torstai 13. huhtikuuta 2017

Soturikissat: Keltahampaan salaisuus

Erin Hunter - Soturikissat (erikoisseikkailu)
Keltahampaan salaisuus

Edessä on pimeys! Varo kissaa, jolla on verta käpälissään!》

Keltapentu on pieni varjoklaanilainen, joka odottaa innolla kasvamistaan pelottomaksi soturiksi. Soturinimensä viimein saatuaan hän joutuu kuitenkin myöntämään, ettei hänen käpäliään ole tarkoitettu taistelemiseen; hänen todellinen kohtalonsa on tulla parantajaksi. 
     Pian nuorta Keltahammasta alkavat piinata uninäyt sekä pahaenteinen aavistus tulevaisuudesta. Samalla Varjoklaani alkaa ajautua kohti hirmuvaltaa, jossa heikoilla ei ole sijaa. 
     Voiko kukaan pysäyttää pahaa? Voiko koko metsä hukkua tuleen ja vereen? Keltahampaan varjelema salaisuus on kohtalokas - niin klaanille kuin hänelle itselleen. (kirjan takakansi)

Oon ollut nyt Soturikissamaailmassa muutaman viikon. Kuitenkin tajusin, että siitä on kuukaus ku oon tänne kirjottanu. Eikä! Ny on pitkä aika, hups. En oikeastaan ees tiedä oonko sen enempää tehny mitään erikoista, en ole vaan päässyt yksinkertaisesti blogin puolelle. Kuitenkin blokkauksia odottaa tuolla julkaisua ja ja näin, mutta nyt pääsin kirjoittamaan. 

Olen todellakin lukenut (vihdoin ja viimeinen ensimmäisen oman) Soturikissojen erikoisseikkailun: Keltahampaan salaisuus. Ja on mun ensimmäinen oma Soturikissa todellakin! Yes! (miksi siis olen näin innoissaan?) Kuitenkin.. tämä kirja siis kertoo erikoisseikkailun, ja Keltahampaan syntytarinan ennen Myrskyklaaniin liittymistä. Mitä Keltahammas on tehnyt ja tietää ja kaikkea! 
     Ja kirja oli todella hyvä!! Minusta juoni on selkeä, hyvä. Se kertoi kaiken oleellisen ja antoi hienosti ajateltavaa,kun on lukenut Soturikissat (ne ensimmäiset). Tämä kirja kun on tehty myöhemmin, mutta aivan mahtavasti pystyy ajattelemaan, että tämä olisi voinut mennä juuri näin ja olla ennen sitä Soturikissoja tapahtunutta.

"Sinä iltana Keltapennun oli vaikeaa saada unta. Hän oli usein nurissut, että pentutarha tuntui liian ahtaalta, mutta nyt kun Risatassu ja Karsitassu olivat muuttaneet oppilaiden pesään, se tuntuikin oudon tyhjältä. Sulkamyrsky oli palannut soturien pesään, joten pentutarhassa olivat Keltapennun ja hänen pentuetoveriensa lisäksi enää Kirkaskukka sekä Läiskäpilvi, jonka pennut olivat syntymässä pian.
     En takuulla saa unta, jos Läiskäpilvi kuorsaa aina vain, Keltapentu ajatteli äkeissään ja vääntelehti pentutarhan lattiaa peittävillä sammalilla ja männynneulasilla. 
     "Asetu aloillesi" Kirkaskukka naukaisi uneliaasti. "Miten tässä pystyy muka lepäämään ollenkaan?" 
     Keltapentu tuhahti harmissaan, käpertyi kerälle ja kääräisi häntänsä nenän päälle. Kurkistaessaan sen yli hän näki hämärästi, miten Pihlajapentu nukkui tiukasti emon viereen painautuneena ja Pähkinäpentu retkotti sammalilla jalat ja häntä vipattaen, kun pinkoi unessaan pitkin metsiä." (Luku 3, sivu 28)

Mielenkiintoisen kirjassa teki Keltahampaan ja Risatähden suhde. Minusta oli mielenkiintoista, millainen hahmo Risatähti oli. Tietenkin, kun oli lukenut Soturikissat aikaisemmin, niin oli saanut erilaisen käsityksen asioista, koska kirjoissa tietenkin kerrotaan eri hahmon sekä ryhmän näkökulmasta, mutta kuitenkin oli hyvin mielenkiintoinen. 
     Minusta myös kirja oli aikajanallisesti selkeä ja hyvä. Aikajanalla tapahtumat tapahtuivat hyvällä temmolla, ja pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua erisuuntiin. Jokaista hahmoa syvennettiin pikkuhiljaa, ja loppujen lopuksi hahmot olivat selkeitä ja niistä tuli mieleen Soturikissojen ensimmäiset kirjat!

Nyt niinkuin kuvasta näkyykin.. niin sorruin kirjastosta lainaamaan Uusi profeetta -soturikissat sarjan kaksi ensimmäistä osaa! Oon ihan innoissani, vaikka aikoinaan en ollutkaan.
     Niin niin tästä kirjasta ei sen enempää. Muuten elämässä ei oo mitään erikoisempaa tapahtunut. Töitä, töitä ja töitä? Eikää!?!? Mä oon kyl ny niin innoissani noista soturikissoista. Katotaan jos saan hyllyyni toisenkin Soturikissan, ku tämän Keltahampaan salaisuus-kirjan.

Pääsiäisenä on ainakin siis kirjan lukua tiedossa, mutta myös syömistä perheen parissa on tiedossa. Tarkoituksena olisi saada kunnon karitsan lihaa huomenna ja sunnuntaina. Saa siis nauttia upean aterian kaksi kertaa, hieman eri muodossa! Kiitos, kun jaksoit lukea jälleen kerran ja aivan ihanaa pääsiäistä!!

Englanninkielinen alkuteos: Warriors, Super Edition: Yellowfang's Secret
Kirjassa sivuja: 486
Kirjailija: Erin Hunter
Julkaisuvuosi: 2016

Petra :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti