sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Soturikissat Uusi profetia & päätösosat

Erin Hunter - Soturikissat Uusi profetia nro 5: Iltahämärä & nro 6: Auringonlasku

Käsittelen tässä blokkauksessa kaksi viimeistä osaa Uusi profetia sarjasta. Ajattelin, että kirjojen samankaltaisuuden ja juonen fiilistelyn luoksi, nämä kirjat saavat yhteisen blokkauksen, jota muuten kirjoitan tässä matkalla kotia kohti.
     Vanhojen muistelun vuoksi, mistä muuten ei ole pitkääkään aikaa: Soturikissat Uusi profetian ensimmäiseen kirjaan pääset tästä.

Uusi profetia nro 5: Iltahämärä jatkaa siitä, mihin aikaisempi osa jäi. Tällä kertaa kertojana toimii Oravatassu, tuo Tulitähden itsepäinen tytär, joka selvittelee tunteitaan Vatukkakynttä kohtaa, samalla kuin tutustuu Myrskyklaanin muihin sotureihin. Myös Lehtilampi saa jatkaa yhä kertojana, ja näin myös viimeisessä osassa tulee olemaan.
      Soturikissoille tyypilliseen tapaan molemmat kirjat kantavat kissan kuvaa kannessa. Aamunkoin kannessa on kirkkaansinisillä silmillään lukijaa katsova kissa, jonka turkki kohoaa aina harmaan sävyistä vihertävään. Kirjan kannen alaosassa on kaksi nuorta kissaa. Toinen on tumma ja toinen vaalean kirjava, ja nämä kaksi kissaa kietoutuvat toisiinsa. Kirjan luettuani minulle selvisi, keitä nämä kissat ovat! Ensimmäisenä ei kyllä tullut mieleen, mutta lopulta se kolahti.. Nämä pienet vihjeet kannessa on aina mielenkiintoisia, ja sen jälkeen on jännä miettiä juuri sitä, että mitä se kertoo tästä kirjasta ja mihin ne liittyvät..

Kirjoitin viimeksi Vatukkakynnen persoonan muuttumisesta. Tässä kirjassa Vatukkakynsi ei ole parempi, mutta ei huonompikaan. Hän on muuttunut. Hän haikailee Haukkahallan perään ja seikkailee kokoontumisissa paljon tämä kanssa. Tämä muuttaa myös Oravatassun näkemystä Vatukkakynnestä, vaikka syvällä sisimmässään tietää ettei pysty olemaan rakastamatta tätä.
     Lehtilammella on taas omat ongelmansa, joihin ei Oravatassu kuulu. Lehtilampi seikkailee salaa kaikilta Myrskyklaanin jäseniltä Tuuliklaanilaisten ja Jokiklaanilaisten kanssa. Ja joutuu tekemään valintoja, jotka eivät millään miellytä kaikkia. Jotkin valinnat voivat olla myös kohtalokkaita.

"Luku 3, sivu 47
"Lehtilampi! Lehtilampi, mikä sinua oikein vaivaa? Tämä on nyt kolmas kerta, kun minä huudan."
     Nuori parantaja hätkähti. "Anteeksi, Tuhkamarja."
     Harmaa naaras kumartui nuuhkaisemaan siemeniä, joita Lehtilampi oli käärimässä lehteen. "Mitäs sinulla siinä on?"
     "Unikonsiemeniä"
     Tuhkamarja huokaisi. "Eihän ole. Nuo ovat nokkosensiemeniä. Ihan totta, mikä sinua tänään oikein vaivaa?"
     Lehtilampi tuijotti lehteä. Tuhkamarja oli pyytänyt häntä viemään vähän unikonsiemeniä Tulitähdelle lievittämään kipua revähtäneessä lavassa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten hän oli ottanut Tuhkamarjan pesässä olevasta varastosta väärän rohdoksen, mutta lehdellä olevat vihreät, piikikkäät siemenet olivat päivänselvästi nokkosta. Niistä olisi saattanut olla apua, jos Tulitähti olisi syönyt jotakin myrkyllistä, mutta eivät ne hänen lapaansa vaikuttaisi mitenkään." 

Kuitenkaan en epäile itseäni lukijana yhtään. Olen nytkin kuitenkin onnistunut nämä kirjat jotenkin taitavasti saamaan jopa lukuhaasteeseen sopiviksi. Erin Hunterin soturikissat saavat komeilla siellä oikein kunnolla!
     Soturikissat Uusi profetia: Iltahämärä ottaa paikan nro 10. Kirja, jonka kansi on mielestäsi kaunis. Kirjan kansi on kaunis, ja pidän harmaan ja vihreän sointuvista sävyistä.. En kuitenkaan olisi vielä halunnut tätä kohtaa kirjahaasteesta täyttää. Minusta yksi helpoimmista asioista kirjoihin liittyen, on ihastua niiden kansiin. En tiedä paljoakaan kirjoja, joiden kansia en voisi sanoa kauniiksi.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, The New Prophecy 5: Twilight
Kirjailija: Erin Hunter
Sivumäärä: 311

"》Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu.》
     Myrskyklaanin leiriin hyökänneet mäyrät ovat jättäneet jälkeensä suuren sekosorron. Jotta klaanissa säilyisi järjestys, Tulitähden on päätettävä pian, kenet hän nimittää uudeksi varapäälliköksi kateissa olevan Harmaaraidan tilalle. 
     Nuori kunnianhimoinen soturi Vatukkakynsi odottaa kiihkeästi tulevansa valituksi. Hänen riitansa Oravaliidon kanssa on viimein ohi. Hän kuitenkin jatkaa yöllisiä tapaamisiaan isänsä Tiikeritähden ja velipuolensa Haukkahallan kanssa, ja Tiikeritähti lietsoo poikiaan vallankaappaukseen. 
     Lopulta Vatukkakynnelle koittaa totuuden hetki: hänen on ratkaistava, haluaako hän seurata isänsä käpälänjälkiä vai pysyä uskollisena päälikölleen."
(Auringonlasku -kirjan takakansi)

Uusi  profetian päätösosa, jonka Vatukkakynsi saa näkökulmastaan kertoa on hyvä, mutta arvattavissa. Tällä kertaa kirjan kansi on värjääntynyt laskevan aurinkon punertavan, tummaan taustaan, ja kissa joka katsoo ulos kirjan kannessa katsoo tumman punertavan turkin keskeltä tulisilla silmillään. Kirjan kannen alhaalla kuvataan kahden kissan taistelun alkua.
     Vatukkakynsi on vihdoin saanut asiat kuntoon Oravatassun kanssa, ja heillä sujuu hyvin. Vatukkakynsi kamppailee kuitenkin omien tunteidensa ja ajatustensa kanssa, joita tämä ei jaa Oravatassun kanssa.

Lehtilampi on päässyt yli omista tunteistaan, vihdoin myöntänyt elämänsä parantajana. Kuitenkin kirjassa tulee uusia paljastuksia, joita parantaja joutuu tulkitsemaan. Tarinan juoni kehkeytyy pitkälti siihen profetian selvittämiseen: "Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu". 
     Olin ihan tietoinen mihin suuntaan viimeisen osan loppu viedään. Kuitenkin olisin toivonut vielä enemmän päätöksiä asioille. Kyllähän kaikki asiat sinänsä sai päätöksen, mutta ne jäivät osaksi heiveröisiksi, mikä taas tarkoittaa, että odottaa että seuraavassa ns. kaudessa nämä asiat saisivat päätöksen myös.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, The New Prophecy 6: Sunset
Kirjailija: Erin Hunter
Sivumäärä: n. yli 300

Soturikissat on hurmaava sarja, johon jää koukkuun. Tietenkään se ei jokaiselle sovi, mutta kannatan kyllä tähän mennessäni lukemien kirjojen perusteella sarjan/sarjojen lukemista. Ehkä se ensimmäinen teos ei ole se lemppari, eikä välttämättä toinenkaan.. mutta sarjan tarina lumoaa! Se on se miksi luen: elävän tuntuiset hahmot, oikeantuntuiset ja sopivat haasteet, uudet kuviot ja jännitys, juoni ja kirjan nopea lukeminen.
     Siinä on jo monta syytä ihan riittämiin. Olen ihmeellistä kyllä nämä kirjat lukenut tässä välissä, kun samalla töissä sattuu ja tapahtuu. On ollut kyllä sellainen viikko, että huh!

Ja tänään oltiin vielä Tampereellakin! On paljon kuvioita menossa ja tapahtumia tulossa. Rippijuhlista yojuhliin, häihin ja reissailuun. Katsotaan ehtiikö kesällä hetkeäkään hengähtää.

Aurinkoista ja hyvin lämmintä kesän odotusta! Ja nauttikaa lämmöstä!

Petra

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Uusi profetia 4: TÄHTIYÖ

"》Harmaa naaras nosti päänsä. "Olen nähnyt, mitä on tuleva", hän murisi. "Edessä on synkkiä aikoja."》
     Soturikissaklaanit ovat pitkän taivalluksensa jälkeen viimein löytäneet paikan, johon asettua asumaan. Kissat ryhtyvät etsimään klaaneilleen leirejä ja perustamaan reviirejä. Kaikkein tärkeintä olisi löytää vastine Kuukivelle - paikka, jossa klaanit saavat yhteyden Tähtiklaaniin. Moni hautoo kuitenkin pahaenteisiä suunnitelmia.
     Kuka voittaa Tuuliklaanin valtataistelun? Mitä tapahtuu Vatukkakynnen ja Haukkahallan välillä? Mitä Myrskyklaanin nuoren parantajan Lehtitassun kauhistuttava enneuni merkitsee? Kissat alkavat ymmärtää, että uusilla reviireillä vaanivat ulkopuoliset uhat eivät ehkä olekaan yhtä vaarallisia kuin klaanien sisäiset..."
(kirjan takakansi)

Alatte varmasti jo kyllästymään, kun näitä soturikissasarjan kirjoja pomppii pitkin poikin blogiani. Kuitenkin olen saanut lukuintoni tähän kirjasarjaan takaisin, ei minua tällä hetkellä muu kiinnostakkaan. Ja sattumalta tänään, äitienpäivänä, liikkuessamme tuolla keskustassa katseeni osui Suomalaisessa kirjakaupassa kirja uutuuksiin. Ja eiköhän siellä sitten ollut neljännen sarjan uusi, ensimmäinen kirja. Kirja kantoi nimeä Neljäs oppilas, ja kausi kantaa nimeä  Tähtien enne.
     En uskaltanut lukea takakantta, kun meinasi jo kolmannen kauden: Kolmikon mahti kanssa käydä jo huonosti. Luin ensimmäisen lausee takakannesta, jossa puhutaan kirjan hahmoista, ja heti lähti ajatukset kulkemaan: kenen pentuja nämä ovat? Pakko olla näiden kahden.. tai näiden. Vai olisko sittenkin..? Ja kaikkea pahinta! Onneksi lopetin ajoissa ja laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllyyn odottamaan. Nyt tulee kuitenkin antaa huomio Tähtiyö -kirjalle.

Erin Hunter kirjoittaa lisää Vatukkakynnen, Oravaliidon ja Lehtilammen ja muiden soturikissojen seikkailuista neljännessä kirjassa, Tähtiyö: Uusi profetia 4.
     Vatukkakynsi jatkaa kertomista Lehtilammen rinnalla. Vatukkakynsi on alkanut muuttua, ja muutos pelottaa uutta soturia Oravaliitoa (ent. Oravatassu). Lehtitassu nykyinen Lehtilampi (parantaja) kertoo omasta näkökulmastaan seikkailua uudessa kodissa. Hän auttaa parantajia löytämään uuden Kuukiven ja tämän ystävyys nuoren parantaja naaraan, Perhonsiiven, kanssa syvenee entisestään.
     Soturikissojen kannessa komeilee tällä kertaa kaunis vaalea kissa. Tämän kullankeltaiset silmät ovat lumoavat, joista tulee vähän mieleen Tähtiyö. Kirjan alareunaa koristaa kolmen kissan joukko, jotka loikkivat kivien päällä kuutamossa.

"Luku 2, sivu 39
Lehtitassu pysähtyi puoliväliin rinnettä ja kääntyi katsomaan sisarensa ja muun partion kulkua alas järvelle. Oman turkkinsa kihelmöinnistä hän saattoi päätellä, miten innoissaan Oravaliito oli, ei ainoastaan siksi että sai mahdollisuuden tutkia uutta reviiriä vaan myös siksi, että oli taas niiden ystävien seurassa, joiden kanssa oli tehnyt matkan auringonpesälle. Hetken verran Lehtitassu tunsi miltein sietämätöntä kateutta ja toivoi, että hänellä olisi ollut johonkuhun kissaan yhtä vahva side, joka perustuisi syvään luottamukseen ja kaikkeen yhdessä koettuun.
     Hänen katseensa kääntyi Varissulan solakkaan, harmaamustaan hahmoon. Kaikista noista häntä oli kaikkein vaikeinta ymmärtää. Lehtitassu olisi halunnut tuntea hänet paremmin. Varissulka tuntui kaikkein vastahakoisimmalta luottamaan muiden klaanien kissoihin, vaikkakin pitkän taivalluksen aikana vuorilla Lehtitassu oli nähnyt hänen kerta toisensa jälkeen asettavan itsensä vaaraan auttaakseen sellaisia, jotka eivät olleet Tuuliklaanilaisia. Lehtitassun turkkia pisteli ja väreet kulkivat nenästä hännänpäähän. Hänellä oli sellainen tunne, että Varissulalla oli jokin erityinen Tähtiklaanin asettama polku kuljettavanaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, --"

Neljännessä osassa nostetaan esiin myös Jokiklaanin kaksi sisarusta: Perhonsiipi, parantaja sekä tämän soturiveli Haukkahalla. Aikaisemmissa osissa on selvinnyt, että nämä kaksi ovat pelätyn Tiikerikynnen pentuja, vaikka eivät itse ole koskaan Tiikerikynttä tavanneetkaan.
     Haukkahalla ja Vatukkakynsi alkavat olemaan kiinnostuneita toisistaan, kerran puoliveljeksiä kun ovat. Tämä nostaa Haukkahallan tärkeyttä Vatukkakynnen tarinan kannalta. Vatukkakynsi muuttuu kirjan aikana, eikä niinkään parempaan suuntaan.

Kirjan juonessa käsitellään pitkälti uuden ympäristön tutkimista, ja uusien kotiympäristön rakentamista. Selvitellään rajoja ja uusia ympäristöä, joten kaikki keskittyy tähän juoneen. Kirjan saan taas sopimaan kirjahaasteeseen, kohtaan numero 5. kirja, jossa liikutaan luonnossa.
     On jotenkin ollut nyt todella vaikea valita kohdan mukaan.. on nyt soturikissa villityksen takia mennyt niin, että ensin luen kirjan ja sitten katson sopiiko se edes mihinkään kohtaan..

Englanninkielinen alkuperäisteos: Warriors, The New Prophecy 4: Starlight
Kirjailija: Erin Hunter
Kirjassa sivuja: 300
Julkaisuvuosi: 2013

Kirjan loppuratkaisu on kanssa ärsyttävä. Minusta joitakin asioita ei saisi rikkoa, eikä niihin saisi kajota! Katsotan mitä seuraavasta osasta tulee, jospa asiat lähtisivät vielä parempaan suuntaan.

Petra

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Erin Hunter & Soturikissat jatkaa kulkuaan

Erin Hunter - Soturikissat: Aamunkoi (uusi profetia osa3)

"》Suuri tammi kallistui, alkuun hitaasti, sitten nopeammin, nopeammin, kunnes se kaatui rysähtäen maahan. "Metsä on kuollut", Hiekkamyrsky sanoi hiljaa.》
     Soturikissojen ikiaikainen kotimetsä on tuhoutumassa lopullisesti, kun kaksijalat rakentavat ukkospolun sen halki. Klaanit kärsivät nälkää, eivätkä leiritkään tarjoa enää turvaa. Vaaralliselta matkaltaan palaneet nuoret soturit ovat vaikean tehtävän edessä: miten saada klaanit lähtemään mailtaan kohti uusia asuinsijoja, kohti tuntematonta? Vaikka vihollisklaanit suostuisivatkin yhteistyöhön, reviirien ulkopuolella odottaa arvaamaton maailma eivätkä kissat tiedä, minne mennä. Antaisipa Tähtiklaani jonkin merkin!" 
     (kirjan takakansi)

Aamunkoi jatkaa uuden profetian kirjasarjaa, ja samat nuoret soturit pääsevät tällä kertaa kotiin. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Kotimetsässä on paljon ongelmia mitkä eivät korjaannu. Kaksijalat tekevät mitä tahtovat. Kissojenklaanit joutuvat pitkään miettimään mihin mennä, kuinka sinne matkata...? Liian monta kysymystä ilman vastausta.

Tällä kertaa en ylläty, kun näkökulma vaihtuu ja yllätynkin positiivisesti kun Soturikissoista Oravatassu pääsee parrasvaloihin. Oravatassu on Tulitähden toinen tytär. Tämän punaruskea turkki ja vihreät silmät ovat houkutelleet Vatukkakynttä jo ensimmäisestä kirjasta lähtien, ja tässä kirjassa se vain syvenee.
     Oravatassu ei kuitenkaan vielä antaudu tunteidensa vietäväksi, eikä oikeastaan ehdikkään, koska tapahtumat vetävät Oravatassun niin erikoisiin tehtäviin ja tapahtumiin, että on ihme miten tämä kirja oikein päättyi!

Kirja on vauhdikas ja parempi kuin edeltäjänsä. Ahmin kirjan suorastaan kolmen/neljän päivän aikana, eikä tahti tähän Soturikissasarjaan näytä lopouvan, koska 4kirja on aloitettu jo.
     Tämä kirja sisältää paljon enemmän toimintaa ja tapahtumaan minun mieleeni. Tässä on tietenkin myös se, että kirja sijoittuu enimmäkseen sotorikissojen neljään klaaniin, jotka vihdoin ja viimein tekevät ratkaisevan valinnan ja joutuvat vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta.
     Jatkuva kamppailu oikeiden ja väärien valintojen puolesta lähentää kaikkia neljää klaania toisiinsa. Kuitenkin matkan loppuessa tulee palata takaisin klaanielämään. Miten se onnistuu, kerran jokainen on tottunut toimimaan suuressa ja tukemaan toisiansa?

"Oravatassu nelisti Vatukkakynnen ja Myrskyturkin edellä kohti rotkoa, jossa Myrskyklaanin leiri sijaitsi. Ilmassa leijaili kaksijalkojen hirviöiden katku, ja hänen sydämensä tuntui raskaalta kuin kivi, kun hän kuuli ylhäältä jyrinää. 
     "Ne ovat jo täällä!" hän kuiskasi. Metsässä oli vieraan näköinen, valoisa aukko kohdassa, josta rotkoa ympäröiviä puita oli kadonnut. Aiemmin metsää oli kasvanut aivan siihen jyrkänteeseen saakka, joka johti alas leiriin.
     Oravatassu tunsi Vatukkakynnen turkin kosketuksen, kun he hiipivät vieretysten ja tähyilivät puiden seasta. "Mene varovasti", Vatukkakynsi kuiskasi katsomatta häneen. 
     Metsän halki oli uurrettu leveä polku. Maa, joka oli aiemmin ollut saniaisten peittämä ja monien kuiden käpälänjälkien silottama, oli nyt möykkyinen ja mutainen, myllerretty niin kuin nummimaakin. Heidän tiensä rotkoon katkaisivat hirviöt, jotka mörisivät ja murisivat järsiessään poikki yhä uusia puita. Oravatassu perääntyi sananjalkojen alle ja luimisti korvansa." 
(kirjan LUKU 3, sivu 41)

Erin Hunterin kaunis teksti ja hyvin kuvaileva luo oikein tarkan mielikuvan tilanteesta ja ympäristöstä. Minusta on mukava lukea myös tämän tyylistä kirjallisuutta, josta saa helposti kiinni ja mielikuvia saa luotua tekstin pohjalta. Kirjan kansi on myös oikein nätti, aivan kuten aikaisemmatkin. Kirjan kanssa komeilee tällä kertaa oranssinkissan kasvot, joka kuvaa Oravatassua ja tämän seikkailuja.
     Kannen alareunassa on joukko kissoja, jotka kulkevat eteenpäin. Kirjan oranssinruskea väritys on lumoava, ja saa minut ainakin haluamaan lukea kirjan.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, New Prophecy 3: Dawn
Kirjassa sivuja: 320
Kirjailija: Erin Hunter

Julkaisuvuosi: suomennus 2013

Kirjahaasteen kohtaa mietin hetken ja toisenkin.. ja hetki kesti, mutta keksin sen: kohta nro 6. Kirjassa on monta kertojaa.

Eilen nautittiin aurinkoisesta ilmasta ja markkinahengestä keskustassa. Oman kullan kanssa seikkailu tuolla aurinkoisessa ulkoilmassa oli kyllä ihana piristys.
     Tänään käytiin tivolissa pyörähtämässä muutaman sukulaisen kanssa ja käytiin myös keskustassa. Ei ollu kyllä niin ihana ilma, ja jotenki epäilen että sadetta tulossa. Huomenna olisi töissä meidän porukan kevätjuhlat, ulkona olisi tarkoitus olla.. mitenköhän käy?

Tässä on mielessä ollut vaikka millaisia blokkauksia, ja ainakin 1 on vielä tuolla odottamassa julkaisua. Olen nyt niin ollut kiinni Soturikissoissa, että muut kirjat, blokkaukset.. ja no öö kaikki muu on jäänyt. Myös jääkiekon mm alkoi, joten se vie myös oman aikansa, kun sitä seuraa.
     Kullan työssäoppimisen loppuhetken häämöttävät, ja ensiviikko on viimeinen tuolla. Kohta kesäkin tulee ja me molemmat pääsemme rentoutumaan ja oleilemaan hetkeksi ilman huolia!

Nauttikaa aurinkoisista päivistä kerran niitä nyt vielä on!

Petra

maanantai 1. toukokuuta 2017

Jacqueline Wilson: Lola Rose

"En ollut enää säälittävä surkimus, jota muut kiusasivat. Olin säkenöivä Lola Rose, jolla oli kaunis turkisvuorinen farkkutakki.

Jaynin isä osaa olla todella hurmaava - mutta myös pelottava. Isän hyvä tuuli muuttuu nopeasti raivoksi, jonka hän purkaa äitiin. Kun isä taas kerran saa raivokohtauksen, äiti pakkaa Jaynin ja hänen pikkuveljensä Lontoon junaan. He päättävät aloittaa kokonaan uuden elämän ja valita itselleen uudet nimet. Jaynista tulee upea Lola Rose, ihan erilainen kuin entinen arka ja pelokas Jayni. Mutta uuden elämän aloittaminen ei olekaan ihan niin helppoa kuin miltä se aluksi vaikuttaa." (kirjan takakansi)

Lola Rose kertoo Jaynista, joka päätyy Lontooseen pakoon isänsä väkivaltaisuutta. Äiti, joka ei ole aina niin aikuismainen, yrittää pitää perheen kasassa ja ruuassa, mutta mutkia tulee enemmän ja enemmän jatkuvasti matkaan kirjan edetessä. Jayni taistelee jatkuvasti muuttuvien olosuhteiden ja itsensä kanssa.

Mitenkään aivan upein teos kirja ei ole, minkä olen tässä viimeaikana lukenut. Kirja on kuitenkin kirjoitettu hyvin. Pidän kirjan tekstin tasosta ja tyylistä. Jacqueline Wilsonin kirjoitustyyli on vain sellainen, rento, mukava ja easy lukea. Kirja saa uskomaan, että Wilson on tietoinen kaikesta mitä kirjassa tapahtuu, niin selkeästi hän sen kirjoittaa.
     Kirja jää minulle osaksi hieman avoimeksi, koska en pysty samalla tavalla samaistumaan kirjan tunnelmaa tai tapahtumiin. Kirjan aikoinaan, kun koulussa luin, sain paremman kuvan, kun mitä nyt toisella luku kerralla. Ehkä kirja on vain yhden kerran lukemista varten? 

Luku 3, "Pois kotoa", sivu 31
"Tuijotin äitiä. 
     "Miten me voimme lähteä pois?"
      "Helposti. Minulla on yhä kymmenen tuhatta puntaa olkalaukussani. Tai no, ravintolaan meni suurin pirtein viisikymppiä, mutta viis siitä. Onneks minä en antanut rahoja Jaylle siihen typerääna autoon. Okei, okei, minä tässä olen typerä. Hän lupasi hakata vähän järkeä minun kallooni - ja sen hän tosiaan teki. Minä en anna hänen käyttää sinua nyrkkeilysäkkinä. No, pane täpinäksi nyt. Kai sinä haluat pois täältä?"
     "Haluan! Totta kai minä haluan. Mutta isä raivostuu kun hän löytää meidät.""


Yritin tässä vappuna, että saisin näitä rästiin jääneitä blokkauksia kirjoitettua, mutta kun ajatus ei kulje, se ei kulje. Ne ajatukset, joita joskus kauan sitten koulussa mietin ja pohdin.. ne ilmeisesti jäivät sinne. Kuitenkin oli pakko ryhtyä tutkimaan, mitä olen aikoinaan ajatellut ja sain kuin sainkin aikaiseksi etsiä kouluaikaisia muistiinpanoja käsiini..

Opettajamme antoi aina tällaisia tehtäviä, minkä kautta oli sitten tarkoitus purkaa kirjan henkilöitä, juonta ja ajatuksia. Noniin.. tähän Lola Rose kirjaan oli näköjään 3 tehtävää. Enkä ole hirveästi myöskään silloin kirjoittanut.. päällimmäiseksi jää omasta kirjoituksestani ajastus, että olisin halunnut lopun olevan toisellainen ja vähän odotinkin.
     Nyt olen toista mieltä. Lola Rose loppuu odotetulla tavalla, mutta aivan oikein. Ihmisille, jotka kärsivät jakuvasti jonkun toisen tekemisten puolesta on oikeus saada oikeanlainen loppu. Ymmärrän kyllä kantani tuossa aikoja sitten (..on siitäkin jo aikaa kun koulussa olen tuon lukenut). Minusta aina yllätyksellinen loppu on parempi. Itselle kun yleensä loppu paljastuu jo kirjan puolen välin tienoilla.
     Yhdestä asiasta olen samaa mieltä itseni kanssa nyt ja silloin. Jacquiline Wilson kirjoittaa oikein hieno tekstiä, jota on ilo lukea.

Kirjahaasteeseen liittyen halusin tämän kirjan laittaa. Hetki piti miettiä, että minkä kohdan valitsen, mutta päätin sitten ottaa tuon 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis. Otin sen, koska minusta Lola Rose on aika hurmaava nimi, ja se on ollut yksi syy miksi tämän kirjan aikoinaan luin kokonaisuudessaan.

Englanninkielinen alkuteos: Lola Rose
Kirjassa sivuja: 287
Kirjailija: Jacquiline Wilson
Julkaisuvuosi: 2005

Näin sain tämänkin kirjoitettua, ja julkaistua vihdoin ja viimeinen. Toivottavasti teillä oli rauhallinen, mutta viihtyisä vappua! Vielä hetki arjen aherrusta, ennen kun kesä tulee ja lomat alkaa. Kaikilla omalla aikataulullaan tietenkin!


Petra

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Soturikissat - Uusi profetia: KUUNNOUSU (osa2)

》Ikuisen Metsästyksen Heimo on luvannut, että toisesta heimosta tulee kissa, hopeanhohtoinen muukalainen, joka pelastaa meidät Terävähampaalta ikiajoiksi.》
     Tähtiklaanin valitsemat kissat ovat palaamassa kotiin pitkältä matkaltaan. Vuoristossa he tapaavat villien kissojen heimon, jolla on omat vaaralliset salaisuutensa ja ennustuksensa. Samaan aikaan klaanien kotimetsässä tuho on alkanut, riista on vähissä ja sota klaanien välillä näyttää väistämättömältä. Ehtivätkö matkalaiset kotiin ajoissa pelastaakseen klaaninsa? (kirjan takakansi) 

Ensimmäiseen kirjaan olin ihan tyytyväinen, ja luinkin sen nopeasti läpi. Tämä toinen osa on puolestaan ollut hieman haastavampi saada loppuun. Ensimmäinen järkytyksen kohde oli, että kertoja on vaihtunut! Olisin mielelläni lukenut Vatukkakynnen näkökulmasta tarinaa, mutta yllätykseksi tässä kirjassa pääosan saakin Jokiklaanin soturi Myrskyturkki.
     Myrskyturkki on tummanharmaa soturi, joka joutui seikkailuun sisarensa nähneen profetian vetämänä. Myrskyturkki on suojeleva sisartaan kohtaan, ja taitava soturi, joten hän on loistava lisä tähän joukkoon. Toisena kertoja jatkaa Lehtitassu, joka kertaa tarinaa, mitä tällä hetkellä tapahtuu Myrskyklaanissa. Hän joutuu milloin mihinkin tilanteeseen/vaaraan johtaja Tulitähden kanssa, ja he yrittävät kuumeisesti selvittää miten kaksijalkojen hirviöt ovat poistuneet tieltä ja nyt rynnistävät metsään tuhoten kaiken tieltään.

"Jääkääs muu porukka tähän", Sulo sanoi hiljaa. "Antakaa meikäläisen hoitaa."
     Myrskyturkki tuijotti tyrmistyneenä, kun vanha kolli raahusti kohti kettuja takkuiset karvat pystyssä ja häntä edestakaisin viuhtoen. Järkytyksestä jähmettyneinä muut olisivat saattaneet antaa Sulon hyökätä ja joutua kettujen repimäksi, ellei Myrskyturkki olisi astunut viime hetkellä etten ja työntänyt häntä sivuun. 
     "Häh?" Sulo vastusteli. "Päästä meikäläinen niiden kimppuun. Meikäläinen on hätyyttänyt enemmän kettuja kuin tuollainen nuori kaveri on napannut hiiriä."
     "Anna sitten muillekin mahdollisuus", Myrskyturkki töksäytti tuimasti.
(LUKU 3, sivu 42)

Mielestäni tarina ei etene jatkuvasti eteenpäin, ja 285sivua tuntuu yllättävän pitkältä. Ja kerran kun nyt ajattelen, tässä kirjassa on vielä vähemmän sivuja kun ensimmäisessä osassa! Ohhoh, mites näin pääsi käymään?
     Muuten kirjan tarinasta ei paljolti ole sanottavaa. Kirja tuli luettua. Kuitenkin olen vähän pettynyt kun tämäkään ei edennyt mitenkään klaaneihin liittyen, esim kissat seikkailivat ties missä eikä asioita tapahtunut. Loppu puolella kirjaan tuli niin kauheasti vielä uusia hahmojakin, joita mielestäni ei syvennetty tarpeeksi. Ne siis vain sotkivat kirjan juonta ja aiheuttivat ylimääräistä venyttämistä. Tietenkin nämä juonen käänteet olivat tärkeitä pääosassa olevan Myrskyturkin tarinassa. Ja kuitenkin järkyttäviä asioita tapahtui!

Huomasin myös, että lopulta kun kissat olivat sikin sokin pitkin metsiä, myös Myrskyturkin sisar kertoi asioista ja tapahtumista. Eli tässä kirjassa oli yhteensä kolme kertojaa.
     Kirja sarja on niin erilainen kun Soturikissat. Tietenkään koskaan ei saisi verrata kirjoja, mutta yleensä kun tykästyy johonkin kirjoittamistyyliin, ja samalta kirjoittajalta se muuttuu - se tuottaa tyytymättömyyttä minussa lukijana. En kuitenkaan luovu toivosta! En vaan pysty jättämään kirjasarjaa kesken, ja kun kerran on nyt aloitettu ja kahlatta kaksi kirjaa läpi.. kyllä ne loputkin menee. Kaksi seuraavaa osaa jo polttelee tuossa pinossa..

Kirjasarjan kirjoista moni ei oikeastaan kolahda mitenkään kirjahaasteeseen, sain kuitenkin nyt tämän kirjan ujutettua siihen ja yliviivaan kohdan 41. kirjan kannessa on eläin.

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, New Prophecy 2: Moonrise
Kirjassa sivuja: 285
Kirjailija: Erin Hunter
Julkaisuvuosi: 2012

Kävin juuri kirjastossa tuossa viikon vierähtämisen aikana. Nyt on tietenkin Vappuviikonloppu, joten luulen että kirjan lukemista ei ainakaan hirveästi nyt tule.. mutta kirjastosta tuli kuitenkin lainattua taas ihan riittävästi kirjoja.
     Sieltä tarttui mukaan Soturikissoista kaksi seuraavaa osaa, yksi kirja omalle kullalle (rakkausromaani, joka tekisi varmaan omaan lukumieltymykseen hyvää muutosta, mutta ei.. kun se on vaan tämä fantasia puoli, niin se vaan on), sitten lyhyt kirja Risteyksessä sekä Marja-Leena Tiaisen Viestejä Koomasta. En osaa sanoa mitä odotan eniten lukevani, mutta kiinnostus lukea on nyt kova.

Petra

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Soturikissat - Uusi profetia: KESKIYÖ (osa1)

Erin Hunter: Soturikissat

》Kun Vatukkakynsi katseli nummimaisemaa, hänen sydämensä hakkasi niin että hän luuli rintansa ratkeavan. Tätä hetkeä hän oli odottanut siitä saakka, kun Sinitähti oli ilmestynyt hänelle unessa. Uuden profetian aika oli tullut. Matka oli alkanut!》 
     Myrskyklaanin nuori soturi Vatukkakynsi saa Tähtiklaanilta salaperäisen viestin, jossa kerrotaan klaanien metsää uhkaavasta tuhosta ja uudesta ennustuksesta. Yllättäen selviää, että muutama muukin on nähnyt samanlaisia unia. Nuoret kissat saavat tehtäväkseen taivaltaan kohti laskevaa aurinkoa kuulemaan, mitä keskiyö heille kertoo... 
     (takakansi)

Keskiyö -kirja jatkaa Myrskyklaanin tarinaa hyvin erinäkökulmasta. Tällä kertaa kirjan päähenkilönä toimii nuori soturi Vatukkakynsi.
     Vatukkakynsi on pelätyn Tiikerikynnen poika, jolla on isältään peritty raidallinen karva ja meripihkaiset silmät. Vatukkakynnen sisar Keltaturkki on eri klaanissa, mutta sisarrakkautta heidän välillään löytyy paljon. Vatukkakynsi ystävystyy Myrskyklaanin johtajan Tulitähden (soturikissat sarjan päähenkilön) tyttären, Oravatassun, kanssa. Heidän ystävyytensä syvenee kirjan tarinan edetessä.

"Vatukkakynsi tuli sotureiden pesästä ja katseli aukiolle. Toinen neljänneskuu oli kulunut, eikä vielä ollut saatu sadetta. Ilme metsän yllä oli kuuma ja painostava. Leirin lähellä purot olivat ehtyneet, joten vettä saadakseen klaani joutui taivaltamaan Nelipuun ohitse kulkevalle joelle. Onneksi se virtasi kallioisen maan halki vuolaana kuivimmankin viherlehden aikana.
     Kokoontumisesta lähtien Vatukkakynsi oli nukkunut rauhattomasti, ja joka aamu hänen herätessään häntä riivasi aavistus, että yön aikana leirissä oli tapahtunut jotakin hirveää. Kaikki oli kuitenkin aina yhtä rauhaisaa kuin edellisenäkin päivänä. Tänä aamulla Valkotassu ja Päästäistassu harjoittelivat taisteluliikkeitä oppilaiden pesän edessä. Hiiriturkki saapui piikkihernetunnelista orava leuoissaan, ja häntä seurasivat hänen oppilaansa Lukkitassu sekä Tihkuviiksi, jolla oli myös tuoresaalista mukana. Tulitähti ja Harmaaraita juttelivat Suurkiven juurella Oravatassun ja Tomuturkki yleisönään. 
     Tulitähti viittoi Vatukkakynnen luokseen hännällään. "Oletko valmiina ylimääräiseen partioon?" hän kysyi. "Haluan, että Varjoklaanin vastainen raja tarkastetaan siltä varalta, että Varjoklaani keksii tulla meille vettä etsimään." 
     "Mustatähti sanoi, että heillä on vettä yllin kyllin", Vatukkakynsi muistutti.
     Tulitähden korvat heilahtivat. "Niin sanoi. Mutta ei tarvitse välttämättä uskoa kaikkea, mitä klaanipäälliköt kokoontumisessa sanovat. En ole muuten koskaan luottanut Mustatähteen. Jos hän saa päähänsä, että meillä on mehevämpää riistaa reviirillämme, hän voi hyvin lähettää soturinsa varkaisiin."
     Harmaaraita murisi myötämielisesti. "Varjoklaanista ei ole kuulunut mitään liian moneen kuuhun. Jos minulta kysytään, on vain ajan kysymys, milloin se ryhtyy taas hankalaksi."
     "Minä vain ajattelin -" Vatukkakynsi keskeytti kiusaantuneena siitä, että näytti vastustaneen päällikön käskyä, ja ällistyneenä siitä, että saattoi nähdä vaihtoehdon jota Tulitähti ei näyttänyt ajattelleen ollenkaan.
     "Jatka vain", Tulitähti yllytti.
LUKU 4, sivu 63-64"

Kirjan tarina ei herätä mitenkään samankaltaista innokkuutta kun Soturikissat sarjan 6 ensimmäistä kirjaa. Kuitenkin ahmin kirjan 3 päivän aikana. Kirja oli keskipitkä, että on tullut luettua pitempiä ja lyhyempiäkin. 296sivua ei loppujen lopuksi tuntunut hirveän pitkältä.
     Niinkuin kirjoitinkin jo, että ei samankaltaista innokkuutta herännyt kun aiemmista osista, mutta pieni kiinnostus jäi, että mitä tulevan pitää. Onneksi minulla on tuo seuraava osa jo aloteltuna. Siitäkin pääsen sitten pian blokkaamaan.

Kirjan juoni kulkee aluksi verkkaisesti eteenpäin. Minulla vei hetki, että ymmärsin että kirjassa on kaksi kertojaa. Vatukkakynsi kertoo tarinaa, ja seikkailee kissajoukkion kanssa pitkin poikin mantereita, kun taas Oravatassun sisar, Lehtitassu kertoo tarinaa parantajaoppilaan näkökulmasta Myrskyklaanissa. Tämä pelkää sisarensa puolesta, joka heittäytyy sattumien kautta matkalle mukaan, mutta auttaa tilanteessa kun tilanteessakin.
     Olen hieman pettynyt, kun kirja jäi täysin auki, eikä oikeastaan saatu asioille päätöstä. Petyin myös, kun kirjassa ei ollut yhden yhtäkään romanttista elettä minkään hahmojen välillä. Löytyihän monta mahdollista epäilyä, mutta katsoo miten kirjasarja nyt jatkuu.

Kirjan pääjuoni on myös hieman ärsyttävä. Tietenkään kirja ei voi olla samankaltainem kuin ensimmäinen osa, muuten sitä ei luettaisi ollenkaan. Kuitenkin ihmettelen, että jos tämä kirja sarja vie mihin epäilen sen vievän, mitä tämä kolmas osa tätä kirjasarjaa uusine hahmoineen sitten käsittelee? (Näin mahdollisimman epäselvästi ja mitään paljastamatta)
     Olen kuitenkin nyt saanut puhtia lukea nämä loputkin kirjat, joten annan mennä kun kerran kiinnostusta riittää. Katsoo nyt miten käy. Tuleeko luettua kaikki vai..?

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, New Prophecy 1: Midnight
Kirjassa sivuja: 296
Kirjailija: Erin Hunter
Julkaisuvuosi: 2012

Mutta näin ne viikot vierähtää. Viime viikolla oli pääsiäinen, ja se meni ohi kuin luodin nopeudella. Tuli luettua kirjoja, aloitettua uusia jne. Ja syötyä oikein upeita ruokia: käytiin kullan kanssa mun porukoilla syömässä karitsan potkaa (oli muuten hyvää!), ja sitten sunnuntaina kullan mamman tykönä lammasta. Nam! Oli siis hyvin herkullinen pääsiäinen.
     Nyt oli vieraita täällä meillä kyläilemässä, ja heidän kanssaan tuli vietetttyä aikaa pelaillen ja käydän syömässä kiinalaista. Korttipelit ovat kanssa yks parhaista ajan kuluttamispuuhista! Ja näin.. yksi viikko taas takana ja kokoajan lähempänä kesää. Toivon mukaan myös ilmat pysyvät lämpiminä, eikä takatalvia enää tule uudelleen.


Kävin myös kirjoja läpi. Ja nyt olisi tarkoitus päästä muutamasta eroon, että saisi hyllyyn uusia vielä parempia kirjoja. Nyt kun viel sais ne tonne nettiin myyntiin..

Petra

torstai 13. huhtikuuta 2017

Soturikissat: Keltahampaan salaisuus

Erin Hunter - Soturikissat (erikoisseikkailu)
Keltahampaan salaisuus

Edessä on pimeys! Varo kissaa, jolla on verta käpälissään!》

Keltapentu on pieni varjoklaanilainen, joka odottaa innolla kasvamistaan pelottomaksi soturiksi. Soturinimensä viimein saatuaan hän joutuu kuitenkin myöntämään, ettei hänen käpäliään ole tarkoitettu taistelemiseen; hänen todellinen kohtalonsa on tulla parantajaksi. 
     Pian nuorta Keltahammasta alkavat piinata uninäyt sekä pahaenteinen aavistus tulevaisuudesta. Samalla Varjoklaani alkaa ajautua kohti hirmuvaltaa, jossa heikoilla ei ole sijaa. 
     Voiko kukaan pysäyttää pahaa? Voiko koko metsä hukkua tuleen ja vereen? Keltahampaan varjelema salaisuus on kohtalokas - niin klaanille kuin hänelle itselleen. (kirjan takakansi)

Oon ollut nyt Soturikissamaailmassa muutaman viikon. Kuitenkin tajusin, että siitä on kuukaus ku oon tänne kirjottanu. Eikä! Ny on pitkä aika, hups. En oikeastaan ees tiedä oonko sen enempää tehny mitään erikoista, en ole vaan päässyt yksinkertaisesti blogin puolelle. Kuitenkin blokkauksia odottaa tuolla julkaisua ja ja näin, mutta nyt pääsin kirjoittamaan. 

Olen todellakin lukenut (vihdoin ja viimeinen ensimmäisen oman) Soturikissojen erikoisseikkailun: Keltahampaan salaisuus. Ja on mun ensimmäinen oma Soturikissa todellakin! Yes! (miksi siis olen näin innoissaan?) Kuitenkin.. tämä kirja siis kertoo erikoisseikkailun, ja Keltahampaan syntytarinan ennen Myrskyklaaniin liittymistä. Mitä Keltahammas on tehnyt ja tietää ja kaikkea! 
     Ja kirja oli todella hyvä!! Minusta juoni on selkeä, hyvä. Se kertoi kaiken oleellisen ja antoi hienosti ajateltavaa,kun on lukenut Soturikissat (ne ensimmäiset). Tämä kirja kun on tehty myöhemmin, mutta aivan mahtavasti pystyy ajattelemaan, että tämä olisi voinut mennä juuri näin ja olla ennen sitä Soturikissoja tapahtunutta.

"Sinä iltana Keltapennun oli vaikeaa saada unta. Hän oli usein nurissut, että pentutarha tuntui liian ahtaalta, mutta nyt kun Risatassu ja Karsitassu olivat muuttaneet oppilaiden pesään, se tuntuikin oudon tyhjältä. Sulkamyrsky oli palannut soturien pesään, joten pentutarhassa olivat Keltapennun ja hänen pentuetoveriensa lisäksi enää Kirkaskukka sekä Läiskäpilvi, jonka pennut olivat syntymässä pian.
     En takuulla saa unta, jos Läiskäpilvi kuorsaa aina vain, Keltapentu ajatteli äkeissään ja vääntelehti pentutarhan lattiaa peittävillä sammalilla ja männynneulasilla. 
     "Asetu aloillesi" Kirkaskukka naukaisi uneliaasti. "Miten tässä pystyy muka lepäämään ollenkaan?" 
     Keltapentu tuhahti harmissaan, käpertyi kerälle ja kääräisi häntänsä nenän päälle. Kurkistaessaan sen yli hän näki hämärästi, miten Pihlajapentu nukkui tiukasti emon viereen painautuneena ja Pähkinäpentu retkotti sammalilla jalat ja häntä vipattaen, kun pinkoi unessaan pitkin metsiä." (Luku 3, sivu 28)

Mielenkiintoisen kirjassa teki Keltahampaan ja Risatähden suhde. Minusta oli mielenkiintoista, millainen hahmo Risatähti oli. Tietenkin, kun oli lukenut Soturikissat aikaisemmin, niin oli saanut erilaisen käsityksen asioista, koska kirjoissa tietenkin kerrotaan eri hahmon sekä ryhmän näkökulmasta, mutta kuitenkin oli hyvin mielenkiintoinen. 
     Minusta myös kirja oli aikajanallisesti selkeä ja hyvä. Aikajanalla tapahtumat tapahtuivat hyvällä temmolla, ja pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua erisuuntiin. Jokaista hahmoa syvennettiin pikkuhiljaa, ja loppujen lopuksi hahmot olivat selkeitä ja niistä tuli mieleen Soturikissojen ensimmäiset kirjat!

Nyt niinkuin kuvasta näkyykin.. niin sorruin kirjastosta lainaamaan Uusi profeetta -soturikissat sarjan kaksi ensimmäistä osaa! Oon ihan innoissani, vaikka aikoinaan en ollutkaan.
     Niin niin tästä kirjasta ei sen enempää. Muuten elämässä ei oo mitään erikoisempaa tapahtunut. Töitä, töitä ja töitä? Eikää!?!? Mä oon kyl ny niin innoissani noista soturikissoista. Katotaan jos saan hyllyyni toisenkin Soturikissan, ku tämän Keltahampaan salaisuus-kirjan.

Pääsiäisenä on ainakin siis kirjan lukua tiedossa, mutta myös syömistä perheen parissa on tiedossa. Tarkoituksena olisi saada kunnon karitsan lihaa huomenna ja sunnuntaina. Saa siis nauttia upean aterian kaksi kertaa, hieman eri muodossa! Kiitos, kun jaksoit lukea jälleen kerran ja aivan ihanaa pääsiäistä!!

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, Super Edition: Yellowfang's Secret
Kirjassa sivuja: 486
Kirjailija: Erin Hunter
Julkaisuvuosi: 2016

Petra :)