä vaaraan auttaakseen sellaisia, jotka eivät olleet Tuuliklaanilaisia. Lehtitassun turkkia pisteli ja väreet kulkivat nenästä hännänpäähän. Hänellä oli sellainen tunne, että Varissulalla oli jokin erityinen Tähtiklaanin asettama polku kuljettavanaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, --"

Neljännessä osassa nostetaan esiin myös Jokiklaanin kaksi sisarusta: Perhonsiipi, parantaja sekä tämän soturiveli Haukkahalla. Aikaisemmissa osissa on selvinnyt, että nämä kaksi ovat pelätyn Tiikerikynnen pentuja, vaikka eivät itse ole koskaan Tiikerikynttä tavanneetkaan.
     Haukkahalla ja Vatukkakynsi alkavat olemaan kiinnostuneita toisistaan, kerran puoliveljeksiä kun ovat. Tämä nostaa Haukkahallan tärkeyttä Vatukkakynnen tarinan kannalta. Vatukkakynsi muuttuu kirjan aikana, eikä niinkään parempaan suuntaan.

Kirjan juonessa käsitellään pitkälti uuden ympäristön tutkimista, ja uusien kotiympäristön rakentamista. Selvitellään rajoja ja uusia ympäristöä, joten kaikki keskittyy tähän juoneen. Kirjan saan taas sopimaan kirjahaasteeseen, kohtaan numero 5. kirja, jossa liikutaan luonnossa.
     On jotenkin ollut nyt todella vaikea valita kohdan mukaan.. on nyt soturikissa villityksen takia mennyt niin, että ensin luen kirjan ja sitten katson sopiiko se edes mihinkään kohtaan..

Englanninkielinen alkuperäisteos: Warriors, The New Prophecy 4: Starlight
Kirjailija: Erin Hunter
Kirjassa sivuja: 300
Julkaisuvuosi: 2013

Kirjan loppuratkaisu on kanssa ärsyttävä. Minusta joitakin asioita ei saisi rikkoa, eikä niihin saisi kajota! Katsotan mitä seuraavasta osasta tulee, jospa asiat lähtisivät vielä parempaan suuntaan.

Petra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti