elokuuta 09, 2015

Astrid Lindgren - Ronja Ryövärintytär




Ronja, ryövärintytär, eli silloin kun ryövärit vielä vaanivat matkustavaisia ja kauppamiehiä metsissä, villihevoset kirmasivat niityllä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa.
     Ronjan tarina kertoo ystävyydestä, joka voittaa kaiken.



Nyt on käsissäni jo kauan etsitty Ronja Ryövärintytär. En ole ikinä aikaisemmin varsinaisesti lukenut tätä kirjaa, vaikka elokuvan olenkin katsonut pienenä monia kertoja. Myös siitä samaisesta syystä kirja sopi hyvin kirjahaasteeseen: tiedän kirjan, mutta en ole lukenut -tyyliä. Tähän lisäyksenä lukumaraton järjestetään ensiviikon lauantaina, ja tällä kertaa olen mukana! Lukumaraton infoa löytyy täältä.

Ronja ryövärintytär on Astrid Lindgrenin tuttu tarina, joka iskeytyy aina minun sydämeeni. Tarina käsittelee ystävyyttä nuoren tytön ja pojan välillä. Minut hurmasi myös kirjassa käytettävä kuvitus! Tekstinä - tarina on helppo lukuista ja leppoisaa. Ehkä siihen vaikuttaa juuri, se että kirja on suunnattu lapsille. Kirja on mukavaa ajanvietettä.

"Sillä nyt männiäiset alkoivat hakata kiveä nuijillaan ja kartuillaan ja mitä heillä nyt sitten olikin käsissään. Hiljaisuuden keskeltä kumisi, jymisi ja rämisi niin inhottavasti että Ronja kiljahti. Nyt hän pelkäsi henkensä edestä.
     Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivät pimeässä joka puolelta. Ronja kuuli niiden jalkojen rahinan ja kuuli niiden muminan:
     - Männiäiset harmaat, männiäiset kaikki, repikää ja raastakaa!
     Silloin Ronja huusi epätoivossaan, entistä kovemmin ja huitoi ympäriinsä nahkaleilillään. Pian männiäiset olisivat hänen kimpussaan, ne repisivät hänet palasiksi, sen hän tiesi. Hänen ensimmäinen päivänsä metsässä koituisi hänen viimeisekseen. --" s. 24-25

"Mutta se ei auttanut. Kauhu iski Ronjaan ja hän pelkäsi enemmän kuin koskaan eläissään. Hän huusi Birkiä, mutta huuto oli ylen surkea. Se kuullosti kamalalta ja pelästytti häntä vielä enemmän. Minä menen järjiltäni, Ronja ajatteli, tästä minä en selviä!
     Silloin kuului syvältä sumun sisästä muutama hiljainen suloinen valittava sointu, sieltä kantautui laulua, eikä toista niin ihanaa laulua ole. Milloinkaan ei Ronja ollut kuullut mitään senkaltaista, voi miten kaunista se oli, miten sen suloisuus täytti hänen metsänsä! Ja se laulu vei mennessään kaiken pelon, lohdutti häntä. Ronja seisoi hiljaa ja antoi laulun lohduttaa. Olipa ihanaa! Ja miten se laulu houkutti ja veti puoleensa! Ronja tunsi miten laulaja halusi hänen jättävän polun ja seuraavan kutsuvi sointuja sumun sisään. 
     Laulu voimistui. Se sai Ronjan sydämen värisemään ja yhtäkkiä hän unohti kotona odottavan Susilaulun. Nyt hän unohti kaiken, nyt hän halusi vain päästä niiden luo, jotka kutsuivat häntä sumusta.--" s.60-61

Nämä tekstipätkät ovat kyllä osoitus hienosta kirjoitustavasta. Kirjat ovat suunnattu lapsille, mutta teksti on voimakasta ja suoraa. Siinä kuvataan asiat yksinkertaisesti, sillä tavalla miten ne oli. Se on varmasti myös haastavaa ymmärtää kaikkea (tietenkin iästä riippuvainen asia).

Katsoin myös elokuvan eilen illalla - ihan muistojen vuoksi. Nyt kun vertaa näitä kahta: kirjaa ja elokuvaa - sanoisin, että molemmissa on hyvät puolensa. Elokuva tuntuu kulkevan hyvin nopeaa tahtia, vaikka sillä pituutta onkin yli 2tuntia. Kirjassa on ihanaa juuri se, että siinä on kuvailua maisemasta ja muusta - mikä elokuvissa on aina toisarvoisena. Mielestäni kirja ja elokuva tukevat toisiaan - ei niissä ole mitään suurta tarinallista eroa.

Kirja osuu kirjahaaste kohtaan numero 39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi.

-Petra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut postaukset