syyskuuta 17, 2020

EVERWORLD Viikatenaisen valtakunta

"Täällä oikeassa maailmassa sain pestyä käteni. Suljin hanan. Laskin saippuan. Yritin kävellä pois. Sanoin itselleni voivani kävellä tieheni. Tietysti voisin kävellä tieheni." (Viikatenaisen valtakunta: Everworld 4, K.A. Applegate sivu 8)

Muistoja, muistoja... Everworld -kirjasarjaa luin aikoinaan ensimmäisen kolmen teoksen verran. Pitkästä aikaan palatessani tämän kirjasarjan pariin jouduin tekemään sen kaikkein pahimman, ja lukemaan uudelleen omia tekstejäni aloitus vuosilta. Olen paljon blogia muokannut, ja joitakin blokkauksia jopa käynyt kriittisesti läpi, mutta yllättäen nämä kaikki kolme vielä löytyivät tekstien joukosta. K.A. Applegate tunnisteen alta voi käydä katsomassa haparoivaa kirjoitustyyliä ilman sen kummempia arvioita oikeastaan. Olen kehittynyt, huomaan sen (ja onneksi niin, ei sitä räpiköimistä kauan jaksanut lukea). Muistikuvia minulla olikin jo tämän neljännen teoksen ottaessani matkaani kirjastosta. Henkilökunta oli jälleen nostanut esille varaston aarteita, joista tämäkin teos käsiini tiensä löysi. 

Everworld on rinnakkaismaailma oikean maailman rinnalla. Everworldissä elää niin jumalat kuin jumalattaret, haltiat, kääpiöt, kentaurit ja monet muut taruolennot, joiden olemassa olosta ei ollut alunperin tietoa neljällä päähenkilöllämme, David:llä, April:llä, Christopher:lla sekä Jalil:lla. Ensimmäisten kolmen teoksen kautta nämä neljä päähenkilöä joutuivat kohtaamaan Everworldin todellisen luonnon kaikkine julmuuksineen omituisen noita-tytön Sennan johdattaessa heidät keskellä vaaraa.

Neljäs teos Viikatenaisen valtakunta jatkaa totuttua tyyliään, ja vaihtaa kertojaa. Tällä kertaa kertojana toimii Jalil, nuori poika, joka ei ymmärrä minkä vuoksi on joutunut tähän seikkailuun. Tuntuu, että kaikilla muilla nuorilla on syy, minkä vuoksi he ovat Sennan johdattelemina joutuneet Everworldiin, mutta entäs Jalil? Mikä rooli Jalil:lla on? Tilanne vaikeutuu huomattavasti nuorien joutuvan vaaraan Viikatenaisen valtakuntaan, jonka valtiatar haluaa haaremiinsa lisää miehiä, ja tällä kertaa oikeasta maailmasta. 

"Ja viimeisenä: minä. Hontelo, jäntevä, laiha, valitse sopiva adjektiivi. Itse suosin solakkaa. Useimpien mielestä olen musta älykkönörtti. Jalil, se on nimeni. Kaikki luulevat sen olevan afrikkalainen nimi. Se ei ole. Se on hindiä ja tarkoittaa »jumalankaltaista.»" (Viikatenaisen valtakunta: Everworld, K.A. Applegate sivu 19)

K.A. Applegate teokset ovat mukavan nopeatempoisia lukea, ja niiden punainen lanka kulkee selkeästi koko teoksen läpi. Ensimmäisen teoksen osalta kerroinkin, että lyhyet kappaleet luovat tekstiin selkeän ja tarkan kuvan, vaikka tekstiä ei ole paljoltikaan. Mielestäni yhäkin kappaleiden lyhyys on piristävää ja innostavaa, jotta teoksen haluaa lukea yhdeltä istuvalta. Lyhyt kommentti ensimmäiseen Everworld kirjasarjan teoksen blokkaukseen: olen järkyttynyt tekstin laadusta! En vain millään pääse siitä nyt yli... puhumattakaan toisen teoksen blokkauksesta.. mikä musta tekstin värikin? Olikohan tässä jokin viisas ajatus joskus? 

Näiden blokkausten välissä on nyt kulunut viisi vuotta. Olen viimeksi lukenut Everworldin maailmasta siis viisi vuotta sitten, mikäköhän sai minut yllättäen lopettamaan niiden lukemisen? Everworld ei lyönyt minua enää täysin flow-tilaan, mutta nautin yhä sen lukemisesta. Lopussa tempo vain nopeutuu, ja neljän pääsankarin tulee tehdä nopeita ratkaisuja, jotta kykenisivät auttamaan jokaista hädässä olevaa. Jalil:n teräväpää oikeassa maailmassa auttaa heitä myös Everworldin puolella, vaikka haasteiden perään tuntuu aina tulevan uusia haasteita. Voiko Sennaan luottaa? on kysymys, joka häilyy teoksessa sitä lukiessa. Lopussa myös Christopher saa hetkellisesti loistaa tiedoillaan, joka sekä yllättää, että hymyilyttää muita.

Viikatenaisen valtakunta
Everworld 4
K.A. Applegate
suomentaja Marianna Leikomaa
sivuja 180
englanninkielinen alkuteos: Realm of the Reaper
WS Bookwell Oy, Juva 2002

syyskuuta 05, 2020

Läpi yön

Kirjastosta on tullut minun vierailukohteeni. Käyn siellä noin 3-4 kertaa viikossa ihan vain sisällä, vierailemassa ja ihailemassa kaikkia niitä teoksia, joita ne hyllyt pitävät sisällään. Löydän useasti myös teoksia hetken mielijohteiden seurauksena, tai varastoista esille tuotujen teosten hyllystä nappaan mukaani muistoja herättäviä teoksia, ja tämä kaikki poiketen varattujen teosten hakureissultani. Niin löytyi myös tämä Terhi Rannelan Läpi yön -teos. Teoksessa minua puhutti ennen kaikkea kansi ja sen olemus. Jotenkin teoksesta jäi tunne, että minun tulisi lukea se. Myöskin teoksen avatessani huomasin yksityiskohdan, joka sai minut nappaamaan teoksen mukaani. 

Terhi Rannelan teos Läpi yön on kirjoitettu päiväkirja muotoon. Jokainen luku käsittelee yhden kirjan, joka on mitä erikoisimpiin kansiin kirjoitettu, koska päähenkilö valitsee vihkojen, kirjojen ja kansien joukosta omaan mieltykseensä sopivat kannet. Jokaista niistä varsinaisesti ei voi selkeästi määritellä päiväkirjaksi, mutta jokaiselle mikä tahansa vihko voi olla merkittävä. Minusta on ihana yksityiskohta, että päähenkilö kuvailee millainen vihko, kirja tai kannet hänellä tällä kertaa on, johon päiväkirjaansa kirjoittaa. Jokainen vihko, kirja tai kannet, joihin päähenkilö kirjoittaa, kuvaa myös hyvin tapahtumien kulkua sillä hetkellä. 

Teoksen päähenkilönä toimii Maria. Maria on lukiolainen, kunnianhimoinen kirjoittaja, joka toivoo teoksensa julkaistavan kustantajan toimesta. Hän asuu äidinsä, isänsä ja sisarensa kanssa. Tarinan edetessä Maria kokee nuoren elämää mullistavia asioita, kirjoittaa romaaneja, novelleja ja runoja, yrittää suoriutua kympin oppilaana lukiosta sekä täyttää 18 ja muuttaa yliopistoon pääsyn perässä ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken tämän lukija saa kokea hänen kirjoittamiensa päiväkirja merkintöjensä kautta. 

"Neiti Kunnianhimo on kaunis ja laiha ja huippuälykäs, ja samaa hän odottaa minultakin. Neiti Kunnianhimo ei ole koskaan tyytyväinen, sillä täydellisyyttä ei ole olemassa, aina aina aina voi olla parempi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 19)

Minulla vei jonkin aikaa, että totuin teoksen tyyliin. Aiemmin itsellä ei ole kohdalle osunut päiväkirja muotoon kirjoitettua teosta, mutta yllättäen sen lukeminen oli aika mukavaa. Toisinaan sai naurahtaa, että mitä asiaa en tällä kertaa ole huomannut, kun päiväkirja merkintä olikin lyhyt ja täynnä esimerkiksi pelkkiä huutomerkkejä. Tällaisen tekniikan avulla teoksen päähenkilön kerronnalla on voimakas rooli, koska kaikki lukijan mielessä heräävät ajatukset ovat seurausta yhden henkilön näkökulmasta. Teos ei sisällä kauheasti mitään vuoropuheluita, joten näkökulmaksi jää yhden henkilön ajatus ja näkemys eri tilanteista. Ehkä jopa vähän tuntui, että toisinaan tunkeili toisen ihmisen päiväkirjaan, sitähän tässä periaatteessa tehtiinkin. 

Päiväkirjan muodon kautta on myös hieno huomata, kuinka pienimmätkin vihjeet antavat kuvaa päähenkilön elämästä. Maria tarinassaan kirjoitti paljon millaisia biisejä kuunteli minäkin hetkinä, kuinka jokin tilanne toi mieleen tietyn biisin tai laulajan, ja millaisia bändejä hän kuunteli ylipäätänsä. Tarinassa nousi esille myös kirjat, joita hän luki tai sarjat, joita hän katsoi. Tällaiset yksinkertaiset asiat, joita ei itse tule ajatelleeksi, tuovat paljon sisältöä hahmoon. Päiväkirjaa kirjoittaneena tietää, kuinka yksityinen se on. Osaksi juuri tämän vuoksi valitsin teoksen. Minun oli saatava tietää, kuinka kirjailija on saanut luotua päiväkirja muotoon tarinan Mariasta. 

"Mutta sitä se elämä taitaa pohjimmiltaan olla, luopumista vanhasta ja uuden opettelua, vaikka se jännittäisi ja pelottaisi." (Terhi Rannela - Läpi yön, sivu 47)

Tätä teosta lukiessani, rupesin miettimään sanaa teema, sitä sanaa itsessään sekä sen merkitystä. Teemalla näin kirjallisuudessa haetaan sitä, mitä kirjan aihe kertoo. Tässäkin teoksessa minä nostaisin esille teemoina masennus, opiskelu, nuoren elämä, kirjoittaminen.. esimerkiksi nämä. Teoksen alussa välittömästi selviää Marialla olevia haasteita, jonka vuoksi teos keskittyy masennukseen, synkkyyteen ja pimeyteen, joista suunta on vain ylöspäin. Niinkuin teoksen takakannessakin sanotaan "Itsemurhayrityksestä esikoisromaanin ilmestymiseen-", teos käsittelee vahvoja teemoja, jotka rakentuvat kuitenkin parantavaksi tarinaksi. 

Tarinan lopussa selviää paljon asioita, jotka johdattelevat päähenkilöä eteenpäin. 2014 vuonna ilmestynyt teos, jonka aikajana sijoittuu -96 luvulta aina 2000 luvun alkuun saakka, ei tunnu ollenkaan olevan vanhentunut nykyhetkestä. Teos nostaa itselleni ajatuksia omista kirjoituksistani, ruksailuistani, päiväkirjoistani aina haaveisiin ja unelmiini saakka. Se saa mietteliääksi. Mielestäni tällöin romaani on onnistunut. Se saa minut pohtimaan, mihin itse kykenen. Lainaan Terhi Rannelan omia sanoja tiivistääkseni teoksen. Nämä sanat ovat kirjan sisäkannesta: "Nyt on aika ojentaa tarina lukijoiden käsiin ja toivoa, että kohtaamme." Minä kohtasin teoksen sanoman, vision ja kirjailijan luovan työn tuloksen. Vinkatkaa te lukijat, missä teoksessa olette itse kohdanneet tämän? Mikä teos on kolahtanut pysyvästi?

Läpi yön
Terhi Rannela
sivuja 284
Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki, 2014

elokuuta 29, 2020

Kesälukumaraton número dos, tässä tunnelmat

Joskus aikoinaan yläasteella luin Espanjaa kaksi vuotta, mutta sen opiskelu loppui, kun peruskoulun päättötodistuksen sain käsiini. En siis osaa Espanjaa tuon enempää, mutta mielestäni se jotenkin sopi tähän aamuun. Tänään, lauantaina, on aika lukumaratonata toisen kerran. Kesälukumaraton numero kaksi, 29.8., vierähti siis käyntiin, ja päätin tällä kertaa sijoittaa oman lukemiseni täysin lauantaipäivälle. 

Lukumaratonin käytäntö on sama, joten tarkoitus on lukea 24 tuntia itse tauoittaen. Jokainen tauko lasketaan suoritusaikaan, mutta niitä kuitenkin kannattaa pitää. Itse pohdin pitkään osallistunko vaiko enkö. Monet asiat pyörivät mielessä ja toteutuksessa, mutta päätin joka tapauksessa osallistua. Kirjastopinoa olen saanut luettua aika vauhdilla, ja muutaman teoksen bloggaus odottaa loppusilauksia (taas, vieläkin, aina..) ja julkaisua. Kuitenkin päätin, että lukumaratoneja ei vain voi jättää välistä, joten tämä korvaa nyt kaikkien keskeneräisten bloggauksien loppusilauksien valmistelun.

Tällä kertaa lukumaraton emäntänä toimii Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Hänen bloginsa puolelta löytyy kattava infopaketti lukumaratonista, ja pääset kurkistamaan sen täällä. 

Itse olen valinnut tähän lukumaratoniin vain yhden teoksen. J.R.Ward on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Hänen Mustan tikarin veljeskunta -sarja on lumonnut minut, niin alkuperäiskielisenä kuin suomennettuina versioina (suomennettuina löytyvät omasta hyllystä). Päätin siis vihdoin tarttua J.R.Ward toiseen fantasia- ja romantiikka-aiheiseen sarjaan. Lukumaraton kirjana toimii: 

Halu
Langenneet enkelit -sarja 1.osa
englanninkielinen alkuteos Covet
J.R. Ward
suomentaja Tanja Kielinen
sivuja 541
Basam Books, 2012, Helsinki

Lukuiloa kaikille, lukumaratonini starttaa nyt!!
(Lukumaratoni aikani: la 9:00 - su 9:00)  

Los Angeles? klo 9:12
En ehtinyt edes avaamaan teosta, kun ryhdyin ihmettelemään, miten blogi julkaisi tämän päivittyvän  blokkauksen perjantai 28. päivän puolelle. Hetken asetuksissa pyörittyäni, totesin, että olen ilmeisesti lähtenyt Los Angeles:iin yllättäen reissulle, koska aikavyöhykkeeni oli vaihtunut Yhdysvaltojen aikavyöhykkeeksi. Kauankohan tämä bugi on ollut? 
!! Kaikille tiedoksi: kotona, Suomessa ollaan. Vältän tartuntoja, kiitos.

DIY & Caldwell klo 13:19
Tässä lukemisen ohella olen toden totta tehnyt hieman do-it-yourself projektia, mutta unohdetaan se nyt, ja keskitytään Caldwelliin, Treziin, Reverendiin.. Mustan tikarin veljeskunta on tuotu tähän teokseen pienenä lisämausteena! Lukeminen on heti ollut paljon houkuttelevampaa, kun teoksessa seikkailee muutama tuttu hahmo hyvin pienenä sivuosana ja miljöö pysyy samana, vaikka päähenkilöt ovat vaihtuneetkin. Ps. Trez on ehdottomasti yksi lempihahmoistani koko Mustan tikarin veljeskunta -sarjassa, joten yhdistelmä näiden sarjojen välillä on herkullinen!

Jim Heron klo 15:10

"Elämässä ei kuitenkaan ollut oikoteitä ja virheistä joutui maksamaan."
(J.R.Ward: Halu - Langennut enkeli osa 1, sivu 22)

J.R.Ward luo raa'an ja rajun kuvauksellisen teoksen jälleen kerran. Päähenkilö Jim Heron on itseensä vetäytynyt (joo, ehkä sellaista ilmaisua voisin nyt ainakin alkuun käyttää hänestä..), mystinen ja kova. Hänet vedetään keskellä enkeleiden ja demoneiden välistä sotaa langenneena enkelinä, jonka tavoitteena on pelastaa seitsemän ihmissielua. Heron on salaisuuksien peitossa. Tämä pimeyttä, raakaa voimaa ja kostoa täynnä oleva hahmo.. kuinka hän pystyy pelastamaan seitsemän ihmissielua?

Huomasin tässä takaisin blogin puolelle tullessani, että unohdin kirjata lukemani sivut. Onpas pää täynnä asioita, kun unohtelee näin kauheasti kaikkea. Sain oman DIY-projektini valmiiksi ja kiinnitettyä, joten pystyn nyt illan antamaan pelkästään kirjallisuudelle ja J.R.Ward:lle. Nyt on kuitenkin aika syödä jotakin ennen kuin jatkan teoksen parissa. Teos on tähän mennessä ollut positiivinen kokemus, kuitenkin pelkään samankaltaisuuksien sarjojen välillä kasvavan yhä, ja itselläni on jo liian vahva aavistus tulevasta..
sivuja tähän mennessä 87

Aamupalaa, lopputunnelmia, J.R.Ward & laiskaa lukemista klo 8:55
Eilen en enää jaksanut yöaikaan ryhtyä kirjoittamaan, mutta etenin teoksessa hyvää tasaista tahtia. J.R.Ward luo Taivaan ja Helvetin ympärille mielenkiintoisen aiheen seitsemästä kuolemansynnistä, joka toisaalta puhuttelee minua ja toisaalta ei. Huomaan mielessäni paljon vertailevani Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa tähän, joten ei ehkä kuitenkaan ole parasta idea tuoda sieltä hahmojen tähän sarjaan. Ainakin minulle lukijana tämä on todella hämmentävä piirre, varsinkin kun Mustan tikarin veljeskunta -sarja on vain yksinkertaisesti niin upea kirjasarja. Teosta en täysin saanut luettua loppuun saakka, mutta luen sen tämän päivän aikana kuitenkin. Olen sen verran utelias. 

Lukumaraton meni hyvin rennoissa tunnelmissa. En usko, että olisin koskaan aiemmin osannut ottaa näin rentoa asennetta, ja lukea silloin kuin teki mieli. Sivujakin kertyi yllättävän hyvin, vaikka huomioni olikin välillä asuntoni sisustuksessa. Pienten DIY -projektien ja uuden värimaailman hahmottaminen on yllättävän piristävää. J.R.Ward - Halu ruksittaa vielä yhden Helmet-lukuhaastekohdan, joten saan haastetta vielä hieman eteenpäin, koska aika käy vähiin. Kirjailija J.R.Ward on kirjoittanut yli 20 teosta, joten kohta on osuvasti nro 12. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 teosta. 

Lopputulos: J.R.Ward - Halu (Langennut enkeli osa 1) luettuja sivuja yhteensä 271

elokuuta 14, 2020

Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita / Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita

Ilmeisesti Salla Simukan teoksista on löytynyt tähän hetkeen monta osuvaa teosta, joista olen nauttinut. Olen nyt hetkittäin huomannut Simukan teosten kauneuden kokonaisuuksina, joita on lukijana mukava napostella menemään. Tässäkin teoksessa oli hieman yli 140 sivua, joten se meni yhtenä suupalana. Pidän myös novelliteoksista tällä hetkellä, koska niiden lukeminen on nopeatempoista, eikä tarvitse keskittyä monen sivun pituiseen teokseen, joka käsittelee alun, keskikohdan, huipennuksen ja lopun. Novelleissa ja lyhyissä tarinoissa pääasia on huippukohta, ja ytimekäs loppu. Tietenkin jokainen tarina pitää sisällään alun, keskikohdan, huipennuksen ja lopun, mutta pituus ja painoarvo vaihtelee. 

Yksissä kansissa vielä kaksi teosta, ja yhteensä 20 tarinaa! Olin haltioissani, kun tämä realiteetti hahmottui mielessäni. Salla Simukan teos Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita / Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita pitää sisällään yli 140 sivua tekstiä lyhyinä ja ytimekkäinä tarinoina. Kaksi osainen teos käsittelee erilaisia tarinoita kahdesta näkökulmasta, pienen sitovan otteen avulla. Käsittelen ensin Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita puolen teoksesta, koska tein valinnan lukea ne ensin. Luettuani molemmat osat, tuntuu että valinta oli väärä, mutta molemmissa puolissa oli maagisen paljon tapahtumia, tilanteita ja houkutuksen kohteita. 

Olin täysin sitä mieltä, että kauniit tarinat vain kuuluu lukea ensin, joten ryhdyin epäröimättä lukemaan teoksen "kaunista" puolta. Sytytä valot! käsitteli 10 eri päähenkilöä ja teemaa luoden yllättäviä tarinoita. Jokainen tarina ei kuitenkaan minuun uponnut, mutta mielestäni kirjailija Salla Simukka onnistui miellyttämään lukumakuani paremmin kuin muutaman aiemman kirjailijan kokoamat novelliteokset. Ehkä tässä kyseisessä teoksessa novellien pituudet ja sisältö sopi enemmän minulle kuin aiemmin lukemissani. 

Myös tarinoiden kokonaisuus ja muoto oli paremmin luotu. 10 kaunista tarinaa piti sisällään kaikkea ensimmäisestä suudelmasta rakkauteen sekä ilosta ja kaipuusta aina tunteiden vuoristorataan saakka. Tarinat olivat herkkiä, mutta mielessäni kyti kokoajan ajatus siitä, että olivatko ne niin kauniita lopulta? Vai onko se niin, että ennen kuin kauneus näkyy ulospäin täytyy luopua asioista, tehdä työtä, vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä? Vasta sen jälkeen näkee oikean kauneuden. 

"Sinänsä oli helpotus, ettei tarvinnut esittää mymmeliä. En tiedä, olisinko edes osannut. 
Sen tiesin varmasti, etten olisi jaksanut olla roolissa päivästä toiseen. 
Olin käynyt ilmaisutaidon lukion, mutta en ollut ikinä halunnut näyttelijäksi." 
(Salla Simukka: Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita
tarina 2. Etäisyys sivu 11)

Kauniita tarinoita oli 77 sivun verran, joista kaksi jäi parhaiten mieleeni. Kirjailija tuo hyvinkin kapeassa tekstissä hyvin esille päähenkilön luonnetta, elinympäristöä ja tunteita. Jokaiseen päähenkilöön sai jonkinlaisen yhteyden, eikä teos sen osilta kuivunut kokoon. Kauniita tarinoita lukiessani minulla oli hymy huulilla melkeinpä kokoajan, vaikka tarinoissa päähenkilöt joutuivatkin valintojen eteen kerta toisensa jälkeen. Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun käänsin teoksen ympäri.

Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita oli 66 sivua täyttä raakaa pimeyttä ja julmuutta. Jokaisessa tarinassa oli erilainen paino pimeyden suhteen, mutta kuitenkin näiden 10 tarinan lukeminen oli huomattavasti raskaampaa kuin teoksen toisen puolen. Jokin kuitenkin houkutteli minua jatkamaan teoksen parissa, vaikka kauhukirjallisuudesta en pidäkään. Jokainen tarina "tällä puolella" oli hyvin vakavasta teemasta, mutta kirjoitettu tarina oli kuitenkin niin lumoava, että se piti lukijaa otteessaan. Kauheita tarinoita lukiessani ryhdyin pohtimaan, että onpas tutun oloista tekstiä. Osan kymmenen tarinan kohdalla tuli tunne, että minähän olen juuri lukenut tämän, kunnes ymmärsin kirjailijan luoman yhteyden teoksen eri puolien välille. En paljasta tästä sen enempää, jollen jo liikaakin paljastanut!

"- Kerron, kun olet vähän vanhempi, isä huokaisi."
(Salla Simukka: Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita
tarina 1. Sammuta valot! sivu 7)

Teoksen molemmista osista minulle nousi esille oikeastaan kaksi tarinaa (yhteensä siis neljä tarinaa), jotka jäivät parhaiten mieleen. Kauniita tarinoita puolelta tarina Etäisyys sekä Sama kude meissä. Kauheita tarinoita osiosta nostaisin esille tarinan Osuma sekä Pitkä uni. En vieläkään osaa päättää pidinkö enemmän kauniita tarinoiden Sama kude meissä -tarinasta vai kauheita tarinoita puolen Pitkä uni -tarinasta. Molemmissa oli niin lumoava idea, että ne jäivät hyvin mieleen. Nyt kun jälkikäteen jäin pohtimaan, miksi juuri nämä teokset jäivät mieleeni, katsoin teoksia tarkemmin.. en ole enää yhtään yllättynyt miksi en kykene valitsemaan näiden välistä (syytä en kuitenkaan teille kerro). 

Minulla on vieläkin hieman epäuskoinen olo, että olen lukenut tämän teoksen kannesta kanteen. Sammuta valot! tarinoiden jälkeen minulle jäi hieman puistattava olo. Ei tietenkään jokainen teos mennyt ihon alle, mutta ne jotka menivät.. menivät lujasti. Olen aina ajatellut, että kauhukirjallisuus herättäisi minussa eniten tunteita. Olen näköjään oikeassa. Toivon kovasti, että jaksan pitää yllä bloggailua, vaikka nyt uuden työpaikan myötä on hieman hakemista ajankäytöllisesti. Kuitenkin pitää aina olla vastapainoa asioille, joten ajattelen blogin olevan sitä minulle. Tsemppiä kaikille elokuun uusiin (sekä vanhoihin) tuuliin!

Luetut 2020 sivu on täyttynyt sitä mukaan, kun olen teoksia lukenut. Lukemissani blogeissa on ympäriinsä tehty n. kolmen kuukauden luettujen teosten koottuja blokkauksia, mutta itse en ole vain saanut aikaiseksi. Haluan kuitenkin loppuvuonna kirjoitta tämän vuoden tunnelmista, ja pitkästä aikaa blogin kirjoittamisesta. Katsotaan jos vaikka ensivuonna kokeilisi tuon kaltaista uudistusta. Parhaiten siis minun luettuja teoksia sekä Helmet-lukuhaasteen etenemistä voi seurata klikkailemalla tuolta ylhäältä, ja vaihtaa sivuja. Goodreads:in oman profiilinkin päivitin pitkästä aikaa kuntoon, ja linkkiä löytyy esittelytekstistä siitä kiinnostuneille. Btw en kykene millään kaikkia teoksia tuomaan tänne blogin puolelle, vaan niitä on vain valittava (ja se on sitä tuskaa!). 


Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita /
Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita
Salla Simukka
sivuja (yhteensä) 143
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Helsinki, 2018

heinäkuuta 31, 2020

Iloa täynnä ollut kesälukumaraton suoritettu 1.8.

Olisi jälleen aika sysätä lomahousut kaappiin, ja ryhtyä kaivamaan niitä työvaatteita, joilla tarkenee ulkona seisoskella. On kuitenkin jäljellä tämä yksi viikonloppu, jonka aikana aion ottaa kaiken irti täällä blogin puolella. Käyntiin pyörähtääkin kirjabloggaajien kesälukumaraton. Suoritus päivänä toimii 1.8, mutta sunnuntaina on sukulaisen rippijuhlat, niin pyöräytän omani käyntiin nyt jo perjantain puolella, ja jatkan lukemista huomisen 1.8. puolelle. 

Kesälukumaratonin emäntänä toimii Oksan hyllyllä Marika, joka on julkaisut selkeän ja kattavan infoblokkauksen kesälukumaratonin etenemisestä. Pääset lukemaan näitä infoja täältä. Kesälukumaratonin muitakin osallistujia selviää linkin takaa, joten jos muidenkin edistyminen kiinnostaa - käy kurkkaamassa! Itse aina pyrin lukumaratonien aikana käydä lukemassa muidenkin etenemisestä, ja nyt ajattelinkin ottaa kevyemmän otteen tämän suorittamiseen, niin tulen todennäköisesti pyörimään muiden blogienkin puolella. 

Kesälukumaratonin ohjeistuksesta käy ilmi tosiaan, että lukemisesta osan tulee sijoittua la 1.8. päivälle, mutta muuten sen aloittamisen/lopettamisen saa määritellä itse. Tarkoituksena on kuitenkin lukea 24h, huomioiden oma jaksaminen (tauotukset). Aloitan oman maratoonini nyt perjantaina klo 20:30, ja lukumaraton omalta osaltani päättyy siis huomenna 20:30

Itselläni oli monenlaisia teosvaihtoehtoja tämän lukumaratonin pinoon, mutta päädyin Leena Lehtolaisen jännitys-/rikospokkareihin, joita sain tuossa käsiini loman aikana sekä Salla Simukkaan, jonka teos Lukitut saapui juuri sopivasti noudettavaksi. Aloitan maratoonini Leena Lehtolaisen - Ennen lähtöä -pokkarilla

Aamuja klo 8:45
Eilen luin Leena Lehtolaista pitkälle yöhön, vaikka tuntuikin aluksi hankalalta saada otetta teoksesta. Sivuja kertyi illan aikana 108. Rikoskirjallisuus on toisinaan niin ihanan suloista ja houkuttelevaa, niin kuin nyt, kun teos on lähtenyt käyntiin alkuosion jälkeen. Nyt aamupalan ohella olen jälleen jatkanut teoksen parissa ja edennyt n. 100 sivua lisää, joten vauhti on sopiva näin viimeisiksi lomapäiviksi. Tämän päivän olen pyhittänyt lukemiselle, tietenkin hieman pitää siivoilla ja laittaa ruokaa, mutta tässä on hyvää aikaa lukea tuonne ilta puoli ysiin saakka! 
sivuja tähän mennessä 193

Blogeja, sivuja, tietokone klo 10:30
Olen jälleen kerran hairahtanut blogien maailmaa, sekä tietokoneella pyörimiseen. On teostakin tuossa tullut jatkettua, ja puoliväli ylitetty. Taidan palata sen pariin, koska uskoisin herkullisen huippukohdan olevan pian. Sen jälkeen teos tuleekin luettua vauhdilla loppuun. Ainakin ihania yllättäviä juonenkäänteitä on ilmennyt!

Lehtolainen on ratkaissut tapauksen klo 13:50
Leena Lehtolaisen romaani Ennen lähtöä on tullut luettua kannesta kanteen. Lehtolaisen teos kertoi pyörätien vierestä löydetyn ruumiin tapauksen, joka kietoutui huumeiden, muukalaisvihan ja valtasuhteiden verkkoihin. Teos oli verkkainen lukea, ja huippukohta sitoi lukijansa otteeseensa niinkuin ajattelinkin. Jännitystä teokseen toi erilaiset juonenkäänteet. Kun ajatteli Maria Kallion löytäneen ratkaisun tilanteeseen, tulikin yllättävä tapahtuma tai seuraus, joka nostikin pimeyden syövereistä uusia mutkia tapaukseen. 
sivuja tähän mennessä 376

Ending klo 20:30
"Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista" (Lukitut, sisäkansi)
Olen lumoutunut, yllättynyt, hämmentynyt ja omalla tavallaan järkyttynyt. Aloitin Salla Simukan; Lukitut teosta, jota ehdin lukea 115 sivua keskittyneenä. Teos on täysin sellainen, mitä olen lukenut muutamastakin eri blogista, joiden perusteella teoksen halusinkin lukea. Jatkan varmasti vielä illalla, mutta nyt minun pitää hetki valmistautua huomisiin juhliin sekä alkavaan työhön. 

Ensin lyhyesti lukumaraton kokemuksesta. Olen tyytyväinen suoritukseeni, vaikka jäin aivan muutamasta sivusta, että olisin saanut täyteen 500, mutta se ei haittaa. Tarkoitukseni oli lukea rennosti ja lukea teoksia, joista nautin. Olen siis täysin onnistunut urakassani. Toivottavasti jokaisella on ollut onnistunut lukumaraton!

Luetut teokset: sivuja yhteensä 491

Leena Lehtolainen; Ennen lähtöä
Loistopokkari
Kustannusyhtiö Tammi, 2004
sivuja 376 (kokonaan)

Salla Simukka; Lukitut
Tammi, Helsinki 2020
luetut sivut 115 (teoksessa sivuja 284)

heinäkuuta 28, 2020

Veden vallassa: Väkiveriset osa 3

"Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. 
Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi."
(Veden vallassa: Väkiveriset osa 3 - Sini Helminen, takakansi)

Kesä- ja heinäkuu on vaihtumassa jo elokuuksi, joka tarkoittaa myös sitä, että on aika palata töihin. Vapaa-aikaani olen viettänyt ympäri Suomea, mutta kirjallisuutta on mahtunut siihen mukaan hyvin sopivissa määrin. Blogin puolella on kuitenkin ollut hiljaisempaa, ja osa teoksistakin luettu jo hetkittäin takaperin, mutta haluan ne kuitenkin julkaista vielä täällä. Edellisestäkin blokkauksesta alkaa olemaan aikaa yllättävän paljon, mutta kirjasarja kuitenkin pysyy samana kuin edellisessä blokkauksessa. Haluan tämän sarjan julkaista blogini puolella, koska se on mielestäni sen ansainnut. 
(enkä malta olla julkaisematta kiellettyä hedelmään, nehän on aina maukkaimpia!)

Kesän aikana olen saanut luettua itselleni mieluisia teoksia, vaikka kaikkia en blogin puolelle julkaisekaan. Vaikka kuulenkin töiden kutsun, aion nauttia vielä tästä viimeisestä viikosta. Paljon on jo ohjelmaa suunniteltuna, mutta kyllä siihen kirjallisuuttakin mahtuu. Elokuu jopa alkaa vauhdikkaasti kirjabloggaajien kesälukumaratonilla, joka järjestetään 1.8. Maratonin emännän Marikan / Oksan hyllyltä blogiin pääset tutustumaan täällä. Pitää vielä kiireen vilkkaan miettiä lukupinoa, joten en jouda sen enempää vielä kirjoittaa siitä, mutta perjantaina lisää!

Sini Helmisen Väkiveriset kirjasarjan kolmasteos on puhuttelevan kaunis. Aikaisempien ilmestyneiden teoksien kansista ehdottomasta kaunein. Teos on erilainen aikaisempiin verrattuna kylläkin, vaikka siinä on reilusti monia tuttuja ja turvallisia piirteitä. Teos keskittyy realistisen fantasiakirjallisuuden lisäksi jälleen kerran Kalevalan mytologiaan, joka herää henkiin teoksen sivuilla. Toinen selkeä esille nostettava teema on romantiikka, rakkaus. Tässä teoksessa se on selkeämmin tuotu esille hieman pienellä ronskilla twistilla. 

Toisen osan blogitekstiä kirjoittaessa, mainitsin neljä teemaa, joihin teokset keskittyvät. Olen lukenut teokset nyt metsästä, vuorista ja vedestä, jota tämä kolmas teos käsitteli. Aikaisempien teosten teemat eivät nouse selkeästi esille, mutta niiden lukeminen auttaa pysymään teoksen tarinan tahdissa. Jälleen kerran tuttu hahmo on auttamassa omalla erikoisella tavallaan, mutta tämän johdosta tarina kulkee jouhevasti eteenpäin. Näiden luettujen teoksien jälkeen jäljelle jää teemoista maa, jota käsitteleekin kirjasarjan viimeinen teos, joka odottaa jo lukupinossa. Aikaisimmista teoksista tekstiä löytyy tunnisteiden SiniHelminen ja #väkiveriset-sarja alta. 

""Oota!" huudan hänen selälleen. "Mikä sun nimi on?""
(Veden vallassa: Väkiveriset osa 3
Sini Helminen, sivu 102)

Teoksen päähenkilö toimii nuori 8-luokkalainen Mari, joka asuu isänsä kanssa. Heidän yhteiselämäänsä sotkee isän hajamielisyys, sekä tämän uskomukset kaikenlaisiin kummajaisiin. Marin kohdatessa kummallisuuksia itsessään, hänen elämäänsä ilmestyy mystinen Tuulia (siis aivan paras teoksessa esiintyvä hahmo! #tuuliarocks♥), joka raottaa hänelle kummajaisten maailmaa. Tämä samainen mystinen Tuulia, jonka kirjailija Sini Helminen on tuonut esille jokaisessa teoksessaan tähän mennessä. Kolmannen teoksen loppua kohden huomaa, kuinka kirjasarja yhtenäistyy entisestään Tuulian kautta. Loppujen lopuksi voidaan todeta, että jokaisessa teoksessa onkin ollut enemmän kuin yksi päähenkilö.  Tässä teoksessa päähenkilönä toimi Mari, mutta tämän rinnalla Tuuliasta selviää uusia asioita, joita en ole aiemmin huomannut.

Sini Helminen jatkaa mytologian tuomista tarinaan pieninä paloina ja tasaisina annoksina. Teos ei kuitenkan sytytä minua aivan samalla tavalla kuin toinen osa, vaikka kansikuva onkin huikea ja pieniä hyviä elementtejä on kaikkialla. Suurena erona teoksessa on tuo romantiikan, rakkauden nostaminen esille, joka mielestäni nousee esille aikaisempia teoksia vahvemmin. Positiivista on tarinaa lukiessa huomata, että teos antaa mielikuvan siitä, kuin sanat olisivat valittu juuri kyseistä teosta varten.

Teoksessa nähdään monenlaisia juonenkäänteitä, ja asiat jotka ovat lukijalle selkeitä, ovatkin yhtäkkiä päälaellaan. Tapahtumarikas teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, ja saattaa vaaraan yhä useamman teoksen hahmoista. Lopussakaan ei ole varmaa, kuinka näille hahmoille oikeastaan käy. Odotan, että neljäs teos sitoisi myös tämän teoksen muutamien hahmojen tarinat päätökseeen. Kirjoitin toisen teoksen yhteydessä, kuinka minusta tuntui, että asioita paljastui rivien välistä liian äkkiä. Tässä teoksessa tilanne oli toinen. Loppuakohden tapahtumien tahti kiihtyi, ja vaara-aste nostettiin voimakkaammin esille. Kuitenkin osa asioista jäi yllättävänkin avoimeksi, joten odotan kovasti mitä neljäs teos tuo mukanaan. 

Veden vallassa
Väkiveriset osa 3
Sini Helminen
sivuja 239
Myllylahti Oy, Espoo 2018

heinäkuuta 19, 2020

Kiven sisässä; Väkiveriset osa 2

"Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu 
neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan."
(Sini Helminen - Kiven sisässä; kirjan sisäkansi)

Tässä sitä taas ollaan; itseltään kielletyn hedelmän äärellä. Tuntuu, että tämä kuvio toistuu yhä uudelleen ja uudelleen, enkä lopulta osaa päättää, millaista mieltä olen kirjailijan teoksista. Tässä tapauksessa puhun Sini Helmisen Väkiveriset -kirjasarjasta. Väkiveriset-sarja on neljän teoksen mittainen, jonka ensimmäisen teoksen jälkeen (täällä blogin puolellakin) taisin huudella, että en tule lukemaan jatko-osia. Kuitenkin kirjastossa seikkaillessani tämä toinen teos puhutteli minua, ja se päätyi mukaani. Väkiveriset-sarjan avausosassa nuori Pinja seikkailee metsä-teeman ympärillä. Teoksen nimi onkin osuvasti Kaarnan kätköissä, joten toisen osan nimestä voidaankin jo päätellä jotakin. Avausosan tunnelmia pääset halutessasi lukemaan tunnisteen SiniHelminen alta.

"Pekko, vieläkö sinä pelaat? Nyt se kone kiinni. 
Kaikki tavarat on vielä pakkaamatta."
(Sini Helminen - Kiven sisässä: sivu 10)

Kiven sisässä -teos kertoo nuoresta 15-vuotiaasta Pekosta. Teoksen teema liittyy vuoriin, ja vuorelaisiin, joita yllätykseksi onkin olemassa. Suomalainen mytologia kietoutuu tarinan edetessä hahmojen sekaan mukavan rennon letkeästi. Teoksessa herätellään esille täysin erilaisia hahmoja, mitä aiemmassa teoksessa. Teos ei suoranaisesti jatkakaan ensimmäisen teoksen lopusta, vaan on itsenäinen jatko-osa sarjaan. Näin jokainen sarjan jatko-osa tulee olemaan, jonka vuoksi sarja kiinnostaakin minua yllättävän paljon. Tämän teoksen kohdalla myös se, että tarttuma pintaa päähenkilössä oli minulle enemmän. 

Kirjan päähenkilö Pekko on nörttipoika, jonka elämä kokee suuren muutoksen mummonsa kuoleman seurauksena. Uusi kaupunki, uusi ympäristö ja perheen uudet kuviot sekoittavat tämän tietokonepelimaailmassa elävän pojan maailmaa, eikä siihen varsinkaan auta omituinen koulutoveri sekä vielä omituisempi yläkerran naapuri. Uuden omituisen koulutoverinsa kautta Pekko selvittää salaisuuksia itsestään ja menneisyydestään, joka onkin monimutkaisempi ja koukeroisempi kuin hän osaa aluksi kuvitella. Samanaikaisesti hän kamppailee halusta tietää, mitä tarkkaanottaen mummolleen tapahtui, vaikka hänen ympärillään olevat yrittävät pitkittää totuuden ulostuloa mahdollisemman pitkään. Omituinen yläkerran naapuri sotkee nuoren pojan virtapiirejä pahimmalla mahdollisella ajalla, vaikka kohtalolla onkin omituinen tapa sitoutua yhteen juuri oikeaan aikaan. 

Mytologiaan pohjautuva fantasiakirja saa mukavasti pieniä vivahteita rikoskirjallisuudesta alussa tapahtuvan murhan kautta. Nuorille suunnatussa kirjassa tuodaan hyvin esille rikoskirjallisuuden piirteitä, kuitenkin päähenkilön tunteiden vuoristorataa olisi mielestäni voinut hieman syventää. Pidän psykologisista thrillereistä, mutta yritän nyt pysyä ajatuksessa, että kysy on nuortenkirjallisuudesta. Ehkä psykologinen thrilleri liitetään enemmän aikuistenkirjallisuuden maailmaa. En kuitenkaan ole yhtään pettynyt teokseen, vaan olen positiivisesti yllättynyt. Viihdyin huomattavasti paremmin tämän teoksen parissa kuin ensimmäisen. 

"Minulla on kummallinen olo. Niin kuin joskus unessa, kun yhtäkkiä tajuaa, että 
on nähnyt sen saman unen vaikka kuinka monta kertaa ja tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, 
mutta kuitenkaan ei osaa muuttaa mitään, tekee vain niin kuin on määrä. "
(Sini Helminen - Kiven sisässä: sivu 103)

Teoksen tarinan edetessä sivuhahmoista huomaa nopeasti, ketä hahmoa on syytä epäillä. Se on nuortenkirjallisuudessa sekä hyvä, että huono asia. Tarkoitan ymmärrystä nopeasti siitä mitä teoksessa tulee tapahtumaan, ja ketä hahmoista kannattaa epäillä milläkin tavoin. On kuitenkin ihanaa, ettei asiat tule suoraan esille, vaikka ne on aistittavissa rivien välissä. Eikä kirjailija Sini Helminen ole jättänyt muodostamatta sidosta aikaisempaan teokseen. Minusta on oiva pieni kiva twisti, kun tunnistaakin tutun hahmon pörräämässä jälleen kerran päähenkilön ympärillä. Sen verran oli jopa jo pakko katsoa seuraava, kolmatta teosta, että samainen hahmo näyttää olevan sielläkin seikkailemassa!

Tuntuu kuin olisin pieni lapsi karkkikaupassa tämän kirjasarjan suhteen. Haluan lisää makeaa mahan täydeltä, vaikka tiedän, että jossain kohtaa hyvä tulee loppumaan. 231 sivua antaa makeaa muutaman tunnin verran, ja tiedän onneksi, että minulla on vielä kaksi teosta jäljellä. Kuitenkin hyvällä vauhdilla luen nämä kesän aikana, jonka jälkeen saan taas miettiä, että mitä sitä seuraavaksi haluaisi lukea. En kyllä odottanut mitenkään, että tämä kirjasarja herättäisi sisälläni näinkin suuren kiinnostuksen.

Kiven sisässä
Sini Helminen
Väkiveriset osa 2
sivuja 231
Myllylahti Oy, Espoo 2017

kesäkuuta 29, 2020

Amsterdam, Anne F. & minä

Amsterdam, Anne F. & minä lumoaa lukijansa viihdyttävyydellään. Olen todella positiivisesti yllättynyt, kuinka viihdyttävä teos oli. Enemmän minua hymyilytti ja nauratti teosta lukiessa, kun koskaan aiemmin. Amsterdam, Anne F. & minä kertoo omalla tavallaan klassisen romanttisen tarinan kahdesta nuoresta, mutta hyvin monen erilaisen twistin kautta. Erilaiset juonen käänteet, jotka keskittyvät päähenkilön rakkauselämään, luovat teokseen monipuolisia tasoja, joita on mukava lukea. Tasoilla tässä tapauksessa tarkoitan sellaisia piirteitä, jotka nousevat eri tärkeystasoille teoksessa.
 
Kerttu, teoksen päähenkilö, on 15-vuotias nuori Tampereelta. Hänen kirjailija äitinsä keksii idean, viedä heidät molemmat syyslomalle Amsterdamiin. Tuona aikana Kertun äiti terapoi tytärtää lomalla kirjailijan voimia apuna käyttäen, ja saa Kertun löytämään itsestään uuden puolen. Amsterdamin kanaalit, polkupyörät, huumeruiskut sekä historia esittäytyvät Kertulle sekä tämän äidille erikoisine piirteineen, muuttaen molempien suhdetta toisiinsa sekä tilanteeseen. 

Terhi Rannelan viihdyttävä tyyli oli yllätys. Itse en teosta lukulistalleni valinnut, mutta myönnettäköön, että Kerttu & Mira -sarja jäi kiinnostamaan suuresti. Huomaan, että en vain itse uskalla tarttua tämän tyylisiin teoksiin, vaikka syytä näköjään olisi. Amsterdam, Anne F. & minä on siis ensimmäinen teos Kerttu & Mira -sarjaa, johon kuuluu yhteensä kolme teosta. 

"Suljen silmäni ja nojaan taaksepäin, kun kone kiihdyttää täyteen vauhtiin. Joka kerta tässä tilanteessa päässäni alkaa soida Ultra Bran vanha biisi Helsinki-Vantaa, jonka kuulin kerran lentokentällä: "Fokkeri kääntyy, rata on vapaa, suihkari nousee."
(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 23)

Terhi Rannelan kirjoituksesta nousee esille hyvin arkisten asioiden kerronnan hienous. Kirjailija on nostanut esille päähenkilön, Kertun, arkisia ajatuksia kovalla ja karskilla kuvauksella. On myös hienoa, että nämä on tuotu esille, joten päähenkilöstäkin saa hyvin erilaisen kuvan. On innoittavaa huomata, kuinka kiinnostavia ajatuksista saa pienellä karskiudella. Itse siis koin tämän viihdyttävänä, ja osan ajatuksista hieman karskeina. 

Tuntuu huvittavalta ajatukselta, että teoksessa oli 199 sivua. Teos tuntui kädessä paljon lyhyemmältä, ja muutenkin pehmeämmät kannet luovat teoksesta pokkarimaisemman. 199 sivua luki hujauksessa, ja teoksen kohtausten jaoittelu oli selkeä. Lukemista ei malttanut jättää kesken, vaan teosta tuli luettua aina tiettyyn pisteeseen saakka. Myös otsikointi oli mukava viihdyttävä lisä. Jokaisen luvun otsikoinnin lause löytyi luvun aikana tekstistä. Jälleen loistava pieni yksityiskohta kirjailijalta. 

"Jos tilanne ei ota selvitäkseen, voin pitää kaikki kynät itse."
(Terhi Rannela - Amsterdam, Anne F. & minä, sivu 73)

Pienet yksityiskohdat teoksen aikana vain jatkuivat. Teoksen lopussa oleva kirjan soundtrack on hieno. Toisinaan itselle tuli olo, että tarinaa lukiessa mainittu biisi olisi pitänyt laittaa soimaan taustalle teoksen kohtauksen ajaksi. Tutkin myös listaa teoksen luettuani, ja löysin muutaman tutun ja turvallisin biisin, mutta myös uusia kuunneltavia kappaleita. Teoksen aikana nostettiin myös esille Anne Frank. Anne Frankin päiväkirjat ovat Kertun äidin lempiteos, ja äiti toivookin, että Kerttu lukisi kyseisen teoksen. Tarinan edetessä Kerttu tutustuu Anne Frankiin, jonka kautta hänen maailmankuvansa muuttuu. Enkä edes osaa kertoa, millainen ending tarinassa on. Huimaa!

Teoksesta jäi paljon mieleen, ja pieni mieli teko jopa lähteä pitkästä aikaa reissailemaan ja kokemaan maailmaa. Teoksen kuitenkin luin pride-lukuhaasteeseen, joka on nyt loppumaisillaan, joten unohdetaan matkailu toistaiseksi. Yöpöydän kirjat emännöi kyseistä haastetta, ja kesäkuu oli aikaa lukea sateenkaarikirjallisuutta pride:n kunniaksi. Olen lukenut nyt kaksi teosta, ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Kuukausi vaihtuu, ja lukupino kasvaa, joten aion siirtyä nyt seuraaviin haasteisiin. 

Pride-lukuhaasteen lisäksi, teos täyttää jälleen yhden kohdan Helmet-lukuhaasteesta. Kohta 8. Kirjalla on kirjassa tärkeä merkitys. Nostan tämän kohdan esille nyt tähän teokseen, koska Anne F. muuttaa päähenkilön elämää eritavoin, joten on täysi velvollisuus jopa nostaa tämä teos tähän kohtaan. Blogin ulkonäönkin kanssa olen taas kamppaillut, koska tekee mieli tehdä muutoksia (teinkin niitä tuossa viikkoja sitten), mutta yritän nyt malttaa mieleni!

Pride-lukuhaasteen päätän lopettaa tähän. Olen tyytyväinen näihin kahteen lukemaan teokseeni, enkä kykene enään keskittymään näinä kuun viimeisinä päivinä uuteen. Kirjaston kirjojen pino on jälleen laajentunut, ja kesälomakin on vasta alussa, kun Heinäkuun puolella on aika matkustaa jokavuotiset kyläilyt ystävien luokse. Pride-lukuhaasteeseen siis luin teokset:
Järistyksiä; Riina Mattila (sivuja 151)
Amsterdam, Anne F. & minä; Terhi Rannela (sivuja 199)


Amsterdam, Anne F. & minä
sivuja 199
Terhi Rannela
Kustannusosakeyhtiö Otava 2008

kesäkuuta 14, 2020

Järistyksiä

" WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo tarpeesta 
tulla kohdatuksi sellaisena kuin on" 
(kirjan takakansi)

Meneillään oleva pride-lukuhaaste innoittaa itseänikin kiinnittämään enemmän huomiota sateenkaarikirjallisuuteen, jonka parissa tämä kyseinen teos esiintyy. Mainitsinkin aiemmassa blokkauksessani, että Yöpöydän kirjat -blogi emännöi kesäkuun kunniaksi pride-lukuhaastetta. Pridetapahtumat on siirretty pitkälle syksyyn, jonka vuoksi itsekin päätin ottaa osaa lukuhaasteeseen. Tällä kertaa saa jopa lukea rauhassa kesäkuun ajan, joten voi rauhassa pohtia mitä teoksia oikeasti haluaa lukea!

Aloitin lukuhaasteen Riina Mattilan teoksella Järistyksiä. Teos kertaa Eeliasta, joka tulee "tyypillisestä" ydinperheestä: äiti, isä ja kaksi lasta, tyttö sekä poika. Ydinperheen arvot koostuvat vaatimuksista työn ja saavutuksien osalta. Eelia puolestaan ei sopeude tähän kuvaan, joka hänen perheessään luodaan, ja jonka mukaan tulisi elää. Eelia saa mahdollisuuden, ja lähtee muualle lukioon, uuteen ympäristöön ja yhteisöön, jonka avulla on mahdollista löytää omia ihmisiä ja näkymyksiä maailman monista väreistä. 

"Se juuri minut pysähdytti: nuoren naisen itsevarmuus."
(Riina Mattila - Järistyksiä, sivu 15)

Eelian lähdettyä lukioon muualle, hän tutustuu uusiin (omiin) ihmisiinsä. Lukiossa on monenlaisia oppilaita, joista osa nostetaan esille muita selkeämmin. Teoksessa on selkästi Eelian perheen lisäksi kaksi vahvaa hahmoa (sivuhahmoa?). Karhu kuvataan voimakkaana, omapäisenä ja Eeliaa kannustavana sivuhahmona. Tähän hahmoon syvennytään teoksessa hyvin, joten hänen ja Eelian suhdetta ymmärtää paremmin tarinan edetessä. Toinen sivuhahmona teokseen ilmestyvä hahmo on Isla. Hahmolla on selkeä omatahto, jonka mukaan hän toimii. Tämän ketunsilmäisen rohkean hahmon ja Eelian suhde kasvaa koko tarinan ajan. 

151 sivuun mahtuu hyvinkin paljon ajatuksia ihmisten välisistä kohtaamisista ja odotuksia, joita maailmassa luodaan. Teos alusta alkaen herätti mielenkiintoni, joka johdatti minua eteenpäin verkkaista tahtia. Teoksen sisällä kulkeva punainen lanka erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä on kiedottu tarinaan hyvin. Selkeä ja vahva esitys kerrotaan erilaisten näkökulmien johdattelemana, jonka lopussa kuitenkin voidaan todeta jokaisen ihmisen olevan täysin omanlaisensa. Juuri sellainen kuin itse haluaa olla.

Alussa nousi heti esille teoksen teema, jonka ympärille tarina rakentui. Alku fiilikset olivat odottavaiset, ja suoraan sanottuna oletin alusta alkaen pitäväni teoksesta. Teos kuitenkin, loppuun luettuani sen, menee lokeroon luettu kirja. Kohtaisin itseni teoksen aikana muutamaan otteeseen. Teos ei kuitenkaan herätä suurempaa intoa tai muutenkaan tunteita. Luettava teos joka tapauksessa.

"Sillä lähtemisen tunnistin, jäämistä en."
(Riina Mattila - Järistyksiä sivu 67)

Tiivis ja nopeatempoinen teos tuli luettua hyvin lyhyessä ajassa. Teoksen aikana pystyi pitämään monenlaisia taukoja ilman, että teoksen tunnelma rikkoutui. Koin teoksen itselleni enemmän tarinaksi, jonka voi vain lukea. Näen kuitenkin kirjailijan esille nostamat teemat, ja niiden tuoman erilaisuuden jos raa'asti vertaa erilaisia genreä toisiinsa. Kuitenkin teoksesta nousi erilaisuuden lisäksi vahvasti esille rakkaus ja romantiikka, joka ei ole minulle niin mieluisaa luettavaa, joten uskon sen vaikuttaneen myös mielipiteeseeni. Teoksen päähenkilö, Eelia, antaa monenlaisia ajatuksia, ja hänen "sisäistä kamppailua" kuvataan tarinan edetessä. Tämä aspekti antaa lukijalle enemmän, kuin vain yksinkertainen kerronta olisi antanut.

Teos on ensimmäinen teos, jonka luen pride-lukuhaasteen alla. Minulla on siis kerättynä tällä hetkellä 151sivua ja yksi teos. On se sentään alku. Toivottavasti tästä lähtee innostus lukea vielä pari teosta tässä kesäkuussa. Heinäkuuksi on odottamassa jo muita teoksia, ja sarjoja, joita nyt kuitenkin haluan jatkaa. Etsin pitkää sopivaa kohtaa myös toisesta haasteestani eli Helmet-lukuhaasteesta. Minulla on tähän haasteeseen nyt aivan tarkoituksella pino kirjastosta lainattuja teoksia, mutta kuitenkin houkutus oli suuri myös liittää tämä teos haasteeseen. 

Valikoin Helmet-lukuhaasteesta kohden numero 4. Kirjassa kohdataan pelkoja. Minulle tuli heti kohdan luettuani jo ajatus siitä, että en tule lukemaan teosta, jossa kohdataan fyysisiä pelkoja vaan henkisiä, kuten tunteiden ja asioiden ilmaisua. Minulla tuli tämän teoksen kohdalla juuri sellainen olo, että se on luotu tätä kohtaa varten, vaikka pohdin sitä useampaan muuhunkin kohtaan. Olin tähän kohtaan jo pohtinut toista teosta, mutta katsotaan jos sen saisi sopimaan johonkin toiseen. 

Järistyksiä
sivuja 151
Riina Mattila
WSOY 2018

kesäkuuta 06, 2020

Soturikissat: Vatukkatähden myrsky

"Emmehän me mitenkään voi aloittaa uutta taistelua nyt!" Oravaliito huudahti" 
(Soturikissat: Vatukkatähden myrsky - Erin Hunter sivu 45)

Kesäkuu vaihtui, ja jouduin toteamaan, että ehdin lukea vain yhden teoksen Toukokuussa. Tämän vuoksi blogin puolella onkin ollut hiljaisempaa nyt muutaman viikon ajan. Kuitenkin kirjastot ovat jo auki, ja olen saanut hyvän kokoisen lukupinon odottamaan pöydän nurkkaan. Kesäkuussa osallistun pride-lukuhaasteeseen, mutta siitä vasta Erin Hunterin jälkeen. 

Vatukkatähden myrsky teos on Erin Hunterin Soturikissat erikoisseikkailu. Nämä teokset ovat täysin omia erillisiä teoksia, mutta ne kuitenkin liittyvät monesti johonkin aikaisempaan sarjaan tai teokseen niin kuin tässäkin tapauksessa. Vatukkatähden myrsky jatkaa kolmannen sarjan Tähtien enne tapahtumia Vatukkatähden kertomana. Erin Hunter nostaa jälleen mielekkäällä tavalla esille uuden pääsankarin pitkään jatkuneeseen sarjaan.

Ei ole kyllä Ruskan (Tulitähden) voittanutta, mutta Vatukkatähti on selkeä haastaja. Vatukkatähti on epävarma uusi johtaja, jonka ajatuksia Erin Hunter on tuonut esille jatkuvasti tarinan edetessä. Vatukkatähden persoona kehittyy lisää tämän erikoisseikkailun kautta, vaikka se jo syventynyt Tähtien enne -sarjassa. Tämä erikoisseikkailu kuitenkin tuo erilaisen puolen Vatukkatähdestä esiin, ja kertoo tarkemmin asioita, jotka jäivät minua aikoinaan kiinnostamaan.

On vaikea kirjoittaa ilman spoilereita, mutta yritän aina välttää niitä, vaikka tiedän teoksen ilmestymisajankohdan olleen aikoja sitten. Kustantamolta tulee todella nopeaan tahtiin Soturikissat -teoksia tälläkin hetkellä ulos. On kuitenkin pakko mainita, että Tähtien enne -sarjan jännitteet näkyvät kissojen välillä uuden vaaran uhatessa. Uuden vaaran alla on Vatukkatähden tehtävä monia valintoja, ja toivottava että jokainen kissa, ja jokainen klaani, noudattaa soturilakia. Kuitenkin Vatukkatähden epävarmuus, ja ihailu Tulitähteä kohtaan, voi vaarantaa klaanin sekä tämän tulevaisuuden.

""Ei", Närhisulka vastasi, ja hänen äänensä kuulosti etäiseltä ja jotenkin vanhemmalta. "Jotakin erilaista kuin suuri taistelu. En tiedä mitä se on, mutta tunnen tuulessa sen tulon.""
(Soturikissat: Vatukkatähden myrsky - Erin Hunter sivu 86)

Teos nostaa esille tavalliseen tapaansa nopeat juonen muutokset ja tapahtumat, joka pitää lukijaa otteessaan. Erin Hunterin moni ilmaisullinen ääni näkyy teosta lukiessa, ja sitoo juonen yhteen loistavasti. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle tyypilliseen tapaansa kuvailua on, mutta huippukohdat ovat nopeasti luettu läpi. Tapahtumaa on aina teoksen loppuun saakka.

Erin Hunter (monista kirjailijoista koostuva salanimi) lumoaa jälleen kerran lukijan. Olen kuitenkin huomannut, että asioiden nopeatempoisuus teoksessa alkaa hieman ärsyttämään minua. En ole pettynyt, että asioita on paljon, ja ne tapahtuvat nopeasti, mutta huomaan, että tämän hetken lukumakuuni kuuluu enemmän kuvaileva ja hidastempoisempi juoni. Turha jaarittelu on karsittu kirjasta täysin pois, ja siitä olen kateellinen. Omia tekstejä, kun kirjoitan, tuntuu että aina on niin paljon ylimääräistä, mutta en osaa karsia mitään pois.

Tässä teosta lukiessani huomasin myös, kuinka paljon soturikissoja olen aikoinaan lukenut, ja kuinka tapahtumat sitoutuvat yhteen. Taisin ensimmäisen soturikissan lukea kymmenisen vuotta sitten, jonka jälkeen luinkin kaikki ensimmäiset kirjat yhtenä putkena. Soturikissojen ensimmäiseen sarjaan kuuluu 6 kirjaa, jotka kertovat Ruskan tarinaa Myrskyklaanin joukoissa. Englanniksi kirjasarja kantaa nimeä The Prophecies Begin, jonka jälkeen ilmestyin toinen sarja nimeltä Soturikissat: Uusi profetia (New Prophecy). Tämän kirjasarjan löysin vähän kuin sattumalta. Kirjasarja kantaa 6 teosta, jotka luin omassa tahdissani. Näistä teoksista löytyy blokkaukset tunnisteen #soturikissat alta.

Kolmas kirja-sarja Soturikissat: Kolmikon mahti (Power of Three) kattaa myös kuusi teosta, joiden parissa viihdyin. En kuitenkaan enää tässä vaiheessa seurannut sarjaa niin tarkasti, joten teokset tuli luettua pikkuhiljaa omassa tahdissa. Samoin kävi neljännen sarjan kanssa, joka kantaa nimeä Soturikissat: Tähtien enne (Omen of the Stars). Kaikki kuusi teosta luin, mutta en niin nopealla vauhdilla. Näitä ei löydy blogin puolelta, koska tuohon aikaan olin jättänyt blogin häilymään unohdettuun maailmankaikkeuteen. Tämän teoksen lukiessa tuli kuitenkin mieleen, kuinka paljon olen aikoinaan lukenut soturikissoja, vaikka en itseäni faniksi kutsukaan.

Ensimmäinen soturikissa sarja on ehdottomasti lempisarjojani, mutta en kuitenkaan muihin sarjoihin lämmennyt ihan samalla tavalla. Puolestaan soturikissojen esikoisseikailut ovat iskenyt minuun. Jotenkin on helpompi lukea yksi yhtenäinen teos nopeatempoista tarinaa, kun nopeatempoista sarjaa, jossa on tapahtumia kahden käden sormille. Olen kaikki soturikissat itse lukenut suomenkielelle käännettyinä. Kyllä houkuttaisi aloittaa soturikissojen 5-sarja, joka kantaa nimeää Soturikissat: Klaanien synty (Dawn of the Clans), mutta katsotaan kuinka innostun.

Huomasin yllättäin, että teos sopii Helmet-lukuhaasteeseen. En ollut huomioinut lukuhaasteen kohtaa numero 19. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana, ja tässä teoksessa on jopa kaksi kappaletta: vatukka ja myrsky. Minun Helmet-lukuhaasteen suorittamistani voi seurata blogissa olevalta sivulta Helmet-lukuhaaste 2020.

Lisään vielä, että jokin kuitenkin Erin Hunterin tyylissä kiinnostaa minua. Teoksia on rentoa lueskella ilman ylimääräistä aivotoimintaa, eikä teosta tarvitse lukea yhdeltä istumalta. Siihen pääsee mukaan pidämmänkin tauon jälkeen. Hahmojen taustan tuntiessa teokseen on helppo saada erilainen ote, koska ei tarvitse muodostaa täysin uutta kuvaa. Kyllä jatkossakin tulen lukemaan Soturikissoja, mitä niistä en osaa vielä sanoa. Nyt kesäkuussa on kuitenkin erilainen "projekti" meneillään. 

Yöpöydän kirjat Niina emännöi koko kesäkuun kestävää pride-lukuhaastetta. Kesäkuun kaikenlainen pridetoiminta on siirretty myöhemmälle syksyyn, joten tämän haasteen avulla voi pride-kuukautta yhä viettää lukemalla sateenkaarikirjallisuutta. Itselläni löytyy kolme teosta tällä hetkellä lukupinosta, joista yritän myös kirjoittaa tänne blogin puolelle. Linkin kautta pääsee tutustumaan emännän, Niinan, tekemään ohjeistukseen pride-lukuhaasteesta. Hänen blogissaan on myös oivallinen kirjalista aiheeseen sopivista teoksista!


Soturikissat: Vatukkatähden myrsky (erikoisseikkailu)
Englanninkielinen alkuteos Warriors Super Edition: Bramblestar's Storm
Erin Hunter
Art House Oy, 2019
Suomentanut Nana Sironen

toukokuuta 11, 2020

Kahdeksan puraisua

Nyt heittäydytään hetkellisesti aikuisten romaani- ja jännityskirjallisuuden pariin. Kahdeksan puraisua -teos pitää sisällään kauhulla ja jännityksella maustettuja lyhyitä romantiikan ja intohimon täyteisiä novelleja. Kirjailija Carmen Maria Machado sitoo yhteen intohimon ja kauhun oivallisella tavalla. Tämä teos oli osana lukumaratonia tuossa Palmusunnuntaina, jolloin sen sainkin luettua kokonaisuudessaan. Halusin kuitenkin vielä tehdä oman tekstin, jossa keskityn tarkemmin tähän kyseiseen teokseen. Lukumaratonin tunnelmia pääset lukemaan halutessasi täältä.

268 sivulla on yhteensä 8 novellia, jotka jakautuvat eri pituisina näille sivuille kertoen jokainen oman tarinansa. Jokainen novelli käsittelee samaa asiaa, eri näkökulmasta ja erilaisen juonen johdattelemana. Kirjailijan käden jälki näkyy jokaisessa novellissa selkeästi, eikä ole epäselvää, millaisella tyylillä hän novellit on kirjoittanut. Mielenkiintoisen teoksesta tekee juurikin se, että se sisältää novelleja, vaikka mielestäni otsikko voisikin kertoa yhdestä kokonaisesta teoksesta.

Haluan käsitellä ensimmäisenä kirjaa esineenä eli sen ulkonäköä. Tuntuu, että kirjan kokoon nähden, sinne on mahtunut enemmän tavaraa, kuin tämän kokoiseen kokonaiseen teokseen. Teoksen nimi on myös yhden novellin nimi, joten sekin yhdistää kannet sen sisältöön. Pohdin paljon kirjan valitessani, että kuinka vihreä nauha, joka kantta koristaa, soveltuu teokseen. En keksinyt syytä, vaikka sainkin teoksen kokonaan luettua. Ymmärrän yhteyden yhteen novelliin, mutta mielestäni vihreä nauha on hieman hämäävä, jonka takia itse pohdinkin, että teos voisi myös olla kokonainen kertomus.

"Etenkin eräs nainen palaa kerran toisensa perään. Hänen nauhansa on punainen ja se on solmittu hänen sorjaan nilkkaansa." 
(Kahdeksan puraisua teos, novelli Aviomiehen tikki: Carmen Maria Machado sivu 33)

Teoksesta on nostettu juuri oikeanlaisia asioita kirjan takakanteen. Ne saavat lukijan innostumaan, ja haluamaaan selvittää, mitä novelleissa tapahtuu. Kuvaava tyyli jo kirjan takakannessa on lumoava. Kirjailijan kirjoitustyyli tuo esille jokaisen asian todentuntuisen ja rajunpuoleisen. Lukijan mielee luodaan vahva kuva asioiden ulkonäöstä, joten itse tarinaan on helppo keskittyä. Kauhun tuntu säilyy koko teoksen ajan taustalla.

Kirjan päähenkilöt ovat naisia, mutta novelleita lukiessa huomaa, että päähenkilöillä ei esiinny nimiä tai kuvailevia piirteitä oikeastaan ollenkaan. Jos heitä kutsutaan teoksessa, niin siltikään nimiä ei mainita. Joten mielestäni on siis aivan selkeää, että päähenkilöön voi samaistua ilman sukupuoli jaoittelua. Kirjan takakannessa kuitenkin puhutaan naisen elämään kuuluvista arkipäiväisistä kauhuista, joita novellit käsittelevätkin.

Päähahmojen lisäksi tarinoissa esiintyy sivuhahmoja, joista toisilla on vahvempi henkilöllisyys kuin toisilla. Myöskin novellit poikkeavat suuresti tämän asian suhteen. Toisissa tarinoissa kummallakaan päähenkilöllä ei ole niin sanotusti henkilölllisyyttä, kun taas toisissa tarinoissa, jokainen sivuhahmo kerrotaan selkeästi nimiä ja ulkoasua myöten. Kertojana toimii minä -kertoja eli tämä kyseinen päähenkilö, jonka näkökulmasta asioita katsellaan.

"Petra tuo mekot Glamiin. Hänen äitinsä on suurimpia toimittajiamme. Sadien valokuvaamon henkilökunta on ottanut tavakseen lusmuilla Glamin ovensuussa tuijottamassa asiakkaita ja laukomassa ikäviä kommentteja, mutta Petra saa olla rauhassa Chrisiltä ja Caseylta ja muilta tasaisesti vaihtuvilta kusipäiltä. Petralla on lyhyt ruskea tukka ja baseball-lippis, jalassa tiukasti nauhoitetut maiharit. Kun hän retuuttaa muoviin käärittyjä harsomekkoja, näyttää kuin hän painisi paljain käsin jättimäisen päättäjäistanssihirviön kanssa - alushamesisälmyksiä ja strassituntosarvia - eikä sellaisen naisen kanssa tee mieli kinata joutavista. Kerran tupakkatauolla Casey puhui Petrasta lepakkona, mutta ei uskalla sanoa sellaista hänelle päin naamaa" 
(Kahdeksan puraisua teos, novelli: oikeat naiset on lihaa ja verta, Carmen Maria Machado. sivu 174)

Ryhdyin pohtimaan, onkohan kirjailija miettinyt novelleiden järjestystä teokseen. Onkohan sillä kuinka suuri merkitys? Itselleni teos oli alussa aivan lumoava, ja juuri sellainen mikä omaan lukumieltymystä innoittaa. Kuitenkin teoksen novelleiden erilaisuus, vaikutti omaan arviooni teoksen kokonaisuudesta hyvinkin paljon. Teosta lukiessa aloin miettimään, ettei jokainen novelli kantanut teoksen alussa olevaa innostustani aivan teoksen loppuun saakka. Jotakin puuttui viimeisistä novelleista, siksi mietinkin, mitä jos novellit olisivat erilaisessa järjestyksessä? Ensimmäinen novelli, joka kantoi nimeä Aviomiehen tikki, oli loistava avaus. Se sai haluamaan lisää.

Kolmen novellin jälkeen, neljännessä novellissa, joka kantoi nimeä Erityisen törkeää, tunnelma lopahti. Tähän novelliin en vain millään saanut otetta. Novelli jäi hyvin yksinäiseksi ja erilaiseksi muihin teoksen novelleihin verrattuna. Jotenkin mietinkin, että jos kyseinen novelli olisi ollut esimerkiksi ensimmäisenä, olisinko ollenkaan lukenut koko teosta?

Viimeiset kolme novelli ovat puolestaan tarinamaisempia, joten niiden lukeminen oli mukavaa. Kuitenkaan mikään ei voittanut ensimmäistä novellia. Se jäi ehdottomasti minulle sopivimmaksi, ja mielekkäimmäksi lukea. Kuitenkin halusin nähdä millaiseen kokonaisuuteen kirjailija pystyy, joten minusta novellikokoelman lukeminen oli mieltä avartavaa. Kirjailija pääsi näyttämään taitojaan monella osa-alueella, vaikka sitoikin novellit tiettyyn aiheeseen. Itse teoksen nimeä kantana Kahdeksan puraisua -novelli jäi vähän heikoksi muiden rinnalla.

Kahdeksan puraisua
Carmen Maria Machado
sivuja 271
Kustantamo S&S, Helsinki, 2019
Englanninkielinen alkuteos Her Body and Other Parties
Suomentanut Kaijamari Sivill